Se yhteys, jonka ajatellaan vallitsevan ihmisen ja hänen ruumiillisen
olemuksensa osien välillä senkin jälkeen kuin fyysillinen yhdysside
niiden väliltä on loppunut, ilmenee synnytysjälkeisiin ja napanuoraan
kohdistuvissa käsityksissä mitä kiinteimpänä ja luonteenomaisimpana.
Monesti ne suorastaan identifioivat itseään lasta. Tämän ohella
synnytysjälkeiset ja napanuora ovat tavoissa ja taikauskoisissa
käsityksissä muihin organismin osasiin nähden erikoisasemassa siinä
suhteessa, että ne säilyttävät maagillisen siteensä kahtaalle, s.o.
sekä synnyttäjään että jälkeläiseen.
Suomessa <i>synnytysjälkeisten eli puhtiaisten</i>[294] suhteen on
noudatettu vaihtelevia menettelytapoja. Sodankylässä ne viedään
sellaiseen paikkaan, "johon ei päivä näe", jossa ei kukaan kulje,
koirat eikä muut.[295] Liperissä ne otettiin talteen, kuivattiin
uunilla, pantiin vaatepussiin ja siitä lapsen kehtoon pään alle.[296]
Jos Etelä-Hämeessä ne heti lapsen synnyttyä kaadetaan kumoon (aukko
alaspäin), ei vaimo enää saa lapsia.[297]
Erään tiedon mukaan vietiin synnyttäjän "veriset vuoteet" metsään,
samalla loitsien:
"Tuua biiestä patoo
Helvetistä [kattilata]
Jolla verta keitetään."
Näin menetellen lapsesta tuli hyvin luonnokas ihminen, niin ettei
minkäänlaiset noidat pystyneet.[298]
Napanuoraan näytään myös kiinnitetyn huomiota. Jos se osa napaa
(napanuoraa), joka kuivaa ja erkanee itsestänsä, pannaan talteen
ja sittemmin, kun lapsi on kasvanut ja sitä ruvetaan opettamaan
lukemaan, se annetaan sille ensimäiseksi "kirjatikuksi", tulee
lapsesta hyvä lukemaan.[299]
Nämä esimerkit osoittavat suomalaisten synnytysjälkeisiin ja
napanuoraan nähden noudattaneen tapoja, joita ei saateta johtaa
yksinkertaisista puhtaus- ja hygienisistä käsitteistä, vaan jotka
viittaavat synnyttäjän ja jälkeläisen taikasuhteeseen niihin.
Eräät toiset suomalais-ugrilaisten kansojen vastaavat tavat ja
käsitykset kuvastavat paljoa selvemmin ja alkuperäisemmin synnyttäjän
ja lapsen suhdetta synnytysjälkeisiin ja napanuoraan.
Tšeremissit ottavat kaikki synnytysjälkeiset talteen, asettavat
ne vanhaan virsuun, jonka toisella virsulla peitettynä heittävät
joko pirtin sillan alle tahi saunaan. Ne on välttämättömästi
heitettävä näihin paikkoihin, koska synnyttäjä muutoin sairastuisi
parantumattomaan tautiin.[300]
Synnyttäjän riippuvaisuussnhdetta synnytysjälkeisistä kuvastavat
myös syrjänien tavat ja käsitykset. Jos poltettaisiin osa istukkaa
(<i>plасenta</i>) uunissa, niin synnyttäjä tämän jälkeen pian kuolisi.
Tämän vuoksi syrjänittäret huolellisesti varjelevat istukkaa
joutumasta kenenkään syrjäisen käsiin. He kätkevät sen hautuumaalle
maahan. Keskivytšegdalaisten kylien naiset pitävät parempana haudata
istukan navettaan. Vanhat naiset opettavat nuorille, jotka pian
tulevat äideiksi, että heidän on haudattava synnytysjälkeiset missä
ikänä (pellolla, metsässä) synnytys tapahtuukaan. He viittaavat
siihen, että luontokappaleetkin, kuten lehmät, hautaavat ne,
kaivamalla maahan kuopan ja peittämällä.[301]
Obin ugrilaisten vastaavista tavoista on olemassa mielenkiintoisia
tietoja. Ostjakeista mainitsee Georgi, että he ripustavat
synnytysjälkeiset puuhun lippaassa, johon ovat panneet kalaa ja palan
lihaa.[302] Samasta tavasta kertoo Pallas matkakuvauksissaan.[303]
Karjalaisen mukaan on tämä tapa vieläkin eri alueilla käytännössä.
N.s. puhtiaiset ja kaikki synnytyksessä likautuneet pajunlastut
pannaan tuohiseen vakkaan, johon asetetaan vähän kalaa ja lihaa,
ja vakka ripustetaan metsään johonkin puun oksaan. Vasjuganin
ostjakit sitovat kopan ulkopuolelle pienen jousen uhriantimiksi
puhtiaisissa olevalle istukalle. Tremjuganilaiset nimittävät
poistuvaa istukkaa, jossa väitetään näkyvän ihmiskasvojen piirteet,
"lapsen-elättäjä-eukoksi" ja osoittavat sille palvontaa. "Sille
ommellaan jo ennen synnytystä karttuunista pieni paita, johon vielä
kiinnitetään pikkaraiset vyön ja päähuivin tapainen, ja tämä puku
pannaan sitten mainittuun 'napakoppaan' yhdessä puhtiaisten kera.
Ennen kopan vientiä lähimetsään ripustettavaksi tehdään sille
'napakestitys': se asetetaan asunnossa tšuvalin -- kesäkodassa
tulisijan -- kupeelle ja sen eteen syömätuohisessa tahi lautasella
kalaa, lihaa tahi leipää ja teetä, mitä syötävää vain kotona
sattuu olemaan. Naiset kumartelevat kätilöakan kehoittaessa:
'Lapsen-elättäjä-eukko, sinä syö! tuliemonen, sinä syö, juo!
onnistuvina, osakkahina ollaksemme!' Kestityksessä tarjotut ruoat on
sitten naisten syötävä, miehet eivät niihin saa koskea."[304]