sen minä sanon, ett'ei niillä enään tukkia mäestä viedä.
Joppi oli niin äkäinen, että olisi käynyt renkiin kiinni, jollei
toinen renki olisi samassa sattunut tulemaan talliin.
Hän meni suutuksissaan kamariinsa takaisin ja alkoi tuumia, mitä nyt
olisi tehtävä, sillä pahalta näytti todellakin asiain tila.
Hän oli huomannut, että paljon ne olivat haaskanneet heiniä
hukkaankin, mutta se ei nyt enään siitä miksikään muuttunut. Mutta
hän ei sentään ymmärtänyt, mitä varten niin oli tehty. -- Palkolliset
puolestaan olivat kyllä ymmärtäneet oman etunsa. He pääsivät
vähemmällä vaivalla, kun työnsivät aika kasan kerralla eteen. Ei
tarvinnut sitten niin usein käydä ruokkimassa, ja oli tuumittu, että
jos elukka siitä ajoi huonompia jalkoihinsakin, niin ajakoon.
Jo alkoi Joppia vähän kaduttaa, että oli niin jyrkästi seurannut
isävainaansa kauppakirjaa, ja heti eroittanut äitinsä talontoimesta
pois, erikseen asumaan. Olisihan se voinut sentään pitää jotain
hoitoa navetassa, koska karjanrehu ennenkin riitti, ja vähällä
piti, ett'ei hän lähtenyt jo äitinsä puheille. -- Mutta ei, hän ei
sittenkään mene -- päätti hän uudelleen. -- Olisi häpeä nyt vasta
häneltä apua hakea, ja toisekseen, jos äidin yhteen liittyisi, olisi
vapaus poissa taas, niinkuin ennenkin. Siltä pitäisi aina salata
ja piiloitella yhtä ja toista. -- Häpeä on ostaa rehuakin näin
aikaiseen, ja kun nyt riittäisi edes rahat sellaisiin. -- Mutta
kun ei ole rahaa enään tuskin muuta kuin markkinareissuun. -- Kun
ei huomannut tehdä sellaista kauppaa, että sen metsän hinnan olisi
saanut kaikki yht'aikaa -- --
Häntä alkoi taas tuskastuttaa talon pito.
-- Kyllä tämä sittenkin on yhtä saakelin vätystystä, mutisi hän
itsekseen. -- Ollapa herra, niinkuin esimerkiksi nuo virkamiehet. Ei
ole tappelemista palkollisten kanssa, eikä karjanrehuja haettava.
Joka on virkaan päässyt, se nostaa ruunulta rahaa vaan niinkuin
roskaa, ja elelee.
Mutta siinä ei nyt sillä kertaa mikään muu auttanut, kuin panna
miehet lopuilla rahoilla, joita oli markkinoita varten säästänyt,
hakemaan olkia ja kauroja, sillä heiniä hän ei päättänyt ostaa, koska
kuuluivat kallistuneen. Ja eläähän hevoset ja karja jauhosilpullakin
lopun talven, tuumaili hän.
Kun Oskari illalla palasi Jussilan metsästä, missä oli yksinään
ollut mittauksilla, pyysi Joppi häneltä pari sataa markkaa etukäteen
lainaksi. -- Sillä nyt on käynyt niin tuhannen hullusti, sanoi
hän, ett'ei auta muu, ja markkinoille meno on aivan välttämätöntä,
vaihettamaan Pekka pois, koska se on saanut patin jalkaansa.
7.
Talvimarkkinain aattopäivänä -- jotka markkinat tavallisesti ovat
Kallenpäivän aikaan tammikuulla -- ovat Joppi ja Oskari yhdessä
matkalla Hämeenlinnaan, Joppi vaihettamaan parempaan pattijalkaa
orittansa, ja Oskari muuten markkinoita katsomaan ja hakemaan rahaa
lisää tukinajoa varten.
Joppia veti luontonsa joka markkinoille vastustamattomasti. Ne olivat
hänen lempimatkojansa ja oli hän niihin jo nuoresta pojasta tottunut
ja ihastunut. Isä oli antanut hänen mennä -- ja niin oli hän jo
aikaiseen niillä matkoilla päässyt Hattelmalassa ja Punaportilla
markkinahuijauksen, kortinpelin ja hevosvaihdon makuun, eikä häntä
sittemmin koko ikänään voinut mikään voima pidättää markkinoille
menemästä. -- Hän joskus kerskaili itsekin sitä, että jo sillä ijällä
oli kehittynyt niin eteväksi markkinamieheksi. Ja totta se olikin,
sillä tarkimmilleen hän tiesi, missä paikassa mikin Hollolan tai
Asikkalan hevoshuijari tavallisesti piti korttieria, missä oli paras
ja turvallisin korttia lyödä, ja mistä sai hankituksi itsellensä
yönaikana pienellä lisämaksulla nuijan viinaa, sittenkuin puodit ja
ravintolat oli sulettu.
Vankkana hän istui nytkin rekensä perässä, supinahkaturkissaan, pitkä
varret saappaat kumikalosseihin pistettynä, ja ajoi varovasti Pekkaa,
ett'ei se hikaantuisi ja siitä pörröttyisi, sillä sen täytyi huomenna
olla välttämättä sileän, jos mieli saada hyvän kaupan.
Ja varma hän oli myös, että hän hyvän kaupan tekisi, sillä pattia
Pekan jalassa oli mahdoton kenenkään huomata, kun hän oli patin
päältä polttanut karvan kuumalla raudalla lyhemmäksi, ja hangannut
sen sitten poltetulla korkilla sileäksi ja kiiltäväksi. Ja kun Pekka
oli ollut laihanpuoleinen, oli Joppi syöttänyt sillä ennen lähtöään
alunaa, josta se paisui ja tuli turpeaksi. -- Keino, jonka hän oli
oppinut eräältä vanhalta hollolaiselta, ja jota hän piti erityisenä
salaisuutenaan, ilmaisematta sitä edes parhaille ystävilleen.
Iltahämyssä saapuivat markkinamiehet kaupunkiin ja pysähtyivät
Myllymäkeen. Siinä oli Jopilla tuttava kauppias, jonka luona hän oli
monasti ollut ja jonka talliin nytkin sai hevosensa yöksi.
-- Se on niin hyvä, kun saa hevosensa varmaan paikkaan, oli hän
sanonut Oskarille, -- kyllähän miehet aina toimeen tulevat.
Itse he läksivät kaupunkiin tapailemaan markkinatuttavia ja hakemaan
ajoissa yösijaa, sillä kauppiaalla ei ollut miehille tilaa. Lähtiessä
oli Joppi sentään varmuuden vuoksi pannut rautavitjat hevosensa
kaulaan ja lukinnut sen niillä kiinni.
Kaupungin kestikievariin he suuntasivat käyntinsä, ja kun siellä
vielä oli kamaria saatavissa, niin hyyräsivät he yhden omiin
hoteihinsa, ja menivät kapakan puolelle katsomaan kylmästä tultua
jotain suuhunsa.
Siellä oli kaikki huoneet humalaisia täynnä ja pöydät lainehti
viinaa, olutta ja kaikenlaista juomatavaraa, ja vaikka palvelijoita
oli kuin "Vilkkilän kissoja", piti heidän sentään hiessäpäin juosta,
ennenkuin saivat jokaisen janoisen, juotavata huutavan markkinamiehen
suun tukituksi.
Jopin ja Oskarin piti seisaallaan ryypätä tuutingit tiskin ääressä,
sillä istuintilaa ei ollut enään.
Oskari ehdoitti, että mentäisiin omaan kamariin ja tilattaisi
sinne -- mutta silloin sattui Jopin silmä joukossa erääseen
markkinamieheen, joka veti niin hänen huomionsa puoleensa, ett'ei hän
malttanutkaan lähteä.
Se oli pitkä, tummanverinen mies, lammasnahkaturkki yllä, remelillä
kiinni vedettynä, suuri karvalakki päässä ja piiska kainalossa,
kulkien ympäri aivan kuin olisi kiireellä tullut jotakuta hakemaan.
Hän näytti olevan aikalailla humalassa, päättäen reuhtovista ja
horjuvista liikkeistä -- mutta kumma kyllä, hän horjui sentään
siellä toisten joukossa ja pöytien välitse niin osavasti, ett'ei hän
kertaakaan loukannut ketään eikä tehnyt mitään vahinkoa -- josta voi
tulla siihen varmaan luuloon, että hän tekeytyi humalaisemmaksi, kuin
mitä oli.
Kulkien ympäri huoneita pöydästä pöytään, aivan kuin olisi ollut
tuttava koko sekalaisen seurakunnan kanssa, kyseli hän yhtenään
hollolaiseksi murtaen, että "onks' siin' pöyläss' sellaist' miest'
joka rohkenie hevoist' vaihtaa". Useassa pöydässä näytti hänellä
sentään olleen likeisiä ystäviäkin, sillä hän istahti hetkeksi jonkun
polvelle puhuen hyvin tuttavallisesti tämän kanssa suusta suuhun,
tai vieden suunsa aivan toisen korvaan, kuiskaten jotain, silmät
omituisesti vilkkuen. Mutta kauvan hän ei malttanut olla yhdessä
kohti.
-- Katsopa tuota miestä, sanoi Joppi Oskarille. -- Se on Pennalan
Niku Hollolasta, parhaita hevosmiehiä, mitä minä tunnen. Se velikulta
pelasi minulta viime talvimarkkinoilla toista sataa Hattalmalassa
-- ja tekisipä melkein mieleni niistää sitä nyt. -- Tuttava se on
kaikkein kanssa -- kumma kun et sinä tunne? -- Näetkö, kuinka kulkee
ympäri kuin kotonaan, heh!
-- Vaan näkyvätpä sille suuttuvan tuossa pöydässä, osoitti Oskari.
-- Ne on niitä pöyhkeitä Hauholaisia, kyllä minä tunnen nekin miehet
-- vaan ei ole pelkoa, että Niku kiikkiin joutuu, kyllä se osaa
vastata ja osaa välttää myös. Niku huomasi Jopin ja tuli luo.
-- No, Joppi, vaihdatko hevosta tällä reissulla? -- hyvää iltaa
sentään.
-- Onko sulla hyvä, että kannattaa vastata? kysyi Joppi.
-- Karva kuin silkkiä ja kintut kuin vieteriterästä --
-- Missä se on?
-- Tuolla on pihalla.
-- Ei sitä sentään pimeinpäin vaihdeta. Missä sinulla on korttieri?
-- Myllymäessä, vanhassa paikassa.
-- Jaha! -- Mutta jos lähtäis koettamaan --
-- Vaikka paikalla, sanoi Niku ja lyödä ravahutti piiskan varrella
saapasvarteensa.
He läksivät ulos, Oskari perässä.
Pihalle tultua, ja Nikun hevosta irti päästäessä, kuiskasi Joppi
Oskarille:
-- Minä menen ilman piruuttani sen rekeen -- vai tuletko mukaan
sinäkin?
-- Ei minua haluta, eläkä huoli sinäkään suotta lähteä nyt.
-- Kyllä minä menen, päätti Joppi ja heittäytyi puoleksi pitkälleen
Nikun rekeen, ja Niku ajoi Myllymäkeen, erään syrjäisemmän,
pahanpäiväisen talorähjän pihaan, johon seisatti. Siinä korjasi hän
hevosensa jonkunlaiseen vajantapaiseen pihan perällä, jossa kuului
olleen muitakin kylmissään hörhöttäviä hevosia, ja Joppi jäi siksi
aikaa seisomaan rakennuksen eteen.
Ainoastaan yksi ovi näkyi vievän rakennukseen sisään, sen päästä,
suoraan pihalta. Sivuseinällä olevat pienet, neliruutuiset ikkunat
olivat sisäpuolelta niin peitossa, ett'ei valonsädettäkään päässyt
pihalle, vaan että siellä sisässä sentään oli elämää aikalailla, sen
saattoi päättää siitä yhtämittaisesta, epäselvästä horinasta, joka
sieltä kuului niinkuin ampiaispesästä.
Jopin vielä seistessä pihalla, aukeni äkkiä ovi, aivan kuin jonkun
sisällisen voiman pakoituksesta -- tahi niinkuin aukenee höyrypillin
läppä -- ja heitti hetkiseksi pihalle valonloimauksen -- kovan,
sekasotkuisen äänen rähäyksen ja vaaleana usvana kylmään ilmaan
kohahtavan höyrypilven -- vaan samassa kun se sulkeutui, kuului
sieltä sisältä pihalle vaan entinen tukautettu sorina.
Joku mies oli tullut ulos ja useita ääniä oli huutanut hänen
peräänsä, että: "muista nyt, pullo mieheen -- --"
Joppi oli hyvästi eroittanut miehen valoisassa ovessa ja se oli
näyttänyt ihmeen tutulta, vaan kun ovi oli äkkiä taas sulkeutunut,
jäi se kohta hänen silmiinsä valon huikaisun vuoksi entistään
pimeämmäksi, eikä hän voinut ollenkaan huomata, mihin mies oli
kadonnut.
-- Ihmeesti tutun näköinen mies, mutisi hän astuessaan Nikun perässä
huoneesen sisään.
Se oli jotensakin avara huone, mutta niin matala, että pitkän miehen
otti melkein pää kattoon. Sen takana mahtoi olla pari pienempää
huonetta, koska peräseinässä oli kaksi ovea, ja useampaa huonetta ei
koko rakennuksessa ollutkaan. Joka kohta kantoi merkkiä tavattomasta
rappeutumisesta ja likaisuudesta, ja piti olla tavallista vankempi
nenävärkki, että saattoi pahoinvoimatta olla hetkenkään siellä
sisällä, sillä niin täynnä oli lattian ja la'en väli mädännyttä
oluen ja tupakan hajua, kuin ainoastaan huonoimmassa nurkkakapakassa
saattaa olla. Mutta siltä istui Jopin ja Nikun sisäänastuessa siellä
joukko iloisia markkinamiehiä keskellä huonetta, vanhanaikuisen,
kuluneen, pyöreän pöydän ympärillä, lyöden korttia ja latkien olutta.
Parin tyhjän olutlaatikon päällä seinivieressä nukkui mies, ja
toinen väsähtänyt matkantekijä makasi peräseinällä, ovien välissä
olevan pienemmän pöydän alla lattialla, kuorsaten kauheasti.
Juuri kuin ulkoa tulijat astuivat sisään, tuli toisesta peräovesta
etummaiseen huoneesen selkä edellä vanha, paljaspäinen,
kiiltävänkuluneesen sortuukkitakkiin puettu mies, riidellen
armottomasti häntä ulostyöntävän akan kanssa. Akan "nuuskakamarin"
katto oli joskus menneisyydessä painunut niin pahasti sisään, että
hänen puheensa tuli yksinomaan kurkusta, ja vaikka sitä sentähden
oli melkein mahdoton ymmärtää, saattoi kumminkin heidän riidastaan
huomata, että siinä oli talon isäntä ja emäntä. Sillä isäntä
oli pistänyt muutaman olutpullon hinnan omaan taskuunsa, salaa
akalta, ja siitä nyt oli tora, koska akka tahtoi välttämättä pitää
itseoikeutettua kasöörin virkaansa loukkaamattomana. --
Joppi tuntui olleen hyvin tervetullut tähän hauskaan seuraan ja
useammat tervehtivät häntä kuin vanhaa tuttua.
Nikulle ei puhuttu mitään ja hän istui kuin isäntä omaan pöytäänsä.
-- Ei Koskinen ole tullut? -- kysyi hän.
-- Ei, vastasi yksi joukosta, -- eikä se tänä iltana sieltä tulekaan.
-- No nyt on piru merrassa --
-- Huomenna on asia raastuvassa esissä ja haaste saatiin joka mies.
-- Kirottu poliisi!
-- Ne väittävät vaan, että hevonen on varastettu ja että tuntomerkit
lyövät yhteen sen Hausjärveltä varastetun hevosen kanssa, jota on
kuuluutettu --
-- Hoo pojat! -- minäpä näytän toteen, että Koskinen on sen
rehellisesti tunnetulta mieheltä ostanut --
Samassa tuli joku sisään.
Joppi istui selin oveen, eikä huomannut tulijaa, ennenkuin se alkoi
puhua. Hän kääntyi hämmästyneenä oveen päin ja näki edessään oman
entisen renkinsä, Jussin, joka kaivoi pulloja taskustaan ja asetteli
pöydälle.
-- Mutta kuinka on Jussi täällä?
Sillä seikalla on oma historiansa.
Jussi oli syksyllä Hinkkalasta lähdettyään kuleksinut siellä täällä
tukkimetsissä Hämeenlinnan ympäristössä, säilyttäen satamarkkaistaan
takkinsa vuorin väliin neulottuna. Vaan pitempää aikaa ei hän
yksillä paikoilla ollut viipynyt, sillä palkka hänen mielestään ei
ollut tarpeeksi riittävä missään, ja niin etsi hän yhtenään uusia
työmaita, pelaten ja tuhlaten ansionsa mitä sai, ja jättäen pieniä
ruokavelkoja jälkeensä joka paikkaan. Satamarkkaistansa ei hän
ollut tohtinut särkeä, peläten epäluuloa, vaan kun hän lopulta oli
kyllästynyt sitä povessaan kantamaan ja takkikin oli alkanut jo niin
ränstyä, että sen piilopaikkaa oli pitänyt monasti muutella, oli hän
loppiaisen jälkeen, vähää ennen markkinoita, tullut kaupunkiin. Mutta
kun sielläkään -- rikkisissä vaatteissa ollen -- ei ollut rohjennut
missään kauppapuodissa tai muussa julkisessa paikassa vetää rahaansa
esille, oli hän lopulta joutunut siihen paikkaan Myllymäessä, missä
hän nyt on, ja saanut siinä hyviä, auttavia apumiehiä. Raha oli
pienitty ilman suurempaa pulaa, Jussi hankkinut itselleen parempaa
vaatetta, ja jäänyt rahoineen siihen mielestään ylen hauskaan
paikkaan viettämään joutilaita herraspäiviä.
Kun sitten markkinat lähenivät, ehdotteli talon väki yksissä tuumin
Jussille, että ruvettaisiin kaikin puulaakiin, ennenkuin hänen
rahansa loppuu, ja hankittaisi markkina-ajaksi hyvää ansiota, josta
Jussillekin lankeisi hyöty hänen osuutensa mukaan. Tuuma oli Jussista
ollut mainio ja hän oli paikalla ollut taipuvainen niin helppoon
rahan ansioon.
Hankittiin sitten viinaa niin paljon kuin saatiin, lisättiin sitä
hiukkasen vedellä, ja korkkailtiin tyhjiin olutpulloihin valmiiksi
kauppatavaraksi. Koko varasto kätkettiin vanhaan perunakuoppaan
ulkohuonerähjän takana, ja odotettiin markkinoita. Kaupan piti
käydä Jussin nimessä ja tulisi hän hoitamaan sen anniskelua. Oluen
anniskeluun oli emäntä jo kauan sitten hankkinut itselleen oikeudet
kaupungilta.
Sinne kuoppaansa oli Jussi silloin juuri ollut menossa, kun Joppi
hänen pihalla näki ulos tulevan, ja sieltä hän nyt astui pulloineen
takaisin huoneesen.
-- Mistä sinä Jussi tänne -- mitä sinulla niissä pulloissa on?
-- kysäsi Joppi yhteen kyytiin, ja toinen vastasi, että hän on
markkinoilla niinkuin isäntäkin, kun on oma herransa nyt -- ja mitä
pulloihin tulee, niin tottapa antanevat toiset maistaa.
Sitä maistettiin, kaadettiin olutlasiin vaan, ja se oli viinaa.
Kun Joppikin tahtoi puolestansa tarjota, kysyi hän Jussilta, mistä
sitä saa?
Ei sanonut Jussi sitä hänellä itsellään olevan, mutta noutamaan hän
kyllä menee vanhalle isännälleen, jos saa ryypyn vaivastaan.
-- Mitä se maksaa?
-- Kaksi markkaa nuija.
-- Onpa tupla hinta, mutta hae häntä pari nuijaa sentään, tuossa on
raha. -- Eihän sitä muualtakaan halvemmalla saa näin myöhällä enään,
sanoi Joppi.
Hierottiin siinä välillä sitten vähän hevoskauppoja, mutta kun
jokainen kehui omaansa parhaaksi ja "kaikki siat ovat pimeässä
mustia", heitettiin kaupat päättämättömiksi aamuun ja alettiin
uudelleen lyödä nakkia.
Jussi tuli peliin mukaan.
-- Hyvinpä sinä olet rahoissasi, sanoi Joppi.
-- On se toista, kuin renkimiehenä, vastasi Jussi, vetäen taskustaan
osansa pöytään.
Ja hän on kovin mielissään, että pääsee kerran koettamaan Jopin
kanssa isommassa seurassa. -- Nyt sitä ei auta vääryyden teko -- nyt
siltä on puserrettava entiset häviöt takaisin -- juuri tällä paikalla
-- tässä pöydässä -- hän on oppinut pelaamaan hänkin jo, ja tietää
milloinka nakkaa -- --
Peli kävi kiihkeällä innolla. Miesten silmät kiiluivat savuavan
lampun valossa verisinä, lihakset vavahtelivat kasvoissa, käsi
puristi kuumeentapaisesti likaisia korttia. Kuului kirouksia ja
pirullista, voitonilosta rähähtävää naurua. Jonkun oli kasvot aivan
kalpeat, toisen taas punaisenhohtavat ja hikiset. -- Tuska, kiihko ja
voitonhimo olivat yhä nousemassa.
Hetken aikaa näytti onni suosivan Jussia, ja hän voitti pienempiä
summia, riemuiten sisimmässään, kun näki Jopin häviävän.
Mutta se kääntyi pian ja kohta pyyhkieli Joppi pelin toisensa perästä
pöydältä taskuunsa, leveästi nauraen ja istuen rehevänä, kyynärpäät
pöydällä, toisten pannessa rahaa kassaan.
Jussi oli saanut ison "pietin" ja sekin meni Jopin taskuun.
Hän puri hammasta ja alaleuka alkoi pahasti vavahdella. -- Haa,
saatana! ajatteli hän. -- Pitääkö sen nytkin voittaman minulta --
Hän pani kiihkeänä "pietinsä" uudestaan kassaan -- ja huomasi
kauhukseen, että siihen ne menivätkin jo hänen rahansa kaikki. Kortit
jaettiin, vaan kukaan muu ei nakannut kuin Joppi -- ja niin joutuivat
isäntä ja entinen renki uudelleen kahden peliin.
Joppi vei heti ensimmäisen tikin.
Jussi oli niin vimmatussa kiihkossa, että koko ruumis vapisi. --
Siinä oli nyt ainoat rahat menossa samalle miehelle, joka kerran
ennen jo oli tehnyt hänestä paljaan.
Joppi sai toisenkin tikin, ja Jussilta oli valtti lopussa. -- Nyt se
voittaa taas -- sillä on valtti kädessä varmaan --
Jussi oli koko pelinajan ollut kohona irti tuolista, pöydän yli
kumartuneena, ja tarkastanut Jopin kouraa, missä hän korttiaan piti,
niin että oli ollut pelkkänä silmänä koko mies.
Yht'äkkiä iskee hän ylitse pöydän molemmin käsin Jopin ranteesen
kiinni niin että pulloja kaatuu --
-- Roisto, kirahtaa hän hammasten välistä -- sinulla on liikoja
korttia taas.
-- Se on vale, hellitä! Ei ole kuin valttikymppä ja voitto on minun,
-- ja hän kahmasee toisella kädellään rahat pöydältä ja vie taskuunsa.
-- Elä vie rahaa ennenkuin näytät korttisi --
-- Hellitä, kirottu, kyllähän sitten näet, karjasee hurjasti Joppi.
-- Ei heltiä kätesi nyt, ennenkuin avaat kourasi -- avatkaa sen
koura, miehet, ja syynätkää, se on ennenkin --
Mutta samassa iskee Joppi vapaalla nyrkillään Jussia rintaan niin
että tämä kaatuu ja mukana menee koko pöytä, pullot, lasit ja lamput,
kovalla helinällä, ja huone jää pilkkoisen pimeäksi.
Isäntäväki riensi kamarista, ja kun ovi aukeni, tuli uudestaan valoa
huoneesen.
Mutta Jussi oli kavahtanut lattialta ylös. Hänen ajunsa läpi on
silmänräpäyksessä kulkenut kaikki se vääryys ja vahinko, jonka hän
viime vuonna kärsi Jopin tähden -- ja nyt vielä tämä viimeinen iso
tappio -- suora ryöväys -- ja tämä lyönti -- ja hän on temmannut
puukon tupestaan ja töyttää raivossa Jopin päälle.
Sen huomasivat toiset ja karattiin Jussin käteen. Vaan ei voitu enään
ehkäistä voimakasta iskua, saatettiin se vaan harhaan -- ja puukko
tunkeutui päätä myöten Nikun olkaan.
-- Ai jumala! -- se otti minuun, huusi Niku, vaipuen alas.
Yleinen hämmennys syntyi.
Ei ollut kukaan siinä mylläkässä kuullut, mitenkä toisessa kamarissa
avattiin akkuna, ja kaksi naisen ääntä kirkui poliisia.
Niitä liikkuu ahkerasti Myllymäen kulmalla markkina-aikana
sotilaspatrullin kanssa.
Kapakkahuoneessa toiset olivat kovana Jussille, toiset parhaallaan
vetivät puukkoa Nikun olkapäästä, mihin se oli jäänyt törröttämään,
kun ovi äkkiä temmattiin auki ja siitä näkyi kaksi painettia. Poliisi
ja kaksi sotamiestä kiväärit kädessä, kumartui matalasta ovesta
sisään.
Ne tekivät pian selvän asioista.
Niku pannaan omaan rekeensä ja viedään läänin lasarettiin
sidottavaksi -- tahi kuolemaan, sillä kukaan ei voinut varmaan
päättää kuinka kävisi, koska haava näytti pahalta. --
Muu joukko kaikki, jok'ikinen viedään poliisikamariin, sekin
poikkinenä emäntä, vaikka hän paraansa päästä koettaa panna
vastaan ja sättiä poliisia. Nukkuvatkin potkitaan ylös -- ja he
tekevät seuraa unenpöperöisinä -- silmiään hieroen, syljeskellen
ja haukotellen -- vaikka eivät tajua koko tästä komennosta mitään.
Kaikki muut käyvät vapaina, mutta Jussia vartioidaan, ja vedetään
kädet selän taakse kiinni setolkkaremmillä, jonka poliisi ottaa Nikun
hevosenkaluista, muristen, että täältä jo tänään vietiin mies ja
hevonen ja nyt viedään koko roska perässä. -- Kun piru virittäisi
tuleen koko hökkelin.
Poliisikamarissa manataan ja tuomitaan koko tämä matoinen maailma
pataluhaksi, mutta erittäinkin vielä nämä markkinat, jolloin ei saa
pahaakaan rauhaa yöllä eikä päivällä. Pidetään lyhyt poliisitutkinto,
jossa selviää, että Jussi yksin on ollut syypää koko tapaukseen,
ja tulee vielä sekin ilmi, että hän on kulettanut markkinamiehille
viinaa. Jussi koettaa puollustautua urheana -- ei ymmärrä ollenkaan
asemansa vaarallisuutta -- ja ajaa syyn Jopin ja isäntäväen päälle.
Puhuu vääryydestä korttipelissä ja yhteisestä viinakaupasta.
Mutta joka mies väittää yhdestä suusta, ett'ei ole ollenkaan
pelattukaan, kuin leikin vuoksi. Ja isäntäkö olisi ruvennut viinaa
myömään, joka tuntee lain -- pois se!
Kaikkien nimet ja kotipaikka merkitään paperiin ja koko joukko
käsketään poistumaan, vaan pitämään varansa, jos asia sattuisi
jo markkinain loppupäivinä olemaan raastuvan oikeudessa esillä.
Ainoastaan humalaisimmat pannaan yöksi putkaan.
Jussi on tähän saakka ollut jotenkin rauhallinen, mutta kun hän
näkee, että toiset alkavat poistua, eikä häntä lasketakaan, ja
kun hän kuulee kahleitten kalinaa ja huomaa, kuinka parrakas,
tuimannäköinen poliisi niitä kantaa salin poikki häntä kohden, herää
hän äkkiä tajuunsa kuin unesta ja joutuu täydelliseen epätoivoon. --
Riistävätkö ne häneltä vapauden nyt? Hän nyyhkyttää ja pyytää -- hän
jo ääneensä itkee -- heittäytyy polvilleen ja rukoilee pyhän Jumalan
nimessä, että hänet päästettäisiin pois -- hän tulee takaisin vaikka
jo aamulla raastupaan -- hän kärsii mitä siitä tulee, jos hänelle
mitään tulee siitä -- sillä se oli niiden syy -- kaikki oli niiden
toisten syy -- hän tekee vaikka mitä, kun hän vaan saa nyt mennä -- --
Mutta hänet riuhtaistaan itkustaan huolimatta seisaalleen, pannaan
kahleet käsiin ja jalkoihin, ja viedään melkein kantamalla ja
raastamalla vielä samana yönä linnaan.
Joppi läksi käymään torin poikki ja kääntyi keskievariin tapaamaan
Oskaria, mutta ei löytänyt häntä sieltä, ei ravintolan puolelta, eikä
kamarista. Kamarin avain oli paikoillaan naulassaan ovi pielessä ja
vuoteet liikuttamattomina.
-- Mihinkä ihmeesen se olisi mennyt, kun ei vielä ole palannut ja
on tuossa paikassa jo puoliyö? tuumaili Joppi. -- Mutta kyllä se on
haettava käsiin, on saattanut joutua hyvinkin hauskaan seuraan.
Hän aprikoi keskievarin portilla, seisoen kadulla. Tuumaili sinne ja
tänne, mihin päin siitä alkaisi suunnata kulkuansa, että löytäisi
etsittävänsä -- sillä välttämättä nyt pitäisi nähdä, millaisessa
lystissä Oskari on, ja päästä seuraan.
Äkkiä pälkähti päähän, että pitää aivan ensimmäiseksi käydä katsomaan
susiteetista, sillä siellähän oli syksylläkin oltu yhdessä sen
kasöörin kanssa, jota Oskarin nytkin oli pitänyt tavata.
Kadut olivat jo melkein tyhjät. Ainoastaan markkinakulkuvahtia
astuskeli hiljalleen siellä täällä keskikatua, parittain, kiväärit
olalla, keskenään jutellen päivän tapahtumia, ja joku markkinamies,
joka oli saanut päänsä tarpeeksi täyteen, hoippui käytävää pitkin,
muistutellen korttieripaikkaansa.