Juna porhalsi hämärtyvässä illassa. Juhlalliset mielet palautuivat
vähin erin arkiuomiinsa. Ellei miehillä olisi ollut aseitaan, ei kohta
tuskin olisi huomannut heidän millään sotaisella retkellä olevankaan.
Luonto ottaa oikeutensa. Hanneksen vaunun yhteen nurkkaan olivat
kokoontuneet joukon filosoofit. Junassa oli mukana joitakin
venäläisiäkin tovereita. Tämän johdosta kiepsahti juttu "vieraisiin
pistimiin" ja sen kautta itse luokkasodan syihin. Joukossa oli
Tuomaksiakin. Aprikoivat, että eiköhän olisi ollut parempi, ettei
työväki olisi lainkaan alkanut. Mitämaks, jos taistelu kääntyykin
tappioksi. Vaikka, eipä silti: "joka mies kuin sotamies".
Mutta toiset, ja niitä oli enemmistö, pyysivät valaista epäilijöitä
sillä yksinkertaisella tosiasialla, että työväki _ei suinkaan
aloittanut_ luokkasotaa. Aseellisen toiminnan aloitti porvaristo
perustaen salaisen aseellisen järjestön, jonka maltittomat ainekset
ampuivat ensimmäiset laukaukset jo aikoja sitten aseettomia
maatyöläisiä vastaan Huittisissa. He siis aloittivat verisen
luokkasodan ja porvariston johtava kokoomus kantaa edesvastuun siitä.
Ja mistä syystä, minkä vuoksi porvariston taholta ammuttiin työläisiä?
Minkä hirveän rikoksen nämä olivat tehneet, jonka rangaistukseksi heitä
vastaan kohdistettiin kuolettava tuli? -- He eivät olleet tehneet
pienintäkään rikosta, vaan pitkästä työnraadannasta väsyneinä ja
riistännästä nälkiintyneinä lakkasivat työstä vaatien hieman parempia
elinehtoja. He pyrkivät sovittelemaan taipumattoman isäntänsä,
maakapitalistin ja hänen kumppaniensa kanssa, mutta heitä vastaan
avattiin salakavala murhaava tuli halkopinojen takaa. He joutuivat
äkkiarvaamatta surman suuhun, heitä vastassa oli salaisen
lahtarikaartin tuliluikut. Porvariston johtajatkin hätkähtivät tuon
kamalan tihutyön takia, hätkähtivät vain senvuoksi, että heidän
salaisen järjestönsä tarkoitus paljastui liian aikaisin, nimittäin
tarkoitus taistella aseilla voitokasta, rauhallisia keinoja käyttävää
sosialistista työväenliikettä vastaan. Sanotaan, että kyllä koira
haavansa nuolee. Ja niin teki porvaristokin. Porvarilehtiin ilmestyi
valheellisia ja peitteleviä kirjoituksia tapahtumasta. Niissä
vääristellen selostettiin, että miten muka lakkolaiset käyttäytyivät
"uhkaavasti". Siten aikoi porvarisjohto panna parannuslaastaria
puhjenneen mätäpaiseen päälle. Mutta Huittisten verilöyly osoitti
päivänselvästi työväestölle porvariston verenhimoiset pyrkimykset. Sitä
seurasi samanlaatuinen tapahtuma Porin lähellä sijaitsevassa
Vanhassakartanossa, joka lopuksi äkättiin olevan lahtarikaartin hyvin
varustettu linnoitus. Nämä ja monet muut toisenlaatuiset tapahtumat
osoittivat selvästi, että porvaristo varustautui veriseen luokkasotaan.
Aseettomina ollen olisi työväki jäänyt avuttomaksi lahtarikaartilaisten
teurastettavaksi. Vasta yhdennellätoista hetkellä, jolloin
porvaristolla oli _ympäri maan_ aseellisia lahtariosastoja, ryhtyi
työväki hankkimaan _puolustusaseita_. Niitä täytyi hankkia työväestön
turvaksi, kun muuta keinoa ei enää ollut. Työväestön asestautuminen
suoritettiin julkisesti, ja samalla luokkasodan välttämiseksi
vaadittiin lahtarikaartin aseista riisumista. Jos porvaristo olisi
tahtonut, niin olisi so voinut estää luokkasodan puhkeamisen
julistamalla lahtarikaartin hajoitettavaksi. Mutta se toimi päinvastoin
ärsyttävästi, vaatien vanhan asevelvollisuuden uudelleen voimaan
pantavaksi ja "lujan järjestysvallan" perustamista, Salatakseen ja
peitellen todellisia tarkoituksiaan nosti porvaristo sanomalehdissään
suuren metakan työväen aseistautumisesta. Pääkaupungin suuret
porvarilliset valtalehdet julkaisivat yhä toistuvia sepustuksia
"punaisen hirmuvallan" leviämisestä ja mitenkä sosialistit nojaavat
"vieraisiin pistimiin". Sosialistit kuljettavat Venäjältä aseita,
matkivat maaseudun porvarilehdet. _Se oli porvariston oman
asekuljetuksen naamioimislaulu_. Samaan aikaan tuotiin Venäjältä
Suomeen porvariston laskuun vaununlastittain aseita ja ampumatarpeita.
Ja niitä tuotiin lännestä, aina Saksasta asti tuotiin kiväärejä,
tykkejä ja kuularuiskuja. Kiehuva luokkasota on paljastanut sen
tosiasian, että juuri Suomen porvaristo itse taistelee "vierailla
pistimillä" ja vieraiden maiden ammattitaitoisten lahtarien avulla oman
maan työväenluokkaa vastaan. Tämän takia voikin Suomen porvaristoa
verrata verenhimoiseen petoon, joka salakavalasti vaanien hyökkää
uhrinsa niskaan, yrittäen purra sen valtasuonet poikki. Sellainen
katala vihollinen on kukistettava. Kotoiset ja vieraat täällä
hirmuvaltaa käyttävät työväen sortajat on lyötävä. Sitten vasta voi
köyhälistö rakentaa suojaavan kodin porvarillisen yhteiskunnan
raunioille.
Tähän tapaan pakinoitiin vaunun yhdessä nurkassa. Mutta tuskin oli
täällä äänet vaienneet, kun toisessa, jonne näytti kasaantuneen joukon
kokkasankarit, yhtäkkiä joku hypähti penkille ja nauruhermoja
kutkuttavalla saarnaäänellä hihkaisi pitäen kädessään jotakin
sanomalehteä: -- Vaietkaat ja kuulkaat päivän teksti, kuulkaat mitä
evankelis-luterilaisen kirkon papilla on sanottavana teille, te
pejoonit. Herran nimeen siis:
"Tämä on pyhä sota. Tämä on Jumalan sota perkelettä vastaan. Tämä on
Davidin sota kapinoivaa Absalomia vastaan. Tämä on Josuan sota
filistealaisia vastaan. Tämän sodan on Jumala siunannut ja siunaa
edelleen, sillä Hän on säätänyt esivallalle miekan, että se olisi
'rangaistukseksi pahoille ja kiitokseksi hurskaille'. Tämän sodan
puolesta, suojeluskuntalaisten puolesta on niin ihanaa rukoilla. Mutta
perkeleen joukkojen, punakaartilaisten aseille ei Herra anna
menestystä, vaikka joku yrittäisi sitä niille rukoilla. -- Oi siunaa
Herra Suomen kansan pyhä vapaustaistelu pikaisella, ihanalla voitolla
ja siunaa suomalaiset uljaalla uhrimielellä. Niin Jumalan kiitos --
pian on liehuva vapauden viiri Helsingissäkin hallitushuoneiden
harjoilla, 'Jumala kanssamme', eteenpäin kohti etelää vapauttamaan
vankeina olevat vielä elävät veljemme, sisaremme ja vainajiemme,
marttyyrien silvotut, raadellut ruumiit. -- Oi pala kirkkaana
sydämmissämme pyhän sotamme jumalallinen uhriliekki!"
Aamen, ja se tapahtukoon!
Näin sanoo piskuinen paimen herran öljymäessä, ja jotta ette luulisi,
että tämä on ämmäin hörinöitä tai minun omaa keksintöäni, niin voin
ilmoittaa tämän hengeltä väkevöidyn nasiirin nimenkin. Hän on
_Rentola_, Kuhmoisten pappi, ja on hän tämän korkean-veisunsa
painattanut, jotta ei se hukkaantuisi.
Mitä pi'ätte, hä?
Rehevä naurunremakka tärisytti vaunua palkiten hyvätuulisen toverin
esitystä. Mitä tuli itse "saarnaan", ei siihen kiinnitetty suurtakaan
huomiota. Tiedettiinhän mitä papit ajattelivat. Olivathan nämä
"köyhien ja turvattomien puoltajat" myyneet sielunsa perkeleelle,
kapitalistiluokalle, ja alentuneet karkukoirina luskuttelemaan niitä,
joilta olivat jopa pakolla ryöstäneet viimeisenkin omaisuuden tähteen
palkaksi siitä, että olivat tehneet voitavansa tylsyttääkseen puhtaiksi
nylkemänsä uhrit kapitaalin vastaansanomattomiksi juhdiksi, ja nyt
vihdoin yllyttivät muutenkin verenhimoisia lahtareita hurmeeseen
hukuttamaan koko proletariaatin, paiskaamaan sen ristille kuin muinen
paiskattiin ehkä yhtä viaton Kristus, jonka sanansaattajia näiden
väärien profeettain juuri muka piti olla.
-- No, sellainen huone kuin hyyryläisetkin, tokaisi joku: mitä muut
sitä minäkin, tuumivat kristillisen kirkon Rentolat. Mannerheimhan
puolestaan on Dagens Nyheterin haastattelijalle juhlallisesti
ilmoittanut, että kaikkien meidän "kapinoitsijain ja maanpettureiden"
rangaistus on _kuolema_, ja Renvall puolestaan antanut tietää
rangaistuksen laadunkin: _hirtto_. Ja keitä ei hän kätyreineen hirtä,
heiltä riistää hän kansalaisoikeudet, heistä tehdään paarioita.
-- Ja olisi tehty sittenkin, vaikka emme olisi nousseetkaan aseelliseen
vastarintaan, vakuutti joku toinen.
-- Niin, huomautti kolmas, jonka ääni värisi liikutuksesta, mutta
riistoluokan hankkeet olivat liian läpinäkyvät, jotta niiden suhteen
olisi voinut erehtyä. Maamme työväenluokka ei mielinyt kurjana raukkana
alistua nykyaikaisten Neerojensa pakko-ikeen alle, vaan päätti
viimeiseen veripisaraansa puoltaa elämisoikeuttaan, taistella
vapaudestaan. Suomalainen työmies on paljastanut päänsä laskeakseen
historian vaakakuppiin köyhälistön vapauden hinnan koko maailman
silmäin edessä. Eikä mikään vallankumous ole traagillisuudessaan
ylevämpi, jalossa uhrautuvaisuudessaan ja lannistumattomassa
sankariudessaan ihanampi kuin tämä köyhälistön vallankumous. Tämän
vallankumouksen kautta astuu Suomi vasta uudenajan historiallisten
kansojen joukkoon, Tämän vallankumouksen kautta lakkaa Suomi olemasta
pelkkä idyllinen maa rauhallisille asukkailleen, revontulineen ja
keskiyön aurinkoineen, joka vetää puoleensa vain yläluokan laiskoja
vetelehtijöitä -- turisteja --; se muuttuu pyhäksi maaksi, jossa
ulkomaalainen toveri kunnioittaen paljastaa päänsä laskeakseen
seppeleen vapauden puolesta kaatuneiden sankarien veljeshaudalle.
Niin, tuskinpa ne toverit, jotka ovat kaatuneet Karjalassa, Savossa,
Keski-Suomessa ja Satakunnassa, käsittivät tehtävänsä koko suuruutta ja
ääretöntä laajakantoisuutta. Tokkopa he aavistivat, miten syvältä
kyntää se historian aura, jonka sarviin tällä hetkellä on tarttunut
suomalaisen työmiehen jäntevä käsi? -- Niin, ehkäpä ei: -- tulevat
sukupolvethan sen vasta täysin käsittävät, sukupolvet, jotka tästä
uljaasta taistelusta parhaimmat hedelmätkin tulevat nauttimaan.
Mutta yksi asia on kuitenkin varma -- köyhälistö ottaa kaikkialla
vastaan innostuneena taistelukutsun; tykkien jyskeessä, kuularuiskujen
rätinässä ja kiväärien paukkeessa kuulee sen korva vapauden kellojen
soiton.