Valentinen uusi autonkuljettaja.
Niin äkkiä oli siis tilanne muuttunut Valentinen huoneessa.
Asbjörn Krag luuli jo seisovansa voitonpalmu kädessä, hän vain odotti
ilmoitusta apulaiseltaan, jonka oli lähettänyt työhön, kun vaarallinen
nainen odottamattomalla kepposella tekikin hänet yhtäkkiä ihan
voimattomaksi.
Hän oli hetkeksi unohtanut olevansa suuren ja ovelan rikoksentekijän
asunnossa.
Niin varovainen nainen kuin Valentine Kempel, joka oli toiminut
suuremmissa oloissa ja viisastunut kokemuksistaan, oli tietysti myös
järjestänyt asuntonsa oman päänsä mukaan.
Hän oli ottanut lukuun äkkiyllätyksen mahdollisuuden, ja hänen
viisihuoneinen asuntonsa oli vähitellen muodostunut jonkinlaiseksi
mäyränluolaksi, jossa oli monta salaista käytävää.
Hän oli aina liittolaistensa ympäröimänä.
Asbjörn Krag olikin alusta pitäen ollut selvillä siitä, että joku tai
joitakuita hänen ystävistään oli lähitienoilla.
Mutta pitämällä Valentinea vankina revolverin suun edessä oli
salapoliisia onnistunut estää häntä kutsumasta apua.
Lopuksi "petohämähäkki" vihdoin oli taipunut ja ilmoittanut Kragille
Adan olinpaikan.
Hän oli ollut näköjään täysin voitettu ja luvannut suostua, kun Asbjörn
Krag vaati häntä poistumaan maasta. Mutta viime hetkessä oli hänen
mieleensä juolahtanut epätoivoinen ajatus.
Hänen onnistui kutsua apua.
Juuri kun salapoliisi luuli voittaneensa koko pelin, ilmestyi
huoneistoon kaksi Valentinen liittolaista, espanjalainen José Ysayo ja
saksalainen von Kühnel.
Krag sai ankaran iskun takaraivoonsa ja suistui tajuttomana lattialle.
Roistot köyttivät hänen kätensä ja jalkansa ja jättivät hänet
avuttomana makaamaan lattialle. Valentine selitti muutamin sanoin mitä
oli tapahtunut ja että hänen oli ollut pakko ilmaista Adan olinpaikka.
-- Mutta vielä ehdimme mahdollisesti estämään Adan vapauttamisen.
Automobiili --
Niin, espanjalaisella oli automobiili ulkopuolella valmiina.
Pian matkaan siis.
Ennenkuin he poistuivat Valentinen asunnosta, laskeutui saksalainen
polvilleen tutkiakseen, vieläkö Asbjörn Krag oli tajuttomana.
Hän ravisti sidottua poliisimiestä ja kuunteli korva hänen rintaansa
vasten.
Noustessaan jälleen pystyyn hän virkkoi: -- Luulisi miehen nukkuvan
ikuista unta. Valentine säikähti ja tuijotti Asbjörn Kragia kasvoihin,
jotka olivat veriset ja kalpeat.
-- Kuollut? kuiskasi hän.
-- Ei vielä, vastasi saksalainen. -- Saatan kuulla hänen sydämensä
sykkivän hiukkasen. Ja kun miehellä on tuollainen ruumiinrakenne (tässä
hän kevyesti potkaisi poliisimiestä), ei kestäne kauaakaan, ennenkuin
hän on ihan terve ja jaksaa uudelleen ryhtyä taisteluun Valentinea
vastaan.
Rauhoituttuaan Asbjörn Kragin tilan suhteen Valentine alkoi kiirehtiä
lähtöä.
Jokainen sekuntihan oli hänelle kallis. Hän laski, että Asbjörn Kragin
apulainen oli ajanut hevosella Adan kätköpaikalle. Nyt hän oli varmaan
jo perillä, niin että oli pakko rientää perään heti paikalla, jos mieli
ehtiä jotakin aikaansaada.
Espanjalainen meni hakemaan viereisestä huoneesta yllensä ohjaajaviitan
ja -lakin.
Valentine ja saksalainen lähtivät ulos automobiiliin ja asettuivat
takaistuimelle.
Oli jotenkin pimeä. Espanjalaisen viipyessä saksalainen sytytti
automobiilinlyhdyt, kaksi räikeänkirkasta tulisilmää, jotka syöksivät
leveän valojuovan kauas eteensä.
Kukaan heistä ei enää piitannut mitään Asbjörn Kragista. Hänhän oli
aivan avuttomassa tilassa. Ensinnäkin tajuttomana, verissään ja pahoin
lyötynä, toiseksi sidottuna käsistään ja jaloistaan. Mitäpä enää
kannatti pitää lukua hänestä, ajatteli Valentine istuessaan
automobiilissa odotellen espanjalaista ohjaajaansa. Krag oli
nujerrettu, nyt oli vain kysymyksessä ottaa takaisin mikä oli
menetetty, säilyttää panttivanki, estää Adan vapauttaminen.
Mutta hänen ei olisi pitänyt olla niin täysin varma Asbjörn Kragin
avuttomuudesta.
Sillä samana hetkenä, kun nuo kolme ihmistä lähtivät huoneesta, Krag
avasi silmänsä. Nuo silmät olivat verestävät ja turvonneet, mutta
niissä hehkui sittenkin kiihkeä tarmo ja taisteluhalu.
Asbjörn Kragin tajuttomuus oli kestänyt vain muutamia harvoja
minuutteja. Hän oli vironnut heti, kun kätensä ja jalkansa olivat
köytetyt.
Kun saksalainen kumartui hänen puoleensa, pidätti hän hengitystään,
ettei ilmaisisi itseään, ja ääntä päästämättä hän oli ottanut vastaan
paronin ystävällisen potkun.
Mutta heti yksin jäätyään hän avasi silmänsä.
Ja sitten tapahtumat vilahtivat hänen aivojensa läpi: Äkillinen
odottamaton hyökkäys, isku takaraivoon. Millä ihmeellä roistot olivat
saaneet sanan?
Hän katseli ympärilleen.
Tuosta oikealla olevasta ovesta he olivat tulleet. Valentine oli
seisonut avoimen kassakaapin edessä ja puhunut hänelle.
Ja hänen oli täytynyt lakkaamatta katsoa Valentinea ja seurata hänen
liikkeitään, koska oli alkanut epäillä, ettei tuon kassakaapin laita
ollut oikein, vaan että siinä piili jokin salaisuus.
Mutta nyt hän käsitti, miten kaikki oli tapahtunut, mitenkä tuon
kavalan naisen oli onnistunut kutsua apua. Valentine oli unohtanut
sulkea kassakaapin lähtiessään huoneesta. Asbjörn Krag saattoi
paikaltaan, missä makasi, nähdä terässeinäisen kaapin sisään.
Se ei itse asiassa tietysti ollutkaan mikään kaappi, vaan viereiseen
huoneeseen johtava kanava. Ja siksi Valentine olikin puhunut hänelle
niin kovaäänisesti seistessään kumartuneena "kassakaappiin".
Hän oli puhunut tähän tapaan:
"Niin, hyvä Asbjörn Krag, minä ymmärrän hyvin, että te nyt olette
voittanut. Mitäpä voisin tehdä, kun te istutte takanani tähdäten minua
revolverilla?"
Mutta sitä hän tietysti ei sanonut imarrellakseen Kragia ja saadakseen
hänet entistä vakuutetummaksi voitostaan.
Hän sanoi sen ystävilleen ja apureilleen, jotka varmaan olivat seinän
takaisessa huoneessa. Hän ilmoitti heille tilanteen: että salapoliisi
oli hänen lähellänsä revolveri ojona.
Se oli samaa kuin käskeä heitä murtautumaan huoneeseen vastakkaiselta
puolelta ja hyökkäämään salapoliisin kimppuun.
Ja hänellä oli täysin perehtyneitä pahantekijöitä palveluksessaan. He
olivat totelleet käskyä.
Kaikki tämä kiiti salapoliisin aivojen läpi. Hänellä oli tavaton kyky
koota kaikki huomiot ja yhdistää ne yhdeksi ainoaksi kuvaksi. Ja se
kävi nopeasti. Heti _nähdessään_ kassakaapin hän muisti "petohämähäkin"
äänekkään puheen, ja silloin koko asia selvisi hänelle.
Hänen johtopäätöstään tuki se seikka, että hän nyt kuuli espanjalaisen
liikuskelevan viereisessä huoneessa ja että tämä melu kantautui hänen
korviinsa kuin suppilon kautta, avoimesta "kassakaapista".
Mutta mitä hänen nyt oli tekeminen? Hänen, joka vastikään oli ollut
niin lähellä maaliaan. Nyt hän ymmärsi hyvin, että "petohämähäkki"
apulaisineen on tuokion kuluttua matkalla Adan luo.
Tuolle ovelalle seurueelle on mitätön pikkuasia voittaa kokematon Jens
ja tanakat, mutta hieman yksinkertaiset konstaapelit sekä puolittain
sekapäinen Falkenberg.
Oliko siis kaikki hukassa?
Jospa hän olisi tällä hetkellä päässyt irti! Mutta miten? Hänen päänsä
oli vielä raskas iskusta, ja inhoten hän tunsi veren hyytyvän
poskillaan ja niskassaan. Olihan hän sitäpaitsi köysissä, kädet ja
jalat sidottuina, niin että tuskin saattoi liikahtaa. Jonkinlaisen
surumielisen alistumisen tuntein Krag myönsi itselleen, että kaiken nyt
täytyi olla hukassa. Sillaikaakuin hän virui täällä, saattoi Valentine
tehdä mitä hurjimpia tihutöitä, riistää Adan Jensin ja poliisien
käsistä ja tällä panttivangilla kiristää mitä tahansa Einar
Falkenbergilta, joka oli tuskasta, jännityksestä ja rakkaudesta
puolihulluna.
Hän katseli pitkin lattiata. Pöydänjalan vieressä kiilsi jotakin.
Hänen revolverinsa.
Ja oli kuin tämän rakkaan esineen näkeminen olisi antanut hänelle uutta
toivoa ja uutta rohkeutta. Kunpa hän saisi sen käsiinsä! Tai kunpa
espanjalainen tuolla sisällä lopettaisi peuhaamisensa, niin hän
koettaisi vierittäytyä revolverinsa luo.
Asbjörn Krag makasi selällään brysselinmaton kulman päällä. Hän tunsi
ankaranpuoleista kipua ihan ristiluittensa kohdalla, sillä hänen
allensa oli sattunut jokin kova ja kulmikas esine, joka suorastaan
kaivautui hänen lihaansa.
Salapoliisi ymmärsi, että se saattoi olla jokin esine, joka oli
pudonnut pöydältä ja joutunut matonreunan alle.
Mutta yhtäkkiä hänelle selvisi mikä se todellisuudessa oli, ja samassa
hän oivalsi, ettei hänellä ainakaan vielä ollut syytä heittää kaikkea
pelastuksen toivoa. Se oli Valentinen tikari, sama jonka hän oli
kätkenyt ruusuvihkoon ja jonka Asbjörn Krag oli karistanut lattialle
sanoessaan: "Antakaa se minulle ilman piikkejä."
Tikari oli vierähtänyt matonreunan alle, ja Valentine oli unohtanut
sen.
Omituinen ilontunne virtasi Asbjörn Kragin läpi, jännitys valtasi hänet
uudestaan, ja nyt hän toivoi, merkillistä kyllä, että espanjalainen
viereisessä huoneessa saisi vielä hetkisen haeskella tamineitaan.
Asbjörn Krag alkoi heti hivuttautua matonreunalta lattialle.
Se onnistui pian.
Taakseköytetyillä käsillään hän sitten haparoi altansa tikaria. Vihdein
hän sai siitä kiinni.
Hän ymmärsi, että tikari varmaan oli hyvin terävä, sillä hän tunsi
käsiensä tahmaantuvan verestä.
Asbjörn Kragissa oli hiukan taitovoimistelijaa. Mikä muille olisi
monessa suhteessa ollut mahdotonta, kävi hänelle mahdolliseksi.
Hän katkoi tikarilla nuorat käsistään. Se tosin maksoi hänelle monta
veristä naarmua.
Seuraavassa tuokiossa hän oli katkaissut jaloistaankin nuorat. Ja
sitten hän vihdoin seisoi lattialla, pystyssä ja vapaana, mutta
pahoinpideltynä, kädet ja pää veressä.
Hän kumartui ottamaan revolverin.
Automobiili torven kärsimätön törähdys ilmaisi hänelle, ettei Valentine
ollut vielä lähtenyt. He siellä odottivat espanjalaista. Ja
espanjalainen don José Ysayo peuhasi edelleenkin huoneessa etsien
tamineitaan.
Hän kirosi kuullessaan torventörähdyksen.
Oli ilmeistä, että hän etsi jotakin, mutta löytämättä.
Asbjörn Kragilla oli suunnitelma valmiina.
Hän päätti rohkeasti panna kaikki yhden kortin varaan ja ripeällä
kaappauksella valloittaa takaisin mitä oli menettänyt.
Hän tirkisti avoimeen kassakaappiin. Aivan oikein. Täydelleen niinkuin
hän oli ajatellut: kassakaapissa ei ollut peräseinää ollenkaan, vaan se
johti suoranaisena kanavana viereiseen huoneeseen.
Valentinen tikari hampaissa ja oma revolverinsa oikeassa kädessään
Asbjörn Krag ryömi kanavaan.
Toisessa huoneessa hän näki espanjalaisen makaavan suullaan lattialla
ja kaivelevan jotakin sohvan alta, hiljakseen kiroillen ja harmitellen,
kun ei löytänyt mitä etsi. Yhdellä hyppäyksellä salapoliisi oli hänen
niskassaan. Don José ei ehtinyt edes kirkaista. Salapoliisin hyökkäys
oli äänetön kuin tiikerin hyppäys. Jäntevillä käsillään hän painoi
toisen lattiaan.
Kun espanjalainen sai nähdä kuka hänen kimpussaan oli, tuli hänen
kasvoilleen sanomattoman kauhun ilme. Krag kuiskasi hänelle painaen
samassa revolverin suun hänen korvaansa:
-- Jos päästätte äänenkään -- -- --
Mutta hänen ei tarvinnut jatkaa uhkausta, sillä espanjalainen oli liian
kauhuissaan kyetäkseen ylipäänsä mihinkään. Hänhän oli vastikään nähnyt
tämän saman miehen, joka nyt puristi häntä rautaisilla käsillään,
makaavan viereisessä huoneessa köytettynä, verissään ja tajuttomana.
Asbjörn Krag oli saanut lujan otteen espanjalaisen kurkusta.
Mutta silloin hän kuuli toistamiseen automobiilitorven äänen, kaksi
terävää, kärsimätöntä törähdystä. Asbjörn Krag ymmärsi, että hänen
täytyi kiiruhtaa, jos mieli pelastaa tilanteen.
Eikä hän epäröinyt hetkeäkään. Valitsemisen varaa ei ollut.
Pidellen vasemmalla kädellään tukevasti espanjalaisen päätä hän iski
oikeassa kädessään olevan revolverin perällä häntä pari kertaa jotenkin
rajusti leukaluun alle. Yksi ainoa luja nyrkinisku tuohon paikkaan
riittää muuten saattamaan vankimmankin miehen pyörryksiin. Sitä
voimakkaammin tietysti vaikutti kova, raskas revolverinperä.
Espanjalainen roisto meni liituvalkeaksi kasvoiltaan, ja hänen silmänsä
painuivat umpeen.
Asbjörn Krag hellitti kohta otteensa hänen kurkustaan.
-- Olemme siis vaihtaneet osia, hyvä ystävä, mutisi hän. -- Tästä tulee
sinulle ainakin pari tuntia kestävä uni, ja sillä aikaa voi tapahtua
ihmeitä.
Temmatessaan espanjalaiselta automobiiliviitan hän lisäsi:
-- Mutta koska nyt kerran olemme vaihtaneet osia, niin on parasta, että
teemme sen perusteellisesti.
Hän veti viitan yllensä. Se sopi hänelle mainiosti, sillä hän ja
espanjalainen olivat jotakuinkin samankokoiset.
Viitta napitettuna, kaulus pystyssä ja lakki silmille painettuna
Asbjörn Krag saattoi hyvästi käydä don José Ysayosta.
Kovalla kolinalla hän riensi portaita alas.
Automobiili odotti porttikäytävässä.
Valentine oli hyvin kärsimätön.
-- No vihdoin viimein sinä tulet, sanoi hän. -- Vitkastelusi käy yhä
harmillisemmaksi, don José.
Mutta don José vain nyökkäsi ja mutisi joitakin käsittämättömiä sanoja.
Hän hyppäsi ohjaajanpaikalle ja väänsi ratasta.
Ja automobiili lähti liikkeelle.
Kello oli tällä välin tullut puoli kolme.
Muutamia minuutteja myöhemmin automobiili oli Adan olinpaikan
edustalla, ja Asbjörn Krag kuuli talosta melua ja taistelua.
Tuntui kuin Falkenberg olisi hurjistuneena syöksynyt tähystyspaikaltaan
huutaen:
-- Se on Valentinen automobiili!
Hänhän ei voinut tietää, että "petohämähäkin" automobiilia tällä kertaa
ohjasi salapoliisi Asbjörn Krag.