XVIII.

Kuoleman edessä.

Valentine oli käynyt hyvin kalpeaksi. Nähdessään Asbjörn Kragin

uhkaavan käytöksen hän astui soittokelloa kohden kutsuakseen apua.

Salapoliisi oivalsi silmänräpäyksessä hänen liikkeittensä tarkoituksen.

Samassa tuokiossa hän kiskaisi sähköjohdon poikki.

-- Älkää yrittäkö huutaa, sanoi hän, se kävisi teille kalliiksi.

Valentine seisoi nyt hievahtamatta paikallaan nojaten erään tuolin

selkämykseen. Hän oli silminnähtävästi tavattoman kiihtynyt. Hänen

rintansa kohoili nopeasti, ja hänen suuret, tummat silmänsä ihan

säkenöivät raivosta.

-- Aiotteko murhata minut? kysyi hän.

-- Mahdollisesti, vastasi Krag.

Hän osoitti erästä nojatuolia.

-- Istukaa, sanoi hän. -- Minulla on ainakin sitä ennen hieman

puhuttavaa teille.

-- Sitä ennen?

Salapoliisi katsoi Valentineen.

-- Te olette ihan kalpea, jatkoi hän. -- Te tuotatte minulle

pettymyksen, rouva Kempel.

-- Pettymyksen?

-- Niin, sillä minä olen aina tuntenut olevani siinä uskossa, että

teitä on mahdoton saada pelkäämään.

Valentine teki kieltävän liikkeen kädellään ja aikoi vastata, mutta ei

saanut sanaa suustaan.

-- Ja minä voinkin vakuuttaa teille, sanoi Asbjörn Krag totisesti ja

kovemmalla äänellä, -- ettette vielä milloinkaan ole ollut

vaarallisemmassa asemassa kuin nyt.

-- Todellakin? Täälläkö omassa asunnossani, omassa

yksityissalongissani?

-- Niin.

-- Kuinka teille voi juolahtaa mieleenkään, että minä muka pelkään?

-- Sehän näkyy aivan selvään. Koko käytöksenne sen todistaa. Katsokaa

miten kätenne vapisee.

Valentine veti kätensä vaistomaisesti pois.

-- Te siis tunnette minut, jatkoi Asbjörn Krag. -- Minä en ole

kaivosinsinööri Kvam.

-- Sitä olen koko ajan aavistanut.

-- Olen salapoliisi Asbjörn Krag.

-- Tokkohan.

-- Keneksi sitten luulette minua?

-- Joksikin pahantekijäksi. Ehkä murtovarkaaksi tai murhaajaksi.

Poliisimies ei tällä tavoin tunkeudu yksityiseen asuntoon.

-- Tuo on pelkkä puheenparsi, sanoi Krag. -- Te ymmärrätte erittäin

hyvin kuka minä olen ja tiedätte asianikin.

Valentine ei vastannut.

-- Eiköhän istuta? kysyi Krag. -- Minulla olisi teille puhumista.

-- Ennenkuin murhaatte minut?

Krag kohautti olkapäitään.

-- Riippuu siitä, millaiseksi keskustelumme muodostuu, sanoi hän.

-- Mutta ellen minä nyt tahdo puhua kanssanne?

-- Hätätilassa minä pakotan teidät siihen.

-- Minä haen apua. Avaan ikkunan ja huudan apua.

Hän lähestyi ikkunaa.

Asbjörn Krag veti taskustaan revolverin ja tähtäsi häntä.

-- Silloin joudutte heti ammutuksi, sanoi hän painokkaasti.

Valentine katsahti Kragin uhkaaviin kasvoihin ja seisahtui.

-- Näytte viivyttelevän, sanoi salapoliisi. -- Olette luultavasti

ennenkin seisonut revolverin suun edessä. Te ymmärrätte milloin tosi on

kysymyksessä, milloin pelkkä leikinteko. Olkaa ihan vakuutettu, rouva

Kempel, minä en vielä milloinkaan ole ollut niin totinen kuin nyt olen.

Valentine astui askelen ikkunaa kohti, mutta pysähtyi jälleen. Sitten

hän tuli yhtäkkiä aivan tyyneksi. Hän astui suoraan Asbjörn Kragin

kiiltävän revolverin eteen ja sanoi äänellä, joka ei ilmaissut

vähintäkään mielenliikutusta:

-- Herra poliisimies, tahdon kuulla teitä. Istukaa.

Valentine istahti pöydän ääreen ja katsoi kysyvästi Asbjörn Kragiin,

joka istuutui häntä vastapäätä. Salapoliisi laski revolverin pöydälle.

-- Minua väsyttää, sanoi Valentine. -- Teillä ei mahda olla kovin

paljon minulle puhuttavaa. Annan teille kaksikymmentä minuuttia.

Asbjörn Krag katsoi kelloaan.

-- Siinä on enemmän kuin tarpeeksi, sanoi hän. -- Kymmenessä minuutissa

minun pitää suoriutua teistä. Kello puoli kahdelta Falkenberg odottaa

minua vaunuineen. Siis, mennäkseni suoraan asiaan, _missä Ada on?_

Valentine hytkähti väkisinkin, eikä tämä liikahdus jäänyt Kragin

valppaalta silmältä huomaamatta.

-- Ada? vastasi Valentine. -- Mistä minä tietäisin? En tunne ketään sen

nimistä.

-- Te olette jo ilmaissut itsenne, sanoi Krag. -- Suotta kulutatte

aikaa moisilla verukkeilla.

-- Ettekö tahdo selittää tarkemmin? kysyi Valentine hymyillen

ivallisesti.

-- Mielihyvällä, vastasi Krag. -- Olen poliisimiehenä, jo aikoja ennen

kuin konsuli Falkenberg kävi luonani, suurella mielenkiinnolla tutkinut

teitä ja toimianne. Minulle selvisi heti, että kaunis Valentine, joka

niin pian oli osannut valloittaa koko kaupungin, oli rikoksentekijä.

Teidän tietänne, hyvä rouva, on viimeisten viiden vuoden aikana

osoittanut sarja salaperäisiä kuolemantapauksia, etupäässä itsemurhia.

Ostenden ja Monte Carlon salaisilta poliiseilta olen saanut tietoja,

joiden suhteen ei voi erehtyä. Te puuhailette rosvojoukon etunenässä,

joka viime aikoina on kulkenut Euroopan halki ryöstäen. Minä ihailen

oveluuttanne. Tuontuostakin on joku apureistanne sortunut, joutunut

poliisin ansoihin tai kuollut. Mutta te olette aina osannut selviytyä

kiinni joutumatta. Tarvitseeko minun luetella mitä kaikkea te olette

tässä kaupungissa pannut toimeen? Te olette ryöstänyt Falkenbergin

kassakaapin. Tiesitte minkä nimisen naisen kanssa hän on salakihloissa

ja arvasitte hänen käyttäneen tätä nimeä kirjainlukkonsa avaimena. Te

olette kyninyt puhtaaksi hänen veljensä ja tehnyt hänet onnettomaksi,

niin että hän vihdoin päätti päivänsä omin käsin. Älkää yhtään hymyilkö

noin ylimielisesti, rouva Kempel, hän oli kunnon poika, mutta siinä

kohden olen yhtä mieltä kanssanne, että hän oli heikko ihminen.

Sittemmin olette koettanut antaa Einar Falkenbergille tuhoisan iskun

panemalla erään kätyrinne syyttämään häntä pelipetoksesta. Hanke meni

myttyyn, koska minä, kuten kyllä olette ymmärtänyt, älysin juonen ja

tein sen tyhjäksi viime hetkessä. Eikä teistä voine olla muuta kuin

kohtuullista, että käytin tilaisuutta kääntääkseni skandaalin teidän

kätyriänne vastaan. Lopuksi olette koettanut kostaa ja turvata horjuvaa

asemaanne ryöstämällä panttivangiksenne viattoman nuoren tytön, Adan.

Minä ymmärrän, hyvä rouva Kempel, että teillä on suuret suunnitelmat

täällä Kristianiassa, missä on siksi runsaasti varakkaita nuoria miehiä

ja missä on niin helppo rosvota, täällä kun ei olla totuttu moisiin

suurisuuntaisiin yrityksiin. On siis varsin helposti ymmärrettävissä,

että olette koettanut torjua vastustajanne hyökkäykset ryöstämällä tuon

nuoren tytön. Olen lukenut kirjeen, jonka olette lähettänyt

Falkenbergille, ja ihailen älyänne ja rohkeuttanne, mutta teidän täytyy

myöntää, että olette hävinnyt pelissä. Olette pelannut paljosta, mutta

olette hävinnyt. Älkää toki olko noin ikävystyneen ja välinpitämättömän

näköinen, lopetti Krag. -- Minä sanon toistamiseen, että henkenne on

suuressa vaarassa.

Valentine mietti hetkisen, ennenkuin vastasi. Sitten hän sanoi:

-- Entä todisteet?

-- Minulla on takeena se, jatkoi Krag aivan tyynesti, -- että pidän

teitä tässä revolverini suun edessä, kunnes väkeni on löytänyt nuoren

tyttö poloisen. Tuolla ulkopuolella on mies, joka odottaa merkkiä

minulta. Huudan hänelle välttämättömimmät käskyt. Kun Ada on löydetty,

niin mies palaa tänne ilmoittamaan sen minulle.

-- Entä sitten?

-- Sitten minä kumarran teille kohteliaasti ja lähden tieheni, mutta

huomispäivänä kello yksi saatan teidät rautatieasemalle ja pidän

huolen, että joudutte junaan, joka vie teidät ulkomaille. Jäähyväisiksi

lupaan teille kukkavihon.

-- Mutta jos kieltäydyn lähtemästä kaupungista.

-- Silloin teidän käy huonosti. Syntyy uusi taistelu, ja siinä

taistelussa minä voitan.

-- Oletteko varma siitä?

-- Aivan varma.

Valentine mietti hetkisen.

-- Asia on niinkuin kerroitte, sanoi hän. -- Koska ei ole todistajia

läsnä, voin kernaasti tunnustaa pelanneeni semmoista peliä, mistä minua

syytätte.

-- Aivan tarpeeton tunnustus, huomautti Krag.

-- Hyvin mielelläni suostuisin pyyntöönne, jatkoi Valentine

välittämättä salapoliisin huomautuksesta, -- mutta en voi.

-- Toisin sanoen ette tahdo, vastasi Krag ottaen pöydältä aseensa.

-- Ei, tahtoisin kyllä, mutta en voi.

Poliisimies punnitsi miettiväisesti revolveria kädessään.

-- Miksi ette? kysyi hän.

-- Siksi etten tiedä missä Adaa säilytetään.

-- Valehtelette.

-- Enkä valehtele, sen vannon kautta elävän Jumalan.

Asbjörn Krag pani kellonsa pöydälle eteensä ja kohotti revolveria.

-- Siinä tapauksessa minun täytyy todella surkutella teitä, sanoi hän.

-- Olette mennyttä.

-- Mitä tarkoitatte?

-- Minun on näin ollen sittenkin pakko ampua teidät, vastasi Krag.

Valentine tuijotti rohkeasti revolverin suuhun.

-- Teillä on kolme minuuttia elämisen aikaa, jatkoi Krag tyynesti kuten

aina.

Yhtäkkiä Valentine näytti muistavan jotakin, ja hänen kasvoillaan

vilahti iloinen ilme.

-- Kolme minuuttia, mutisi hän. -- Se ei ole paljon. Voisinhan

tunnustaakin.

-- Ahaa.

-- Minä tiedän missä Ada on.

-- Ja tahdotte sanoa sen minulle!

-- En.

Asbjörn Krag ei vastannut. Hän vilkaisi kelloon, joka tikitti hänen

edessään pöydällä.

-- Kaksi minuuttia, virkkoi hän.

Valentine katsahti salapoliisiin ja alkoi vapista.

-- Suuri Jumala! kuiskasi hän.

-- Mikä on?

-- Oletteko joskus katsellut kuolemaa silmiin, herra salapoliisi?

-- Monestikin.

-- Oletteko silloin tuntenut mielenliikutusta, oletteko pelännyt?

Oletteko kalvennut?

-- En koskaan. Olen varma kylmäverisyydestäni.

-- Nyt ymmärrän, että teillä on tosi mielessä, kuiskasi Valentine,

sillä _nyt te olette kalpea kuin ruumis_.

-- Selitän siis teille asianlaidan, sanoi Krag nousten seisomaan. --

Totta on, ettei meillä ole minkäänlaisia todisteita teitä vastaan. Te

olette siinä suhteessa ollut ovelampi kuin kukaan muu pahantekijä,

jonka olen tavannut. Vaikka te nyt tällä hetkellä tunnustaisitte

minulle kaiken ja minä laatisin siitä raportin oikeudelle, niin

sittenkin voisitte myöhemmin kieltämällä säilyttää asemanne. Pahimmassa

tapauksessa voitaisiin joitakin "pieniä säännöttömyyksiä" lukea

mustasukkaisuuden, hyljeksityn rakkauden tai muun semmoisen syyksi. Ja

sitäpaitsi tiedätte itse, että oikeudenkäynti vain häpäisisi Charlie

Falkenbergin muistoa ja kenties vielä enemmän useita elossaolevia

henkilöitä, muiden muassa kamariherra Totenia. Olen täydelleen samaa

mieltä kuin tekin siinä suhteessa, että saatatte olla kutakuinkin

huoleton. Siksi olenkin ryhtynyt asiaan tällä tapaa. No niin, jatkoi

salapoliisi totisesti, tähdäten revolverillaan, -- tahdotteko sanoa

minulle missä Ada on?

-- Jos nyt vastaan kieltävästi?

-- Silloin ammun teidät.

Valentine katsoi häneen tutkivasti.

-- Te olette merkillinen mies, sanoi hän. -- Aivan epäröimättä voisitte

ruveta murhaajaksi!

-- Erehdytte, vastasi Krag. -- Minua ei kukaan epäile vähimmässäkään

määrässä, tunnettua, koeteltua salapoliisia. Olettakaamme, että nyt

ammun teidät -- ja sen minä teen, ellette kerro minne Ada on kätketty

--, niin pahimmassa tapauksessa tänne juoksee ihmisiä, eikö totta?

-- Se on hyvin luultavaa. Ainakin omat palvelijani rientävät tänne,

ennenkuin ehditte kadota.

-- Erehdytte taaskin, sanoi salapoliisi. -- Minä en aio kadota. Aion

jäädä tänne ja ottaa vastaan ketä mahdollisesti saapuu. Mitä itseeni

tulee, voin sanoa teille sen verran, että olen maailman parhaita

revolverinkäyttäjiä. Osaan teihin miten ikinä tahdon, esimerkiksi

oikeaan ohimoon, niin että kuula tulee vasemmasta korvasta ulos. Te

kuolette siihen paikkaan, minä taivutan sormenne revolverini ympäri, ja

itsemurha on valmis.

-- Silläkö tavalla poliisi esiintyy tässä maassa?

-- Tällä hetkellä en esiinny poliisimiehenä, vaan ihmisenä. Jossakin

paikassa pidetään nuorta viatonta tyttöä telkien takana. Olen koettanut

kaikki lailliset keinot pelastaakseni hänet, mutta ymmärrän, ettei

niistä ole apua. Olen aivan varma, että te milloin tahansa

toimittaisitte hänet hengiltä, jos sillä voisitte parantaa asiaanne.

Nuori tyttö löydetään joesta hukkuneena ilman ulkonaisia väkivallan

merkkejä. Täällä meillä ei olla murhiin tottuneita eikä osata erottaa

murhaa tapaturmasta, joten semmoinen löytö ei niinmuodoin herättäisi

mitään huomiota. Ada on siis hengenvaarassa, ellei hän jo ole kuollut,

ja minä olen vannonut pelastavani hänet tänä yönä.

-- Koetan seurata ajatuksenjuoksuanne, vastasi Valentine, joka

ilmeisesti puhui vain aikaa voittaakseen. -- Jos nyt kieltäydyn

antamasta vaatimianne tietoja, mitä sitten tapahtuu? Aiotteko tappaa

minut?

-- Aion, sen vannon.

-- Mutta ettehän te sillä pääse askeltakaan lähemmäksi Adaa.

-- Erehdytte. Silloin _te_ olette leikistä poissa, eikä apulaisillanne

ole enää mitään aihetta pitää tyttöä vangittuna. Sitäpaitsi meille on

oleva pikkuseikka saada ilmi hänen kätköpaikkansa, sitten kun te olette

pelistä poissa ettekä enää voi rohkeudellanne ja nerokkaalla

oveluudellanne asettaa tiellemme esteitä. Näette siis, ettei minulla

ole muuta neuvoa, jos tahdon vapauttaa Adan tänä yönä. Te joko

ilmaisette minulle hänen olinpaikkansa tahi ette ilmaise. Jälkimäisessä

tapauksessa teen teidät vaarattomaksi.

-- Mutta minä jatkan vielä vähäisen, sanoi Valentine, joka jo puhui

aivan tyynesti. -- Edellyttäkää nyt, että suostun esitykseenne ja

mainitsen teille jonkun paikan, missä Adaa pidetään piilossa. Mitä

takeita teillä on siitä, etten valehtele?

-- Minä odotan, kunnes saan väeltäni sanan, vastasi Krag.