"Seuraava vastaväite väittää, että kansallinen yhteisteollisuus ei
voi menestyä sentähden, että hallitus ei epärehellinen ja valvoisi
sellaisena vaan omia etujaan. Tämä väite näyttää heräävän kokemuksista
yhdeksännellätoista vuosisadalla, jolloin hallituksen hoidettaviksi
siirtyi useampia kunnollisia ja yleismaallisia omaisuus- ja toimialoja.
Näitä hallitessaan, piti silloinen hallitus silmällä yksinomaan omia ja
pääomain omistajain etuja, jotka itse asiassa olivat samat niinkauvan
kuin pääoman omistajain luokan jäsenet olivat hallituksena tai muutoin
määräävästi vaikuttivat hallitusmiesten valintaan. Virkamiehet
suorastaan möivät kaikki edut ja oikeudet vallastaan kapitalisteille.
"Sentähden, kun sellaisia asioita kaikkialla joukottain paljastettiin,
tuli kansa epäluuloiseksi hallituksiin nähden, jolloin vallankumouksen
vastustajat saivat tilaisuuden sanoa, että yhä suurempien asiain hoidon
hallituksen käsiin antaminen olisi suurinta hulluutta.
"Kapitalistien taloudellisen ja yhteiskunnallisen toiminnan teoria ja
käytäntö tarkoitti yksinomaan heidän omaa hyötyänsä. Kapitalistit eivät
pienimmässäkään määrin antaneet arvoa kansan yleisille eduille, jotka
luonnollisesti olivat heidän eduilleen ristiriitaisia. Sentähden he
toimintansa keskittivätkin tuottaakseen yhteiskunnan kustannuksella
itselleen mahdollisimman suuria etuja ja voittoja. Kansan asettaman
virkamiehen ylpeys oli jättää virkapaikka yhtä köyhänä kun oli siihen
astunutkin. Mutta kapitalistien suurimpana ylpeilyn aiheena oli,
että he osasivat asemansa käyttää mahdollisimman suurien rikkauksien
itselleen kokoomiseksi. Kapitalistien suhteen ei sellaista tointa
kutsuttu epärehellisyydeksi kuten tehtiin kansan virkailijain paljon
pienempien epärehellisyyden ilmiöiden tähden. Kapitalistien rikkauksia
nimitettiin laillisiksi voitoiksi. Mutta mistä ne voitot olivat
lähtöisin? Eikö ne olleet kansalle mitään maksaneet?
"Nämä kapitalistien luokan -- joka itse asiassa oli silloin todellinen
hallitus vaikkei aina mahdollisesti sitä nimeä kantanutkaan -- voiton
kiristämiskeinot olivat kauhean vaarallisia kansalle. Niiden kautta
kapitalistien luokka todellisesti riisti kaikki kansan tuotannon. Mutta
hyvien tapojen ja rehellisyyden apostolit eivät sanaakaan sitä vastaan
sanoneet. Sen sijaan he pitivät kauhean suurta melua, jos kansan
virkailijat pienimmässäkään määrin käyttivät yleisiä varoja omiin
asioihinsa. Pienet varkaat hirtettiin, mutta suuret seppelöitiin. Sen
kautta kapitalistit saivat olla rauhassa, sillä kun kansan huomio oli
virkailijoihin kiintynyt, ei ollut pelkoa, että se joutaa havaitsemaan
päärosvoja.
"Näin ollen ei ole suuresti ihmeteltävää, jos löytyi sellaisia
mielipiteitä, jotka väittivät, että hallitus ei voi johtaa mitään
rehellisesti. Kapitalistit sen käsityksen itse synnyttivät. Saarnattiin
oppia, että kaikkien asiain hoito on uskottava yksityisille pääoman
omistajille, jotka itse asiassa kaikessa laajuudessaan tarkoittivat
asettaa käytäntöön sen ryöstön mistä muutamia virkamiehiä syytettiin.
Sellainen esitys tuntuu siltä kuin talon omistaja, joka ei löytänyt
sopivaa henkilöä talonsa hoitoon, olisi esittänyt sen hoidon uskomista
ammatti-varkaille.
"Virkamiesten epärehellisyys oli ainoastaan siinä, että he unhottivat
valansa ja asettuivat samalle asteelle millä koko kansakunnan
taloudellinen keinotteluolemus seisoi. Tietysti oli oikein, että kansa
oli ankara virkailijoihinsa nähden; mutta se oli väärin, ettei kansa
huomannut, että yksityiskapitalistit todellisesti olivat lopullisia
rikollisuuden ja epärehellisyyden synnyttäjiä. He yhteiskunnan
taskusta ilman mitään tyhjensivät kaikki rikkaudet. Käsityksen
hataruutta osoittaa sekin seikka, kun kansa ei havainnut, että hallitus
epärehellisimmissäkään tapauksissa ei ryöstänyt ja varastanut kansaa
likimainkaan niin suuressa määrin kuin yksityiskapitalistit samassa
suhteessa olisivat tehneet."