"Mutta älkäämme pappisparoille olko kovin ankaroita. He olivat
kuitenkin melkoisen tyhmiä kaikesta päättäen. Sen sijaan luokaamme
silmäys sen ajan taloustieteilijöihin. Katsokaamme mitä heillä oli
sanomista.
"He väittivät, että uusi järjestelmä ei voi pysyä pystyssä, sillä
ihmiset eivät viitsi tehdä riittävästi työtä kun ei ole yksilöllisiä
kiihottimia. He edelleen koettivat uskottaa, että ihmisillä kaikkina
aikoina tuli olla melkoinen määrä kurjuutta ja puutetta, jonka pelko
heidät ainoastaan saattoi pakoittaa ahkeraan yritteliäisyyteen työnteon
aloilla.
"Katsokaammepa nyt tätä vastaväitettä. Vanhan yhteiskunnan vallitessa
oli pääasiallisesti kaksi toiminnan kiihoitusta: yksi kohdistui
etupäässä laajoihin kansakerroksiin, jotka elivät kädestä suuhun,
omaamatta mitään muita toiveita; toinen kohdistui rikkaiden
pääomanomistajain luokkaan, kiihoittaen heitä yhä virkeämpään
omaisuuden kokoamiseen. Kansakerroksien laajoja joukkoja ajoi aina
pelko puutteesta ja nälkäkuolemasta. Rikkaita kiihoitti kullan
himo hirveään kamppailuun sen omistamisesta. Sitävastoin uuden
yhteiskuntajärjestelmän vallitessa kaikilla tuli turvatuksi samanlainen
toimeentulo samanlaatuisten velvollisuuksien perusteella, joten
kärsimyksien epätoivoinen pelko lakkaisi. Kukaan ei liioin voinut
toivoa rikkauden kokoamisen kautta etusijaa toistaa ylitse. Edelleen
silloin yleinen hyvinvointi olisi paljon suuremmassa määrin yksityisten
silmämääränä mitä suoranainen persoonallinen etu. Sentähden väitettiin,
että moisen järjestelmän seurauksena olisi ihmisten laiskuus. Jokainen
tekisi mahdollisimman vähän työtä. Ainoastaan hädin tuskin niin paljon
työtä tehtäisiin, että niukasti toimeentullaan, mutta ei enempää. Siten
elämä uudessa yhteiskunnassa muodostuisi melkoisen köyhäksi."
"Sellainen väitelmä tuntuukin hyvin luonnolliselta", liitin tohtorin
puheeseen. "Minä olisin kernas pitämään sellaista väitöstä hyvinkin
pätevänä."
"Siten sinun aikakautesi kapitalistitkin väitelmistään ajattelivat.
Mutta itse asiassa ne väitelmät olivat kapitalistiselle
yhteiskuntajärjestelmälle eikä uudelle vaaralliset. Ajattelehan, että
näissä väitteissä mitä röyhkeimmällä tavalla huomautetaan, ettei sen
yhteiskunnan olemassa olo voi muutoin olla mahdollinen kun ainoastaan
alituisesti vallitsevan nälän ja puutteen perusteella. Ajattelehan,
Julian, mikä on sen parempi todistus kapitalistisen yhteiskunnan
kirotusta kieroudesta ja uuden yhteiskunnan välttämättömyydestä,
kuin tämä kapitalistisen yhteiskunnan suojelijain taholta tehty
puolustusväite, joka aivan alastomana kertoo, että kansan on aina
kärsittävä nälkää heidän yhteiskunnassaan. Mikään yhteiskunta ei
saattaisi enää olla kurjempi kuin kapitalistinen, jonka vankin
puolustus on kurjuus ja puute."
"Jos mikään niin tämä kapitalistien taholta tehty väitös heikensi
heidän omaa asiaansa kun sitä ajatellaan sinun esittämässäsi valossa;"
sanoin. "Alussa, kun ei sitä lähemmin tutki, tuntuu se koko vahvalta
puolustukselta."
"Syy siihen on löydettävissä siinä, että sinun aikalaisesi rikastumista
pitivät ylimmässä arvossa, joten heistä tuntui koko elämän lopulta, kun
sellaiset tilaisuudet tulevat loppumaan. Silloinhan ei enään kellään
olisi ollut tilaisuus rikastua ja sen eduksi taloudellisista toimistaan
s.o. ryöstöä jatkaa. Ja siinä he olivatkin oikeassa. Mutta varsin eri
kysymys on, josko se merkitsi yleisen yritteliäisyyden katoamista. Eri
kysymys on myöskin se, josko yksityinen rikkauden kokoon haaliminen
todellisuudessa lisäsi yhteiskunnan rikkautta. Se kyllä yritti kehittää
rikkauden keskiarvoa silloin kuin se oli ehtona uudelle rikkaudelle,
mutta ei muutoin. Sitäpaitsi jos otamme huomioon, että kapitalistit
keinottelivat suuremmaksi osaksi jo ennen kehitetyn rikkauden
kustannuksella yksityisten etujen tähden, ei yleisen rikkauden
kehittäminen tule kysymykseenkään. Edelleen oli kapitalistinen
yhteiskuntajärjestelmä tuhlaavainen rikkauteen nähden.
"Kapitalistien rikastumisen halu oli perusvaikutin siihenkin vähään
rikkauden luontiin, joka entisaikoina tapahtui. Sitä kutsuttiinkin
voiton tuotannoksi. Mutta meidän aikakautemme taloustieteilijät
väittävät että tuotannon harjoittaminen voiton tähden ja sitä varten
on taloudellinen itsemurha sentähden että se asettaa vissit rajat
tuotannon harjoittamiselle. Ainoastaan voittoa tuottavia tuotannon
aloja harrastetaan. Voittoa tuottamattomat, vaikka ne olisivat
kuinka tärkeät kansan elämälle tahansa, heitetään syrjään. Muutamat
rikastuvat ja suurin ihmiskunnan osa jää puille paljaille. Niin
ollen ei liene väärin sanottu, että tällainen rikkauden tuotanto oli
päin vastoin köyhyyden ja kurjuuden tuotanto. Sillä aina toiminnan
vaikutukset on laskettava kansakunnan enemmistön eikä suinkaan
muutaman aniharvan yksilön olojen mukaan. Luultavasti tässä on
kylliksi sanottu selitykseksi niille väitteille, joiden mukaan
ihmiskunta tulisi kadottamaan yksityisen rikkauden ylläpitämän
kiihoituksen lakkauttamisesta. Nyt meillä on todistuksia, että juuri
sen kiihoituksen lakkauttamisen kautta pääsi kansakunta erilleen
köyhyydestä ja rikkauden yksilöllisestä kokoon haalimisesta.
"Nykyisen yhteiskunnan vallitessa ei kenelläkään ole ajatustakaan
puutteeseen joutumisesta paitsi siinä tapauksessa, että hän
tahallisesti itse niin tahtoo. Me uskomme, että pelko on heikoin ja
samalla kurjin keino yritteliäisyyden aikaan saamiseksi. Me emme
tahtoisi sitä taloudelliseksi tekijäksemme vaikkapa siitä yleinen
voittokin riippuisi. Jo entisajan kapitalistikin tiesi, ettei kädestä
suuhun perusteen mukaan työskentelijä ollut luotettavin ja parhain,
vaan, että henkilö, jonka ajatuksissa ainainen puute ja huoli ei
kummitellut, oli etevin. Itsekunnioitus ja luottamus antoi henkilölle
tarmoa olla etevä alallaan.
"Jos nämä vaikuttimet olivat silloin jo niin tärkeitä, niin
ajattelehan, kuinka paljon tärkeämpiä eivätkö ne ole nyt! Entisaikoina
kun kaksi työläistä työskenteli yhdessä ja toinen laiskotteli, ei
ahkera työläinen siitä kärsinyt, mutta isäntä joka palkan maksoi.
Mutta nyt kun kaikki työskentelevät yhteiseen rahastoon, ryöstää
laiskottelija kaikkia työtovereitaan. Nyt on sellaisen henkilön, joka
työnteossa toisia petkuttaa, paras hirttää itsensä, sillä hän saa
osalleen ankaran yleisen halveksumisen.
"Toinen vanhan ajan taloustieteilijäin väitös, että taloudellinen
yhdenvertaisuus estäisi henkilöt saamasta ansionsa mukaisen tuloksen,
oli yhtä hatara. Luulo siitä, että raha oli ainoa laatu, jolla ihmisen
etevyys voitiin korvata, osottaa suurta tietämättömyyttä. Jokainen on
nyt paljon suuremmassa määrin varma oman ansionsa mukaisen korvauksen
saannista kuin silloin. Ainoa eroitus on vaan siinä, ettei hän saa
palkkioksi rahoja. Kuten tiedät, koko yhteiskunnallinen työläisten
joukko siihen luettuna myöskin kaikki virkamiehet ja kunniajäsenet,
arvostellaan heidän taloudellisessa toiminnassa ilmituomiensa lahjojen
ja ahkeruuden mukaan. Kaikki saa arvonsa yhteiskunnalle yleisesti
suorittamansa työn ja palveluksen perusteella, joka oli kerrassaan
mahdoton asia vanhan yhteiskunnan vallitessa.
"Koko vanhan yhteiskunnan tiedemiesten katsomus oli äärettömän
lapsellinen. Luullessaan että korkein arvo voitiin saavuttaa
ulkonaisten vaikuttimien kautta. Ihminen on joko kyvytön tai kykenevä.
Muutamissa tapauksissa ei tilaisuus eikä mikään ulkonainen vaikutin
saa häntä innostumaan. Sitä vastoin toisissa tapauksissa hän on
äärettömästi innostunut ja toiminta-kykyinen. Ellei ihmisessä ole
sisällistä voimaa ei ulkonainen vaikutin voi liioin häneen vaikuttaa.
Paras mitä taloudellinen järjestelmä voi tehdä, on se, että se antaa
ihmisille tilaisuuden etsiä edullisia oloja sisäiselle itselleen.
Tämän tilaisuuden vanha yhteiskuntamuoto jyrkästi teki mahdottomaksi.
Mutta nykyisessä yhteiskuntamuodossa se on ensimmäisiä olemassa
olon ehtoja. Tietysti henkilöitä nytkin syntyy sellaisina, etteivät
omaa mitään taipumuksia ja ovat sairaloisia laiskoja. Näitä tietysti
ei voida auttaa. Mutta ne pois luettuna -- ja niitten lukumäärä on
mitätön -- kaikki muut löytävät innostuttavan alan ja tilaisuuden
omille taipumuksilleen. Laiskatkin silti tuottavat yhteiskunnalle
niin paljon, että heidän kustannuksensa tulee korvatuksi. Entisen
yhteiskunnan aikana olivat miljoonat täysin terveet ihmiset laiskana.
Vallankumouksen tapahduttua tämä kuorma katosi yhteiskunnan harteilta."