"Minusta tuntuu, että näihin aikoihin, jollei jo ennenkin, suuri
kansanjoukko, joka tähän asti oli ollut ulkopuolella yleistä
tuotantojärjestelmää, rupesi hyvinkin kiivaasti vaatimaan oikeutta
samanlaisiin etuihin."
"Tietysti; ja sitä oli odotettukin heiltä. Sitäpaitsi kansan
tähden oli varustettu kaikki laitokset ja tarvittiin ne saada vaan
säännölliseen toimintaan. Entiset, pienilukuiset yleiset työläisjoukot
olivat ainoastaan alkutoimenpiteitä varten. Kun nämä toimenpiteet
oli suoritettu ryhtyi hallitus ottamaan työhön kaikkia työläisiä
eikä ainoastaan rajoitettuja ammattityöläisiä. Siitä alkaen rupesi
varsinainen teollisuusarmeija kasvamaan kymmenin tuhansin päivässä
kunnes vihdoin koko kansa oli hallituksen töissä.
"Tietysti, jos jollain oli ammatti tahi muu varsinainen toimi,
annettiin hänen toimia entisellä alallaan. Työnvälitystoimistot
vuorostaan järjestivät muut työläiset. Myöhemmin kun yleinen järjestely
oli saatu toimitetuksi lajiteltiin työläiset tarkemmin tarpeen mukaan
määrättyihin ammatteihin ja työhommiin.
"Ensimmäiset yleiset hallituksen työläiset olivat tietysti varsinaisia
työläisiä kuten myöhemmin tulijatkin, joten heidän suhteensa
ei syntynyt mitään pelkoa erimielisyyksistä ja viivytystä koko
yhteiskunnan kollektiiviselle järjestämiselle. Kapitalistien vastaan
otto synnytti sen sijaan hälinää. Mutta heidän liittymistään ei liijoin
vastustettu. Ainoastaan ehdoista saattoi olla kysymys. Ja ehtona oli,
että kapitalisti voi liittyä samoinkuin muutkin työläisenä mutta ei
millään etuoikeudella varustettuna. Hän voi ostaa yleisistä kaupoista
samoinkuin muutkin työläiset ainoastaan työnsä arvon edestä eikä
enempää. Kapitalistin muut rahat eivät olleet mistään arvosta. Useita
rikkaita miehiä ja naisia kumousajan lopussa inhimillisen innostuksen
valtaamina siirsivät kaiken omaisuutensa hallitukselle ja ottivat
vastaan sellaisen toimen kun heille annettiin. Mutta yleisesti ei
kapitalisteista tuntunut suloiselta ajatus että heidän tuli antautua
työhön samanarvoisina työläisinä entisten palkollistensa keralla, joten
he hyvin väkinäisesti liittyivät mukaan."
"Pakoitettiinko kapitalistit sitte väkipakolla mukaan?"
"Väkipakolla! Ei suinkaan! Ei minkäänlaatuista pakotusta kohdistettu
heihin enemmän kuin muihinkaan ihmisiin, ellei oteta lukuun sitä
vaikeutta, joka vähitellen teki muutoin elämisen mahdottomaksi.
Vaikeaksi kävi palkata työväkeä, sillä ne olivat hallituksen
töissä. Samoin myös oli vaikea saada elintarpeita muualta paitsi
yleisistä kaupoista. Ennenkuin hallitus otti vastaan kaikkia, jotka
halusivat työtä yleisön töissä ahdistivat työläisjoukot kapitalisteja
työvaatimuksilla. Mutta heti kun kaikilla oli tilaisuus yleisiin
töihin, kävi kapitalisteille mahdottomaksi saada työväkeä. He eivät
voineet tarjota mitään sellaista, joka olisi ollut kyllin arvokasta
tai houkuttelevaa työtätekeville ihmisille yleisissä töissä. Jokainen
myöskin tiesi että rikkaiden luokilla ei ollut mitään tulevaisuutta,
joten heidän suosionsa ei ollut mistään arvosta.
"Sitäpaitsi, kuten mahdollisesti käsität, oli kehittynyt yleinen
mielipide sellaiseksi, että se halveksui niitä, jotka antautuivat
muutamia yksilöjä palvelemaan silloin kun heillä oli tilaisuus
palvella koko kansaa, johon he jäseninä kuuluivat; tällainen mielipide
teki yksityistyöläisen tai palvelijan aseman sietämättömäksi. Eikä
ainoastaan kapitalisteille käynyt mahdottomaksi hankkia palvelijoita
ruokaansa laittamaan, vaatteita pesemään, kenkiä kiillottamaan tai
huoneita lakaisemaan, mutta heidän markkinoilleen, jossa rahakauppaa
tehtiin lakkasivat tuottajat tuomasta tarvetavaroita, joten
elintarpeiden saanti kävi hyvinkin tukalaksi ja vihdoin mahdottomaksi.
Hetken ajan he taistelivat kohtaloaan vastaan eläen ikävää yksinäistä
elämää kotiensa nurkissa; mutta lopulta, tietysti, heidän oli
seurattava entisiä palvelijoitaan uuteen valtioon, sillä muuta elämisen
mahdollisuutta ei ollut. Siten aivan taistelua tai aseellista pakkoa
täytyi kapitalistiluokan, joka oli tyrannina työläisiä hallinnut,
kulkea työläisten työn valtakuntaan ja työn perusteella onneen ja
elämään."