Tohtori oli vähäistä ennen kääntänyt suuntaamme ja me liukuilimme nyt
länteen päin kaupungin yli.
"Mikä on tuo rakennus jonka yli juuri kuljemme ja jossa on niin paljon
lasia?" kysyin.
"Se on yksi parantoloista", vastasi tohtori, "jonne ihmiset menevät
huonossa terveydessä ollessaan eivätkä halua ilmanalaa vaihtaa, jonka
mielestämme kaikkien henkilöitten tulisi tehdä ja nyt tekevätkin, jos
haluavat, kun heitä vaivaa, vakava pitkällinen pahoinvointi. Näissä
rakennuksissa kaikki on ehdottomasti sovellutettu potilaan olotilan
mukaan, aivan kuin hän sinä aikana olisi maailmassa jossa hänen
tautinsa on normaalitilaa."
"Epäilemättä on suuria parannuksia tapahtunut kaikissa teidän
ammattianne koskevissa asioissa -- lääkkeissä, terveyden hoidossa,
haavain hoidossa ja muussa -- minun ajastani lukien."
"On", vastasi tohtori, "suuria parannuksia on tapahtunut kahdella
tavalla -- negatiivisesti ja positiivisesti -- ja tärkein näistä
kahdesta on ehkä negatiivinen tapa, joka merkitsee että terveyttä
vastustavat olosuhteet ovat kadonneet, joita vastaan lääkärien ennen
oli taisteleminen useissa tapauksissa sangen pienillä menestyksen
edellytyksillä. Esimerkiksi nyt on kaksi täyttä sukupolvea elänyt
siitä jolloin kaikille taattu yhtäläinen toimeentulo päästi naiset
taloudellisen itsenäisyyden asemaan ja siten täydellisesti vallitsemaan
suhdettaan miehiin. Te saatatte kai ymmärtää nyt miten yhtenä
seurauksena tästä kuppatauti on kauan sitten erotettu ihmiskunnan
verestä. Kolme sukupolvea kestänyt yleiset asunto-olojen, vaatetuksen,
lämmön ja yleensä elämisen mitä puhtaimmat ja hienoimmat olosuhteet,
yhdessä mitä paraimman sairaustapausten hoidon kanssa, ovat melkein --
tahdonpa sanoa täydellisesti -- lopettaneet kaikki tarttuvat taudit.
Kertomuksen täydentämiseksi lisätkää näihin kansan terveyssuhteitten
parannuksiin järjestelmällinen ja yleinen ruumiin hoito, joka on
osa nuorison kasvatuksesta, ja sitten loppupäätökseksi ajatelkaa
tämän ruumiillisen uudestisyntymisen vaikutusta -- te voitte sitä
sanoa naisen toiseksi luomiseksi ruumiillisessa suhteessa -- joka
on puhdistanut elinvirran lähteissään ja siihen uutta elävää voimaa
valanut."
"Todellakin, tohtori, tahdonpa sanoa pitemmälle ehtimättä että te
olette otollisesti tuominneet ammattinne kaikesta toiminnasta irti."
"Te voitte hyvin niin sanoa", vastasi tohtori. "Keksintöjen ja
parannusten edistys teidän päivienne jälkeen ovat monin kerroin
parantaneet lääkärit irti heidän entisestä toiminnastaan, aivan samoin
kuin kaikki muutkin työntekijät, mutta vain avatakseen hienomman työn
uusia ja korkeampia aloja.
"Ehkä", jatkoi toverini, "vielä tärkeämpi negatiivinen tekijä
lääketieteellisten ja terveyshoidon olosuhteitten parannuksessa
kuin mitä jo olen maininnut, on se seikka että kansa ei enää ole
siinä tietämättömyyden tilassa oman ruumiinsa suhteen kuin se ennen
näyttää olleen. Tiedon edistys siinä suhteessa on pysynyt yleisen
sivistyksen kulun rinnalla. Kaikesta mitä olemme lukeneet käypi
selväksi että sivistyneetkään luokat teidän päivinänne eivät häpeänä
pitäneet olla kokonaan tietämättömänä fysiologiasta ja terveyden sekä
sairauden tavallisista suhteista. He näyttävät jättäneen ruumiilliset
etunsa lääkäriensä hoidettaviksi melkein samalla kyynillisellä
välinpitämättömyydellä kuin he sielunsa työnsivät papiston huostaan.
Nykyään sellaista kasvatusjärjestelmää pidettäisiin hassunkurisena joka
ei kylliksi tietoa antaisi fysiologian, terveyshoidon ja lääketieteen
yleisistä periaatteista, jotka saattaisivat henkilön kykeneväksi
hoitamaan jokaista tavallista ruumiillista selkkausta apua etsimättä
lääkäriltä. Liian paljon ei liene sanottu että jokainen tätä nykyä
tietää yhtä paljon tautien hoidosta kuin suuri osa lääketieteellisen
ammatin jäsenistä tiesi teidän päivinänne. Kuten helposti huomaatte
on tämä asema jossa, vaikka huomioon ottamatta jättäisikin yleisen
terveyden paranemisen, ihmiset tulevat toimeen yhdellä lääkärillä
tapauksissa missä parikymmentä ennen toimintaa tapasi. Me lääkärit
olemme vain erikoistuntijoita ja asianymmärtäviä asioissa joissa
jokaisella edellytetään olevan hyvät pohjatiedot. Kun meitä kutsutaan,
tapahtuu se vain neuvottelua varten, käyttääkseni teidän päivienne
sanaa, ja toisina neuvottelijoina on potilas ystävineen.
"Mutta kaikista tekijöistä, jotka ovat lääketiedettä edistäneet, on
tärkein ollut puoskaroimisen katoaminen, joka on suurimmaksi osaksi
johtunut niistä samoista siveellisyys- ja taloussyistä mitkä sen
uskonnosta karkoittivat. Tuskin tarvinnee teille muistuttaa että teidän
aikananne lääketiede, lähinnä jumaluusoppia, kärsi enimmän kuin mikään
muu tieteen haara dogmillisten koulujen kohmettavasta vaikutuksesta.
Näyttääpä olleen melkein yhtä paljon ennakkoluuloa ruumiin
parantamistieteessä kuin sielunkin, ja sen vaikutus alkuperäisten
ajatusten heikentämisessä ja edistyksen hidastuttamisessa oli jotenkin
samallainen molemmilla aloilla.
"Ei ole todella mitään olosuhteita jotka lääkärien kulkua
rajoittaisivat. Lääketieteellinen kasvatus on mahdollisimman
täydellinen, mutta käytäntötavat jätetään lääkärin ja potilaan
huostaan. Luonnollisena pidetään että siten kasvatetut ihmiset kuin
meikäläiset ovat yhtä kykeneviä valitsemaan hoitotavan ruumistansa
kuin sieluansakin varten. Lääketieteen edistys, joka on johtunut tästä
täydellisestä riippumattomuudesta ja vapaudesta lääkärin alkuunpanon
suhteen jota ylläpitää tuloksia täydellisesti tuomitsemaan pystyvän
kansan arvostelu ja tunnustus, on ollut tavaton. Ei ole ainoastaan
ylläpitämis- ja parantamistaidon erikoisessa kutsumuksessa saavutettu
lukemattomia voittoja ja keksitty aivan uusia perusteita, vaan me
olemme edistyneet elämän keskusmysterioiden tietoja kohti, joista
teidän päivinänne olisi ollut melkein jumalanpilkkaa uneksiakaan.
Kipuja taas me kärsimme vain oireitten osotuksena ja mikäli niiden
johtoa tarvitsemme taudin alkuperän keksimisessä."
"Arvelen kuitenkin ettette ole kuolemata poistaneet."
"Minä vakuutan teille", nauroi tohtori, "että jos sattumalta joku
keksisi sen salaisuuden, niin kansa hänet nuijaisi ja polttaisi hänen
resehtinsä. Luuletteko että me haluamme pysyä täällä ikuisesti?"
"MITEN TODELLAKIN VOIMME?"
Ryhdyin jälleen tutkimaan liikkuvaa panoraamaa allamme ja huomautin
lopulta tohtorille että meidän täytyi olla sangen lähellä sen paikan
yläpuolella jota ennen sanottiin Brightoniksi, kaupungin esikaupunki
jossa karjatarhat kaupungin ruokatarpeiksi olivat pääasiallisesti
olleet sijoitettuina.
"Vanhat karjasuojukset ovat näemmä menneet", sanoin. "Epäilemättä
on teillä paljon paremmin se asia järjestetty. Sivu mennen, nyt kun
jokainen tulee hyvin toimeen ja voi saada mitä paraita lihapaloja,
arvelen että kysymys, miten suurelle kaupungille varataan tuoretta
lihaa, on paljon vaikeampi kuin minun aikanani, jolloin köyhät
saattoivat käyttää vain hiukan liharuokaa ja sitäkin kehnointa lajia."
Tohtori katseli vaunun syrjän yli hetkisen ennenkuin vastasi. "Luulen",
hän sanoi, "ettette ole puhunut kenellekään ennen tästä asiasta."
"En luule puhuneeni. Se ei ennen ole mieleeni juolahtanut."
"Se on samantekevä", sanoi tohtori. "Näettehän, Julian, ajatuksen ja
sopivaisuuskannan tapojen muuttuessa teidän aikanne jälkeen tuskin
olisi saattanut muuta tapahtua kuin että muutamissa asioissa vaihdot
tapahtuivat ehdottomasti päinvastaiseen mielenlaatuun entisiin tapoihin
nähden. En oikein tiedä miten ajatukseni selittäisin, mutta olenpa
iloinen että te ensin puhuitte tästä asiasta minulle."
Valo minulle välähti ja äkkiä selvitti minulle niiden lukuisten
puolihämäräin huomioitten merkityksen joita olin ennen tehnyt.
"Oh!" huudahdin, "te tarkoitatte ettette enää syö eläinten lihaa."
"Onko mahdollista ettette ole sitä arvannut? Ettekö ole huomannut ettei
teille ole sellaista ravintoa tarjottu?"
"Asia on niin", vastasin, "että keittäminen on niin erilaista kaikissa
suhteissa kuin minun aikanani että olen herennyt tunnustelemasta
kaikkia. Mutta empä varmastikaan ole menettänyt mitään maustani
johon olin tottunut, vaikka olen saanut nauttia sangen paljon uusia
ruokalajeja."
"Niin", sanoi tohtori, "sen yhden tai kahden alkuperäisiltä ihmisiltä
perityn valmistustavan sijassa, joilla te tavallisesti valmistitte
ruokanne ja sen ominaisuuksia kypsennitte, on meillä sangen useita ja
erilaisia. Epäilen tokko oli teillä ainoatakaan makua jota me emme
voisi tyydyttää, huomioon ottamattakaan sitä suurta uusien lukumäärää
joka on teidän aikanne jälkeen keksitty."
"Mutta milloin eläinten ravintona käyttäminen lakkasi?"
"Pian suuren vallankumouksen jälkeen."
"Mikä aiheutti muutoksen? Oliko se todistus että lihan syönnin
välttäminen edistää terveyttä?"
"Se vaikutin ei näytä pääasiallisesti muutosta aiheuttaneen.
Epäilemättä eläinten syöntitavan hylkäämisellä, jonka kautta me perimme
kaikki niiden tauditkin, on jotakin ollut tekemistä ihmissuvun suurten
ruumiillisten parannustenkin kanssa, mutta ihmiset, eivät nähtävästi
luopuneet eläimiä syömästä pääasiallisesti terveyden takia enemmän
kuin ihmissyöjätkään muinaisina aikoina eivät sentakia lähimmäisiään
syömästä luopuneet. Se tapahtui tietysti sangen kauan aikaa sitten,
eikä ehkä ollut ollenkaan käytännössä ensimainittu muoto, jota
ihmiset heti sen hyljättyään näyttävät ruvenneen kovin häpeämään.
Tämän takia epäilemättä me löydämme vain laihoja tietoja aikakauden
historioista sen muutoksen, asianhaaroista. Ei näytä kuitenkaan
olevan epäilemistäkään ettei tavan hylkääminen pääasiallisesti ollut
inhimillisyystunteen suuren heräämisen vaikutusta, sääliväisyystunteen
ja kaiken kärsimystä synnyttävän katumuksen -- sanalla sanoen, lempeän
sydämmellisyyden seurausta -- mikä todella oli vallankumouksen taustana
suuri moraalinen voima. Kuten odotettavissa oli, tämä ilmiö ei koskenut
vain ihmisten keskinäisiä suhteita, vaan myös heidän suhdettansa koko
tunteiseen maailmaan. Veljeyden tunne, yhteenkuuluvaisuuden käsitys,
ei rajoittunut vain miehiin ja naisiin, vaan myös eläimiin, maallisen
elämämme yksinkertaisempiin tovereihimme ja sen kohtaloitten jakajiin.
Ihmisten keskinäisiin velvollisuuksiin ja oikeuksiin suunnattu
uusi ja eloisa valo saattoi näkyville ja tunnustettaville myöskin
alempiosaisten olentojen oikeudet. Tunne kaikellaista eläinjulmuutta
vastaan oli kauan kasvamassa ollut sivistysmaissa, ja ja muodosti
sen erikoisen piirteen tapojen yleisessä lieventymisessä joka johti
vallankumoukseen. Tämä tunne nyt muuttui innostukseksi. Uusi käsitys
suhteestamme eläimiin vetosi sydämmeen ja valtasi ihmiskunnan
mielikuvituksen. Sen sijaan että olisi uhrattu heikommat rodut meidän
käytettäviksemme tai huviksemme, ollenkaan ajattelematta niiden
hyvinvointia, ruvettiin näkemään että meidän pikemmin tulee suuren
Luonnon perheen vanhempina veljinä niin paljon kuin mahdollista olla
heikompien auttajia ja suojelijoita, niiden kohtalo kun on meidän
käsissämme ja me heihin nähden olemme kuin jumalia. Ettekö näe, Julian,
miten tämän uuden katsantokannan ylevämmyys saattoi pian johtaa ihmiset
pitämään eläintovereittensa syöntiä väkivallan tekona, ainakin saman
sukuisena kuin oli ihmissyöntikin ollut?"
"Se on tietysti sangen helposti ymmärrettävissä. Mutta, tohtori, te
ette saa uskoa että minun aikalaiseni tässä asiassa olivat kokonaan
tunteettomia. Paljon ennenkuin vallankumousta unelmoimiinkaan oli
tuttavissani sangen monia henkilöitä jotka vakavasti inhosivat
lihan syöntiä, ja ehkä suurin osa hienostuneita henkilöitä tunsivat
omantunnon vaivoja eri aikoina sen tavan johdosta. Seikka oli se
ettei todella näyttänyt olevan muuta tehtävää. Asian laita oli aivan
sama kuin taloudellisen järjestelmämme. Inhimilliset henkilöt yleensä
myönsivät että se oli sangen huonoa ja julmaa, mutta vain harvat
saattoivat tarkemmin nähdä mitä maailma oli sijaan asettava. Teidän
aikanne ihmiset näyttävät onnistuneen täydellisen keittämisjärjestelmän
keksimisessä lihaa käyttämättä, ja minä myönnän että se on joka
puolelta tyydyttävämpi kuin meidän oli, mutta te ette voi kuvitella,
miten ehdottomasti mahdottomalta näytti minun aikanani aatos tulla
toimeen eläimellistä ravintoa käyttämättä, kun ei vielä oltu mitään
määrätympää esitetty sen tilalle, joka olisi tarjonnut suuhun jotakin
ajateltavaa tyydytystä, jospa se nyt elämisen ylläpidon olisi
antanutkin."
"Minä voin kuvitella sen vaikeuden jossain määrin. Se oli, kuten
sanotte, samallainen kuin se joka niin kauan esti talousjärjestelmän
muutosta. Ihmiset eivät voineet selvästi ymmärtää mitä oli tuleva
tilalle. Kun suu on täynnä jotakin maukasta, on vaikeata kuvitella
toista. Keinotekoisen kuvittelun puute kansan seassa on se este joka on
ollut muinaisten pahojen poistamisen tiellä ja tehnyt välttämättömiksi
vallankumouksen pakkolaineet työtä tekemään. Sellaiset tunneaallot
kuin minä olen kuvaillut olivat tarpeelliset tässä asiassa poistamassa
lihan syönnin ikivanhaa tapaa. Heti kun uusi kanta ihmismielissä
poisti heidän lihahalunsa ja vaatimuksena oli että se oli korvattava
jollain toisella vastaavalla ravintomuodolla, se näyttää heti tulleen
keksityksi."
"Mistä lähteestä?"
"Tietysti", vastasi tohtori, "pääasiallisesti kasvimaailmasta, vaikka
ei suinkaan kokonaan. Ei ollut koskaan ennen vakavasti koettu varmuutta
saada siitä, mitä sen ravintovarastot todella olivat, vielä vähemmin
mitä niistä voisi tulla tieteellisen käsittelyn avulla, Eikä liioin
niin kauan kuin ei mitään estettä ollut eläinten tappamiseen eikä
mitään vääjäämistä siten saatujen ainesten käyttämiseen, voitu mitään
varmuutta saadakaan. Rikkaat elivät pääasiallisesti lihasta. Mitä
taas työtä tekeviin joukkoihin tulee, joka oli aina saanut voimansa
pääasiallisesti kasvikunnasta, ei kukaan vaikuttavista luokista
välittänyt heidän asemansa tekemisestä suvaittavammaksi. Nyt kuitenkin
kaikki yhteisestä sopimuksesta ryhtyivät tutkimaan minkälaisen
ruokapöydän luonto voi varata ihmisille jotka olivat murhaamisen
hyljänneet.
"Aivan samoinkuin raaka ja yksinkertainen orjuus, ensin henkiorjuus,
sitten palkkaorjuus, oli niin kauan kuin sitä kesti estänyt ihmisiä
koettamasta raakojen mukavuuksien tilalle asettaa tieteellisen
teollisuusjärjestelmän, samalla tavalla lihan ravintona käyttämisen
raaka tapa oli tähän asti estänyt ihmisiä tarkemmin tutkiskelemasta
luonnon ravintolähteitä. Viivyttelyä tässä suhteessa edelleen edisti se
seikka että ruuan valmistus sen teollisuuskäsittelyn vuoksi oli ollut
vähimmän edistyksen alainen kaikista elämän taidoista."
"Mitä se on?" sanoin. "Vähemmän edistyksen alainen taidoista? Miksi
niin?"
"Siksi että sitä oli aina käsitelty erillään olevana talouden pidon
teollisuushaarana ja sellaisena pääasiallisesti jätetty palvelijain
tai naisten huostaan, jotka entisaikoina muodostivat vanhoillisimman
ja entisiin tapoihin piintyneimmän yhteiskuntaluokan. Keittämistaidon
säännöt olivat jääneet silleen vain hiukan muuttuneina aina siitä asti
jolloin arialaisen lehmipaimenen vaimo laittoi ruokaa miehelleen.
"Nyt on sangen epäiltävää, tokko heti olisi kapina eläimellistä
ruokaa vastaan onnistunut, jos tavallinen perhekokki, joko vaimo
tai palkkalainen, olisi jätetty kukin yksikseen omaan keittiöönsä
tuumiskelemaan kysymystä miten ruokapöytä voidaan varustaa
tyydyttävästi ilman lihaa. Mutta suuren vallankumouksen monipuolisen
luonteen takia sen ajan saumaviivat, jolloin inhimillisen tunteen,
kasvaminen synnytti kapinan eläimellistä ravintoa vastaan, sattuivat
yhteen kotipalveluksen täydellisen kukistuksen ja naisten laajemman
elämän vaatimuksen kanssa, jotka seikat pakottivat ruuan varaamisen
ja valmistamisen asettamaan osuustoiminnalliselle pohjalle ja
muodostamaan siitä yleisen palveluksen haaran. Niin tapahtui että
niin pian kuin ihmiset menetettyään syöntihalunsa eläintovereihinsa
nähden alkoivat vakavasti kysellä mitä muuta voidaan syödä, oli jo
järjestetty suuri hallituksen osasto, joka palveluksessaan käytti
kaikkia kansan tieteellisiä kykyjä ja jolla oli selkänojanaan maan
kaikki edellytykset, kysymyksen ratkaisemista varten. Ja helposti
saattaa uskoa että mitään uusia hallitusosastoja ei ponnistuksissaan
kannustanut kiinteämpi yleinen harrastus kuin tätä, jonka tehtävänä oli
uuden kansallisen ruokalistan laittaminen. Nämä olivat ne olosuhteet
joita elantokysymys oli odottanut ihmissuvun alusta alkaen tieteeksi
tullakseen.
"Ensiksi ravintoaineet sekä niiden todella saatavissa olevat ja eri
kansojen käyttämät valmistustavat ensi kerran historian kuluessa
koottiin yhteen ja vertailtiin toisiinsa. Yleismaailmallisten
erilaisuuksien ja kansainvälisen ruokalistan siten ollessa saatavilla
jokaisen kansan keittolaitos tuomittiin siihen asti kulkeneeksi
syvää raidetta myöten. Oli selvää etteivät missään suhteessa kansat
olleet enemmän olleet korpelaisten kannalla eivätkä jäykimpiä
ennakkoluuloja pitäneet toisiltansa oppimista vastaan kuin ravinto- ja
keittämisasioissa. Huomattiin, kuten huomioita tehneet matkustajat aina
olivat tehneet, että joka kansalla ja maalla, usein joka maakunnalla
oli puoli tusinaa vatsasalaisuuksia, jotka eivät koskaan olleet rajan
takana käyneet taikka korkeintaan olleet vain sieltä pikimältään
pistäytymässä.
"Sivumennen on hyvä mainita että kansainvälisten ruokalistojen vertailu
oli vain yksi esimerkki niistä lukemattomista keinoista, joiden avulla
kansat, niin pian kuin uusi järjestys lopetti vanhat ennakkoluulot,
alkoivat oikealta ja vasemmalta lainata ja omaksua toistensa aatteita
ja laitoksia suureksi yleiseksi runsastuttamiseksi.
"Mutta ruoka-aineiden tieteellisen järjestelmän muodostaminen,
ei pysähtynyt jo olemassa olevain ainesten ja käyttötapojen
käsittelemiseen. Luonnontutkijat ja kemistit sitten ryhtyivät etsimään
uusia ravintoaineita ja uusia valmistamistapoja. Heti huomattiin että
niistä luonnon tuotteista, jotka sopivat ihmisten ravintoaineiksi,
ei koskaan ollut käytännössä ollut kuin vähäpätöinen osa; ainoastaan
ne, ja vain vähäinen osa siitäkin luokasta, jotka helposti sopivat
siihen yksinkertaiseen ja alkuperäiseen tapaan millä ihmissuku
tähän asti oli koettanut ruokaa valmistaa -- nimittäin käyttämällä,
kuivaa tai kosteata lämpöä. Tähän nyt liitettiin moninaisia toisia
kemian esittämiä tapoja ja saavutettiin tuloksia jotka esi-isäimme
mielestä olivat yhtä mieluisina kuin uusinakin. Keittämistieteen
laita tähän asti oli ollut sama kuin metallien käsittelyn silloin kun
yksinkertainen tuli oli sen ainoana keinona.
"Kirjoitettu on että Israelin lapset, käyttäessään pakosta kasviaineita
syötävänään erämaassa, halasivat Egyptin lihapatoja ja luultavasti
hyvällä syyllä. Esi-isiemme kokemukset näyttävät tässä, suhteessa
olleen kokonaan toisellaisia. Näyttää siltä että ne tunteet, millä
he sangen lyhyen ajan kuluttua muistelivat lihapatoja, joita olivat
jälkeensä jättäneet, olivat aivan päinvastaisia kuin katumus. Siltä
ajalta on olemassa sangen huvittava kuva joka osottaa miten lyhyen
ajan he vain tarvitsivat huomatakseen miten hyvän työn olivat
itsellensä tehneet päättäessään säästää eläimiä. Kuva muistaakseni on
kaksiosainen. Ensimmäinen osottaa Ihmisyyttä, naisolentona kuvattuna ja
katsellen eläinjoukkoa jossa on härkä, lammas ja sika. Hänen kasvonsa
osottavat mitä syvintä katumusta ja hän kyynelsilmin huudahtaa:
'Olentoraukat! Miten me koskaan olemme voineet teitä syödä?' Toinen
osaa esittää samaa joukkoa otsakkeella 'Viittä vuotta jälkeenpäin.'
Mutta tässä Ihmisyyden kasvot katsellessaan eläimiä eivät ilmaise
katumusta eikä itsesyytöstä, vaan inhoa ja vastenmielisyyttä, ja hän
huudahtaa melkein samoilla sanoilla, mutta aivan eri tarkoituksella:
'Miten todella olemme voineet?'"