"Nyt, Helena", jatkoi opettaja, "me haluaisimme sinun selittämään
meille ne tosiseikat, joita Harold on meille niin selvästi esittänyt.
Me haluamme sinun kertomaan meille, mistä se johtui, että ihmiskunnan
taloudelliset olot saavuttivat enintäin tuskin huomattavan parannuksen,
jos ollenkaan keksintöjen kehityksestä, jonka rajattoman tuotantovoiman
lisääntymisen vuoksi kaiken järjellisen säännön mukaan olisi pitänyt
täydellisesti muuttaa parempaan päin ihmissuvun taloudelliset
olosuhteet ja kokonaan poistaa puutteen maailmasta. Mikä vanhassa
yksityiskapitalismin systeemissä aiheutti tällaisen epäonnistumisen?"
"Sen aiheutti voittojärjestelmän käytännössä olo", vastasi tyttö Helen.
"Ole hyvä ja selitä tarkemmin."
"Suuret taloudelliset keksinnöt, joista Harold on puhunut", vastasi
tyttö, "olivat niin kutsuttua työtäsäästävää kone ja parannusmallia
-- se tahtoo sanoa ne saattoivat miehen kykeneväksi tuottamaan
enemmän kuin ennen samalla työllä tai tuottamaan saman vähemmällä
työllä. Kollektiivisen teollisuushoidon aikana, yhdenvertaisten
etujen vallitessa, kuten meillä on nyt laita, tulisi jokaisen
tällaisen keksinnön seurauksena olemaan lisäännys kokonaistuotannossa
tasanjaettavaksi kaikkien kesken tai jos kansa niin halusi ja äänesti
tuotanto jäämään siksi mikä se oli ja työn säästäminen jaettavaksi
vapaa-aikana kaikille. Mutta vanhan järjestelmän aikana ei ollut
luonnollisesti mitään kollektiivista hallintoa. Kapitalistit olivat
haltioita, ollen ainoita henkilöitä, jotka voivat harjoittaa suurempaa
liikettä tai ryhtyä taloudellisiin yrityksiin ja siinä mitä he tekivät
tai tekemättä jättävät, ei heillä ollut näkökohtana yleisön etu tai
yhteinen voitto vaan yksinomaan heidän oma voittonsa. Ainoa syy, mikä
voi saada kapitalistin ottamaan käytäntöön joku keksintö, oli toivo
voittonsa suurenemisesta tuotannon lisääntymisen kautta samalla työllä
tai saman tuotteen valmistamisen kautta vähemmällä hinnalla."
"Ottakaamme käsiteltäväksemme ensiksi ensimmäisen tapauksen.
Otaksukaamme, että joku kapitalisti ottaessaan käytäntöön
työtäsäästävän koneen on päättänyt pitää työssä kaikki entiset
työjäisensä ja nauttia voittonsa saamalla suuremman määrän tuotantoa
samalla kustannuksella. Nyt, jos kapitalisti halusi lisätä tuotantoaan
ilman koneen apua, oli hänen palkattava lisää työläisiä, joille
oli maksettava palkkaa, joka taasen myöhemmin kulutettiin ostaessa
tuotteita markkinoilta. Tässä tapauksessa joka kerran tuotannon
lisääntyessä myöskin oli jonkun verran lisäännystä, vaikkakaan ei
yhtäpaljon kuin edellistä, myöskin yhteiskunnan ostokyvyssä. Mutta kun
kapitalisti lisäsi tuotantoaan koneiden avulla lisäämättä työläistensä
lukua, ei yhteiskunnan ostokyvyn puolella ollut huomattavissa vastaavaa
lisäännystä korvaamaan kasvanutta tuotantoa. Osa ostokyvystä meni tosin
palkoissa konetyöläisille, jotka rakensivat työtäsäästävät koneet,
mutta se oli verrattain vähäistä verrattuna tuotannon lisäykseen, jota
kapitalisti toivoi saavuttavansa koneistonsa avulla, sillä muussa
tapauksessa ei hänellä suoranaisesti täyttämään entistä enemmän
jo ennestään tulvillaan olisi ollut mitään syytä ostaa konetta.
Lisätty tuotanto pyrki siten suoranaisesti täyttämään entistä enemmän
ja ennesään tulvillaan olevia markkinoita; ja jos huomattavampi
määrä kapitalisteja otti samalla tapaa käytäntöön koneita, tuli
yltäkylläisyys muuttumaan täydelliseksi kriisiksi ja aiheuttamaan
yleisen seisauksen tuotannossa."
"Välttääkseen tai pienentääkseen tällaista onnettomuutta voivat
kapitalistit menetellä kahdella tavalla. He voivat, jos näkivät
hyväksi, alentaa lisääntyneitten konetuotteittensa hintaa niin että
yhteiskunnan ostokyky, joka oli pysynyt ennallaan, voisi käyttää
ainakin lähes yhtä kaikki tuotannosta kuin se oli tehnyt vähemmälle
tuotannolle kalliimmilla hinnoilla ennen koneiden käytäntöön
ottamista. Mutta jos kapitalistit tekivät tämän, eivät he saavuttaneet
mitään lisäetua koneiden käytäntöön otosta, koko voitto silloin
langeten yhteiskunnalle. Tarpeetonta on sanoakaan, ettei tämä ollut
kapitalistien tarkoitusperänä. Toinen menettelytapa heillä oli pitää
tuotantoaan samassa määrässä, missä se oli ollut, ennen koneen
käytäntöön ottamista ja hankkia voittonsa erottamalla työväkeä siten,
säästäen työkustannuksissa. Tällä tavoin useimmassa tapauksessa
tehtiinkin, sillä tavarain ylipaljous oli niin yleisesti uhkaamassa,
että kapitalistit varoivat suuresti lisäämästä tuotantoa paitsi jos
keksinnöt aukaisivat kokonaan uusia aloja. Esimerkiksi jos kone saattoi
yhden miehen kykeneväksi tekemään kahden miehen työn, kapitalisti
erotti puolet työvoimastaan, pisti säästön työkustannuksista taskuunsa
ja silti pystyi tuottamaan yhtä paljon kuin ennenkin. Vielä lisäksi oli
tällä menettelytavalla toinenkin etu. Erotetut työmiehet paisuttivat
työttömien lukua, jotka kauppasivat itseään toistaan halvemmasta
työtä saadakseen. Tämän kilpailun kiivaus teki pian kapitalistille
mahdolliseksi alentaa palkkoja entiselle puolelle työvoimalleen,
jonka hän oli työssään pidättänyt. Täten oli tavallisena seurauksena
työtä säästävien koneiden käytäntöön ottamisesta; ensiksi työmiesten
erottaminen ja sitten lyhemmän tai pitemmän ajan kuluttua palkkojen
aleneminen niille, jotka työssä saivat pysyä."
"Jos oikein ymmärrän sinua", sanoi opettaja, "siten seurauksena
työtäsäästävistä keksinnöistä oli joko tuotannon lisääntyminen ilman
vastaavaa lisäännystä yhteiskunnan ostokyvyssä siten yhä lisäten
ylijäämää tai muuten ehdottomasti yhteiskunnan ostokyvyn väheneminen
erottamisten ja palkanalennusten kautta tuotannon kuitenkin pysyessä
edelleen samana kuin ennenkin. Se tahtoo sanoa, puhtaana tuloksena
työtäsäästävistä koneista oli erotuksen lisääminen tuotannon ja
kulutuksen välillä, joka erotus jäi kapitalistien käsiin voitto-osana."
"Aivan niin. Ainoana johteena kapitalistille ottaa käytäntöön
työtäsäästäviä koneita oli suuremman tuotanto-osan pidättäminen omaksi
voitokseen kuin ennen vähentämällä työväenluokan osaa -- toisin
sanoin, työtäsäästävä koneisto, jonka olisi pitänyt hävittää köyhyys
maailmasta, muuttui välineeksi voittojärjestelmän aikana köyhdyttämään
kansan joukkoja vielä nopeammin kuin ennen koskaan."
"Mutta eikö kilpailu kapitalistien kesken pakottanut heitä uhraamaan
osaa lisääntyneestä voitostaan hintojen alennuksen katitta päästäkseen
tavaroistaan?"
"Epäilemättä, mutta sellaiset hinnanalennukset eivät lisänneet kansan
kulutuskykyä paitsi milloin se tapahtui voitto-osasta ja kuten
John meille selitti tänä aamuna, kun kapitalistit olivat kilpailun
kautta pakotettuja alentamaan hintojaan, he säästivät voitto-osaansa
mahdollisimman kauan korvaamalla hintojen alennuksia tavaran
laadun huonontamisella tai alentamalla palkkoja, kunnes yleisöä ja
palkkatyöläisiä ei voitu enempää nenästä vetää tai kiristää. Silloin
vasta alkoivat he uhrata omaa voitto-osaansa ja silloin oli liian
myöhäistä köyhtyneille kuluttajille lisätä kulutustaan. Aina oli
asianlaita se kuten John sanoi, että maassa, jossa kansa oli köyhintä,
olivat hinnat alimmat mutta ilman hyötyä itse kansalle."