"Nyt, Ester", jatkoi opettaja, "aijon pyytää sinua tekemään
hiukan arviolaskuja, miten paljon likipitäen oikeus ylläpitää
voittojärjestelmää on maksanut esi-isillemme. Emily on antanut meille
käsityksen kahden voittojen hävittämistavan suuruudesta -- tuhlauksesta
kilpailussa ja tuhlauksesta ylellisyydessä. Sisälsikö näillä kahdella
tavalla tuhlattu pääoma kaiken sen, mitä voittojärjestelmä maksoi
kansalle?"
"Se ei antanut vähintäkään käsitystä siitä, vielä vähemmin sisälsi
sen kokonaan. Kilpailuun ja ylellisyyteen tuhlattu yhteinen
omaisuus jaettuna tasan kansan käytettäväksi olisi epäilemättä
melkoisesti kohottanut yleistä hyvinvointia. Verrattuna siihen,
mitä voittojärjestelmä tuli maksamaan yhteiskunnalle, oli kuitenkin
kapitalistien tuhlaama omaisuus aivan mitätön. Kalleimpana maksuna
oli se, että voittojärjestelmä esti uusia rikkauksia tuottamasta
pidättäen ja sitoen kokonaan ihmisen melkein rajattoman tuottamiskyvyn.
Ajatelkaa, että kansan suuri joukko, sen sijaan että se vaipui
köyhyyteen ja suureksi osaksi kovaan puutteeseen, olisi saanut
riittävästi tyydyttääkseen kaikki tarpeensa ja voinut elää mukavaa
elämää ja arvostelkaa sitten, miten paljon lisää omaisuutta olisi
tarvittu tuottamaan voidakseen täyttää tämän kulutuksen määrän.
Siitä voitte saada perustuksen, jonka pohjalla voitte laskea sen
omaisuusmäärän, minkä Amerikan tai jokainen muu kansa olisi voinut
ja tuottanutkin ilman voittojärjestelmää. Te voitte aavistaa, että
se olisi merkinnyt viisi, seitsemän tai kymmenen kertaista tuotannon
lisäystä."
"Mutta sanoppas meille: Oliko Amerikan kansalle esimerkiksi ollut
mahdollista yhdeksännentoista vuosisadan viimeisellä neljänneksellä
lisätä tuotantoaan niin suuressa määrässä, jos kulutus olisi sitä
vaatinut?"
"Mikään ei ole varmempaa kuin että he olisivat sen voineet tehdä.
Keksintöjen edistys oli ollut tarpeeksi suuri yhdeksännellätoista
vuosisadalla lisätäkseen teollisuuden tuottamiskyvyn kahdestakymmenestä
useampi satakertaiseen määrään. Ei ollut olemassa sitä aikaa
viimeisellä neljänneksellä vuosisataa Amerikassa tai muussakaan
kehittyneessä maassa, jolloin olevat tehtaat eivät olisi pystyneet
tuottamaan kylliksi kuudessa kuukaudessa varustaakseen todellisen
silloisen kulutuksen. Samalla tavalla maanviljelystuotteet
pidettiin aina kaukana mahdollisesta määrästään, sillä runsas sato
voittojärjestelmän aikana tarkoitti huonoja hintoja maanviljelijöille.
Kuten jo on sanottu, tekivät vanhan ajan taloustieteilijät
myönnytyksen, ettei tuotannolla ollut mitään nähtäviä rajoja jos
ainoastaan voitiin saavuttaa kylliksi suuri kulutus tuotteille."
"Voitko mainita jotain aikaa historiassa, jolloin voidaan sanoa kansan
maksaneen niin suurta hintaa hidastuneessa ja estävässä kehityksessä
jonkun muun tyranniuden säilyttämisoikeudesta kuin se maksoi
voittojärjestelmän ylläpitämisestä?"
"Olen varma, ettei toista sellaista tapausta ole olemassa ja sanon
heti, miksi niin otaksun. Inhimillistä kehitystä ovat useilla eri
aloilla hidastuttaneet sortolaitokset ja maailma on edistynyt aina
niiden kukistumisesta. Mutta koskaan ennen, ei ole ollut aikaa, jolloin
olosuhteet olisivat olleet niin kauan valmiina odottamassa niin
suurta ja äkillistä eteenpäin kehitystä kaikilla yhteiskunnallisten
parannusten aloilla kuin vallankumouksen edellisenä aikana. Kone ja
teollisuusvoimat, joita voittojärjestelmä sitoi, tarvitsivat ainoastaan
vapautua kahleistaan muuttaakseen ihmiskunnan taloudelliset olot kuin
taikaiskulla. Nyt jo riittää voittojärjestelmän aineellisesta hinnasta
esi-isillemme; mutta vaikkakin se oli ääretön, ei se ansaitse huomiota
hetkeäkään verrattaessa, mitä se maksoi ihmiskunnan onnellisuudelle.
Tarkoitan moraalista hintaa vääryyksissä ja kyyneleissä, mustissa
juonissa ja tukahdutetuissa omantunnon äänissä, mitä maailma maksoi
jokaisesta päivän viivytyksestä säilyttää yksityiskapitalismi: ei löydy
sanoja sellaisia, joilla voisi sen suuruutta kuvata."