"Jo riittää, Ester. -- Nyt, George, haluan sinun kertomaan meille
hiukan siitä erityisestä joukosta yhdeksännentoista vuosisadan
oppineitten luokassa, jonka sen jäsenten ennustuksista päättäen
olisi pitänyt tietää ja opettaa kansalle kaiken sen minkä me niin
helposti olemme huomanneet voittojärjestelmän itsensämurhaavasta
luonteesta sekä siitä taloudellisesta rappiotilasta, jota se merkitsi
ihmiskunnalle niin kauan kuin sitä kärsittiin. Tarkoitan poliittisia
taloustieteilijöitä."
"Ei ole olemassa poliittisia taloustieteilijöitä ennen vallankumousta",
vastasi poika.
"Mutta varmasti oli kuitenkin olemassa suuri joukko oppineita miehiä,
jotka kutsuivat itseään poliittisiksi taloustieteilijöiksi."
"Löytyi kyllä, mutta he antoivat itselleen väärän nimen."
"Miten sen selität?"
"Koska ei ollut ennen vallankumousta -- paitsi luonnollisesti niiden
joukossa jotka sitä koettivat saada tapahtumaan -- mitään käsitystä
siitä, mitä poliittinen taloustiede on."
"Mitä se on sitten?"
"Taloustiede", vastasi poika, "tarkoittaa järkevää omaisuuden
käytäntöä tuotantoon ja kulutukseen nähden. Yksilöllinen taloustiede
on tämän taloudenhoidon tieto, kun sitä harjotetaan yksilön eduksi
välittämättä muista. Perhetaloustiede on tämä taloudenhoidon tieto
perhejoukon eduksi välittämättä muista joukkueista. Poliittinen
taloustiede taasen voi ainoastaan tarkoittaa rikkauksien käyttämistä
suurimmaksi eduksi poliittiselle tai sosiaaliselle yhdyskunnalle,
kaikille kansalaisille, jotka muodostavat poliittisen yhdistyksen.
Tämän laatuinen taloudenhoito välttämättömästä edellyttää yleistä tai
poliittista taloudellisten asiain järjestelyä yleiseksi eduksi. Ennen
vallankumousta ei kuitenkaan ollut ollenkaan käsitystä tällaisesta
taloustieteestä eikä yhdistyksestä, joka sitä olisi käyttänyt. Kaikki
järjestelmät ja opit taloustieteestä ennen sitä aikaa olivat puhtaasti
ja yksinomaan yksityisiä ja yksilöllisiä teoriassa ja käytännössä.
Vaikkakin muissa suhteissa esi-isämme eri tavoilla ja määrissä
tunnustivat yhteiskunnallisen solidarisuuden ja poliittisen yhteyden
suhteellisine oikeuksineen ja velvollisuuksineen, niin heidän teoriansa
ja käytäntönsä kaikissa asioissa, jotka koskettelivat rikkauksien
hankkimista ja jakamista, olivat hävyttömyyteen menevän yksilöllisiä,
epäsosiaalisia ja epäviisaita."
"Oletko koskaan katsellut jotain tieteellistä tutkiskelmaa, jota
esi-isämme kutsuivat poliittiseksi taloustieteeksi, Historiallisessa
museossa?"
"Tunnustan", vastasi poika, "että johtavimman teoksen tällainen
nimikirjoitus riitti minulle. Sen nimi oli 'Kansojen rikkaus' Se olisi
mainio nimi poliittiselle taloustieteelliselle kirjalle nykyaikana,
kun rikkauksien tuotantoa ja jakoa täydellisesti hoitaa kansa
yhteisesti; mutta mitä merkitystä voi sillä olla kirjalle annettuna,
joka oli kirjoitettu lähes sata vuotta ennemmin kuin sellaista
asiaa kuin kansallistaloudellista yhdistystä osattiin aavistaakaan
ja jonka ainoana tarkoituksena oli neuvoa kapitalisteille, miten
oli tultava rikkaaksi lähimmäisten hyvinvoinnin kustannuksella
tai ainakin siitä vähääkään välittämättä? Myöskin huomasin, että
aivan yleisenä selitysnimikirjoituksena näissä niin kutsutuissa
poliitillis-taloustieteellisissä kirjoissa oli puheenparsi: 'Oppi
rikkauksista.' Mitä voi yksityisen kapitalismin ja voittojärjestelmän
puolustaja mahdollisesti sanoa 'rikkausopista?' Aapiskirjana kaikelle
rikkaustieteelle on välttämättömyys myös käytännöllisten yritysten
sopusuhtaisuudesta; sen vuoksi kilpailu, taistelut ja loppumattomat
sivutarkoitukset olivat seurauksena ja lopputuloksena näiden
kirjailijain esittämistä taloustieteellisistä suunnitelmista."
"Ja kuitenkin", sanoi opettaja, "ainoa todellinen vika näissä niin
kutsutuissa poliittista taloustiedettä käsittelevissä kirjoissa on
niiden nimien sopimattomuus. Korjatkaa se ja niiden arvo aikakauttaan
kuvaavina kirjoina on heti huomattava. Esimerkiksi voisimme
niitä kutsua 'Tutkimuksia taloudellisista ja yhteiskunnallisista
seurauksista, jotka johtuivat koetettaessa tulla toimeen ilman
poliittista taloustiedettä.' Vähemmän sopiva nimi olisi kenties
'Tutkimuksia taloudellisten asiain luonnollisesta suunnasta, kun ne
ovat jätetyt anarkian valtaan ilman minkäänlaisia yleisen edun hyväksi
tehtyjä määrittelyjä.' Tässä valossa katsottuna ollessaan tarkkoina
todistuksina yksityiskapitalismin turmiollisista vaikutuksista
yhteiskuntien hyvinvointiin me vasta käsitämme näiden teoksien
todellisen hyödyn ja arvon. Käsitellen seikkaperäisesti erilaisia
ilmiöitä aikansa teollisuus- ja kauppamaailmassa sekä niiden
vaikutuksia yhteiskunnassa todistavat niiden kirjoittajat, miten
loppuseuraukset eivät voineet olla toisenlaisia yksityiskapitalismin
säätämien lakien vuoksi ja että oli puhdasta hentomielisyyttä uskoa,
että niin kauan kuin nämät lait pysyivät voimassa mitään erilaisia
seurauksia voitaisiin saavuttaa, olkoot sitten ihmisten tarkoitusperät
miten hyviä tahansa. Vaikkakin ne olivat jotenkin vaikeatajuisesi
esitettyjä, olen usein ajatellut, että vallankumouksen aikakaudella
eivät mitkään muut kirjoitukset olisi pystyneet paremmin vakuuttamaan
järkeville miehille, jotka saatiin niitä lukemaan, että oli aivan
välttämätöntä poistaa maailmasta yksityiskapitalismi, jos koskaan
tahdottiin saada ihmiskunta kehittymään eteenpäin."
"Turmiollinen ja melkein käsittämätön erehdys oli näitten kirjailijain
puolelta se seikka, etteivät he itse huomanneet tätä johtopäätöstä
ja saarnanneet sitä julki. Sen sijaan tekivät he uskomattoman
erehdyksen hyväksymällä yhteiskuntaopin perusteeksi olosuhteitten
joukon, joka oli suureksi osaksi ainoastaan jätteitä barbaarisilta
ajoilta, kun heidän olisi helposti pitänyt huomata, että tieteellisen
yhteiskuntajärjestyksen pääajatus jo vaati näitten olosuhteitten
poistamista ensimmäisenä askeleena sen toteuttamiseen."
"Nykyisessä luennossamme on vielä pari kolme kohtaa selvitettävänä
ennen kuin sen jätämme. Me olemme puhuneet kokonaan voittojen otosta,
mutta tämä oli ainoastaan yksi kolmesta pääkeinosta, joiden kautta
kapitalistit kokosivat saaliinsa työtätekevältä maailmalta, joiden
avulla he hankkivat ja säilyttivät valtansa. Mitä olivat nämä kaksi
muuta keinoa?"
"Vuokra ja korko."
"Mitä oli vuokra?"
"Niinä aikoina", vastasi George, "oikeus kohtuulliseen ja
yhdenmukaiseen maapalaan yksityistarkoitusta varten ei kuulunut
luonnollisena oikeutena jokaiselle henkilölle, kuten nykyisin on
asianlaita. Kellään ei myönnetty olevan ollenkaan luonnollista oikeutta
maahan. Toiselta puolelta ei ollut mitään määrärajaa maan suuruudelle,
olkoonpa se sitten ollut vaikka kokonainen maakunta, jonka yksityinen
henkilö voi laillisesti omistaa, jos hän vaan sai sen käsiinsä.
Luonnollisena seurauksena tästä järjestelmästä oli voimakkain ja
viekkain hankkinut itselleen enimmän maata, kun taasen kansan enemmistö
oli jäänyt ilman mitään. Jokaisella maanomistajalla oli oikeus ajaa
jokaisen maaltaan ja rangaista häntä sille tulemisesta. Kuitenkin
kansa, jolla ei ollut maata oli pakotettu sitä omaamaan ja käyttämään
ja sen vuoksi oli heidän mentävä tarpeissaan kapitalistien luo. Vuokra
oli se hinta, jonka kapitalistit ottivat siitä, etteivät ajaneet kansaa
pois maaltaan."
"Edustiko tämä vuokra minkäänlaista taloudellista palvelusta, jonka
vuokran saaja olisi tehnyt yhteiskunnalle?"
"Mikäli se johtui maan käyttämisestä itsestään ilman sille tehtyjä
parannuksia ei se edustanut minkäänlaista palvelusta, ainoastaan ollen
maksu omistajan luopumisesta laillisesta oikeudestaan karkoittaa
maaltaan sillä asuja. Se ei ollut maksuna minkään suorittamisesta, vaan
suorittamatta jättämisestä."
"Kerropa nyt meille jotain korosta; mitä se oli?"
"Korko oli rahan käyttämisestä suoritettu maksu. Nykyaikana johtaa
yhteinen hallinto kansakunnan teollisuusvoimia yhteiseksi hyväksi,
mutta silloisina aikoina olivat kaikki taloudelliset yritykset
yksityisten voitoksi ja niiden toimeenpanijain oli palkattava
tarvitsemansa työvoima rahallaan. Luonnollisesti tällaisen
välttämättömän apuesineen lainaaminen vaati korkeaa hintaa; tämä hinta
oli korko."
"Ja edellyttikö korko minkäänlaista taloudellista palvelusta
yhteiskunnalle koron ottajan puolelta hänen lainatessaan rahojaan?"
"Ei mitään. Päin vastoin se varsinaisesta luonteestaan on lainanantajan
tekemä toimintavallan luovuttaminen lainanottajalle. Se oli hinta
siitä, että sallittiin toisen tehdä se, mitä lainanantaja olisi voinut
tehdä. Se oli vero, joka toimettomuuden niskoilta siirrettiin toiminnan
niskoille."
"Jos kaikki isännät ja lainanantajat olisivat kuolleet yhtenä yönä,
olisiko se vaikuttanut mitään eroa maailmalle?"
"Ei niin kauan kuin he vaan jättivät maan ja rahansa jälkeensä. Heidän
taloudellinen toimintansa oli passiivista laatua ja suuresti vastainen
voittoapyytäville kapitalisteille, jotka joka tapauksessa olivat
kuitenkin toimeliaita."
"Mikä oli yleisvaikutuksena vuokrasta ja korosta yhteiskunnan rikkauden
kulutukseen ja siis myös tuotantoon?"
"Se vaikutti molempiin häiritsevästi."
"Miten?"
"Samalla tapaa kuin voitonottaminenkin. Vuokran saajat olivat hyvin
harvalukuisia, niihin, jotka sitä maksoivat, kuuluivat melkein kaikki.
Ne, jotka saivat korkoa, olivat harvat ja sen maksajat monet. Vuokra
ja korko tarkoittivat siten, kuten liikevoittokin yhtämittaista
yhteiskunnan ostokyvyn supistamista ja sen kokoomista pienen osan
käsiin."
"Mitä sinulla on sanomista näistä kolmesta eri tavasta verratessa
toisiinsa niiden hävittävää vaikutusta kansan kulutuskykyyn ja
tuotannon kysyntään?"
"Se oli erilainen eri aikoina ja eri maissa riippuen se niiden
taloudellisen kehityksen määrästä. Yksityiskapitalismia on verrattu
kolmisarviseen härkään, sarvina ollen korko, vuokra ja liikevoitto,
ollen eri pitkiä ja vahvuisia eläimen ijän mukaan. Yhdysvalloissa
luentomme käsittämänä aikana liikevoitto oli vielä edelleen pisimpänä
sarvena, vaikka muutkin olivat kasvamassa pelottavan suurella
nopeudella."
"Me olemme nähneet, George", sanoi opettaja, "että jo kauan ennen
suurta vallankumousta oli yhtä todistettu asia kuin nytkin, että ainoa
raja omaisuuden tuotannolle yhteiskunnassa oli kulutuskyky. Me olemme
nähneet, että yksityiskapitalismin aikana maailmaa piti köyhyydessä
liikevoiton vaikutus yhdessä vuokran ja koron kanssa alentaa
kulutuskykyä ja siten pilata tuotantoa kokoomalla kansan ostokyvyn
muutamien harvojen käsiin. Se oli kuitenkin väärää asiain menoa. Ennen
kuin jätämme tämän aineen, pyydän sinua selittämään meille muutamilla
sanoilla, mikä oli oikea tapa. Kun kerran huomataan, että kulutus on
tuotannon rajoittaja, mitä sääntöä tulee noudattaa jakaessa tuotannon
tuloksia kulutettavaksi kehittääkseen kulutuksen huippuunsa ja siten
taasen vuorostaan synnyttääkseen mahdollisimman suurta tuotannon
kysyntää?"
"Tämän tarkoituksen saavuttamiseksi ovat tuotannon tulokset jaettavat
yhdenmukaisesti kaikkien tuottavan yhteiskunnan jäsenten kesken."
"Selitäpä, miksi sen tulee olla niin."
"Se on itsestään selvä matemaattinen väitös. Mitä useammalle
ihmiselle leipäkappale tai joku muu tunnettu esine jaetaan
ja mitä yhdenmukaisemmin se jaetaan, sitä pikemmin se tulee
kulutetuksi ja uutta leipää tarvitaan. Sanoaksemme sen yleisemmässä
muodossa, ihmisolentojen tarpeet johtuvat samasta luonnollisesta
ruumiinrakennuksesta ja ovat itse asiassa samat. Yhdenmukainen
tarpeellisen omaisuuden jakaminen heille on siten se yleinen keino,
jonka kautta sellaisten esineitten kulutus heti saadaan laajenemaan
mahdollisimman suureksi ja jatkumaan tässä määrässä ilman keskeytystä
kaikkien yhteiseksi tyydytykseksi. Siitä seuraa, että tuotteiden
tasanmukainen jakaminen on sääntö, jonka avulla suurin mahdollinen
kulutus saavutetaan ja siten myös vuorostaan kiihotetaan mahdollisimman
suureen tuotantoon."
"Mitä taasen johtuisi kulutukselle käytettävien tuotteiden
epätasaisesta jakamisesta?"
"Jos jakaminen olisi epätasaista, tulisi seurauksena olemaan, että
toisilla olisi enemmän kuin he voisivat kiduttaa vississä ajassa ja
toisilla vähemmän kuin he olisivat voineet kuluttaa samassa ajassa
tarkoittaen tämä yleiskulutuksen vähentymistä alle sen määrän, mitä
se olisi voinut olla samalla ajalla tuotteita tasan jakaessa. Jos
miljoona dollaria jaettaisiin tasan tuhannen miehen kesken, tulisi se
pian kulutetuksi tarpeellisiin esineihin synnyttäen tuotannon kysyntää
yhtä suuressa määrässä; mutta jos se koottaisiin yhden miehen käsiin,
ei sadatta osaakaan siitä, vaikka ylellistä elämääkin käytettäisiin
tulisi luultavasti kulutetuksi saman ajan kuluessa. Yleinen peruslaki
yhteiskunnan omaisuuden opissa on siten, että määrätyn ostokyvyn
vaikutus synnyttää kulutusta on suhteellinen suoranaisesti jaon
laajuuteen ja on enimmän vaikuttava, kun se on tasaisesti jaettu
kaikkien kuluttajain kesken, sillä silloin tulee se mahdollisimman
laajimmalle jaetuksi."
"Sinä et ole kiinnittänyt huomiota siihen seikkaan, että kaavana
suurimmalle rikkauksien tuotannolle -- se on, yhtäläiselle tuotteiden
jakamiselle yhteiskunnassa -- on myöskin tuotannon käyttötapa, joka
tuottaa enimmän inhimillistä onnellisuutta."
"Minä puhuin kysymyksen puhtaasti taloudelliselta puolelta."
"Eiköhän vanhoja taloustieteilijöitä olisi hämmästyttänyt kuulla, että
parhaan rikkauksien tuotantojärjestelmän salaisuus oli yhdenmukainen
Jesuksen Kristuksen opettaman kaikkien ihmisten yhdenarvoisuuden
eetillisen opin kanssa?"
"Epäilemättä, sillä he opettivat väärin, että on olemassa kahdenlaista
ihmisen kohteluoppia -- moraalista ja taloudellista; ja kahdenlaatuista
ajatustapaa -- taloudellista ja eetillistä, molemmat ollen aloillaan
oikeita. Me tunnemme asian kuitenkin paremmin. Voi olla olemassa
ainoastaan yhdenlainen oppi käytöksestä ja se on eetillinen. Jokainen
taloudellinen esitys, jota ei voida lausua eetillisessä muodossa, on
väärä. Mikään ei voi olla taloustiedettä, ellei se tunnu puhtaalta
etiikalta. Sen vuoksi ei ole mikään sattuma, vaan järkiperäinen
välttämättömyys, että sekä etiikan, että taloustieteen suurimman sanan
tulee olla sama -- yhdenvertaisuus. Kultainen sääntö yhteiskunnassa
käytäntöön otettuna on todellakin yhtä hyvin yltäkylläisyyden kuin
rahan tekijänä."