"No, John", sanoi opettaja, "nyt kysymme sinulta muutamia kysymyksiä.
Me olemme nähneet minkälaisen toimituksen kautta alituinen tavarain
ylenpalttius markkinoilla aiheutui liikevoittojärjestelmän toiminnasta
joka saattoi tuotteet yläpuolelle varsinaisen kansan ostokyvyn
ulottuvilta. Mikä merkittävä luonteenomainen ja pääasiallinen piirre
esi-isiemme liikejärjestelmässä syntyi siten tuotetusta tavarain
ylenpalttisuudesta?"
"Minä luulen että tarkoitatte kilpailua", sanoi poika.
"Niin. Mitä oli kilpailu ja mikä sen aiheutti, eritoten kapitalistien
välisen kilpailun?"
"Se aiheutui, kuten jo viittasitte, varsinaisen yleisön kulutusvoiman
puutteesta, joka vuorostaan syntyi liikevoittojärjestelmästä. Jos
palkkalaiset ja alkuperäiset tuottajat olisivat saaneet tarpeeksi
ostovoimaa voidakseen saada haltuunsa markkinoilla tarjolla olevasta
tuotteitten kokonaissummasta heidän lukunsa vastaavan määrän, olisivat
markkinat tavaroista tyhjentyneet ilman mitään ponnistuksia myyjäin
puolelta, sillä ostajat olisivat etsineet myyjiä ja heitä olisi ollut
kylliksi kaikki ostaakseen. Mutta kun syvien rivien ostokyky heidän
tuotteillensa kuormitetun liikevoiton vuoksi oli aivan riittämätön
näitä tuotteita markkinoilta lunastamaan, seurasi luonnollisesti ankara
kilpailu tuotantoa ja jakoa johtavain kapitalistien kesken siitä kuka
sai mahdollisimman paljon niukasta ostajajoukosta kääntymään hänen
suunnallensa. Kokonaisosto ei luonnollisesti voinut dollariakaan
lisääntyä ilman suhteellista ja todellista kansan ostovoiman lisäystä,
mutta mahdollista oli ponnistusten avulla muuttaa se erikoinen suunta
jota kohti tämä ostovoima oli työnnettävä, ja se oli kilpailun ainoa
tarkoitus ja vaikutus. Esi-isämme pitivät sitä erinomaisen nerokkaana
asiana. He sanoivat sitä liikkeen sieluksi, mutta kuten olemme nähneet
oli se vain liikevoittojärjestelmän kulutusta kahlehtivan vaikutuksen
merkki."
"Mitkä olivat ne keinot joita tuotantoa ja vaihtoa johtavat
kapitalistit käyttivät saattaakseen liikkeen käyntiin, kuten he
sanoivat?"
"Ensiksikin suoranainen ostajain houkutteleminen ja häpeämätön
itsekurikin tavarain kehuminen, jota myyjä ja hänen kielenkantajansa
toimittivat, sekä rajaton kilpamyyjäin ja heidän tavarainsa
häpäiseminen. Tunnoton ja rajaton vääristely oli niin yleinen
johtosääntö liikkeessä että jos siellä täällä myyjä puhui totta ei
häntä uskottu. Historia todistaa että valehteleminen aina on ollut
enemmän tai vähemmän yleistä, mutta yhdeksännellätoista vuosisadalla
täysin kehittynyt kilpailujärjestelmä vasta teki siitä koko maailman
elämisehdon. Isoisiemme mukaan -- ja varmaankin piti tietää -- oli
vääristely ainoa liikevoittojärjestelmän koneistossa tarvittava öljy,
ja sen kysyntä oli rajoittamaton."
"Eikä koko tämä valeitten valtameri, sanot sinä, lisännyt eikä voinut
lisätä kulutettujen tavarain kokonaissummaa dollarinkaan arvosta."
"Eipä tietenkään. Ei mikään, kuten jo sanoin, voinut lisätä
sitä, paitsi kansan ostovoiman lisäys. Houkuttelujärjestelmä eli
ilmoittaminen, kuten sitä sanottiin, sen sijaan että olisi lisännyt
kokonaismyyntiä, pyrki sitä voimakkaasti vähentämään."
"Miten niin?"
"Koska se oli luonnottoman kallista ja kustannukset tuli lisätä
tavarain hintaan ja jäivät kuluttajan maksettaviksi, joka sen vuoksi;
saattoi ostaa juuri niin paljon vähemmän kuin jos hänet olisi jätetty
rauhaan ja tavarain hinta olisi alennettu ilmoittamissäästöllä."
"Sinä sanot että ainoa keino millä kulutusta olisi saattanut: lisätä
oli kansan käsissä olevan ostovoiman lisääminen suhteellisesti
ostettavissa oleviin tavaroihin nähden. Esi-isämmehän väittivät että
juuri tämän vaikutti kilpailu. He väittivät että se oli voimakas keino
hintojen alentamiseksi ja liikevoiton määrän pienentämiseksi, ja siten
suhteellisesti kohotti syvien rivien ostokykyä. Oliko tämä väite hyvin
perusteltu?"
"Kapitalistien keskinäinen kilpailu", vastasi poika, "koettaessaan
houkutella ostajia yllytti heitä kyllä myymään alle toistensa hintojen
alentamalla varsinaisia hintoja, mutta harvoin nämä nimelliset
alennukset, vaikka usein näköjään hyvinkin suuria, todella tuottivat
ajan pitkään mitään taloudellista hyötyä kansalle kokonaisuudessaan,
sillä ne tavallisesti aiheutuivat tarkoituksista jotka tekivät
mitättömiksi niiden käytännöllisen arvon."
"Ole hyvä ja selitä se tarkemmin."
"No niin, kapitalisti luonnollisesti mieluummin halusi alentaa
tavarainsa hintaa sillä tavalla, jos mahdollista, ettei hänen
liikevoittonsa olisi alentunut, ja sitä varten hän tutkiskeli.
Tässä tarkoituksessa hän käytti useampia keinoja. Ensimmäinen oli
niiden tavarain laadun ja todellisen arvon alentaminen joiden hinta
nimellisesti laskettiin. Tämä tapahtui väärentämisen ja petostyön
avulla, ja se tapa ulottui yhdeksännellätoista vuosisadalla
teollisuuden ja kaupan kaikille haaroille ja käsitti jotenkin kaikki
tavarat joita ihmiset kuluttivat. Tapa kehittyi niin pitkälle, kuten
historia meille kertoo, ettei kukaan voinut milloinkaan olla varma,
oliko ostamansa tavara se mikä se näytti olevan taikka sanottiin
olevan. Koko liikeilmasto oli väärennysten myrkyttämä. Teollisuuden
tärkeimmillä aloilla toimivain kapitalistien harrastuksena oli laskea
markkinoille tavaraa joka varta vasten oli tehty mahdollisimman
vähän aikaa kestäväksi, jotta sitä pian tarvitsi uudelleen ostaa.
He opettivat koneensakin epärehellisiksi ja lahjoivat teräksen ja
vasken. Sen ajan umpisokeatkin ihmiset ymmärsivät näiden hinnan
alennusten pintapuolisuuden ja käyttivät lausemuotoa, 'halpaa ja
huonoa', joka merkitsi halvennettuja tavaroita. Kaikki tämän laatuiset
alennukset, se on selvää, maksoivat kuluttajalle kaksi dollaria kutakin
dollaria kohti jonka ne hänelle näyttivät säästävän. Yksinkertaisena
esimerkkinä liikevoittojärjestelmän aikaisten hinnan alennusten
kokonaan petollisesta luonteesta olkoon mainittu että yhdeksännentoista
vuosisadan lopulla Amerikassa, kun melkein taikamaisia keksintöjä oli
havaittu jalkineitten valmistuskustannusten alentamiseksi, oli yleisenä
sananpartena että vaikka kenkien hinta oli melkoisesti huokeampi kuin
viisikymmentä vuotta takaperin, jolloin ne käsin tehtiin, olivat
myöhemmin valmistetut kengät niin paljon kehnompia laadultaan että
niiden käyttäminen tuli aivan yhtä kalliiksi kuin entistenkin."
"Olivatko väärennys ja petostyö ainoat keinot joiden avulla hintojen
valealennuksia toimeen pantiin?"
"Oli kaksi muuta keinoa. Ensimmäistä käytettiin siten että kapitalisti
tavarain hintaa alentaessaan pelasti liikevoittonsa ottamalla
alennuksen työväestölleen maksamistaan palkoista. Tällä keinolla
hinnan alennukset sangen yleisesti toimeen pantiin. Tietysti tämä
menettely supisti yhteiskunnan ostokykyä samalla määrällä millä
palkkoja oli alennettu. Tällä tavoin erikoinen kapitatalistijoukkue
palkkoja alentamalla saattoi myyntiänsä jouduttaa jonkun ajan, kunnes
toiset kapitalistit samoin palkkoja alensivat. Perin perältä se ei
ketään auttanut, ei kapitalistiakaan. Kolmas tapa näistä hinnan
alennusten kolmesta päälaadusta aiheutui kilpailusta -- nimittäin,
työtä säästävistä koneistoista ja muista keksinnöistä joita käytäntöön
ottamalla kapitalisti saattoi erottaa työväkensä. Tavarain hinnan
alennus perustui tässä samoin kuin edellisessäkin tapauksessa maksetun
palkkasumman vähenemiseen, ja sentakia se merkitsi vähentynyttä
ostokykyä yhteiskunnassa, mikä lopullisena vaikutuksena tavallisesti
teki mitättömäksi hinnan alennuksen edun ja useasti enemmänkin kuin
mitättömäksi."
"Sinä olet osottanut", sanoi opettaja, "että useimmat kilpailun
vaikuttamat hinnan alennukset olivat joko alkuperäisten tuottajain
tai lopullisten kuluttajain kustannettavia alennuksia, vaan eivät
liikevoiton alennuksia. Tarkoitatko että kapitalistien kilpailu
liikkeestä ei milloinkaan saanut aikaan liikevoiton alennuksia?"
"Epäilemättä se sai niitäkin aikaan maissa missä
liikevoittojärjestelmän pitkäaikainen toiminta oli kasaannuttanut
liikakapitaalin jonka täytyi sijoituksesta ankarasti kilpailla;
sellaisten olosuhteiden vallitessa hinnan alennukset, vaikka olivatkin
liikevoiton uhrausten seurauksia, tulivat tavallisesti liian myöhään
voidakseen lisätä kansan kulutusta."
"Miten liian myöhään?"
"Koska kapitalisti luonnollisesti ei tahtonut uhrata liikevoittoansa
hinnan alentamiseksi niin kauan kuin hän saattoi alennuksen
kustannukset ottaa työväestönsä palkoista taikka ensimmäiseltä
tuottajalta. Se on, vasta kun työtä tekevät luokat oli riistetty
mahdollisimman lähelle olemassa olon alinta määrää kapitalisti päätti
uhrata osan liikevoittoaan. Silloin oli liian myöhäistä kansan saada
etua alennuksesta. Kun kansa oli sille kannalle joutunut, ei sitä
ollut elähyttämässä minkäänlainen ostokyky. Mikään muu ei voinut sitä
auttaa kuin tarpeitten ilmaiseksi antaminen. Sentakia me huomaamme että
yhdeksännellätoista vuosisadalla hinnat aina olivat alhaisimmat niissä
maissa missä väestö oli toivottomimmin köyhää. Tältä kannalta katsoen
oli yhteiskunnan taloussuhteissa huono merkki se, kun kapitalisti piti
välttämättömänä todellisesti liikevoittoansa uhrata, sillä se oli selvä
todistus siitä että työtä tekevä luokka oli puristettu niin lujalle
ettei sitä enää voitu puristaa."
"Siis itse asiassa kilpailu ei liikevoittojärjestelmää lieventänyt?"
"Minä arvelen ilmeisen selväksi käyneen että se oli sille sangen
tuhoisa raskautus. Kapitalistien epätoivoinen kilpailu niukkain
markkinain osuudesta jonka heidän oma liikevoittonsa ottaminen oli
supistanut ajoi heidät käyttämään vilppiä ja petomaisuutta ja pakotti
kovasydämmisyyteen, jommoiseen me emme voi uskoa ihmisolentojen
syypäiksi joutuvan vähemmän ahdistuksen aikana."
"Mikä oli kilpailun yleinen taloudellinen vaikutus?"
"Se oli käytännössä kaikissa teollisuushaaroissa ja ajan pitkään
alituisesti veti alaspäin kaikkia kansan luokkia, niin kapitalisteja
kuin ei-kapitalistejakin, yhtä vastustamattomasti ja yleisesti
kuin painovoima. Ne sen ensiksi tunsivat joilla ei mitään ollut ja
farmariomistajat jotka lähes mitään omistamatta olivat melkein saman
puristuksen alaisina etsiessään suoraa menekkiä tuotteilleen kuin
palkkalaiset etsiessään työnsä suoranaisia ostajia. Nämä luokat
olivat sen kilpailun ensimäisiä uhreja jonka vallitessa liikanaisesti
kuormitetuilla markkinoilla myytiin tavaroita ja ihmisiä. Sitten tuli
vuoro pikku kapitalisteille, kunnes lopuksi jälellä olivat vain suuret,
ja nämä huomasivat olevan itsesäilymiseksi välttämätöntä itseänsä
suojelemisen kilpailun kymmenysten ottojärjestelmää vastaan edut
yhdistämällä. Vallankumouksen edellisen aikakauden ajan merkkejä oli
tämä taipumus suurkapitalisteilla: etsiä suojaa kilpailun hävittävistä
vaikutuksista siten että liikeyritykset yhdistettiin suuriksi
trusteiksi tai syndikaateiksi."
"Jos otaksumme että vallankumous ei olisi tullut keskeyttämään tätä
menettelyä, niin olisiko järjestelmä, jonka aikana kapitaali ja kaiken
liikkeen vallinta olisi yhdistetty harvojen käsiin, ollut pahempi
yleisille eduille kuin kilpailun vaikutus?"
"Sellainen liittoutunut järjestelmä olisi tietysti ollut sietämätöntä
itsevaltiutta, jonka iestä, jos se kerran olisi hyväksytty,
ihmissuku tuskin koskaan olisi kyennyt särkemään. Siinä suhteessa
yksityiskapitalismi liittoutuneen rahavallan alaisena, mikä
vallankumouksen aikaan uhkasi päästä vallitsevaksi, olisi ollut
pahempi uhka maailman tulevaisuudelle kuin kilpailujärjestelmä; mutta
molempain järjestelmäin välittömään vaikutukseen nähden inhimillisessä
hyvinvoinnissa oli yksityiskapitalismilla liittoutuneessa muodossa
ehkä muutamia edullisimpia kohtia. Virkavaltaisena ollen olisi se toki
hiukan mahdollisuutta luovuttanut hyväntahtoiselle itsevaltiaalle,
jotta se olisi voinut olla järjestelmää parempi ja hiukan parantaa
kansan tilaa, mutta sitä ei kilpailu suvainnut kapitalistien tehdä."
"Mitä sillä tarkoitat?"
"Tarkoitan, ettei kilpailun aikana kapitalistin paremmille
tunteille jäänyt minkäänlaista vapautta vaikka hänellä sellaisia
olisi ollutkin. Hän ei voinut olla parempi kuin vallitsevana oleva
systeemi. Jos hän yritti sitä, murskasi systeemi hänet. Hänen oli
seurattava kilpailijoittensa määräämää polkua tai epäonnistuttava
liikeyrityksissään. Millaisia konnankujeita tai julmuuksia hänen
kilpailijansa keksivätkään, hänen oli heitä jäljiteltävä tai luovuttava
taistelusta. Kavalin, halpamielisin ja konnamaisin kilpailijoista, se,
joka sorti työväkensä alimmalle asteelle, väärensi enimmin tavaroitaan
ja paraiten osasi valehdella, määräsi tien muille."
"Luonnollisesti sinä, John, jos olisit elänyt vallankumouksellisen
agitatsioonin alkupuoliskolla, olisit vähän suosinut sen aikuisten
uudistajain mielipiteitä, jotka pelkäsivät, että suuret monopoolit
lopettaisivat kilpailun."
"En voi sanoa, olisinko ollut viisaampi kuin muutkaan sen
aikuiset siinä tapauksessa", vastasi poika, "mutta otaksun, että
kiitollisuudelleni monopolisteja kohtaan siitä, että he hävittävät
kilpailun, olisi vetänyt vertoja ainoastaan haluni hävittää
monopolistit tehdäkseni sijaa yleiselle omistusoikeudelle."