"Se riittää, Margaret", sanoi opettaja. "Me pyydämme nyt sinua, Marion,
edelleen selittämään tätä asiata. Jos liikevoittojärjestelmä toimi
sen kuvauksen mukaan jonka olemme kuulleet, niin olemme valmistuneet
oppimaan että taloudellisen tilan merkkinä olivat suuret käyttötavara
varastot liikevoiton omista jäin käsissä, jotka he ilomielin myivät,
sekä toiselta puolen suuri tavarain alkuperäisten tuottajain joukko,
joka oli tavarain kipeässä tarpeessa, mutta ei kyennyt niitä ostamaan.
Miten tämä teoria soveltuu yhteen historioihin merkittyjen tosiasiain
kanssa?"
"Niin hyvin", vastasi Marion, "että melkeinpä tekisi mieli uskoa teidän
niitä lukeneen." Jolloin koko luokka hymyili ja samoin tein minäkin.
"Kerrohan tarpeettomasti sekoittamatta siihen leikkiä -- sillä asia ei
ollut leikillistä laatua esi-isillemme -- asiain tila joihin viittasit.
Havaitsivatko meidän isoisämme isät tässä tavarain ylenpalttisuudessa
ostajain lukuun verraten taloudellisten selkkausten syitä?"
"He havaitsivat sen olevan sellaisten selkkausten suurena ja alituisena
syynä. Heidän vaivojensa pysyväisenä taakkana olivat ahtaat ajat,
liikeseisaukset ja tuotteiden kasaantumiset. Tilapäisesti heillä oli
lyhyitä, kuten he sanoivat hyvän ajan jaksoja, jotka aiheutuivat hiukan
vilkkaammasta ostosta, mutta paraimpinakin heidän hyvinä aikoinaan
oli kansan enemmistön tila sellaista jota me sanoisimme inhoittavaksi
viheliäisyydeksi."
"Mikä oli se sana jolla he yleisemmin kuvailivat markkinoilla olevan
enemmän tavaraa kuin voitiin myydä?"
"Ylituotanto."
"Tarkoittiko tämä ilmaisumuoto että todellisesti oli tuotettu
ruoka-aineita, vaatetta ja muita tarpeita enemmän kuin kansa saattoi
käyttää?"
"Ei suinkaan. Kansan enemmistö oli alituisesti suuressa puutteessa
ja katkerammassa puutteessa kuin koskaan juuri niinä aikoina jolloin
liikekoneiston oli seisauttanut se mitä he ylituotannoksi sanoivat.
Kansa, jos olisi päässyt käsiksi yli tuotettuihin tavaroihin, olisi
joka aika ne hetkessä kuluttanut ja ääneen kutsunut lisää. Selkkauksena
oli se, kuten jo on sanottu, että kapitalistitehtailijain ja
liikemiesten nylkemä liikevoitto oli tehnyt alkuperäisille tuottajille
mahdottomaksi ostaa ne takaisin sillä hinnalla minkä olivat saaneet
työstään tai tuotteistaan."
"Mihin ovat historioitsijamme tahtoneet verrata yhteiskunnan
olosuhteita liikevoittojärjestelmän aikana?"
"Kroonillisen luonnon ruuansulatuksen potilasuhriin joka tauti oli niin
yleinen esi-isiemme kesken."
"Ole hyvä ja selitä tämä vertaus."
"Huonoa ruuansulatusta kärsivä potilas ei kyennyt ruokaa sulattamaan.
Herkkujen yltäkylläisyydessä hän riutui, kun häneltä puuttui ravinnon
sulatusvoima. Vaikka ei voinut syödä kylliksi henkeään ylläpitääkseen,
hän kärsi alituiseen ruuansulatuksen tuskia, ja vaikka häntä kiusasi
sellainen tunne että vatsa oli aina liian täynnä, hän kuitenkin oli
nääntymäisillään ravinnon puutteen lakia. Yhteiskunnan taloudelliset
olosuhteet liikevoittojärjestelmän aikana olivat kuvaavasti samanlaiset
kuin sellainen huono ruuansulatus. Kansan enemmistö oli aina katkerassa
puutteessa kaiken suhteen, vaikka teollisuutensa kautta kykeni yllin
kyllin kaikkia tuottamaan, mutta liikevoittojärjestelmä ei voinut
sallia sen kuluttaa sitäkään mitä se tuotti, vielä vähemmän tuottamaan
mitä se kykeni. Tuskin oli enemmistö saanut pahimman nälkänsä
tyydytettyä, kun liikejärjestelmän valtasi ankarat ruuansulatuksen
tuskat ja kaikki ylenmäärin kuormitetun järjestelmän enteet, joista =ei
mikään muu voinut vapauttaa kuin syömättä oleminen, minkä jälkeen sama
kokemus samalla seurauksella uudistui ja niin yhä edelleen."
"Voitko selittää, minkä vuoksi sellaista tavatonta nimeä kuin
ylituotanto käytettiin merkitsemään tilaa jota paremmin olisi
nälänhätä kuvannut; miksi sellaisen tilan sanottiin aiheutuvan
yltäkylläisyydestä, kun se silminnähtävästi oli seuraus keinotekoisesta
kieltäytymisestä? Erotushan oli samanlainen kuin jos olisi nälkäkuumeen
sanonut ylönsyömisestä johtuneen."
"Sentakia että taloustieteilijät ja oppineet luokat, joilla yksinomaan
oli sanontavalta, katselivat talouskysymystä kokonaan kapitalistien
kannalta ja jättivät huomioon ottamatta kansan edut. Kapitalistin
silmillä katsellen oli se ylituotantoa, kun hän tuotteista kiskoi
liikevoittoa, joka ne korotti kansan ostokyvyn yläpuolelle, ja
niin muuttivat sitä hänen edukseen kirjoittivat taloustieteilijät.
Kapitalistin ja siis taloustieteilijän kannalta katsoen oli
kysymyksessä vain markkinain tila eikä kansan. Heitä ei se liikuttanut,
näkikö kansa nälkää vai ylellisyydessäkö eli; ainoana kysymyksenä oli
markkinain tila. Heidän ponsilauseensa että kysyntä vallitsee tarjontaa
ja tarjonta aina tyydyttää kysyntää, ei millään tavoin tarkoittanut
inhimillisiä tarpeita sisältävää kysyntää, vaan kokonaan sitä
keinotekoista käsitettä jota sanottiin markkinoiksi ja joka itsessään
oli liikevoittojärjestelmän tuote."
"Mitä olivat markkinat?"
"Markkinat merkitsivät sitä joukkoa jolla oli rahaa millä ostaa. Ne
joilla ei ollut rahaa eivät olleet olemassakaan markkinain kannalta
katsoen, ja kun suhteellisesti kansalla oli vähän rahaa, oli se vain
pieni osa markkinoista. Markkinain tarpeet olivat niiden tarpeita
joilla oli rahaa millä tarpeitaan tyydyttää. Loput, joilla oli tarpeita
yllinkyllin, mutta ei rahaa, eivät tulleet kysymykseen, vaikka heitä
oli sata siinä missä rahakkaita oli yksi. Markkinat olivat täynnä,
kun ne joilla rahaa oli olivat tarpeeksi saaneet, vaikka kansan
enemmistöllä vain hiukan oli eikä useilla ollut mitään. Markkinat
olivat runsaasti varustetut, kun hyvinvoivat olivat tyydytetyt, vaikka
nälkäänäkevä ja alaston lauma kaduilla saattoi kapinoida."
"Saattaisiko nykyaikana olla mahdollista että yhtaikaa olisi olemassa
täydet varastohuoneet ja nälkäinen, alaston kansa?"
"Ei tietenkään. Mitään ylituotannon tapaista ei nykyään voisi syntyä,
ennenkuin jokainen olisi tyydytetty. Meidän järjestelmämme on niin
laitettu ettei missään voi olla liian vähän niin kauan kuin jossakin
on liian paljon. Mutta vanhalla järjestelmällä ei ollut mitään
verenkiertoa."
"Millä nimellä esi-vanhempamme kutsuivat niitä erinäisiä taloudellisia
selkkauksia jotka he ylituotannon vaikutukseksi laskivat?"
"He sanoivat niitä liikepuliksi. Se on, alituinen runsauden tila
oli vallitseva jota saattaa sanoa kroonilliseksi pulaksi, mutta
alituisesta kulutuksen ja tuotannon välisestä ristiriitaisuudesta
tuon tuostakin syntyneet jätteet kasaantuivat niin valtaviksi että
melkein seisauttivat liikkeen. Milloin tämä tapahtui he sanoivat
sitä erotukseksi alituisesta liiallisesta runsaudesta pulaksi tai
hämmingiksi sen sokean kauhun takia jonka se sai aikaan."
"Minkä syyksi he näitä pulia sanoivat?"
"Melkein kaiken muun syyksi, mutta ei todellisen ja selvän vaikuttimen.
Laaja kirjallisuus näyttää syntyneen siitä asiasta. Sitä on hyllyttäin
museossa ja olen koettanut käydä sen, läpi tai ainakin silmäistä
sitä tämän tutkimukseni yhteydessä. Elleivät ne kirjat olisi niin
hämäriä tyyliltään olisivat ne sangen hauskoja juuri sen erinomaisen
älykkäisyyden takia jota kirjoittajat osottavat väistäessään niiden
asiain luonnollista ja ilmeistä selitystä joista he puhuvat. He
tähtitieteeseenkin vetoavat."
"Mitä tarkoitat?"
"Luokka kaiketi arvelee että puhun päättömiä, mutta tosiasia on että
kuuluisimpia teorioja, joiden nojalla esi-vanhempamme selittivät
liikkeen ajoittaisia riutumisia jotka liikevoittojärjestelmästä
syntyivät, oli niin sanottu auringon-pilkku-teoria. Yhdeksännentoista
vuosisadan ensi puoliskolla sattui ankaria liikepulia aina kymmenen
tai yhdentoista vuoden päästä. Sattui myös auringon pilkut
olemaan näkyvillä keskimäärin joka kymmenes vuosi, ja muuan etevä
englantilainen taloustieteilijä päätteli että nämä auringon pilkut
synnyttivät pulat. Myöhemmin näyttää kuin tämä teoria olisi havaittu
epätyydyttäväksi ja sen sijaan syntyi, luottamuksen-puute selitys."
"Ja mikä se oli?"
"En ole voinut siitä kokonaan saada selvää; mutta järkiperäiseltä
tuntui arvella että luottamuksen puutteen on täytynyt melkoisesti
kehittyä taloudellisessa järjestelmässä joka sellaisia tuloksia sai
aikaan."
"Marion, minä pelkään että sinä et myötätuntoisuutta liitä esi-isiemme
toiminnan tutkimiseen, ja ilman myötätuntoisuutta emme toisia voi
ymmärtää."
"Minä pelkään että he ovat hiukan liian vieraita minun ymmärtää."
Luokka nauraa kikatteli ja Marion sai luvan istua.