"Margaret", sanoi opettaja, "jatkahan sinä nyt siitä mihin
Frank lopetti ja selitä meille mikä olisi ollut seuraus kansan
talousjärjestelmälle sellaisesta ratkeamasta sen kuluttavan ja
tuottavan voiman välillä jonka Frank meille osotti liikevoiton
ottamisesta syntyneen."
"Seuraus", sanoi tyttö joka vastasi Margaretin nimeä mainittaessa,
"riippui kahdesta vaikuttimesta: ensiksi, miten lukuisa joukko oli
palkkalaisia ja ensimmäisiä tuottajia, joiden tuotteille liikevoitto
asetettiin; sekä toiseksi, miten suuri oli asetetun liikevoiton määrä
ja siitä johtuva erotus kunkin työläisjoukkoon kuuluvan yksilön
tuottavan ja kuluttavan voiman välillä. Jos tuottajia, joiden
tuotteille liikevoitto asetettiin, oli vain kourallinen kansasta,
niin kokonaisvaikutus siitä etteivät kyenneet ostamaan takaisin
ja kuluttamaan muuta kuin osan tuotteistaan saattoi luoda vain
vähäpätöisen ratkeaman yhteiskunnan tuottavan ja kuluttavan voiman
välille kokonaisuudessaan. Mutta jos toiselta puolen katsoen heitä
oli suuri osa koko väestöstä, niin ratkeama tuli samassa suhteessa
suuremmaksi, ja taannuttava vaikutus estäen tuotantoa tuli sitä
turmiollisemmaksi."
"Ja mikä oli palkkalaisten ja alkuperäisten tuottajain todellinen suhde
koko väestöön nähden, joita liikevoittojärjestelmä esti kuluttamasta
yhtä paljon kuin he tuottivat?"
"Heitä oli, kuten Frank sanoi, vähintäin yhdeksän kymmenettä osaa
koko kansasta, ehkä enemmänkin. Liikevoiton ottajia, olivatpa sitten
joko tuotannon tai jaon järjestäjiä, oli luvultaan paljon vähemmän
merkitsevä joukko, kun taas ne joiden tuotteille liikevoitto asetettiin
muodostivat yhteiskunnan enemmistön."
"Hyvä on. Me tahdomme nyt tarkastella toista vaikutinta josta riippui
sen ratkeaman koko minkä liikevoittojärjestelmä oli luonut yhteiskunnan
tuottavan ja kuluttavan voiman välille -- nimittäin asetetun
liikevoiton määrää. Selitähän meille siis mitä sääntöä kapitalistit
noudattivat liikevoittoa määrätessään. Epäilemättä he järkevinä
ihmisinä, ymmärtäen korkeitten liikevoittojen vaikutuksen kulutuksen
estämiseen nähden, asettivat liikevoittojensa määräyskannan niin
alhaiseksi kuin mahdollista."
"Päinvastoin, kapitalistit määräsivät liikevoittonsa mahdollisimman
korkeiksi. 'Heidän sääntönänsä oli: Verota liikettä niin paljon kuin se
kestää voi'."
"Tarkoitatko että he varta vasten koettivat korottaa liikevoittoa
mahdollisimman ylhäiselle asteelle, sen sijaan että olisivat yrittäneet
sen vaikutusta vähentää, kun se kulutusta pienenti?"
"Sitä juuri tarkoitan", vastasi Margaret. "Liikevoittojärjestelmän
kultainen sääntö, kapitalistien suuri ponsilause oli: 'Osta
huokeimmilla markkinoilla -- myy kalliimmilla'!"
"Mitä se merkitsi?"
"Se merkitsi että kapitalistin tuli maksaa mahdollisimman vähän niille
jotka hänelle työtä tekivät tai myivät hänelle tuotteensa, ja toiselta
puolen asettaa mahdollisimman korkea hinta tuotteilleen, tarjotessaan
ne myytäväksi yleisölle markkinoilla."
"Ja se yleisö", huomautti opettaja, "oli pääasiallisesti sitä
työväestöä jolle hän ja hänen kapitalistitoverinsa juuri olivat
maksaneet mahdollisimman lähellä olematonta olevan palkan siitä että
olivat luoneet sen tuotteen jonka heidän nyt odotettiin ostavan
takaisin mahdollisimman korkeasta hinnasta."
"Aivan niin."
"No niin, koettakaamme ymmärtää tämän säännön täyttä taloudellista
viisautta sellaisena kuin sitä kansan liikkeessä käytettiin. Se
merkitsee, eikö niin: Hanki jotakin olemattomalla tai olematonta niin
lähellä olevalla kuin mahdollista? No, jos siis voit saada sen kokonaan
olemattomalla, niin toteutat lopullisesti ohjesäännön. Esimerkiksi, jos
tehtailija saattoi lumota työmiehensä siihen määrään että olisi saanut
heidät työtä tekemään hänelle kokonaan ilman palkkaa, niin hän olisi
toteuttanut ponsisäännön koko tarkoituksen, eikö niin?"
"Varmasti; tehtailija, joka sen olisi saattanut tehdä ja sitten laskea
markkinoille maksamattomain työn tekijäinsä tuotteet tavallisista
hinnoista, olisi tullut rikkaaksi sangen lyhyessä ajassa."
"Ja sama kai luullakseni olisi ollut laita viljakauppiaan joka olisi
kyennyt sellaisen edun voittamaan farmareilta että olisi saanut heidän
viljansa ilmaiseksi ja jälestäpäin myynyt sen korkeasta hinnasta?"
"Varmasti hänestä olisi tullut miljoonan omistaja heti."
"No niin, otaksukaamme nyt että tämän lumoamiskeinon salaisuus olisi
ollut tunnettu tuotantoa ja vaihtoa johtavain kapitalistien kesken ja
että he olisivat sitä yleisesti käyttäneet, niin että jokainen heistä
olisi kyennyt saamaan palkattomia työmiehiä ja ostamaan tuotantoa
maksamatta siitä mitään, silloin epäilemättä kaikki: kapitalistit
olisivat tulleet satumaisen rikkaiksi."
"Ei suinkaan."
"Hyvänen aika, miksi ei?"
"Siksi että jos koko palkkalaisjoukko ei olisi saanut palkkaa työstään
eivätkä farmarit mitään tuotteistaan, ei olisi ketään ollut mitään
ostamassa ja markkinat olisivat kokonaan rauenneet. Ei: olisi ollut
mitään kysyntää minkään tavaran suhteen, lukuunottamatta sitä vähää
mitä kapitalistit itse ystävineen olisivat kuluttaneet. Työväestö olisi
siten vihdoin nääntynyt ja kapitalistit olisivat jääneet itse työtänsä
tekemään."
"Näyttää siis siltä että mikä olisi ollut hyvä yksityiselle
kapitalistille, jos hän sen yksin teki, olisi ollut hävittävää laatua
sekä hänelle että kaikille muille, jos kaikki kapitalistit olisivat sen
tehneet. Miksi näin oli?"
"Siksi että yksityinen kapitalisti, toivoessaan päästä rikkaaksi
maksamalla polkupalkkaa työväelleen, ei olisi tuotettaan myydessään
laskenut ostajikseen ainoastaan sitä erikoista työväen joukkoa
jonka hän oli palkannut, vaan koko yhteiskunnan, käsittäen toisten
työväestöä palkatessaan huonompionnisten kapitalistien palkkalaisia,
jolla sen takia olisi ollut ollut jotakin millä ostaa. Hänen juonensa
perustui siihen edellytykseen että hänen kapitalistitoveriensa
ei onnistuisi samaa juonta käyttää. Jos se edellytys ei pitänyt
paikkaansa ja kaikkien kapitalistien onnistui samalla kertaa menetellä
palkkalaistensa kanssa niinkuin he kaikki koettivat, niin; seurauksena
oli koko teollisuusjärjestelmän seisahtuminen tykkänään."
"Näyttää siis siltä että liikevoittojärjestelmässä meillä on
taloudellinen toimintamuoto, jonka toimintasääntö kaipaisi vaan
tarpeellisen täydellistä käytäntöön panemista saattaakseen koko
järjestelmän kokonaan seisauksiin ja että järjestelmää käynnissä piti
vain se vaikutus joka oli toimintasäännön täydellisen toteuttamisen
tiellä."
"Aivan niin oli asian laita", vastasi tyttö; "yksityisistä
kapitalisteista tuli nopeimmin vilkkaammaksi se jonka onnistui paraiten
nylkeä niitä joilta hän työn tai tuotteen osti; mutta ilmeisesti ei
olisi tarvinnut muuta kuin että vain kyllin monta kapitalistia onnistui
sellaisessa toimessa, ja sekä kapitalistit että kansa olisi joutunut
samallaiseen yleiseen häviöön. Mahdollisimman ankaran sopimuksen aikaan
saaminen työn tekijäin ja tuottajain kanssa, mahdollisimman vähimmän
palkan maksaminen hänelle hänen työstään tai tuotteestaan, se oli se
ihanne jota jokaisen kapitalistin alituisesti tuli pitää mielessään,
ja kuitenkin oli matemaattisesti varmaa että jokainen sellainen ankara
sopimus pyrki lahottamaan koko liikerakennuksen perustuksia, ja
että rakennus kukistuisi heti kun vain tarpeeksi monen kapitalistin
onnistuisi tarpeeksi monta sellaista ankaraa sopimusta solmia."
"Vielä yksi kysymys. Huonon järjestelmän huonot seuraukset lisääntyvät
aina niiden ihmisten itsepäisyydestä jotka siitä etua nauttivat,
ja niinpä epäilemättä liikevoittojärjestelmänkin itsekkäät ihmiset
saattoivat toimimaan huonommin kuin sen olisi tarvinnut tehdä.
Otaksukaamme nyt että kapitalistit kaikki olisivat olleet mieleltään
kunnon ihmisiä eivätkä riistäjiä ja olisivat muodostaneet palkkionsa
palveluksistaan niin pieniksi kuin kohtuullinen voitto ja itsepuolustus
olisi määrännyt, olisiko se seikka vaikuttanut niin suuren vähennyksen
liikevoittopalkkioissa että se olisi suuresti auttanut kansaa
kuluttamaan tuotteitaan ja siten edistämään tuotantoa?"
"Ei olisi", vastasi tyttö. "Liikevoittojärjestelmän vastakohta
omaisuuden ehkäisemättömään tuotantoon nähden aiheutui syistä jotka
olivat ominaisia ja erottamattomia yksityiskapitalismin kanssa; ja
niin kauan kuin yksityiskapitalismia oli olemassa, olisi niiden
syiden täytynyt saattaa liikevoittojärjestelmän ristiriitaan jokaisen
taloudellisen parannuksen kanssa kansan olosuhteissa, vaikkapa
kapitalistit olisivat olleet enkeleitä. Pahan juuri ei ollut
moraalista, vaan kokonaan taloudellista laatua."
"Mutta eikö liikevoittojen määrä olisi suuresti vähentynyt tässä
edellytetyssä tapauksessa?"
"Muutamissa tapauksissa epäilemättä väliaikaisesti, mutta ei yleisesti
eikä missään tapauksessa pysyväisesti. Epäillä saattaa, tokko
liikevoitot kokonaisuudessaan olivat korkeammat kuin niiden täytyi olla
rohkaistakseen kapitalisteja ryhtymään tuotantoon ja liikkeeseen."
"Selitähän meille, miksi liikevoittojen tuli olla niin suuria tätä
tarkoitusta varten."
"Laillisia liikevoittoja yksityiskapitalismin aikana", vastasi tyttö
Margaret -- "se on, sellaisia joita tuotantoon tai liikkeeseen
ryhtyväin ihmisten tuli itsepuolustuksekseen laskea saavansa,
vaikka miten hyväntahtoisia olisivat olleet yleisöä kohtaan -- oli
kolmea laatua, jotka kaikki joutuivat yksityiskapitalismin kanssa
eroamattomassa yhteydessä olevista olosuhteista, joista ei ainoatakaan
enää ole olemassa. Ensiksi, kapitalistin täytyi laskea saavansa ainakin
niin suuri korvaus uskaltamastaan kapitaalista kuin hän olisi saattanut
saada lainaamalla sen hyviä takuita vastaan -- se on, voimassa oleva
korkomäärä. Ellei hän siitä ollut varma, piti hän parempana lainata
kapitaalinsa. Mutta se ei vielä riittänyt. Käydessään liikkeeseen
hänellä oli koko kapitaalinsa menettämisen vaara tarjolla, jota ei
ollut lainatessaan sen hyviä takuita vastaan. Sentakia kapitaalin
voimassa olevan korkomäärän lisäksi täytyi hänen liikevoittonsa
korvata myös liikkeeseen uskalletun kapitaalin vakuutuskustannukset
-- se on, täytyi olla liikeyrityksen menestymistapauksessa voiton
toiveet siksi suuret että ne vastasivat kapitaalin menettämisvaaraa
häviämistapauksessa. Jos häviämismahdollisuudet esimerkiksi olivat
yhtä suuret, täytyi hänen laskea yli sadan prosentin liikevoitto
menestymistapauksessa. Itse asiassa tappiomahdollisuudet liikkeessä ja
kapitaalin menettämisvaara olivat niinä aikoina useasti paljon enemmän
kuin yhtä suuret. Liike oli todella vähän muuta kuin keinottelevaa
uhkapeliä, arpajaisten pitoa joissa tyhjät olivat paljon lukuisammat
kuin voitot. Rahain sijoitushoukutusten täytyi senvuoksi olla suuret.
Sitäpaitsi jos kapitalisti itse otti käsiinsä liikkeen hoidon johon
hän oli rahansa sijoittanut, hän piti kohtuullisena vaatimuksena
superintendentin asianmukaisia palkkoja -- toisin sanoen korvausta
taidostaan ja arvostelustaan, kun osasi kuljettaa aluksen liikemeren
myrskylaineitten läpi, joihin verrattuina niinä aikoina pohjois-Atlanti
keskitalvella oli kuin myllypuronen. Tästä palveluksesta hänen
arveltiin olevan oikeutetun tekemään runsaan lisäyksen liikevoiton
määrään."
"Sinä siis päättelet, Margaret, että vaikka entisajan kapitalisti olisi
ollut taipuvainen kohtuullisuuteenkin yhteiskuntaa kohtaan, ei hän
kuitenkaan olisi voinut turvallisesti vähentää liikevoittonsa määrää
niin paljon että se olisi voinut saattaa kansaa paljoakaan lähemmäksi
kuin se oli sitä olotilaa missä se olisi saanut kuluttaa tuotteensa."
"Aivan niin. Pahan juuri oli niissä loppumattomissa vaikeuksissa,
sekaannuksissa, erehdyksissä, uskalluksissa ja tuhlauksissa
joihin yksityiskapitalismi ehdottomasti sotki tuotannon ja jaon
menettelytavan, mikä yleiskapitalismin aikana on käynyt kokonaan niin
yksinkertaiseksi, helposti toimitettavaksi ja varmaksi."
"Sitten ei ollenkaan näytä olevan välttämätöntä pitää meidän
kapitalistisia esivanhempiamme moraalisina hirviöinä, vaikka
huomaammekin heidän taloudellisten menettelytapojensa johtaneen
surulliseen tulokseen."
"Ei millään tavalla. Kapitalistit olivat epäilemättä sekä hyviä että
pahoja, kuten toisetkin ihmiset, vaan luultavasti koettivat samoin
kuin muutkin ihmiset paraansa mukaan suojautua sellaisen järjestelmän
turmiollisia vaikutuksia vastaan, joka viidessäkymmenessä vuodessa
olisi itse taivaankin helvetiksi muuttanut."