"Voiko neito unohtaa koristuksensa"?
Vihdoin Edith äitinsä kanssa läksi sisälle ottamaan selvää kirjeistä,
ja kun tohtori oli niin ihastuneena syventynyt osakkeihin ja bondeihin
että olisi ollut epäystävällistä jäädä hänen luokseen, arvelin että
tilaisuus oli suotuisa yksityishankkeeni täyttämiseksi johon tähän asti
oli mahdollisuutta puuttunut.
Siitä asti jolloin olin saanut luottokorttini olin mietiskellyt erästä
ostoa jonka halusin tehdä ensi tilaisuudessa. Se oli kihlasormus
Edithille. Lahjat yleensä tietysti olivat menettäneet arvonsa tänä
aikana jolloin jokaisella oli kaikkea mitä tarvitsi, mutta tämä oli
sitä laatua jonka tunteen vuoksi varmasti arvelin tuntuvan naiselle
yhtä haluttavalta kuin koskaan ennen.
Sentakia hyväkseni käyttäen isäntäväkeni harvinaista poistumista
erikoistoimiinsa läksin siihen suureen puotiin jonne Edith oli
minut vienyt eräässä toisessa tilaisuudessa, ainoa jonne siihen
asti olin astunut. Kun en nähnyt sitä lajia tavaraa, jota halusin,
olevan näytteillä missään osastossa, pyysin vihdoin erästä nuorta
naispalvelijatarta ohjaamaan minut jalokiviosastoon.
"Pyydän anteeksi", hän sanoi hiukan kohottaen kulmakarvojaan, "en
oikein ymmärtänyt mitä kysyitte"?
"Jalokiviosastoa", vastasin, "Haluan katsoa sormuksia."
"Sormuksia", hän kertasi katsoen minua selvästi ihmeissään. "Saanko
kysyä minkä laatuisia sormuksia ja mitä varten käytettäviä"?
"Sormessa käytettäviä", vastasin, arvellen ettei tämä nuori nainen
voinutkaan olla niin järkevä kuin hän näytti.
Näin sanoessani hän katsahti vasenta kättäni jonka yhdessä sormessa
minulla oli entisaikani mallin mukainen sinettisormus. Hänen kasvojensa
ilme muuttui heti sangen ymmärtäväiseksi, ja samalla niihin ilmestyi
mitä vilkkainta harrastusta.
"Pyydän tuhansin kerroin anteeksi"! hän huudahti. "Minun olisi pitänyt
ymmärtää ennemmin. Te olette Julian West"?
Minua alkoi hiukan suututtaa tuollainen salaperäisyys niin
yksinkertaisessa asiassa.
"Kyllä tosin olen Julian West", sanoin; "mutta suonette anteeksi etten
näe missä yhteydessä se asia on teille tekemääni kysymykseen."
"Oh, teidän tulee todella suoda minulle anteeksi", hän sanoi, "mutta se
on sangen läheisessä yhteydessä. Amerikassa ei kukaan muu kuin juuri
te olisi kysynyt sormessa kannettavia sormuksia. Niitä ei ole käytetty
enää niin pitkään aikaan että olemme kokonaan lopettaneet niiden
varastossa pitämisen; mutta jos haluatte saada sellaisen tilauksesta
tehdyn, tarvitsee teidän vain antaa kuvaus minkälaisen tahdotte ja se
heti valmistetaan."
Kiitin häntä, mutta lisäsin etten halunnut ajaa hommaani perille,
ennenkuin olin hiukan tarkemmin tutustunut olosuhteisiin.
En sanonut mitään kokemuksestani kotona, sillä en halunnut joutua
naurun alaiseksi enemmän kuin oli välttämätöntä; mutta puolisen
jälkeen tavatessani tohtorin yksin mieluisassa työhuoneessaan talon
tornikerroksessa, koetin varovasti urkkia häneltä asian laitaa.
Huomauttaen aivan kuin sivumennen etten ollut huomannut kenenkään
sormessa sormusta, kysyin häneltä, oliko jalokivien käyttämisestä
vieraannuttu, ja jos niin oli laita, miten oli selitettävissä siitä
tavasta luopuminen?
Tohtori sanoi totta olevan että jalokivien käyttäminen oli todella
ollut vanhentunut tapa jo parin sukupolven ajan, ellei enemmän. "Mitä
taasen tulee asiassa vaikuttaneisiin syihin", hän jatkoi, "niin ne
todellakin johtavat koko syvälle meidän nykyisen talousjärjestelmämme
suoriin ja epäsuoriin seurauksiin. Ylimalkaan puhuen luulen että
pääasiallisena ja ratkaisevana syynä siihen miksi kultaa ja hopeaa
sekä kalliita kiviä on lakattu koristuksina ihailemasta on se että
ne kokonaan menettivät kauppa-arvonsa, kun kansa järjesti omaisuuden
jakamisen kaikkien kansalaisten peruuttamattoman taloudellisen
yhdenvertaisuuden pohjalle. Kuten tiedätte ei tonnillinen kultaa eikä
tynnyrillinen jalokiviä voisi hankkia leivän palaakaan yleisistä
puodeista, kun siellä mikään ei kelpaa maksuksi muu kuin kansalaisten
luotto, joka yksinomaan riippuu hänen kansalaisuudestaan ja on aina
samallainen kuin kunkin toisen kansalaisen. Luonnollisesti ei tämän
takia mikään ole minkään arvoinen kenellekään nykyään joka ei tuota
jotakin hyötyä tai hupia. Pääsyynä miksi jalokiviä ja kalliita
metalleja ennen käytettiin koristuksina näyttää olleen niille kuulunut
suuri kauppa-arvo joka ne teki rikkauden ja mahtavuuden merkiksi sekä
sentakia yhteiskunnallisen pöyhkeilyn mieluisiksi välikappaleiksi.
Se seikka että ne ovat kokonaan tämän ominaisuuden menettäneet
on luullakseni suureksi osaksi vaikuttanut niiden hylkäämiseen
koristuksina, vaikkapa pöyhkeilyltä ei olisikaan perusteita riistänyt
yhdenvertaisuuden laki."
"Epäilemättä", sanoin; "mutta olipa niitä jotka arvelivat lahjain
merkityksen olevan kokonaan erillään niiden arvosta."
"Mahdollista kyllä", vastasi tohtori. "Niin, minä luulen että
raakalaiskansat rehellisesti ajattelivat niin, mutta rehellisinä
ollen he eivät osanneet erottaa jalokiviä lasipalloista, niin kauvan
kuin kumpaisetkin olivat yhtä kirkkaita. Mitä tulee sivistyneitten
ihmisten väitteeseen että he olisivat ihailleet kalliita kiviä tai
kultaa niiden varsinaisen kauneuden takia niiden arvosta välittämättä,
niin epäilen että se oli enemmän tai vähemmän tietoista luulottelua.
Otaksukaamme että äkilliset yltäkylläiset löydöt olisivat alentaneet
puhdasvetisimpäin timanttien arvon pullolasin tasalle, miten paljon
kauemmin luulette että kukaan teidän päivinänne olisi niitä pitänyt?"
Minun oli pakko myöntää että ne epäilemättä olisivat kadonneet
näkyvistä nopeasti ja pysyväisesti.
"Luullakseni", sanoi tohtori, "terve maku, jonka teidänkin päivinänne
ymmärrämme otsa rypyssä katselleen sellaisten koristusten käyttämistä,
tuli taloudellisen vaikutuksen avuksi poistamaan niitä käytännöstä,
kun kerran uusi asiain järjestys oli perustettu. Kun jalokivet ja
kalliit metallit menettivät lumousvoimansa mikä niillä oli keskitetyn
varakkuuden osotuksina, pääsi maku vapaasti arvostelemaan sellaisten
koristevaikutelmain todellista kauneusarvoa jotka saavutettiin
ripustamalla läpikuultavia kivipalasia ja levyjä ja metallikahleita ja
-renkaita kasvoihin ja kaulaan ja sormiin, ja mielipide näyttää pian
yleisesti mukaantuneen myöntämään että sellaiset ripustimet olivat
raakamaisia eivätkä ollenkaan kauniita."
"Mutta minne ovat joutuneet kaikki timantit, rubiinit, emeraldit ja
kulta- ja hopeakoristeet?" huudahdin.
"Metallit tietysti -- hopea ja kulta -- ovat pysyneet käyttökuntoisina
koneteollisuudessa ja taiteessa. Ne ovat aina kauniita oikeissa
paikoissaan, ja niitä käytetään yhtä paljon koristetarkoituksiin kuin
ennenkin, mutta ne tarkoitukset ovat kohdistetut rakennustaiteeseen
eikä henkilöihin kuten ennen. Vaikka emme noudatakaan vanhaa tapaa
kasvojamme ja ihoamme maalaamalla, käytämme maalia, kuitenkin
sellaisissa paikoin mitkä pidämme sille sopivina, ja juuri samoin
on kullan ja hopean laita. Jalokivistä taasen muutamat ovat
käyttökelpoisia konetarpeissa, ja niistä on tietysti kokoelmia
museoissa siellä ja täällä. Luultavasti ei ole koskaan ollut
käytännössä enempää kuin muuan sata tynnyriä jalokiviä, ja helposti
on ymmärrettävissä sellaisten pikkutavarani niin vähäisen joukon
häviäminen ja nopea katoaminen, kun niiden ihaileminen oli loppunut."
"Esittämänne syyt jalokivien häviämiseen", sanoin, "ovat varmaan
todellisia, ja te ette voine ymmärtää miten se seikka minua
hämmästyttää. Timantin alentaminen lasipallon arvoiseksi,
lukuunottamatta sen käytäntöä koneteollisuudessa, ilmaisee ja kuvaa
luonnollisemmin kuin mikään muu seikka minulle sen vallankumouksen
täydellisyyttä mikä nykyaikana on alistanut esineet ihmisen alaisiksi.
Ei olisi ollut niin kovin vaikeata tietysti ymmärtää että miehet
olisivat olleet valmiit luopumaan jalokiviä käyttämästä, mitä
tapaa ei koskaan ole pidetty hyvän maun mukaisena miesten tapana,
paitsi raakalaismaissa, mutta olisipa itse profeetta Jeremiastakin
ällistyttänyt, jos hänen kysymykseensä; 'Voiko neito unohtaa
koristuksensa?' olisi vastattu myöntävästi."
Tohtori nauroi.
"Jeremias oli sangen viisas mies", hän sanoi, "ja jos hänen huomionsa
olisi johtunut taloudellisen yhdenvertaisuuden asiaan ja sen
vaikutukseen sukupuolisuhteisiin, niin olen varma että hän olisi nähnyt
sen järkiperäisenä seurauksena olevan naisiin nähden aivan yhtä suuren
ajatuskyvyn kehityksen persoonalliseksi koristukseksi kuin mitä miehet
ovat koskaan osottaneet. Hän ei olisi hämmästynyt oppiessaan huomaamaan
että sellaisen yhdenvertaisuuden vaikutuksena miesten ja naisten
välillä olisi ollut naisen aseman kumoaminen koko pukukysymykseen
nähden niin täydellisesti että sapekkainkaan naisvihaaja -- jos
sellaisia vielä olisi jälelle jäänyt -- ei olisi enää kyennyt
syyttämään heitä että he ovat siinä suhteessa enemmän kypsymättömiä
kuin miehet."
"Tohtori, tohtori, älkäähän vaatiko minua uskomaan että viehättämishalu
on tauonnut naisia liikuttamasta!"
"Suokaa anteeksi, en tarkoittanut sanoa mitään siihen suuntaan",
vastasi tohtori. "Minä puhuin sen halun suunnattomasta kehittymisestä
mikä pyrkii sen oman tarkoituksenkin hävittämään äärimmäisen koristelun
ja liiallisen keinotekoisuuden kautta. Jos voimme arvostella asioita
teidän aikanne muistiinpanojen mukaan, niin oli tämä aivan yleisesti
tuloksena liiallisesta pukujen rakkaudesta teidän naisillanne; eikö
niin ollut?"
"Oli epäilemättä. Ylenmääräinen pukuihin kiintyminen, liialliset
viehättämisponnistukset olivat naisten taloudellisen viehättäväisyyden
vankin selkäranka minun aikanani."
"Entä miten oli miesten laita?"
"Sitä ei voitu sanoa kenestäkään miehestä joka miehen nimen ansaitsi.
Tietysti oli keisareita, mutta useimmat miehet välittivät pikemmin
liian vähän kuin liian paljon ulkomuodostaan."
"Se on, toinen sukupuoli kiinnitti liian paljon huomiotansa vaatteisiin
ja toinen liian vähän?"
"Niin oli laita."
"Hyvä; sukupuolten taloudellisen yhdenvertaisuuden ja siitä johtuvan
naisen alituisen riippumattomuuden seurauksena mieheen nähden on
se että naiset paljon vähemmän ajattelevat pukujansa kuin teidän
päivinänne ja miehet verraten enemmän. Kenenkään mieleen ei todellakaan
juolahtaisi ajatella että kumpikaan sukupuoli nykyaikana olisi enemmän
välinpitämätön persoonallisen viehättäväisyytensä suhteen kuin toinen.
Yksilöiden harrastus tässä asiassa vaihtelee, mutta erotusta ei ole
olemassa koko sukupuolesta puhuttaessa."
"Mutta minkä syyksi luette tämän ihmeen", huudahdin, "sillä ihmeeltä se
tuntuu taloudellisen yhdenvertaisuuden vaikutuksena miesten ja naisten
suhteissa?"
"Sen että siitä hetkestä jolloin yhdenvertaisuus luotiin heidän
välillensä, ei naisilla ollut enää vähintäkään suurempaa etua
osottautua viehättävinä ja toivottavina miehille kuin miehilläkään
saman vaikutuksen tavoittamisessa naisissa."
"Tämä tarkoittaa että ennen taloudellisen yhdenvertaisuuden
perustamista miesten ja naisten välille oli naisilla ehdottomasti
enemmän etua persoonallisesta viehättäväisyydestä kuin miehillä."
"Varmasti", sanoi tohtori. "Sanokaahan minulle, minkä syyksi miehet
teidän päivinänne lukivat toisen sukupuolen tavattomat ponnistukset
pukuasioissa, verraten miesten suhteelliseen huolimattomuuteen samoissa
asioissa?"
"No niin, en luule että meillä oli mitään selvää ajatusta siinä
asiassa. Jos siitä todella oli jotakin sukupuolista arvelua, niin se
tuskin julki muuhun kuin tunteelliseen tai leikilliseen suuntaan."
"Se oli todellakin", sanoi tohtori, "teidän aikanne luonteenomainen
piirre, vaikka hyvin selitettävissä sen ulkokultaisuuden kautta mikä
vallitsi koko sukupuolisuhteessa, teennäinen ritarillinen kunnioitus
naisia kohtaan toiselta puolen mikä oli yhteydessä käytännöllisen
sorron kanssa toiselta puolen, mutta täytyihän teillä olla joku arvelu,
mikä vaikutti naisten liiallisen ponnistuksen persoonallista koristelua
tavoittamaan."
"Arvelu oli luullakseni muinaisuudesta johtunut -- nimittäin että
nainen oli luonteeltaan turhamaisempi kuin mies. Mutta he eivät
mielellään kuulleet sitä sanottavan; ja sentakia oli kohtelias selitys
tälle ilmeiselle tosiasialle, että he paljon enemmän huolehtivat
puvustaan kuin miehet, se että he olivat herkempiä kauneudelle,
epäitsekkäämpiä miellyttämishalussansa ja muita sopivia lausetapoja."
"Ja eikö mieleenne juolahtanut että todellinen syy, miksi nainen
niin hartaasti ajatteli keinoja millä kauneuttaan, kohottaa, oli
yksinkertaisesti se että taloudellisen riippuvaisuutensa vuoksi miehen
suosiosta naisen kasvot olivat hänen onnensa peruste, ja että syy,
miksi miehet enimmäkseen olivat niin välinpitämättömiä persoonallisesta
ulkomuodostaan, oli se ettei heidän onnensa millään tavoin riippunut
heidän kauneudestaan; ja että milloin se määräsikin heidän suosionsa
toisen sukupuolen piirissä, oli heidän taloudellinen asemansa kuitenkin
paljon voimakkaampi suosion tuottaja kuin mitkään persoonalliset
edut? Varmasti tämä selvä johtopäätös täydellisesti selitti
miksi nainen innokkaammin tavoitteli persoonallisia koristeluja,
tarvitsematta etsiä minkäänlaista erotusta sukupuolten luontoperäisissä
turhamaisuus-ominaisuuksissa."
"Ja sentakia", huomautin, "kun naiset vapautuivat riippuvaisuudestansa
miesten suosiosta taloudelliseen hyvinvointiin nähden, ei liioin heidän
elämänsä päätarkoituksena enää ollut viehättäväisyytensä ylläpitäminen
miesten silmissä?"
"Aivan niin, sanomattomaksi hyödyksi heille mukavuuteen ja arvoon
nähden sekä ajatuksen vapauteen tärkeimpäin asioitten varalle."
"Mutta luullakseni yhteiskunnallisen panoraaman kauneuden tappioksi?"
"Ei ollenkaan, vaan ehdottomasti sen merkittäväksi hyödyksi. Mikäli
me voimme arvostella, olivat samat vaatimukset, mitä teidän aikanne
naisilla oli viehättäväisyyden suhteen, voitettavissa aivan ilman
heidän teennäisiä ponnistuksiaan. Muistakaamme että puhumme siitä
naisten liikanaisesta sulojen kohottamisponnistelusta joka johti
onnistumattomaan vaikutusten etsintään siten eksyen kokonaan etsitystä
päämäärästä. Kun poistettiin ne taloudelliset vaikuttimet jotka naisten
viehättäväisyydestä miesten silmissä tekivät elämän toimeentulokeinon,
niin jälelle jäi luontainen vaikutin herättää ihailua toisessa
sukupuolessa, mikä vaikutin on aivan kyllin voimakas kauneutta
synnyttämään ja sitä vaikuttavampi kun se ei ole liian voimakas."
"Aivan helppoa on huomata", sanoin, "miksi naisten taloudellisen
riippumattomuuden täytyi vaikuttaa sen että heidän harrastuksensa
olentonsa koristelun suhteen rajoittui järkeviin keinoihin; mutta miksi
se olisi vaikuttanut päinvastaiseen suuntaan miehissä saattamalla
heidät enemmän huomiotansa kiinnittämään pukuun ja persoonalliseen
ulkomuotoon kuin ennen?"
"Siitä yksinkertaisesta syystä että kun heidän taloudellinen
ylivaltansa naisiin nähden hävisi, täytyi heidän siitä lähtein kokonaan
jäädä persoonallisen miellyttäväisyytensä varaan, jos halusivat sekä
voittaa naisten suosiota että ylläpitää sitä kerran sen voitettuaan."