Tuomitseva puolustus.
"Minä olen lukenut", sanoi Edith, "ettei milloinkaan ole
sortojärjestelmää ollut niin huonoa etteivät ne jotka siitä hyötyivät
olisi tunnustaneet siveellisen tunteen tuomiota oikeutetuksi ja
koettaneet keksiä puolustusta itselleen. Oliko vanha omaisuuden
jakojärjestelmä, jonka nojalla harvat pitivät monia orjuudessa nälkään
nääntymispelon kautta, poikkeuksena tästä säännöstä? Varmaankaan
eivät rikkaat olisi voineet katsella köyhiä kasvoihin, ellei heillä
ollut jotakin puolustusta tarjolla, jotakin syyn varjoa heidän
olosuhteittensa julmalle vastakohdalle.
"Kiitos että muistutit meitä siitä seikasta", sanoi tohtori. "Kuten
sanoit, ei koskaan ole ollut niin huonoa järjestelmää joka ei olisi
itselleen puolustusta keksinyt. Eipä olisi täysin kohtuullista jättää
vanhaa järjestelmää harkitsematta sen hyväksi lausuttua puolustusta,
vaikka toiselta puolen todellakin olisi ystävällisempää, jos jättäisi
sen mainitsematta, sillä se oli puolustus joka sen sijaan että olisi
puolustanut, oli vain lisäperusteena järjestelmän tuomitsemiselle jonka
oikeutta se pyrki osottamaan."
"Mikä oli se puolustus?" kysyi Edith.
"Se oli vaatimus että oikeuden mukaan kunkin tulee olla oikeutettu
ominaisuuksiensa tuloksia nauttimaan -- se on, kykyjensä tuotteita,
ponnistustensa hedelmiä. Kun eri henkilöitten ominaisuudet, kyvyt ja
ponnistukset ovat erilaisia, niin toiset luonnollisesti voittavat etuja
toisten rinnalla omaisuuden hankinnassa samoinkuin muissakin suhteissa;
ja kun tämä oli luonnon mukaista, sanottiin että sen täytyi olla oikein
eikä kellään ollut syytä napista muita kuin ehkä luojaa vastaan.
"No niin, ensiksikin se oppilause että henkilöllä toisen kanssa
tekemisissä ollessaan on oikeus käyttää omaksi eduksensa korkeampia
kykyjään, ei ole mitään muuta kuin hiukan pyöristelty lausunto siitä
opista joka sanoo että voima on oikeus. Juuri tätä tekoa estämässä
seisoi poliisimies kadun kulmassa, tuomari istui penkillänsä ja pyöveli
nosti palkkansa. Sivistyksen koko tarkoitusperä ja tulos oli kuitenkin
perustanut suuremman voiman luonnollisen lain tilalla, keinotekoisen
yhdenvertaisuuden asetustensa voimalla, joiden nojalla luonnollisista
eroavaisuuksista huolimatta heikko ja yksinkertainen joutui
tasa-arvoiseksi voimakkaan ja taitavan kanssa yhteisvoiman avulla.
"Mutta vaikka yhdeksännentoista vuosisadan moralistit yhtä päättävästi
kuin mekin väittivät ettei ihmisillä ollut oikeutta niittää etuja
omista kyvyistään suoranaisesti aineellisen voiman kautta, he arvelivat
että heillä oli täysi oikeus siihen, kun se tapahtui epäsuoraan sekä
esineiden välityksellä. Se on, toinen ei saanut edes tölmäistäkään
toista tämän juodessa vettä maljasta, jotta ei sitä maahan läikähtäisi,
mutta hän saattoi anastaa veden lähteen, josta yhteiskunta yksinomaan
riippui, ja vaatia ihmisiä maksamaan dollarin vesipisarasta tai olemaan
ilman vettä. Taikka jos hän täytti lähteen umpeen ja kieltäytyi
antamasta kansalle vettä mistään hinnasta, niin hänen arveltiin
toimivan aivan oikeuksiensa mukaan. Hän ei saanut väkivallalla ottaa
luuta kerjäläisen koiralta, mutta hän saattoi teljetä lukon taakse
jyvävarastot kansalta ja näännyttää miljoonat nälkään.
"Jos käyt ihmisen elinehtojen kimppuun, käyt samalla ihmisenkin
kimppuun, olisi tuntunut niin täydeltä totuudelta kuin sanoihin pukea
saattoi; mutta esi-isillämme ei ollut ollenkaan vaikeata kiertää sitä.
'Tietysti', he sanoivat, 'et saa käydä ihmisen kimppuun; jos sormesi
häneen satutat, on se lain rangaistava rikos. Mutta hänen elinehtonsa
on kokonaan toinen asia. Se riippuu leivästä, lihasta, vaatteista,
maasta, taloista ja muista aineellisista esineistä, joita sinulla on
täysi oikeus vallata ja käyttää mielesi mukaan vähääkään välittämättä,
jääkö muulle maailmalle mitään jälelle'.
"Tuskin minun tarvinnee huomauttaa kaiken moraalisen oikeuden
täydellistä puutetta niissä erilaisissa säännöissä joita esi-isämme
seurasivat päättäessään miten oikeuden mukaan saitte käyttää korkeampia
voimianne ollessanne tekemisissä lähimmäistenne kanssa suoranaisesti
aineellisen voiman avulla tai epäsuorasti taloudellisen puutteen
kautta. Kellään ei voi olla sen suurempaa oikeutta anastaa toisen
elinehtoja korkeamman taloustaidon tai finanssikyvyn avulla kuin
nuijankaan avulla, koska yksinkertaisesti kellään ei ole oikeutta etuja
vallata toisen kustannuksella eikä kohdella häntä minkään avulla muuten
kuin oikeuden mukaan. Jos tarkoitus itsessään ei ole moraalin mukainen,
niin käytetyt keinot eivät voi mitään erotusta aikaan saada. Moralistit
piinapenkkien äärellä päättelivät että hyvä tarkoitus oikeuttaa
huonot keinot, mutta kukaan ei liene luullakseni mennyt niin pitkälle
että olisi väittänyt hyvien keinojen oikeuttavan huonoa tarkoitusta;
mutta tätä juuri itse asiassa väittävät vanhan omistusjärjestelmän
puoltajat, kun he päättelivät että ihmisellä oli oikeus anastaa toisten
elinehdot ja tehdä heidät orjikseen, jos vain hänen voittonsa aiheutui
korkeammasta kyvystä tai uutterammasta hartaudesta aineellisten
esineitten valtaamisessa.
"Mutta vaikkapa oppilause että omaisuuden yksinoikeuden oikeutti
suurempi taloudellinen kyky olisi ollut moraaliltaan tervekin, ei
se olisi sopinut vanhalle omaisuusjärjestelmälle, sillä kaikista
ajateltavista suunnitteluista omaisuuden jakamiseksi ei ainoakaan
saattanut niin jyrkästi halveksia kaikkia taloudellisten ponnistusten
pohjalle perustettuja ansiokäsityksiä. Ei mikään saattanut olla niin
täydellisesti väärä, jos totena pidettiin että omaisuus oli jaettava
yksilöitten osottaman kyvyn ja uutteruuden mukaan."
Koko tämä puhe alkoi Julianin kohtalosta keskusteltaessa. "Kertokaahan
nyt meille, Julian, oliko teidän miljoona dollarianne tuloksena
taloudellisesta kyvystänne, uutteruutenne hedelmä?"
"Eipä tietenkään", vastasin. "Joka sentti siitä oli perintöä. Kuten
usein olen teille kertonut, en ole koskaan sormeani kohottanut
hyödylliseen työhön koko elämässäni."
"Ja olitteko ainoa henkilö jolle omaisuus tuli perinnön kautta ilman
hänen omaa ponnistustaan?"
"Päinvastoin, perinnöllinen omistusoikeus oli koko omaisuusjärjestelmän
peruste ja selkäranka. Kaikki maa, paitsi uusimmissa maissa, sekä
suurin osa seisovaa omaisuutta oli sellaisen omistusoikeuden varassa."
"Aivan niin. Me kuulemme, mitä Julian sanoo. Moralistit ja papit
julistivat juhlallisesti omaisuuden erilaisuuden oikeaksi ja nuhtelivat
köyhäin tyytymättömyyttä sillä perusteella että kyvyn ja taidon
luonnolliset eroavaisuudet oikeuttivat nämä erilaisuudet, mutta
samalla he koko ajan tiesivät ja jokainen tiesi joka heitä kuunteli
että koko omaisuusjärjestelmän perusperiaate ei ollut kyky, ponnistus
eikä minkäänlainen ansio, vaan yksinomaan syntymisen sattumus; sen
täydellisempää pilkkaa siveysopista ei olisi mikään muu moraalin nimeä
pitävä voinut tehdä."
"Mutta, Julian", huudahti Edith, "sinulla täytyi varmasti olla joku
puolustuskeino omalletunnollesi siitä että hallussasi oli puutteen
maailmassa vallitessa niin paljon hyviä tarpeita kuin sinulla oli!"
"Minä pelkään", sanoin, "että ette helposti voi käsittää miten
sitkeätä oli yhdeksännentoista vuosisadan omantunnon pintanahka.
Muutamia lienee minun luokkalaisiani ollut Mother Goosen pikku Jack
Hornerin [Mother Goose, muuan amerikalainen satukirja, Jack Horner,
muuan sen henkilöistä. -- Suom. muist.] aatteellisella kannalla joka
arveli että hänen tulee olla hyvä poika, koska oli napannut luumun
puusta mutta minä en ollenkaan kuulunut sille asteelle. En milloinkaan
paljon ajatellut syytä miksi minulla oli oikeus ylöllisyyteen, jonka
ansaitsemiseksi en ollut mitään tehnyt, keskellä työntekijäin nälkää
näkevää maailmaa, mutta toisinaan sitä ajatellessani tuntui kuin tulisi
anteeksi pyytää almua anovalta kerjäläiseltä että oli tilaisuudessa sen
antamaan."
"Mahdotonta on saada minkäänlaista kiistaa aikaan Julianin kanssa",
sanoi tohtori; "mutta olipa toisia hänen luokkalaisiaan vähemmän
järkeviä. He kohdistivat moraaliset vaatimuksensa, omaisuuteensa
ja nojausivat esi-isiinsä. He päättelivät että näillä esi-isillä,
joilla he otaksuivat olleen ansio-oikeuden omaisuuteensa, oli sen
ansion perusteella myös oikeus antaa se toisille. Tässä he tietysti
ehdottomasti sekoittivat laillisen ja moraalisen oikeuden käsitykset.
Laki saattoi kyllä antaa henkilölle oikeuden siirtää laillinen
omaisuuden omistusoikeus tavalla joka soveltui lainlaatijoille, mutta
omaisuuden ansio-oikeutta, se kun nojautui persoonalliseen ansioon,
ei olisi voitu luonnon esineisiin nähden siirtää eikä luovuttaa
kenenkään omaksi. Taitavinkaan lakimies ei koskaan olisi voinut väittää
voivansa esittää asiakirjan joka kykenisi siirtämään pienimmänkään
ansio-oikeuden toiselta henkilöltä toiselle, vaikka miten läheisiä
sukulaisia olisivat olleet.
"Muinaisina aikoina oli tapana vaatia lapset vastaamaan isiensä
veloista ja myydä heidät velan korvaukseksi. Julianin aikaiset
ihmiset pitivät vääränä rangaistuksena kuormittamista siten
viattomain jälkeläisten hartioille esi-isien rikoksista. Mutta
jos nämä lapset eivät olleet ansainneet esi-isiensä laiskuuden
seurauksia, niin yhtä vähän oli heillä oikeutta esi-isiensä uutteruuden
hedelmän omistamiseen. Raakalaiset jotka pitivät yllä molemman
laatuista perinnöllisyyttä, olivat johdonmukaisempia kuin Julianin
aikalaiset, jotka toisen puolen perinnöllisyyttä hylkäsivät, mutta
toisen säilyttivät. Merkitseekö se että viimemainittu teoria olisi
inhimillisempi vaikka yksipuolinen? Siinä suhteessa te olisitte voineet
tiedustaa perinnöttömäin syvien rivien mielipidettä, joilla sen takia
että maailman ja sen tulolähteet olivat sukupolvesta toiseen omistaneet
yksin perinnöllisen omaisuuden omistajat, ei oltu jätetty mitään
kiinnekohtaa eikä mitään elämiskeinoa, paitsi perinnöllisen luokan
luvalla."
"Tohtori", sanoin, "minulla ei ole mitään tarjolla tätä kaikkea
vastaan. Meillä jotka perimme omaisuutemme ei ollut mitään moraalista
omistusoikeutta siihen, ja sen me tiesimme yhtä hyvin kuin kuka
tahansa, vaikka ei pidetty kohteliaana sen muistuttamista meidän läsnä
ollessamme. Mutta jos minun täytyy tässä nousta häpeäpaaluun edustamaan
perintöluokkaa, niin onpa toisia joiden täytyy seisoa vieressäni. Me
emme olleet ainoat joilla ei ollut oikeutta rahoihimme. Ettekö aio
mitään sanoa rahan tekijöistä, niistä lurjuksista jotka muutamissa
vuosissa haravoivat kokoon suuria omaisuuksia tukkupetoksilla ja
nylkemisillä?"
"Anteeksi, olin juuri siirtymässä heihin", sanoi tohtori. "Naiset,
teidän tulee muistaa", hän jatkoi, "että rikkaat, jotka Julianin
päivinä omistivat melkein kaiken mikä oli jonkun arvoista joka
maassa ja jättivät syville riveille vain tähteet ja murut, olivat
kahdenlaisia: sellaisia jotka olivat perineet omaisuutensa ja sellaisia
jotka kuten sanottiin olivat tehneet sen. Olemme nähneet miten oli
perintöluokan oikeuden laita omaisuuteensa niiden periaatteiden
mukaan joiden yhdeksästoista vuosisata vakuutti olevan omaisuutta
puoltamassa -- nimittäin, että yksilöillä oli oikeus työnsä hedelmiin.
Tarkastakaamme nyt miten sama periaate oikeutti tällaisten toisten
omistukset, joihin Julian viittasi ja jotka väittivät itse tehneensä
rahansa ja todistukseksi odottivat elämäänsä joka lapsuudesta pitäen
oli ehdottomasti levähtämättä, seisahtamatta ollut pyhitetty voittojen
pinoamiselle. Tietysti työ itsessään, olipa se miten uutterata tahansa,
ei sisällä moraalista ansiota. Se saattaa olla rikollista toimintaa.
Katsokaamme oliko näillä miehillä, jotka väittävät tehneensä rahansa,
mitään parempaa oikeutta niihin kuin Julianin luokalla sen säännön
nojalla joka erilaisen omaisuuden puolustukseksi esitettiin, että
itse kullakin on oikeus työnsä tuloksiin. Täydellisin määritelmä
omaisuusoikeuden periaatteesta, perustuen taloudellisiin ponnistuksiin,
mikä on meille säilynyt, on tämä perusohje: 'Jokaisella ihmisellä on
oikeus omaan tuotteeseensa, koko tuotteeseensa eikä mihinkään muuhun
kuin tuotteeseensa.' Tällä perusohjeella on kaksikertainen kärki,
negatiivinen samoinkuin positiivinenkin, ja negatiivinen kärki on
sangen terävä. Jos itse kullakin oli oikeus omaan tuotteeseensa, ei
kellään muulla ollut oikeutta mihinkään sen osaankaan, ja jos jonkun
kasan nähtiin sisältävän jotain tuotetta mikä ei suoranaisesti ollut
hänen, niin se laki hänet varkaaksi tuomitsi johon vedonnut oli. Jos
osakekeinottelijaa, rautatiekuninkaitten, pankkiirien, suurten maan
omistajain tai toisten rahaherrain suurissa omaisuuksissa, jotka
herrat kerskailivat alkaneensa elää yhdellä shillingillä -- jos näiden
nousukkaitten nopeasti kasvaneissa omaisuuksissa oli jotakin joka
oikeastaan oli jonkun toisen vaan ei omistajan ponnistusten tuotetta,
niin se ei ollut hänen ja se seikka että hän sen omisti, tuomitsi hänet
varkaaksi. Jos hän tahtoi saada oikeuden omaisuuteensa, täytyi hänen
yhtä huolellisesti saada kaiken sen mikä oli hänen omaa tuotettansa
kuin välttää ottamasta mitään mikä ei hänen tuotettansa ollut. Jos
hän vaati saadakseen paunan lihaa jonka lain puustain oli hänelle
tuominnut, hänen täytyi tätä puustainta noudattaa ottaen huomioon
Portian varoituksen Shylockille:
"Et enempää, et vähempää sa saa,
Kuin tarkan paunan lihaa; enemmän
Tai vähemmän jos leikkaat, jos vain on
Se liian raskas, kevyt hiukkaakaan,
Jos pienimmänkin painon kymmenys
On eroitus, hiuskarvan verran vain
Jos vaaka liikkuu nousten, painuen,
Sä kuolet, tavarasi menetät.
"Kuinka monet niistä suurista omaisuuksista, joita itse kohonneet miehet
teidän päivinänne, Julian, olivat kasanneet, olisi kestänyt tätä
koetusta?"
"Varmasti voi sanoa", vastasin, "ettei ollut ainoatakaan koko joukossa
jota lakimies ei olisi kehoittanut tekemään samoinkuin Shylock teki
ja peruuttamaan vaatimuksensa pikemmin kuin koettamaan tavoitella
sitä rangaistuksen uhalla. Eihän milloinkaan olisi ollut mitään
mahdollisuutta suuren omaisuuden luomiseen ihmisijän aikana, jos sen
luoja olisi tyytynyt omiin tuotteisiinsa. Koko tunnustettu taito
rikkauden keräämisessä suuressa asteikossa oli suunnittelua siitä
miten saada haltuunsa toisten ihmisten tuotteita liian räikeästi
lakia rikkomatta. Seisova ja tosi sana niinä aikoina oli ettei kukaan
voinut rehellisesti kerätä miljoonaa dollaria. Jokainen tiesi että
vain nylkemisen, keinottelun, osakepelin tai jonkun muun ryöstömuodon
avulla ja lain varjon alla sellainen teko voitiin suorittaa. Tekään
ette voi tuomita näitä ihmiskaarneita, jotka pinosivat väärin saatujen
voittojen läjiä, katkerammin kuin yleinen mielipide heidän omana
aikanaan. Yhteiskunnan kirous ja ylenkatse seurasivat suuria rahan
tekijöitä hautaan asti ja täydellä syyllä. Minulla ei ole ollut mitään
sanomista oman luokkani puolustukseksi, joka peri omaisuutensa, mutta
toden teolla kansa näytti enemmän kunnioittavan meitä kuin näitä toisia
jotka väittivät itse tehneensä rahansa. Sillä vaikka meillä perijöillä
ilmeisesti ei ollut mitään moraalista oikeutta siihen omaisuuteen
jonka tuottamiseksi tai saamiseksi emme mitään olleet tehneet, emme
kuitenkaan olleet mitään suoranaista vääryyttäkään tehneet sen
saamiseksi."
"Näettehän", sanoi tohtori, "mikä vahinko olisi ollut, jos olisimme
unohtaneet verrata yhdeksännentoista vuosisadan tarjoamaa omaisuuden
erilaisen jaon puolustusta tämän jaon varsinaisten tosiseikkain kanssa.
Siveysopillinen kanta edistyy ajan mukana, eikä aina ole kohtuullista
arvostella aikakauden järjestelmiä myöhemmän ajan moraaliselta
kannalta. Mutta me olemme nähneet että yhdeksännentoista vuosisadan
omaisuusjärjestelmä ei olisi voittanut ollenkaan lievempää tuomiota
vetoamalla kahdennenkymmenennen vuosisadan moraalisesta kannasta
yhdeksännentoista vuosisadan moraaliseen kantaan. Ei ollut tarpeellista
tuomion oikeuttamiseksi pitää apuna omaisuuden nykyaikaista siveysoppia
joka erottaa omaisuusoikeudet ihmisoikeuksista. Tarvitsi vain vedota
järjestelmän varsinaisiin tosiasioihin joita siveysopilliset verukkeet
vetivät esille sen puolustukseksi -- nimittäin että jokaisella oli
oikeus oman työnsä hedelmiin, mutta ei oikeutta kenenkään toisen
tuotteisiin -- eikä koko rakennuksesta jäänyt kiveä kiven päälle."
"Mutta eikö sitten todellakaan ollut ainoatakaan luokkaa teidän
järjestelmänne aikana", sanoi Edithin äiti, "joka edes aikanne
katsantokannan nojalla olisi voinut vaatia sekä siveellisen että
laillisen omistusoikeuden omaisuuteensa?"
"Oli kyllä", vastasin, "me olemme puhuneet rikkaista. Sääntönä voitte
pitää että rikkailla, suurten omaisuuksien omistajilla, ei ollut
mitään moraalina oikeutta niihin mikä olisi ansioon perustunut, sillä
kuuluipa heidän omaisuudenpa perinnöllisen rikkauden luokkaan taikka
oli muuten elinaikana koottua, niin se ehdottomasti oli pääsiallisesti
toisten tuottamaa, enemmän tai vähemmän väkivallalla tai petoksella
saavutettua. Kuitenkin oli olemassa suuri määrä kunniallistakin
omaisuutta jonka yleinen mielipide tunnusti olevan kohtuullista tulosta
palveluksesta jota sen omistajat olivat yhteiskunnalle tehneet. Näiden
alapuolella oli ääretön joukko melkein kokonaan pennitöntä työväkeä,
todellista kansaa. Näillä oli toden teolla yltäkyllin siveellistä
omistusoikeutta omaisuuteen, sillä he olivat kaiken tuottajia; mutta
ryysypukujansa lukuunottamatta oli heillä vain vähän tai ei ollenkaan
omaisuutta."
"Näyttäisi siltä", sanoi Edith, "että yleisesti puhuen sillä luokalla,
jolla pääasiallisesti oli omaisuutta, oli vain vähän tai ei ollenkaan
oikeutta siihen teidän aikanne ajatuskannankin mukaan, kun taas
syvillä riveillä, joilla oikeus oli, oli vain vähän tai ei ollenkaan
omaisuutta."
"Todellisesti olikin niin asian laita", vastasin. "Se on, jos katsotaan
sitä omaisuuden kasaa, joka oli pelkän laillisen perintöoikeuden
hallussa, sekä lisätään siihen kaikki sellaisilla keinoilla saavutettu
joita yleinen mielipide piti keinotteluna, nylkemisenä, petoksena tai
edustavana tuloksia mitkä olivat liikanaisia tehtyyn työhön verraten,
olisi jälelle jäänyt vain vähän omaisuutta eikä ollenkaan mainittavassa
määrässä."
"Julianin ajan pappien saarnoista", sanoi tohtori, "olisitte tulleet
siihen käsitykseen että kristinuskon kulmakivenä oli omaisuuden
omistusoikeus ja että suurin rikos oli omaisuuden väärin anastaminen.
Mutta jos varastaminen merkitsi vain sen ottamista toiselta johon tällä
oli puhdas siveellinen omistusoikeus, täytyi sen harjoittamisen olla
rikoksista vaikeinta vaadittavan aineen puutteessa. Jos joku anasti
köyhäin omaisuutta, oli luonnollisesti varmaa että hän oli varkaissa,
mutta silloin heillä ei ollut mitään ottamista."
"Kaikkein vähimmän uskottavalta tuntuu minusta koko tässä pelottavassa
jutussa se seikka", sanoi Edith, "että järjestelmä, joka niin surkeasti
pettyi vaikutuksessaan yleiseen hyvinvointiin, joka perinnöttä jättäen
suuret kansanjoukot oli tehnyt niistä katkeria vihollisiaan ja jota
vihdoin nekään ihmiset jotka kuten Julian olivat sen suosikkeja eivät
koettaneetkaan puolustaa, kun siihen ei mitään kunnollisia perusteita
ollut olemassa, saattoi pysyä pystyssä päivääkään."
"Ei ole ihme että se sinusta näyttää käsittämättömältä, koska se
minustakin siltä tuntuu nyt taaksepäin katsellessani", vastasin. "Mutta
sinä et saata kuvitellakaan, kun minultakin se kuvitusvoima tässä
uudessa ympäristössä on melkein katoamassa, miten mieltä huumaavaa
laatua oli meidän tuntemamme ikivanhan omaisuusjärjestelmän lumous sekä
sille perustettu rikkaitten johtovalta. Mitään muuta laitosta, mitään
muuta ihmisten tuntemaa vallan rakennusta ei voi verrata sen kanssa
kestävyydessä. Mitään muuta talousjärjestelmää ei todellakaan voitu
sanoa koskaan olleen tunnettuna. Vaihdoksia ja muutoksia oli tapahtunut
kaikissa muissa inhimillisissä laitoksissa, mutta ei mitään räikeämpää
muutosta omaisuusjärjestelmässä. Valtiollisten, yhteiskunnallisten ja
uskonnollisten järjestelmäin juoksu, kuninkaalliset, keisarilliset,
papilliset ja kansanvaltaiset aikakaudet sekä kaikki muut suuret
inhimillisten asiain vaiheet olivat olleet kuin vaeltavia pilven
varjoja, pelkkiä päivän muoteja verratessa niitä rikkaitten johtovallan
sammalpäiseen vanhuuteen. Ajatelkaa miten syvät ja miten laajalle
haaroittuneet juuret inhimillisissä ennakkoluuloissa sellaisella
järjestelmällä täytyi olla, miten valtava luottamus siihen täytyi
enemmistön mielissä olla sitä mahdollisuutta vastaan että loppu
saatettaisiin tehdä järjestelmästä, jolla ei koskaan tiedetty alkua
olleen. Mitäpä puolustusta tai syytä tarvitsi järjestelmä joka
niin syvälle oli laskenut perustuksensa tapoihin ja muinaisuuteen
kuin tämä? Ei ole liikaa sanoa että ihmislasten enemmistöstä minun
aikanani tuntui ihmissuvun jakaantuminen rikkaisiin ja köyhiin ja
viimemainittujen alamaisuus ensinmainittuja kohtaan melkein luonnon
lailta, samoinkuin vuodenaikojen vaihtelu -- sellaiselta joka
mahdollisesti ei ollut tyydyttävä, mutta varmasti muuttumaton. Ja
juuri tässä suhteessa, sen voin ymmärtää, täytyi vallankumouksen
johtajilla olla ankarin sekä välttämättä myös ensimmäinen tehtävä
-- se on, ikivanhan perintöennakkoluulon äärettömän kuolleen
painon voittaminen, joka väitti mahdottomaksi vapautumisen niin
kauan kestäneistä väärinkäytöksistä, ja kansan silmäin avaaminen
näkemään sitä tosiseikkaa että omaisuuden jakamisjärjestelmä oli
vain inhimillinen laitos samoinkuin muutkin, ja että jos jotakin
totta on olemassa ihmissuvun edistyksessä, niin mitä kauemmin joku
laitos oli muuttumattomana pysynyt, sitä runsaammassa määrin sen oli
täytynyt jäädä irralleen maailman edistyksestä ja sitä räikeämmän
täytyi muutoksen olla joka sen oli saattava vastaavaan asemaa toisten
yhteiskunnallisten kehitysuomien rinnalle."
"Se on aivan nykyaikainen katsantokanta asiassa", sanoi tohtori.
"Ajatukseni saan ymmärrettävämpään muotoon puhuessani sellaisen
vuosisadan edustajan kanssa, joka kummituksia keksiskeli, kun sanon
että kun vallankumoukselliset kävivät vanhan omaisuusjärjestelmän
perusoikeuden kimppuun, sen puolustajat kykenivät sen vanhuuden
perusteella vastustamaan heitä tavattoman jykevässä vallituksessa
-- jonka ajaksi olisi pitänyt hajoittavasti vaikuttaa. Mutta
vallituksen takana ei ollut kerrassaan mitään. Sinä hetkenä jolloin
yleinen mielipide saatiin rohkaistuksi sinne kurkistamaan oli
leikki lopussa. Perintöaate, koko omaisuusjärjestelmän selkäranka,
jätti heti ensimmäisen vakavan arvostelun hyökkäyksen jälkeen
kaiken siveelliseen oikeuteen perustuvan puolustuksensa ja kutistui
pelkäksi lain perustamaksi sopimukseksi joka oikeuden mukaan oli
uudelleen perustettavissa jonkun paremman nimessä. Rosvoihin,
suuriin rahantekijöihin nähden, kun valo kerran oli laskettu heidän
toimintaansa valaisemaan, ei kysymystä ollut niin paljon heidän
saaliistaan kuin heidän omasta nahastansa.
"Historian kannalta katsoen", jatkoi tohtori, "on huomattava
eroavaisuus olemassa kuningas- ja pappisvallan järjestelmäin
rappeutumisen ja kukistuksen ja rikkaitten johtovallan perustamisen
välillä. Ensinmainitut järjestelmät olivat syvälle juurtuneet
tunteeseen ja ennakkoluuloihin, ja vielä sukupolvia niiden kukistumisen
jälkeen pysyivät ne vallalla ihmisten sydämmissä ja kuvitteluissa.
Meidän yleisluonteinen sukumme on ilman mielikarvautta muistellut
kaikkea kärsimäänsä vääryyttä, mutta ei rikkaitten johtovaltaa.
Rahavallan vallinta oli aina ollut vailla moraalista perustetta ja
arvoa, ja sinä hetkenä jolloin sen aineelliset pönkitykset hävitettiin,
se ei ainoastaan hukkunut, vaan näytti vaipuvan heti mädäntymistilaan
joka saattoi maailman kiireesti hautaamaan sen sekä näkyvistä että
muistosta."