Minne olisimme ilman vallankumousta joutuneet.
"Me luimme historioista", sanoi Edithin äiti, "miten hämmästyttävän
laajasti erikoisten yksilöitten ja perheitten onnistui keskittää
omiin käsiinsä eri maitten luonnon lähteet, teollisuuskoneiston
ja tuotteet. Julianilla oli vain miljoona dollaria, mutta monilla
yksilöillä ja perheillä oli, kuten meille on kerrottu, omaisuutta
viidenkymmenen, sadan ja kahden tai kolmen sadankin milj. dollarin
arvosta. Me olemme lukeneet lapsista jotka kätkyessään olivat satojen
miljoonain perillisiä. En milloinkaan ole nähnyt näissä kirjoissa
mainittuna rajaa, sillä onhan täytynyt olla jokin raja määräämässä,
mihin asti yksilö sai vallata maan pintaa ja tulolähteitä, tuotannon
välikappaleita ja työn tuloksia."
"Ei ollut mitään rajaa", vastasin.
"Tarkoitatko", huudahti Edith, "että jos ihminen vain oli tarpeeksi
taitava ja tunnoton hän saattoi vallata maan koko alueen ja jättää
kansa kaikkea vaille, paitsi mitä suostui sille antamaan?"
"Varmasti" vastasin. "Vanhan maailman monissa maissa yksilöt omistivat
kokonaisia maakuntia, ja Yhdysvalloissa laajempiakin alueita oli
siirtynyt ja siirtyi yksityisten ja yhtiöitten käsiin. Ei ollut
minkäänlaista rajaa maan laajuuteen nähden jonka yksi henkilö saattoi
omistaa, ja tietysti tähän omistukseen sisältyi oikeus karkoittaa
jokainen ihmisolento siltä alueelta, ellei omistaja halunnut antaa
yksityisten pysyä siinä veron maksua vastaan."
"Entä muitten aineitten suhteen maata lukuun ottamatta?" kysyi Edith.
"Asian laita oli sama", sanoin. "Ei mitään rajaa ollut olemassa sitä
laajuutta määräämässä jonka mukaan yksilö sai vallata ehdottoman
omistusoikeuden tehtaisiin, pajoihin, kaivoksiin ja teollisuuden
välikappalaisiin ja kaikenlaiseen kauppaan, joten kukaan henkilö ei
voinut löytää tilaisuutta ansaitsemaan ylläpitoansa paitsi omistajan
palvelijana ja hänen määräämillään ehdoilla."
"Jos olemme saaneet oikeat tiedot", sanoi tohtori, "niin tuotanto- ja
jakokoneiston sekä liikkeen ja teollisuuden omistuksen keskitys oli jo
ennen teidän uneen vaipumistanne saatettu trustien ja syndikaattien
kautta Yhdysvalloissa sellaiselle asteelle joka yleistä häläkkätä
synnytti."
"Oli kyllä", vastasin. "Silloin jo oli parinkymmenen miehen vallassa
New Yorkin kaupungissa pysäyttää mielensä mukaan jokainen vaunun
pyörä Yhdysvalloissa, ja harvain toisten kapitalistijoukkueiden
yhteinen toiminta olisi riittänyt käytännössä seisauttamaan koko
maan teollisuuden ja kaupan, kieltämään jokaiselta työn saannin ja
näännyttämään nälkään koko kansan. Näiden kapitalistien oma etu
liikettä tehdessään oli ainoa takuupohja mikä muulla väestöllä oli
elämisensä suhteen päivästä toiseen. Ja kun kapitalistit halusivat
pakottaa kansaa äänestämään mielensä mukaan, oli heidän säännöllisenä
tapanaan uhata seisauttaa maan teollisuus ja pahna toimeen liikepula,
ellei vaali menisi heidän mielikseen."
"Otaksukaapa, Julian, että joku yksilö, perhe tai kapitalistijoukkue,
joka olisi päässyt yksinään yhden kansan kaiken maan ja koneiston
omistajaksi, olisi halunnut käydä vielä pitemmälle ja vallannut
yksinomaisen omistusoikeuden koko maailman kaikkeen maahan,
taloudellisiin välikappaleisiin ja koneistoon, eikö se olisi ollut
ristiriidassa teidän omistuslakienne kanssa?"
"Ei ollenkaan. Jos joku yksilö, kuten otaksutte, olisi kyvyn ja taidon
avulla sekä perintöjen kautta saanut laillisen omistusoikeuden koko
maapalloon, olisi hän voinut meidän omistuslakimme mukaan menetellä sen
suhteen mielensä mukaan aivan yhtä ehdottomasti kuin jos se olisi ollut
puutarhatilkku. Eikä otaksumisenne että yksi henkilö tai perhe olisi
tullut koko maailman omistajaksi ole kokonaan mielikuvituksellista
laatua. Minun uneen vaipuessani oli Europassa muuan pankkiiriperhe
jonka yli maailman ulottuva valta ja edellytykset olivat niin
äärettömät ja lisääntyivät niin joutuisasti ja suunnattomassa määrässä
että sillä oli jo vaikutus kansojen kohtaloihin laajemmalle ulottuva
kuin ehkä kellään hallitsijalla koskaan on ollut."
"Ja jos minä ymmärrän järjestelmäänne, jos sitä olisi jatkunut ja
perhe olisi saanut maapallon omakseen joka tuumaa myöten, niin sillä
perheellä taikka tavallisella yksilöllä olisi ollut laillinen oikeus
pyhän omistusoikeuden nimessä antaa laillinen käsky ihmisrotua olevalle
kansalle muuttaa maailmasta pois, ja siinä tapauksessa että he eivät
taipuisi käskyn vaatimukseen lain nimessä määrätä heidän muodostamaan
sheriffin apujoukon ja karkoittamaan itsensä maan pinnalta?"
"Epäilemättä."
"Isä hoi", huudahti Edith, "te Julianin kanssa koetatte tehdä meistä
pilaa. Te arvelette kai että me uskomme kaiken, jos te vain pidätte
naamanne totisina. Mutta te käytte liian pitkälle."
"En ihmettele että ajattelet näin", sanoi tohtori. "Mutta sinä voit
helposti kirjoista saada selville että me emme ole millään tavalla
liioitelleet vanhan omaisuusjärjestelmän mahdollisuuksia. Mitä sen
järjestelmän aikana sanottiin omaisuusoikeudeksi se merkitsi jokaisen
sellaisen rajoittamatonta oikeutta jolla taitoa riitti kylliksi
anastamaan keltä toiselta tahansa mitä omaisuutta tahansa."
"Sitten näyttää siltä", sanoi Edith, "että unelma maailman
valloittamisesta yksilön voimalla, jos se joskus olisi toteutunut, oli
vanhan järjestelmän aikana mahdollisempi toteuttaa taloudellisilla kuin
sotilaallisilla keinoilla."
"Se on totta", sanoi tohtori. "Aleksanteri ja Napoleon erehtyivät
kutsumuksessaan, heidän olisi tullut olla pankkiireja eikä sotilaita.
Mutta kuitenkaan ei aika heidän päivinään ollut kypsynyt maailmaa
käsittävän rahavallan varalle, sellaisen josta me olemme puhuneet.
Kuninkailla oli väkivaltaiset keinonsa joiden kautta he rikkoivat
niin sanottuja omaisuusoikeuksia, kun he joutuivat ristiriitaan
kuninkaallisten luulo-ominaisuuksien kanssa taikka saivat aikaan
vaarallista yleistä tyytymättömyyttä. Itse tyrannitkaan eivät
mielellänsä häirinneet kilpailevia virkaveljiään heidän alueillaan.
Vasta kun kuninkailta oli riisuttu heidän valtansa ja tilalle oli
astunut valekansanvaltaisuuden sekava hallitus, mikä ei sietänyt
rinnallaan valtiossa tai maailmassa mitään vankkaa voimaa rahavaltaa
vastustamassa, vasta silloin syntyi tilaisuus maailmaa käsittävälle
rikkauden hirmuvallalle. Silloin, yhdeksännentoista vuosisadan
jälkipuoliskolla, kun kansainväliset liike- ja rahasuhteet olivat
särkeneet kansallisuusrajat ja maailmasta oli tullut taloudellisten
yritysten yhteiskenttä, kävi yleisesti vallitsevan ja keskitetyn
rahavallan aatos ei ainoastaan mahdolliseksi toteuttaa, vaan, kuten
Julian on sanonut, oli jo niin pitkälle toteutunut että se varjonsa loi
yltympäri. Ellei vallankumous syntynyt silloin kuin se syntyi, olisi
epäilemättä jonkinlainen tämmöinen yleinen rikkauden mahti tai tarkoin
keskitetty harvain valta, perustuen kaiken omaisuuden täydelliseen
yksinoikeuteen joka olisi ollut jonkun pikku joukon hallussa, tullut
maailman hallitukseksi kauan ennen tätä aikaa. Mutta vallankumouksen
tietysti täytyi syntyä silloin kuin se syntyi, eikä meidän siis
tarvitse puhua siitä mitä olisi tapahtunut, ellei se olisi syntynyt."