Elämä omaisuusoikeuden perusteena.
Huonekalujen joukossa siinä maanalaisessa makuuhuoneessa missä tri
Leete oli tavannut minut nukkumassa oli yksi niitä vankkoja taitavasti
lukittuja rautakaappeja, joita minun aikanani käytettiin rahain ja
arvoesineiden säilytyspaikkana. Tämän niin alhaalla olevan huoneen
asema, sen tanakka kivirakenne ja äärettömät ovet tekivät sen sekä
äänien suhteen läpitunkemattomaksi että myös yhtä varmaksi varkaita
vastaan ja kun sen koko olemassaolo oli sitäpaitsi salaisuus, olin
arvellut ettei mikään paikka voinut olla varmempi säilyttämään
todistuksia omaisuudestani.
Edith oli ollut sangen utelias tämän kassakaapin suhteen, millä
nimellä me kutsuimme näitä vankkoja kaappeja, ja useasti käydessämme
tässä holvissa oli hän innokkaasti lausunut toivovansa nähdä mitä
sisäpuolella oli. Olin ehdottanut että avaan sen hänelle, mutta hän
oli selittänyt että kun hänen isänsä ja äitinsä olisivat yhtä hartaita
näkemään tätä tapausta, oli parasta lykätä tämä harvinainen tilaisuus
siksi kuin kaikki olisivat läsnä.
Istuessamme aamiaisella edellisessä luvussa kerrottujen tapausten
jälkeisenä päivänä, hän kysyi eikö tänä aamuna aika olisi sopiva
kassakaapin sisäpuolta tarkastella, ja kukin arveli ettei parempaa
aikaa voinut olla.
"Mitä on tässä kassakaapissa", kysyi Edithin äiti.
"Viimeksi lukitessani sen vuonna 1887", vastasin, "oli siellä
erilaatuisia arvopapereita ja arvotodistuksia edustaen noin miljoonaa
dollaria. Kun sen tänä aamuna avaamme, löydämme suuren vallankumouksen
vaikutuksen takia kauniin kokoelman arvottomia papereita. -- Mitähän
sivumennen sanoen tuomarinne arvelisivat, tohtori, jos veisin nuo
arvopaperit heidän luokseen ja muodollisesti vaatisin uudelleen
haltuuni sen omaisuuden jota ne edustavat? Otaksukaapa että sanoisin:
'Teidän arvoisuutenne, nämä omaisuudet olivat kerran minun enkä ole
milloinkaan vapaaehtoisesti niistä luopunut. Miksi ne eivät ole
minun nyt ja miksi niitä ei annettaisi minulle takaisin?' Tietysti
ymmärrätte ettei minulla ole mitään halua alottaa kapinaa nykyistä
asiain järjestystä vastaan jonka olen valmis myöntämään paljon
paremmaksi vanhaa järjestelmää, mutta olempa utelias tietämään mitä
tuomarit sellaiseen vaatimukseen vastaisivat, edellyttäen että he
suostuisivat sen ottamaan vastaan vakavalta kannalta. Arvelen että he
nauraisivat minut ulos oikeudesta. Mutta luullakseni voisinpa koko
järkiperäisesti päätellä että siihen katsoen etten ollut saapuvilla kun
vallankumous työnnälti meidät kapitalistit irti rikkauksistamme, olen
ainakin oikeutettu saamaan kohteliaan selityksen niistä perusteista
joiden nojalla se suunta oikeaksi tuomittiin siihen aikaan. En halua
saada takaisin miljoonejani, vaikkapa niiden palauttaminen olisi
mahdollistakin, mutta järjellisenä tyydytyksenä pitäisin tiedonantoa,
minkä syyn nojalla ne takavarikkoon otettiin ja yhteiskunta niitä
pitää."
"Todellakin, Julian", sanoi tohtori, "olisipa erinomainen aatos tehdä
juuri näin kuin selititte -- se on, nostaa muodollinen oikeudenkäynti
kansaa vastaan entisen omaisuutenne palauttamisesta teille. Se
synnyttäisi mitä vilkkainta yleistä harrastusta ja elähyttäisi
keskustelua taloudellisen yhdenvertaisuutemme, siveellisestä
perusteesta millä olisi yhteiskunnalle suuri kasvatuksellinen arvo.
Näettehän, nykyinen järjestelmä on niin kauan ollut voimassa että
usein ei juolahda muitten kuin historioitsijain mieleen että koskaan
on muuta ollutkaan. Olisipa hyvä asia kansalle, jos sen mielet
saataisiin elvytetyksi tässä asiassa ja pakotetuksi muodostamaan
joitain perusteellisia ajatuksia vanhan ja uuden järjestyksen
erotuksien ansioista ja nykyisen järjestelmän syistä. Käymällä oikeutta
noiden hallussanne olevain arvopaperien perusteella saisitte aikaan
sievän draamallisen kohtauksen. Siinä olisi yhdeksästoista vuosisata
syyttäjänä kahdennettakymmenennettä vastaan, vanha sivistys vaatimassa
tiliä uudelta. Tuomarit, siitä saatte olla varma, kohtelisivat teitä
mitä suurimmalla huomaavaisuudella. He myöntäisivät teille heti näin
omituisissa olosuhteissa oikeuden saada uudelleen vireille alusta
pitäen koko kysymys rikkauden jakamisesta ja omaisuuden omistamisesta,
ja he olisivat valmiit harkitsemaan sitä mitä laajimmassa
merkityksessä."
"Epäilemättä", vastasin, "mutta sepä on juuri kuvaus luullakseni
epäitsekkään yhteishengen puutteesta aikalaisteni kesken etten tunne
olevani halukas antautumaan näyteltäväksi edes kasvatuksellisestakaan
syystä. Onko se muuten tarpeellistakaan? Te voitte sanoa minulle yhtä
hyvin kuin tuomaritkin, mikä olisi vastaus ja kun minä vain vastausta
haluan enkä omaisuutta, on se yhtä hyvä."
"Epäilemättä", sanoi tohtori, "voisin selittää teille ne yleiset
ajatussuunnat joita he seuraisivat."
"Hyvä. Otaksukaamme sitten että te olette oikeus. Millä perusteella
kieltäytyisitte palauttamassa minulle miljoonani, sillä minä arvelen
että te kieltäytyisitte?"
"Tietysti tapahtuisi se samalla perusteella", vastasi tohtori, "jota
kansa seurasi kansallistuttaessaan omaisuuden jota sama miljoona edusti
suuren vallankumouksen aikana."
"Niin luulen; sen juuri tahdon saada tietää. Mikä on tämä peruste?"
"Oikeus sanoisi että jos jonkun henkilön sallittaisiin yhteiskäytännön
yleisestä hallituksesta ottaa ja pitää hallussaan suurempaa pääoman
osaa kuin kaikille persoonallista käyttöä ja kulutusta varten myönnetty
yhtäläinen osuus on, heikentäisi se samassa määrässä yhteiskunnan kykyä
ensimmäisen velvollisuutensa täyttämisessä jäseniänsä kohtaan."
"Mikä on tämä yhteiskunnan ensimmäinen velvollisuus jäseniänsä kohtaan
joka heikentyisi, jos erinäisten kansalaisten sallittaisiin haltuunsa
ottaa yhtäläistä suuremman osan maan pääomasta?"
"Velvollisuus turvata jäsentensä ensimmäinen ja korkein oikeus --
elämisen oikeus."
"Mutta miten yhteiskunnan velvollisuus turvata jäsentensä elämää sen
kautta loukkaantuu että toisella henkilöllä on enemmän pääomaa kuin
toisella?"
"Yksinkertaisesti sentakia", vastasi tohtori, "että kansan tulee syödä
voidakseen elää sekä pukeutua ja käyttää joukon muita tarpeellisia ja
toivottavia aineita jotka yhteensä muodostavat sen mitä me sanomme
omaisuudeksi eli pääomaksi. Nyt jos näiden aineiden varasto aina
olisi rajoittamaton kuin on ilma jota hengittääksemme tarvitsemme, ei
olisi tarpeellista pitää silmällä että kukin osansa saisi, mutta kun
omaisuuden varasto toden teolla on joka aika rajoitettu, niin seuraa
siitä että jos jollakulla olisi suhteeton osa, ei jälellä olevilla
olisi tarpeeksi ja voisivat jäädä kokonaan vaille, kuten laita oli
miljoonain yltympäri maailmaa ennenkuin suuri vallankumous perusti
taloudellisen yhdenvertaisuuden. Jos siis kansalaisen ensimmäinen
oikeus on saada suojelusta elämälleen ja yhteiskunnan ensimmäinen
velvollisuus on sitä antaa, tulee selvästi valtion katsoa että elämisen
välikappaleita eivät kohtuuttomasti anasta erikoiset yksilöt, vaan
että ne ovat siten jaetut että ne kaikkien tarpeisiin riittävät.
Sitäpaitsi, jotta elämän välikappaleet tulevat varmoiksi kaikille,
ei ole ainoastaan tarpeellista että valtio pitää silmällä että
saatavissa oleva kulutettava omaisuus kunakin vissinä aikana oikein
jaetaan; isillä vaikka kaikki siinä tapauksessa tänään saattaisivat
voida hyvin huomenna kaikki voisivat kuolla nälkään, ellei sillä
aikaa uutta omaisuutta olisi tuotettu. Yhteiskunnan velvollisuus
turvata kansalaisen elämää ei sentakia sisällä ainoastaan kulutettavan
omaisuuden yhdenvertaista jakoa, vaan myös sen sijoittamista pääomana
kaikille mahdollisimman suureksi eduksi lisäomaisuuden tuottamiseksi.
Kummaltakin puolen näette helposti että yhteiskunta laiminlöisi
ensimmäisen ja suurimman tehtävänsä samassa määrässä kuin se sallisi
yksilöiden yli yhdenlaisen osuutensa ottaa haltuunsa omaisuutta joko
kulutusta varten taikka pääomana käytettäväksi yhteisetujen yleisestä
hallituksesta."
"Nykyinen omistuksen siveysoppi on hämmästyttävän yksinkertainen
yhdeksännentoista vuosisadan edustajalle", huomautin. "Eivätkö tuomarit
myös kysyisi minulta minkälaisella oikeudella täi minkä omistuksen
muodolla vaadin omaisuuttani?"
"Eivät varmaankaan. Mahdotonta on että teillä taikka kellään
muullakaan olisi niin tanakka oikeus, aineellisiin kappaleisiin kuin
vähimmälläkin kansalaistoverillanne on henkeensä taikka että voisitte
niin tukevilla perusteilla vaatia yhteisvoimain käyttöä oikeuksienne
tukemiseksi näiden kappaleitten suhteen kuin he voisivat tehdä
yhteisvoimain käyttämistä vaatiakseen elinoikeuksiensa tukemista varten
teidän aineoikeuksianne vastaan, missä nämä kaksi vaatimusta sitten
ristiriitaan joutuisivatkin joko suoraan tai epäsuoraan. Yhteiskunnan
omaisuuden suhteeton omistus jota muutamat sen jäsenet käyttäisivät
supistaakseen ja uhatakseen jälellä olevain elämää ei millään tavalla
ole yhteydessä niiden välikappaleiden kanssa joiden kautta omaisuus
on saatu. Välikappaleet ovat voineet saada aikaan lisävääryyttä
yhteiskunnalle, kuten ne menneinä aikoina usein tekivätkin kohtuuttoman
jakonsa takia; mutta tämä suhteettomuus, miten sitten lie syntynytkin,
oli jatkuvaa vääryyttä sen alkuun katsomatta. Meidän omaisuutemme
siveysoppi on todellakin, kuten sanoitte, tavattoman yksinkertaista. Se
sisältää yksinkertaisesti lain itsensä suojelemisesta, joka on kaikkien
nimessä vakuutettu kenen tahansa anastusta vastaan. Se nojautuu
periaatteeseen jonka lapsi voi ymmärtää yhtä hyvin kuin filosoofi ja
jota ei kukaan filosoofi milloinkaan ole koettanut kieltää -- nimittäin
kaikkien ylin oikeus elää ja sentakia vaatia että yhteiskunta niin
järjestetään että tämä oikeus turvataan.
"Mutta kaikesta huolimatta", jatkoi tohtori, "mikä tämän periaatteen
taloudellisessa sovittelussamme on sellaista jonka täytyy vaikuttaa
teidän aikanne ihmiseen toisellaistakin tunnetta kuin hämmästystä
siitä ettei sitä jo aikaisemmin ole tehty? Siitä asti kuin se mitä
te sanoitte uudenaikaiseksi sivistykseksi oli olemassa, on kaikkien
hallitusten ja kansain periaatteena ollut että valtion ensimmäinen
ja korkein velvollisuus on suojella kansalaisten henkeä. Tätä
tarkoitusta varten ovat poliisit, oikeudet, armeijat ja suurin osa
hallituksen koneistosta olleet olemassa. Te kävitte niin pitkälle että
sanoitte: valtio, joka ei millä kustannuksilla tahansa ja äärimmilleen
edellytyksiänsä käyttäen turvannut kansalaistensa henkeä, menetti
kaikki vaatimuksensa heidän alamaisvelvollisuuksiinsa nähden.
"Mutta samalla kuin saarnasitte tätä periaatetta niin leveästi
sanoissa, te kokonaan käytännössä syrjäytitte toisen ja suuremman
puolen sen tarkoituksesta. Jätitte kokonaan huomioon ottamatta taikka
ylenkatsotte sen vaaran jolle elämä taloudelliselta puolen on alttiina
-- nälän, vilun ja janon. Te riipuitte kiinni siinä että elämä saattoi
vaaraan joutua vain nuijan, puukon, kuulan, myrkyn taikka jonkun muun
ruumista vahingoittavan rikosmuodon kautta, aivan kuin nälkä, vilu ja
jano -- sanalla sanoen taloudelliset puutteet -- eivät olisi paljon
pysyväisempiä olemassaolon verivihollisia kuin kaikki vihollisuuden
muodot yhteensä. Te jätitte huomioon ottamatta sen tosiseikan että
jokainen, joka jollain tavalla, vaikkapa miten välillisesti tai
kiertäen, anasti kokonaan tai osaksi toisen elämiskeinoja, kävi hänen
henkensä kimppuun aivan yhtä vaarallisesti kuin puukolla tai kuulalla
se voitiin tehdä -- vieläpä vaarallisemminkin, sillä suoranaista
hyökkäystä vastaan hänellä oli parempi tilaisuus puolustautua. Te
ette ajatelleet että minkäänlainen joukko poliiseja eikä laki- tai
sotilassuojelus voinut estää ketään kurjuuteen hukkumasta, jos hänellä
ei ollut taipeeksi mitä syödä ja mihin pukeutua."
"Me riipuimme siinä teoriassa", sanoin, "että valtion ei sopinut
sekaantua tekemään yksilön hyväksi sellaista mitä hän itse saattoi
tehdä eikä liioin auttaa häntä sitä tekemään. Me päättelimme että
kokonaisuusjärjestöön saattoi vedota vain silloin, kun yksilön valta
oli ilmeisesti erilaatuinen itsepuolustukseen nähden."
"Se ei ollut niinkään huono teoria, jos vain olisitte eläneet
sen mukaan", sanoi tohtori, "vaikkakin nykyinen teoria paljon
järkiperäisemmin selittää että mitä vain paremmin voidaan toimittaa
yhteistyöllä kuin yksityisellä toiminnalla, se tulee siten tehdä,
vaikkapa se voitaisiinkin vajavaisemmilla keinoilla yksilöllisestikin
loppuun saattaa. Mutta ettekö luule että niiden taloudellisten
olosuhteitten vallitessa jotka yhdeksännentoista vuosisadan lopulla
olivat käytännössä Amerikassa, Europasta puhumatta, olisi tavallinen
hyvällä revolverilla varustettu mies pitänyt paljon helpompana
tehtävänä itsensä ja perheensä suojelemista rikoksia vastaan kuin
heidän suojelemistaan puutetta vastaan? Eivätkö häntä vastustavat
hankaluudet viimemainitussa taistelussa olleet paljon suuremmat kuin
ensinmainitussa, jos hän oli tavallisen hyvä ampuja? Miksi sitten
teidän omat periaatteenne huomioon ottaen yhteiskunnan yhteisvoima
rajoittamatta alistettiin hänen turvakseen rikoksia vastaan, jotka hän
olisi hyvin voinut itsekin torjua, mutta jätettiin hänet taistelemaan
taipumattomia vastuksia vastaan niukan toimeentulon saavuttamiseksi?
Oliko yhtään tuntia päivässä taikka päivää vuodessa, jolloin
taloustaistelun sekasorrosta ja köyhiä sortavista vastuksista johtuneet
kuolleitten lukumäärä ja ruumiilliset ja siveelliset tuskat eivät olisi
suhteentuneet kuin sata yhteen verrattuina saman tunnin rikoksista
johtuneitten kuolleitten ja kärsimysten luetteloon? Paljon paremmin
olisi yhteiskunta täyttänyt tunnustamaansa velvollisuuttaan jäsentensä
hengen turvaamisessa, jos se olisi peruuttanut kaikki rikoslait,
erottanut toimestaan jokaisen tuomarin ja poliisimiehen sekä jättänyt
ihmisten omaksi asiaksi itsensä suojelemisen rikoksia vastaan paraan
ymmärryksensä mukaan, mutta samalla perustanut rikosoikeuden koneiston
tilalle taloudellisen hallintojärjestelmän joka olisi kaikki turvannut
puutetta vastaan. Jos se todella olisi ylläpitänyt tämänlaista
taloudellista yhteisjärjestöä rikos- ja oikeusjärjestelmän tilalla,
olisi se heti yhtä vähän tarvinnut tätä viimemainittua kuin mekään,
sillä useimmat rikoksista jotka teitä kiusasivat olivat suoranaisia tai
epäsuoria tuloksia vääristä taloudellisista olosuhteistanne ja olisivat
niiden mukana kadonneet.
"Mutta suokaa anteeksi kiivauteni. Muistakaa että minä kiivailen
teidän sivistystänne enkä teitä vastaan. Minä tahdon saada sanotuksi
että teidän maailmanne yhtä täydellisesti kuin meidänkin hyväksyi
periaatteen jonka mukaan yhteiskunnan ensimmäinen velvollisuus on
turvata jäsentensä henkeä, mutta että suostumatta tätä periaatetta
taloudellisestikin tulkitsemaan, samoin kuin poliisin, oikeusistuimien
ja sotaväen perusteelta, teidän maailmanne sotkeutui ristiriitaan
joka oli yhtä ilmeinen kuin seurauksiltaan julma. Me taasen ottamalla
kansana niskoillemme vastuunalaisuuden ihmisten hengen turvaamisen
suhteen taloudelliselta puolen olemme vain ensi kerran rehellisesti
toteuttaneet periaatteen joka on yhtä vanha kuin sivistynyt valtio."
"Tämä on kyllä selvää", sanoin "Jokaisen asiata ajatellessaan on pakko
myöntää että valtion tunnustettu velvollisuus turvata kansalaisen henki
hänen lähimmäistensä toimenpiteitä vastaan sisältää järkiperäisesti
vastuunalaisuuden hänen suojelemisensa suhteen elämän taloudelliselta
perusteelta tehtyjä hyökkäyksiä vastaan aivan yhtä hyvin kuin
suoranaisilta väkivallan yrityksiltäkin. Minun aikani edistyneemmät
hallitukset myönsivät köyhäin lakien ja vaivaisjärjestelmäinsä
kautta epäselvästi tämän vastuunalaisuuden, vaikka se huolenpidon
muoto jota he osottivat taloudellisesti kovaosaisille oli niin
laihaa ja niin kunnialle käypien ehtojen takana että ihmiset useasti
pikemmin tahtoivat kuolla kuin hyväksyä sitä. Mutta jos myönnetään
että se tunnustuksen laatu jonka me annoimme kansalaisen oikeudelle
olemassaolon turvaamisen suhteen oli julkeampaa pilkkaa kuin sen
kokonaan kieltäminen olisi ollut, ja että sen velvollisuuden
paljon laveampi tulkitseminen tässä suhteessa olisi ollut valtion
tehtävä, niin miten siitä järjellisesti seuraa että yhteiskunta on
velvoitettu takaamaan ja kansalainen vaatimaan ehdotonta taloudellista
yhdenvertaisuutta?"
"Aivan totta on, kuten sanotte", vastasi tohtori, "että yhteiskunnan
velvollisuus taata varmaksi jokaiselle jäsenelleen hänen elämänsä
taloudellinen pohja voitaisiin jollain tavalla suorittaa taloudellista
yhdenvertaisuutta toimeen panemattakaan. Aivan samoin teidän päivinänne
valtion velvollisuus turvata kansalaisten elämä ruumiillisista
rikoksista voitiin suorittaa nimellisesti, jos se tyytyi vain estämään
suoranaisten murhaajain työtä jättäen kansan kärsimään toistensa
hillittömyyttä ja kaikenlaista rikollisuutta mikä ei suoranaisesti
ollut kuolettavaa laatua;; mutta sanokaahan minulle, Julian, olisivatko
hallitukset tyytyneet teidän päivinänne siten muodostamaan rajoja
velvollisuudelleen suojella kansalaisia rikoksista, tai olisivatko
kansalaiset tyytyneet sellaisiin rajoituksiin?"
"Tietysti eivät."
"Hallitus", jatkoi tohtori, "joka teidän päivinänne olisi rajoittanut
kansalaisten rikoksista suojelemisen pelkkään murhien estämiseen ei
olisi kestänyt päivääkään. Ei ollut olemassa sellaista raakalaiskansaa
joka olisi kärsinyt sitä. Toden teolla kaikki sivistyneet hallitukset
eivät ainoastaan suojelleet kansalaisia hyökkäyksistä heidän henkeänsä
vastaan, vaan myös jokaisesta ja kaikenlaatuisista ruumiillisista
pahoinpitelyistä ja hyökkäyksistä, miten mitättömistä tahansa. Ei
saanut kukaan ihminen sormellaan toiseen vihamielessä koskea, ja jos
hän kieltänsä, käytteli ilkeästi toista vastaan, niin hänet teljettiin
vankilaan. Laki suojeli ihmisiä sekä heidän arvonsa että heidän
ruumiillisen haavoittumattomuutensa puolesta, oikein tunnustaen, että
ihmisen häpäiseminen tai herjaaminen on yhtä suuri rikos kuin hyökkäys
itse henkeä vastaan.
"No niin, kun me turvaamme kansalaisen elämisoikeuden taloudelliseen
puoleen nähden, niin me vain tarkoin seuraamme teidän esimerkkiänne
turvaten hänet suoranaisilta hyökkäyksiltä. Jos me turvaisimme
hänen taloudellisen elämänsä perusteen vain siinä määrässä että
torjuisimme suorastaan nälän tai vilun takia tulevan kuoleman,
kuten teidän vaivaislakinne verukkeeksi tekivät, olisimme teidän
päivienne valtionkaltaisia joka kielsi ehdottomasti murhan, mutta
suvaitsi kaikenlaatuisia iskuja jotka eivät juuri murhaa tuottaneet.
Taloudellisesta puutteesta johtuva hätä ja tuska tuottamatta juuri
suoranaisesti nälkäkuolemaa vastaavat tarkalleen vähempiarvoisia
rikostekoja joita vastaan teidän valtionne suojeli kansalaisia yhtä
huolellisesti kuin murhia vastaan. Kansalaisen oikeutta saada elämänsä
turvatuksi taloudelliselta puolen ei sentakia saateta tyydyttää
minkäänlaisilla määräyksillä vain olemassaolon suhteen eikä millään
vähemmällä kuin siten että kaikkia tarpeita varten on olemassa mitä
täydellisin varasto minkä vain kansan voima mitä toimekkaimmin hoitaen
kansallisia lähteitä voi kaikille varata.
"Tämä merkitsee että laajentamalla lain ja yleisen oikeuden
hallintovaltaa ihmisten etujen suojaamiseksi ja turvaamiseksi
taloudellisellakin alalla me olemme vain seuranneet, kuten
järkiperäisesti olimme velvoitetut seuraamaan, teidän paljon
kerskumaanne perusohjetta yhdenvertaisuus lain edessä. Se perusohje
tarkoittaa että samalla kuin yhteiskunta kokonaisuudessaan ryhtyy mihin
hallinnolliseen toimenpiteeseen tahansa, sen täytyy toimia kenestäkään
yksilöstä välittämättä kaikkien yhtäläiseksi eduksi. Ellemme me
sentakia tahtoneet hyljätä periaatetta 'yhdenvertaisuus lain edessä',
oli mahdotonta että yhteiskunta, otettuaan hoitoonsa omaisuuden
tuotannon ja jaon yhteistehtäväkseen, saattoi suorittaa sitä minkään
muun periaatteen nojalla kuin yhdenvertaisuuden."
"Jos oikeus suvaitsee", sanoin, "haluaisin tässä kohden saada luvan
keskeyttää ja lopettaa oikeudenkäyntini entisen omaisuuteni takaisin
saamiseksi. Minun aikanani me pidimme kiinni kaikesta mitä meillä
oli ja taistelimme kaikkien puolesta mitä voimme saada hyvällä
omallatunnolla, sillä kilpailijamme olivat yhtä itsekkäitä kuin mekin
eikä heillä ollut sen korkeampia oikeuskäsitteitä eikä laajempia
katsantokantoja. Mutta tämä uudenaikainen yhteiskuntajärjestelmä
yleisine kaiken kapitaalin huoltamistoimenpiteineen yleiseksi
hyvinvoinniksi muuttaa kokonaan aseman. Se asettaa ihmisen, joka
enemmän himoitsee kuin osansa on, samallaiseen valoon kuin henkilön
joka hyökkää kansan jokaisen jäsenen elinoikeuden kimppuun ja koettaa
vahingoittaa jokaisen hyvinvointia. Sitä asemaa nauttiakseen täytyy
jokaisen osottaa koko joukon parempia oikeustodistuksia vaatimuksilleen
kuin minulla koskaan on ollut entisaikoinakaan!"