Uutta hämmästyttävää.
Erittäin somat värivivahdukset Edithin puvussa saattoivat minun
huomauttamaan että nykyajan pukujen väriluonne tuntui yleisesti olevan
sangen valoisa verrattuna minun aikanani käytännössä olleisiin.
"Tulos", sanoin, "on hyvin miellyttävä, mutta jos tahdot antaa anteeksi
varsin arkipäiväisen huomautuksen, niin minusta tuntuu että kun koko
kansa käyttää tällaisia somia väriyhteyksiä puvuissaan, niin pesulaskut
nousevat koko suuriksi. Minun mielestäni koko kansallisen rahaston
pitäisi olla vaarassa, jos pesulaskut ovat vain niin suuret kuin niiden
luulisi olevan."
Tämä huomautus, jota arvelin hyvinkin järkeväksi, saattoi Edithin
nauramaan. "Epäilemättä emme paljonkaan muuta tehdä voisi, jos
pesisimme pukumme", hän sanoi, "mutta me emme pese niitä, näethän."
"Ette pese! Miksi ette?"
"Koska emme pidä soveliaana pukeutua vaatteisiin jotka ovat ja niin
likaantuneet että vaativat pesua."
"No niin, en tahdo sanoa että olisin ällistynyt", vastasin; "toden
teolla luullakseni en osaa enää hämmästyä mitään; mutta ehkä
hyväntahtoisesti selität minulle mitä teette puvulla, kun se on
likaantunut."
"Me heitämme sen nurkkaan -- se on, se joutuu takaisin myllyihin ja
siitä tehdään jotakin muuta."
"Todellakin! Minun yhdeksännentoista vuosisadan ymmärrykselleni tuntuu
puvun nurkkaan heittäminen paljon kalliimmalta kuin sen peseminen."
"Ei suinkaan, se on halvempaa. Miten paljon luulet nyt tämän minun
pukuni maksavan?"
"Sitä en tiedä todellakaan. Minulla ei ole ollut vaimoa eikä ompelijain
laskuja suoritettavana, mutta luulisin kuitenkin että se maksaa koko
suuren joukon rahoja."
"Tällainen puku maksaa kymmenen-kaksikymmentä senttiä", sanoi Edith.
"Mistä luulet sen olevan tehty?"
Otin hänen viittansa reunuksen sormieni väliin.
"Arvelin sen olevan silkkiä tai hienoa pellavaa", vastasin, "mutta nyt
näen ettei se ole. Epäilemättä se on jotakin uutta säijeyhdistystä."
"Me olemme keksineet monia uusia säijeyhteyksiä, mutta minulla
oli mielessä enemmän edistyskysymys kuin aineellinen. Tämä ei ole
kutomatuotetta ollenkaan, vaan paperia. Se on tavallisinta pukuainetta
nykyään."
"Mutta -- mutta", huudahdin, "jos satelee näihin paperipukuihin?
Eivätkö ne sula ja eivätkö ne repeä, jos ne hiukan pingoittuu?"
"Tämänlaista pukua", sanoi "Edith, ei ole tarkoitettu myrskyilmaa
varten, mutta ei se mitenkään sula vesi myrskyssä, olipa se miten
ankara tahansa. Myrskypukuja varten käytämme paperia joka on
ehdottomasti veden pitävä ulkopuoleltaan. Mitä sen kestäväisyyteen
tulee, niin luullakseni huomaat että paperi on yhtä lujaa repeämistä
vastaan kuin mikä tavallinen kangas tahansa. Tämä kudos on niin
säikeillä vahvistettu että se pysyy koossa sangen tanakasti."
"Mutta talvisin kuitenkin lämmintä tarvitessanne täytyy teidän palata
vanhan ystävämme lampaan turviin."
"Tarkoitat lampaan villoista tehtyjä pukuja? Ei, ei, niitä ei
nykyaikana tarvita. Huokoisesta paperista tulee aivan yhtä lämmin puku
kuin villastakin ja paljon kevyempi kuin teidän käyttämänne vaatteet.
Ei mikään muu kuin haahkan untuva voisi olla samalla niin lämmin ja
kevyt kuin meidän paperiset talvipukumme."
"Entä puuvilla ja pellava! Älähän vain sano että nekin ovat kokonaan
hylätyt kuten villakin?"
"Ei suinkaan; me kudomme kankaita näistä ja muista kasvituotteista ja
ne ovat melkein ylitä halpoja kuin paperi, mutta paperi on niin paljon
keveämpää ja helpompaa muodostaa kaikkiin kuoseihin että sitä yleensä
pidetään puvuksi parempana. Mutta missään tapauksessa emme pidä mitään
ainetta puvuksi sopivana jota ei saata nakata loukkoon, kun se on
likaantunut. Ajatus ruumiin verhojen pesemisestä ja puhdistamisesta
ja niiden yhä uudelleen käyttämisestä olisi ihan sietämätön. Tästä
syystä vaikka vaadimmekin kauniita pukuja emme erikoisesti välitä
niiden kestävyydestä. Teidän päivinänne, näyttää siltä, oli teillä,
lukuunottamatta pukujen pesemistapaa ja niiden uudelleen käyttämistä,
vielä huonompi tapa, kun käytitte päällysvaatteitanne pesemättä
niitä ollenkaan, ei ainoastaan päiviä vaan viikkoja, vuosia, vieläpä
koko elinajankin, kun ne olivat erityisen arvokkaita, ja lopuksi
ehkä annoitte ne vielä toisille. Näyttää siltä että naiset joskus
säilyttivät häävaatteitansa niin kauvan että heidän tyttärensä niitä
vielä häissään pitävät. Se meistä tuntuisi sangen vastenmieliseltä,
mutta teidän hienot naisetkin siten tekivät. Miten köyhät säilyttivät
ja pitivät vanhoja vaatteitansa, kunnes ne rääsyiksi kuluivat, se on
asia jota ei jaksa ajatellakaan."
"Onpa jotenkin hämmästyttävää", sanoin, "huomata että vaatteiden
puhtauskysymys on ratkaistu hävittämällä pesulaitokset, vaikka minä
kyllä ymmärrän että se oli ainoa mahdollinen perinpohjainen ratkaisu.
'Kestävät käyttöä ja pesua', oli meidän pukukauppiaittemme tavallinen
ilmoitus, mutta nyt kaiketi jos te myisitte pukuja teidän täytyisi
taata että ne eivät kestä enemmän käytäntöä kuin pesuakaan."
"Mitä kulumiseen tulee", sanoi Edith, "niin meidän vaatteillamme ei
koskaan ole tilaisuutta osottaa kestävyyttään, ennenkuin nakkaamme
ne loukkoon, enemmän kuin muillakaan kutoelmilla, sellaisilla kuin
matoilla, sänkyvaatteilla ja verhostimilla joita käytämme kodissamme."
"Ethän tahtone sanoa että nekin ovat papereista tehtyjä!" huudahdin.
"Ei aina paperista, mutta aina niin halpaa ainetta että ne voi hyljätä
sangen lyhyen käyttämisen jälkeen. Silloin kuin te tahtoisitte
lakaista mattoa, me pistämme uuden tilalle. Kun te tahtoisitte pestä
tai tuulettaa makuuvaatteitanne, me uudistamme ne, ja samoin on
laita kaikkien verhojen kodeissamme joita vain käytämme ollenkaan.
Täyteaineena me käytämme ilmaa tai vettä höyhenien asemasta. Yli
ymmärrykseni käy, miten te saatoitte sietää ummehtuneita, pahanhajuisia
ja pölyisiä huoneitanne joissa koko sukupolvien lian ja taudin
siemenet itivät villa- ja karvateoksissa joilla ne olivat kalustetut.
Kun me puhdistamme huonetta, me käännämme letkut kattoon, seiniin ja
permantoon. Siitä ei ole mitään vahinkoa -- vain kiveä tai muuta kovaa
pintaa. Terveyden tutkijamme sanovat että tapojen vaihto näissä puvun
ja asunnon puhtauteen kuuluvissa asioissa on tehnyt enemmän kuin kaikki
muut parannuksemme tarttuvain ja muiden tautien itujen hävittämiseksi
sekä kulkutautien siirtämiseksi menneisyyden historian aikoihin."
"Paperista puhuessamme", jatkoi Edith, työntäen esille sangen siron
jalan kiinnittääkseen huomiotani sen pukuun, "mitä arvelet nykyajan
kengistä?"
"Tarkoitatko että nekin ovat paperista?" huudahdin.
"Tietysti."
"Huomasin että ne kengät jotka isäsi minulle antoi olivat sangen kevyet
kaikkiin niihin verrattuina joita ennen olin käyttänyt. Se on todella
suuri aatos, sillä jalkineitten kevyys on ensimmäinen välttämättömyys.
Petolliset suutarit pistivät paperia kengän pohjiin minun aikanani.
Nähtävästi sen sijaan että syytimme heitä petoksesta olisi meidän
tullut kunnioittaa heitä itsetiedottomina ennustajina. Mutta asiaan
palatakseni miten valmistatte paperipohjia jotta ne kestivät?"
"Meillä on tarpeeksi keinoja jotka tekevät paperin yhtä kovaksi kuin
rauta."
"Eivätkö sitten nämä kengät vuoda talvella?"
"Meillä on erilaatuisia kenkiä eri ilmoilla. Kaikki ovat saumattomia,
ja märällä ilmalla käytettävät ovat veden pitävällä lakalla sivelty
ulkopuolelta."
"Se merkitsee kaiketi että kummiset päällyskengätkin on lähetetty
museoon?"
"Me käytämme kyllä kummia, mutta emme pukimiin. Vedenpitävä paperimme
on kevyempää ja kaikin puolin parempaa."
"Helppoa on tämän jälkeen uskoa että teidän hattunne ja
päällysvaatteennekin ovat paperiset."
"Ja niin ovat suureksi osaksi", sanoi Edith, "sitä kauheata
pääkappaletta joka teidän ajan miehistä teki kaljupäitä eivät meidän
ajan miehet kärsisi. Me käytämme niin vähäistä päähinettä kuin
mahdollista ja mahdollisimman kevyttä."
"Jatka!" huudahdin. "Arvelen että nyt ensimmäiseksi saan tietää että
ne herkulliset mutta salaperäiset ruoka-aineet, jotka puristetun ilman
avulla tulevat ruokalaitoksista taikka joita siellä tarjotaan, ovat
myös paperista tehtyjä. Jatka -- olen valmis uskomaan senkin."
"Niin pahoin ei kuitenkaan ole laita", nauroi seuralaiseni, "mutta
todella sen lähinnä oleva aine, ne astiat joista ruokaa syöt, ovat
paperista tehtyjä. Kivi- ja lasiastiain särinää, joka näyttää olleen
jonkinlaista talouden pidon välttämätöntä säestystä teidän päivinänne,
ei enää kuulla maassa. Meidän syönti- ja keittoastiamme nakataan
menemään, kun ne puhdistusta, kaipailivat, taikka oikeammin, kuten on
laita kaikkien hylättyjen aineiden suhteen joista olen puhunut, ne
lähetetään takaisin tehtaisiin uudelleen massaksi muutettavaksi ja
laitettaviksi toisiin muotoihin."
"Mutta ette suinkaan käytä paperikattiloita? Tuli kaiketi yhä vielä
polttaa, vaikka te näytättekin muuttaneen suurimman osan meidän
aikuisista säännöistä."
"Tuli kyllä yhä edelleen polttaa, mutta keittämisessä samoinkuin
muitakin tarkoituksia varten on sähkökuumuus otettu käytäntöön. Me emme
enää kuumita keittoastioitamme ulkoapäin, vaan sisältä, ja sentakia me
keitämme paperiasioilla puisissa uuneissa, samoinkuin raakalaiset ennen
keittivät koivun tuohesta tehdyillä astioilla kuumien kivien avulla;
siten kuten filosoofit sanovat historia kertaa itseänsä alituisesti
kohoavassa pyöriössä."
Ja nyt alkoi Edith nauraa hämmästynyttä muotoani. Hän päätteli olevan
selvää että minun uskoani oli koeteltu näillä nykyajan uutuuksien
lukuisuudella siihen määrään ettei ollut viisasta koetella sitä enempää
todistamatta niiden tiedonantojen pätevyyttä jotka hän oli tehnyt.
Siksi hän esitti että loppu aamupuolesta käytettäisiin käymällä jossain
suuressa paperin valmistustehtaassa.