"Häpeä sille joka pahaa siitä ajattelee."
Saapuessamme kotiin sanoi tohtori:
"Minä jätän teidät Edithin huostaan tänä aamuna. Asia on niin että
velvollisuuteni opastajana, vaikka erinomaisesti ovat mieleeni, eivät
ole pelkkää laiskan virkaa. Keskustelussamme äsken syntyneet kysymykset
osottavat että minun täytyy terästää yleisiä tietojani teidän päivienne
ja nykyajan välisistä vastakkaisuuksista katselemalla historiallisia
kirjailijoita. Puhelumme tänä aamuna on aiheuttanut tutkisteluja jotka
antavat minulle kiirettä koko lopulle päivää."
Tapasin Edithin puutarhassa ja sain häneltä onnittelut täysien
kansalaisoikeuksieni johdosta. Hän ei näyttänyt ollenkaan hämmästyvän
saadessaan tietää aikovani ottaa heti paikan teollisuuspalveluksessa.
"Tietysti tahdot astua palvelukseen niin pian kuin voit", hän sanoi.
"Tiesin kyllä että sen tahdot tehdä. Se on ainoa keino millä päästä
kanssakäymiseen kansan kanssa ja tuntea olevansa kansan jäsen. Se on
suuri tapaus jota kaikki kaipailemme lapsesta pitäin."
"Puhuessamme teollisuuspalveluksesta", sanoin, "muistuu mieleeni muuan
kysymys jota olen kymmenkunnan kertaa aikonut sinulta kysyä. Minä
tiedän että jokainen joka vain kykenee, niin naiset kuin miehetkin,
palvelee kansaa yhdenkolmatta vuotiaasta neljänkymmenen viiden
vuotiaaksi jollain hyödyllisellä toiminta-alalla; mutta mikäli olen
nähnyt, et sinä, vaikka olet terveyden ja reippauden perikuva, ole
missään työssä, vaan aivan samallainen kuin suloisen joutilaisuuden
nuoret naiset minun aikanani jotka kuluttivat aikaansa istumalla
seurusteluhuoneessa ja näytellen sievyyttä. Tietysti minusta se on
erittäin sopivaa että olet vapaana, mutta miten oikeastaan tämä
joutilaisuutesi soveltuu yhteen yleisen palvelusvelvollisuuden kanssa?"
Edithiä tämä huvitti tavattomasti.
"Vai sinä arvelet että minä pyrin laiskottelemaan? Eikö ole vielä
päähäsi pälkähtänyt että voisi olla sellaisiakin asioita olemassa kuin
loma-aikoja tai lupia teollisuuspalveluksessapa että koko harvinainen
ja miellyttävä vieras kodissamme antaisi minulle luonnollisen
tilaisuuden ottaakseni lomaa, jos vain voin saada?"
"Ja voitko ottaa lomaa, milloin haluat?"
"Osan siitä voimme ottaa milloin haluamme, tietysti kuitenkin aina
silmällä pitäen palveluksen tarpeita."
"Mutta minkälaista työtä sinä teet -- opetat koulussa,
maalailet lasimaalausta, pidät kirjoja hallituksessa, istut
kassaluukulla yleisessä kaupassa vai hoidatko kirjoituskonetta tai
sähkölennätinlaitosta?"
"Siihenkö luetteloon sisältyivät kaikki naisten toiminta-alat teidän
aikoinanne?"
"Ei toki; ne olivat vain helpoimpia ja huvittavimpia toimia. Naiset
olivat myös lattioiden ja vaatteiden pesijöitä ja kaiken työn
palvelijoita. Vastenmielisimmät ja nöyryyttävimmät orjan työt oli
lykätty naisten hartioille köyhälistön luokassa; mutta minä arvelen
että sinä et sellaisessa työssä ole."
"Voit olla varma että minä teen osani vaikka missä vastenmielisessä
työssä mikä tahansa tehtävä on, ja niin tekee jokainen kansan jäsen;
mutta me olemme kuitenkin jo kauan sitte järjestäneet asiat siten että
on sangen vähän sellaista työtä tehtävissä. Mutta sanohan, eikö teidän
aikananne ketään naista ollut koneenkäyttäjänä, farmarina, insinöörinä,
puuseppänä, rautatöissä, rakentajana, konelämmittäjänä taikka muun
sellaisen suurammatin jäsenenä?"
"Ei ollut naisia niissä toimissa. Miehet niitä hoiti yksinomaan."
"Sen kai olen tiennytkin", hän sanoi;, "olen lukenut niin paljon, mutta
onpa outoa puhua yhdeksännentoista vuosisadan miehen kanssa, joka on
niin nykyajan miehen kaltainen ja ajatella että naiset olivat niin
erilaiset asiain ollessa toisin järjestettyinä."
"Mutta todellakin", sanoin, "minä en voi ymmärtää miten naiset tässä
suhteessa voivat kovinkaan eri tavalla toimia, elleivät he ruumiiltaan
ole paljon vankempia. Useimmat näistä toimista joita juuri mainitsit
olivat liian ankaria heidän voimilleen, ja siitä syystä ne suurima
maksi osaksi olivat miesten tehtäviä, ja niin arvelisin niiden vieläkin
täytyvän olla."
"Ei ole koko luettelossa mitään ammattia tai tointa", vastasi Edith,
"johon naiset eivät osaa ottaisi. Osaksi sentakia että olemme
ruumiiltamme paljon ripeämpiä kuin teidän aikanne olentoraukat, teemme
senlaatuista työtä joka heille oli liian raskasta, mutta vielä enemmän
se johtuu koneiston parannuksista. Samalla kuin me olemme vahvistuneet,
on kaikenlaatuinen työ käynyt helpommaksi. Tuskin mitään raskasta työtä
nyt suoranaisesti tehdään; koneet tekevät kaiken, ja meidän tarvitsee
vain niitä ohjata, ja mitä kevyempi on ohjaava käsi, sitä parempaa
on tehty työ. Näet siis että nykyaikana ruumiillisia ominaisuuksia
tarvitsee paljon vähemmän varteen ottaa kuin henkisiä toiminta-alaa
valittaessa. Järki käypi yhä lähemmäksi työtä, ja isä sanoo että me
jolloinkin kykenemme tekemään työtä pelkällä tahdon voimalla suorastaan
emmekä tarvitse käsiämme ollenkaan. Sanotaan että toden teolla on
enemmän naisia kuin miehiä suurissa konetöissä. Äitini oli ensimmäinen
luutnantti eräässä suuressa rautapajassa. Muutamat väittävät että se
aistinvoima mikä ihmisellä on vallitessaan jättiläiskonetta, vaatii
naisen herkkyyttä enemmän kuin miehen. Mutta eipä ole todellakaan
varsin kohtuullista jättää sinun arvattavaksesi, mikä minun toimeni on,
sillä en ole sitä vielä kokonaan päättänyt."
"Mutta sanoithan jo olevasi työssä."
"Olen kyllä, mutta tiedäthän että ennenkuin valitsemme elintoimemme
olemme kolme vuotta työn tekijäin luokittamattomalla eli sekaluokalla.
Minä olen toista vuotta sillä luokalla."
"Mitä teet?"
"Vähän kaikkea, vaan en mitään kauan. Tarkoituksena on antaa meille
tämän ajan kuluessa hiukan käytännöllistä kokemusta kaikissa työn
pääosastoissa, jotta paremmin tietäisimme, miten ja minkä valitsemme
toimeksemme. Arvellaan meidän kouluista läpipäässeen, ennenkuin tällä
luokalle astumme, mutta toden teolla minä olen oppinut enemmän työssä
ollessani kuin kaksinkertaisella kouluajalla. Sinä et voi ajatella
miten erinomaisen hupaista tämänlaatuinen työ on. Minä en ihmettele
että muutamat ihmiset pitävät parempana pysyä siinä koko elämänsä ajan
saadakseen alinomaa vaihdella tointansa, kuin valitsevat säännöllisen
toiminta-alansa. Juuri tätä nykyä olen maanviljelystöissä suurella
farmilla Lexingtonin läheisyydessä. Se on hauskaa, ja olen ruvennut
ajattelemaan farmityön valitsemista toiminta-alakseni. Se minulla oli
mielessä, kun pyysin sinun arvaamaan ammattiani. Luuletko että olisit
voinut sitä koskaan arvata?"
"En luule, ja elleivät farmityön suhteet ole suuresti vaihtuneet minun
päivieni jälkeen, en voi kuvitella miten sinä voisit sitä tehdä naisen
pukimissa."
Edith katseli minua hetken aikaa vilpittömästi hämmästyneenä ja silmät
suurina. Sitten hänen katseensa siirtyi hänen pukuunsa, ja kun hän
jälleen katsahti ylös oli hänen kasvojensa ilme samalla miettiväinen,
hullunkurinen ja eriskummallinen. Vihdoin hän sanoi:
"Etkö ole huomannut, rakas Julian, että kaduilla näkemiesi naisten puku
on erilainen kuin naisten pitämä yhdeksännellätoista vuosisadalla?"
"Olen tietysti huomannut ettei heillä yleensä ole hametta, mutta
sinulla ja äidilläsi on samallainen puku kuin naisilla oli minun
aikanani."
"Ja eikö ole päähäsi pälkähtänyt ihmetellä, miksi meidän pukumme ei
ole samallainen kuin toisten -- miksi me pidämme hameita, mutta toiset
eivät?"
"Mahdollisesti sekin on käväissyt mielessäni tuhansien toisten
kysymysten mukana, joita joka päivä mieleeni johtuu vain
karkoittuakseen sieltä jälleen, ennenkuin olen ehtinyt niitä esittää,
toisten tuhansien tieltä; mutta luullakseni tässä asiassa minun
olisi pikemmin pitänyt ihmetellä, miksi nämä toiset naiset eivät ole
puettuina samoinkuin te kuin miksi te ette ole samoin puettu kuin
he, sillä teidän pukunne, jota ainoastaan olin tottunut näkemään,
tietysti tuntui minusta luonnolliselta ja tämä toinen tyyli joltain
vaihdosmuodolta, erikoisten tai paikallisten syitten aiheuttamalta
jotka myöhemmin olisin saava tietää. Sinä et saa pitää minua erityisen
typeränä. Totta puhuakseni, nämä toiset naiset ovat minuun tuskin
tehneet todellisuuden vaikutusta. Sinä olit aluksi ainoa henkilö jonka
todellisuudesta olin varmasti vakuutettu. Kaikki toiset tuntuivat
olevan vain osia mielikuvituksen ihmesekoituksesta, enemmän tai
vähemmän mahdollisesta, joka vasta on alkanut käydä ymmärrettäväksi
ja yhtenäiseksi. Aikain kuluessa olisin epäilemättä herännyt näkemään
tosiasiaksi sen että muitakin naisia on maailmassa sinun ohellasi ja
tekemään heidän suhteensa kysymyksiä."
Puhuessani siitä orpouden tunteesta joka minut oli kiinnittänyt
häneen noina ensimäisinä sekavuuden päivinä, ennenkuin olin päässyt
vakuutetuksi omasta todellisuudestanikaan, herahtivat herkät kyyneleet
toverini silmiin, ja -- no niin, siitä syystä toiset naiset olivat
täydellisimmin unohduksissa kuin koskaan.
Vihdoin hän sanoi:
"Mistä me puhuimmekaan? Ai niin, nyt muistan -- noista toisista
naisista. Minulla on tehtävänä tunnustus. Olen koko tämän ajan ollut
syypäänä eräänlaiseen petokseen taikka ainakin totuuden peittämiseen,
joka ei enää saa jatkua hetkeäkään. Minä toivon varmasti että annat
minulle anteeksi ajatellessasi syitäni, etkä --"
"Etkä mitä?"
"Etkä liian paljon hämmästy."
"Sinähän saat minun kovin uteliaaksi", sanoin. "Mikä on tämä salaisuus?
Minä luulen voivani kestää sen paljastamisen."
"Kuule sitten", hän sanoi. "Sinä ihmeellisenä yönä, joillain sinut
ensi kerran näimme, oli tietysti hartaana pyrkimyksenämme että voisit
päästä hämmästymästä useampaa niistä merkillisistä tapauksista, jotka
olivat tapahtuneet teidän päivienne jälkeen, kuin oli välttämättä
nähtävissäsi, ennenkuin olit täysin tuntoihisi päässyt. Tiesimme
että sinun aikanasi naiset yleisesti käyttivät pitkiä hameita, ja me
arvelimme että sinua epäilemättä oudosti hämmästyttäisi, jos näkisit
äitini ja minut nykyaikaisissa puvuissa. No niin, vaikka hameettomat
puvut ovat yleisesti -- jotenkin kaikkialla -- käytännössä useimmissa
tilaisuuksissa, on kaikkia mahdollisia pukuja, muinaisia ja nykyisiä,
kaikkien heimojen, ikäkausien ja sivistysasteiden, joko varastossa
tai mahdollisimman lyhyessä ajassa saatavissa puodeista. Meidän
oli sentakia sangen helppoa saada itsellemme vanhanaikuiset puvut,
ennenkuin isä sinut meille esitti. Hän kertoi että kansalla teidän
päivinänne oli satoja ajatuksia sopivaisuudesta ja soveliaisuudesta
naisten suhteen, joten oli paras näin tehdä. Voitko antaa meille
anteeksi, Julian, kun sillä tavoin olemme tietämättömyyttäsi
käyttäneet?"
"Edith", sanoin, "yhdeksännellätoista vuosisadalla oli sangen monia
laitoksia joita suvaitsimme, koska emme tienneet miten niistä päästä,
mutta hituistakaan parempaa niistä ajattelematta kuin te, ja yksi
niistä oli vaatetus jota naisemme käyttivät itseänsä salapukuun
pukeakseen ja rampautuakseen."
"Pääsen siis helpommalle!" huudahti Edith. "Minä suorastaan vihaan
näitä kauheita säkkejä, enkä tahdo niitä kantaa hetkeäkään kauempaa!"
Ja pyytäen minua odottamaan hän juoksi sisälle huoneeseen.
Viisi minuuttia ehkä odottelin lehtimajassa, jossa olimme istuneet,
ja kun sitten kuultuani keveitä askeleita ruohostossa katsahdin
ylöspäin näin Edithin silmissä hymyilevä kurillisuus seisovan edessäni
nykyaikaisessa puvussa. Olen nähnyt hänet siinä puvussa sadoissa
vaihdemuodoissa sen jälkeen ja olen perehtynyt sen taipuvaisuuteen
loppumattomiin vaihdoksiin, mutta minä en usko että suurinkaan
taiteilija värinsä ja talttansa avulla voisi uudelleen luoda minuun
sitä lumoavan hämmästyksen vaikutusta jonka tämä sangen yksinkertainen
ja nopeasti suoritettu pukeutuminen sai aikaan.
En tiedä miten kauan seisoin häntä katsellen ajattelemattakaan mitään
sanoa, mutta silmäni epäilemättä todistivat kyllin selvästi, miten
ihastuttavalta hän minusta näytti. Hän kuitenkin tuntui näkevän jotakin
muutakin minun ilmeissäni, sillä vihdoin hän sanoi:
"Antaisin mitä tahansa, jos saisin tietää mitä sinä mietit mielesi
pohjalla! Se mahtaa olla jotakin juhlallisen hullua. Miksi sinä käyt
niin punaiseksi?"
"Punastun itseäni", sanoin, enkä muuta tahtonut hänelle sanoa, vaikka
hän kovasti minua kiusasi. Nyt pitkän väliajan jälkeen voin sanoa
totuuden. Ensi tunteeni, lukuunottamatta valtavaa ihastustani, oli
ollut lievää hämmästystä sen ehdottoman levollisuuden ja tyyneyden
johdosta jolla hän kesti töllistelemiseni. Tämä on sellainen tunnustus
joka tuntunee käsittämättömältä kahdennenkymmenennen vuosisadan
lukijoista, ja Jumala suokoon etteivät he milloinkaan pääse sille
näkökannalle joka saattaisi heidät kykeneviksi sitä paremmin
ymmärtämään! Minun päivieni nainen, ellei ollut ammatillisesti
tottunut käyttämään tämänlaista pukua, olisi joutunut hämilleen ja
helposti kipeäksikin ainakin ajaksi niin terävän tarkastelun alaiseksi
jouduttuaan, vaikkakin tarkastaja olisi ollut veli tai isä. Minä olin
valmistautunut näkemään ainakin jotakin heikkoa hämmennystä Edithissä
ja siksi hämmästyin hänen käytöstapaansa joka yksin kertaisesti vain
osotti vilpitöntä tyytyväisyyttä ihailuni johdosta. Minä huomautan
tästä hetkellisestä kokemuksesta, koska se minusta aina on näyttänyt
erikoisen selkeällä tavalla kuvaavan sitä vaihdosta joka on tapahtunut
niin eri sukupuolten välisissä tavoissa kuin heidän sisäisessä
käytöksessäänkin entisen elämän jälkeen. Itseni puolustukseksi
täytyy minun kiirehtiä lisäämään että tämä ensimmäinen hämmästyksen
tunne hävisi samalla kuin se syntyikin, silmänräpäyksessä, kahden
sydämmen tykinnän välillä. Hänen kirkkaista levollisista silmistään
sain nykyaikaisen miehen katsantokannan naiseen nähden alituisesti
pysyväksi. Silloin punastuin häveten itseäni. Sen punastumisen
salaisuutta ei silloin olisi hurjain hevostenkaan avulla minusta
kiskottu, vaikka olen sen hänelle kertonut jo kauvan sitten.
"Minä ajattelin", sanoin, ja sitä myös todella ajattelin, "että meidän
tulee olla suuressa kiitollisuuden velassa kahdennenkymmenennen
vuosisadan naisille siitä että he ensi kerran ovat päästäneet näkyville
miesten puvun taiteelliset mahdollisuudet."
"Miesten puvun", hän kertasi, kuin ei olisi täysin ymmärtänyt
tarkoitustani. "Tarkoitatko minun pukuani?"
"Sitä tietysti; sehän on miehen puku, luullakseni, vai miten?"
"Miksi enemmän miehen kuin naisen?" hän vastasi yksinkertaisesti.
"Oh niin, unohdin hetkeksi, kenen kanssa puhun. Minä ymmärrän; sitä
pidettiin miehen pukuna teidän päivinänne, kun naiset pukeusivat
merenneidoiksi. Sinä kai pidät minua typeränä, kun en nopeammin
käsittänyt ajatustasi, mutta olenhan kertonut sinulle että olin huono
oppilas historiassa. Kaksi täyttä sukupolvea ovat nyt niin naiset kuin
miehetkin pitäneet tätä pukua, ja vain historian professorin mieleen
saattaisi juolahtaa ajatus sen omaksumisesta enemmän miehille kuin
naisille. Se on meistä vain ainoa luonnollinen ja sopiva pukukysymyksen
ratkaisu, joka on pääasiassa samallainen kummallekin sukupuolelle,
koska kummankin ruumiin muoto on sama yleisissä piirteissään."