Saan kokea uuden vaikutelman.
"Tohtori", sanoin tullessamme ulos pankista, "minulla on sangen
merkillinen tunne."
"Minkälainen tunne?"
"Se on vaikutelma jonka laista ei minulla koskaan ennen ole ollut",
sanoin, "enkä milloinkaan odottanut. Minusta tuntuu kuin haluaisin
lähteä työhön. Niin, Julian West, miljoonain omistaja, vetelehtijä
ammatiltaan, joka ei koskaan ole mitään hyödyllistä eläessään tehnyt
eikä koskaan tahtonut tehdä, tuntee itsensä vallanneen voittamattoman
halun kääriä ylös hihansa ja tehdä jotakin mikä vastaisi hänen
elämäänsä."
"Mutta", sanoi tohtori, "kongressi on julistanut teidät kansan
vieraaksi ja varta vasten vapauttanut teidät velvollisuuksista
yleisessä palveluksessa."
"Se on kaikki sangen hyvä ja minä ymmärrän sen hyväntahtoisuuden, mutta
minä alan tuntea etten saa nauttia mitään tietäessäni eläväni toisten
ihmisten kustannuksella."
"Mitä luulette sen olevan", sanoi tohtori hymyillen, "joka on teille
tuottanut tämän tunteen että elätte toisten kustannuksella, jota ette
kuten sanotte ole koskaan ennen tuntenut?"
"En ole koskaan ollut halukas itsetutkisteluihin", vastasin, "mutta
tunteen vaihto on sangen helppoa selvittää tässä asiassa. Minä huomaan
olevani yhteiskunnan piirissä jonka jokainen ruumiiltaan terve jäsen
suorittaa oman osansa sen aineellisen varakkuuden kokoamiseksi,
jota minäkin osaltani nautin. Merkillisen jäykät täytyisi sen
henkilön tunteet olla joka ei sellaisissa oloissa häpeäisi olla
yhtymättä toisiin ja tekemättä osaansa. Miksi en ymmärtänyt samalla
tavoin työvelvollisuuksia yhdeksännellätoista vuosisadalla? Siksi,
yksinkertaisesti ettei silloin ollut mitään työn jakojärjestelmää
taikka ei mitään järjestelmää ollenkaan. Siitä syystä ettei ollut
olemassa mitään rehellistä työjaon määräystä eikä edes oikeudellista
viittaustakaan siihen, jokainen joka voi, kieräili itsensä siitä
vapaaksi ja ne jotka eivät voineet siitä vapautua kirosivat
onnellisempia ja tekivätpä vielä niin paljon pahaakin kuin vain voivat.
Otaksukaamme että joku rikas nuori kansalainen, minun kaltaiseni, olisi
tuntenut halua suorittaa osansa. Miten hänen olisi tullut menetellä?
Ei ollut olemassa mitään yhteiskunnallista järjestöä jonka avulla
työ olisi voitu jakaa jonkinlaisilla oikeuden perusteilla. Ei ollut
mitään yhteistoiminnan mahdollisuutta. Meillä oli valittavana joko
käyttää hyväksemme talousjärjestelmän myöntämää etua elää toisten
kustannuksella taikka suoda heille etu elää meidän kustannuksellamme.
Meidän tuli kiivetä heidän hartioilleen, jos mielimme estää heitä
kiipeämästä meidän hartioillemme. Meidän täytyi joko nauttia etua
väärästä järjestelmästä taikka joutua sen uhreiksi. Ja kun toisessa
vaihtoehdossa ei ollut sen enempää siveellistä tyydytystä kuin
toisessakaan, me luonnollisesti pidimme ensin mainittua parempana.
Vilaukselta siivoimmat meistä kyllä tunnustivat sen äärettömän
halpamaisuuden jona täytyi pitää toimeentulonsa imemistä raatajilta,
mutta omaatuntoamme täydelleen rauhoitti talousjärjestelmä joka
näytti niin toivottomalta sekamelskalta että kukaan ei voinut nähdä
sen läpi, ei oikaista sitä eikä itse tehdä oikein sen vallitessa.
Minä voin vakuuttaa ettei kukaan minun seurapiiristäni, ei ainakaan
kukaan ystävistäni, joka olisi samoin kuin minä joutunut tänä aamuna
ehdottomasti yksinkertaisen, oikean ja yhdenvertaisen teollisuuskuorman
jakojärjestelmän vaikutuksen alaiseksi, olisi muuta voinut kuin tuntea
samaa kuin minäkin, kääriä hihansa ylös ja tarttua työhön."
"Siitä olen kyllä aivan varma", sanoi tohtori. "Teidän kokemuksenne
merkitsevällä tavalla vahvistaa sen vallankumoushistorian luvun joka
meille kertoo että kun nykyinen talousjärjestelmä oli perustettu,
niin ne jotka vanhan järjestelmän aikana olivat olleet mitä
parantumattomimpia laiskureita ja maankiertäjiä yhtyivät innostuneina
valtion palvelukseen tunnustaen uusien toimenpiteitten ehdottoman
oikeuden ja kohtuullisuuden. Mutta puhuaksemme nykyisestä asemastanne,
miksi ei minun aikaisempi ehdotukseni kelpaisi että te luennoissa
kertoisitte kansallemme yhdeksännestätoista vuosisadasta?"
"Minä arvelin ensiksi että se olisi hyvä aate", vastasin, "mutta
keskustelumme puutarhassa tänä aamuna on saanut minun uskomaan
että minä ja minun aikalaiseni olemme kaikkein viimeisiä niiden
ihmisten joukossa joilla on ollut jotakin järjellistä käsitystä
yhdeksännestätoista vuosisadasta, mitä se tarkoitti ja minne se oli
pyrkimässä. Kun olen ollut seurassanne muutamia vuosia, voin oppia
tarpeeksi omasta aikakaudestani puhuakseni siitä järjellisesti."
"Siinä kyllä on jotakin perää", vastasi tohtori. "Mutta
asiasta toiseen, näettekö tuota suurta rakennusta jossa on
torni aivan vastapäätä katuristeystä? Se on meidän paikallinen
teollisuustoimistomme. Ehkäpä arvellessanne mitä teidän tulisi tehdä
ollaksenne hyödyksi, haluaisitte oppia hiukan sitä järjestelmää jonka
perusteella kansamme valitsee toimintansa."
Minä heti suostuin ja astuimme katuristeyksen poikki toimistoon.
"Olen esittänyt teille tähän asti", sanoi tohtori, "vain
pääpiirteet yleisen teollisuuspalveluksemme järjestelmästä. Te
tiedätte että jokainen kumpaakin sukupuolta, ellei häntä jostain
syystä ole väliaikaisesti tai kokonaan vapautettu, astuu yleiseen
teollisuuspalvelukseen yhdenkolmatta vuotiaana ja kolme vuotta oltuaan
jonkinlaisena yleisenä oppilaana luokittamattomilla asteilla valitsee
erikoisen toimensa, ellei pidä parempana opiskella pitemmälle jotakin
tieteellistä ammattia varten. Kun noin miljoona nuorukaista, enemmän
tai vähemmän vuosittain valitsee toiminta-alansa, ymmärtänette että on
monimutkainen tehtävä kullekin sellaisen paikan löytäminen joka vastaa
sekä hänen omaa haluansa että yleisen palveluksen tarpeita."