LUKU V.

Saan kokea uuden vaikutelman.

"Tohtori", sanoin tullessamme ulos pankista, "minulla on sangen

merkillinen tunne."

"Minkälainen tunne?"

"Se on vaikutelma jonka laista ei minulla koskaan ennen ole ollut",

sanoin, "enkä milloinkaan odottanut. Minusta tuntuu kuin haluaisin

lähteä työhön. Niin, Julian West, miljoonain omistaja, vetelehtijä

ammatiltaan, joka ei koskaan ole mitään hyödyllistä eläessään tehnyt

eikä koskaan tahtonut tehdä, tuntee itsensä vallanneen voittamattoman

halun kääriä ylös hihansa ja tehdä jotakin mikä vastaisi hänen

elämäänsä."

"Mutta", sanoi tohtori, "kongressi on julistanut teidät kansan

vieraaksi ja varta vasten vapauttanut teidät velvollisuuksista

yleisessä palveluksessa."

"Se on kaikki sangen hyvä ja minä ymmärrän sen hyväntahtoisuuden, mutta

minä alan tuntea etten saa nauttia mitään tietäessäni eläväni toisten

ihmisten kustannuksella."

"Mitä luulette sen olevan", sanoi tohtori hymyillen, "joka on teille

tuottanut tämän tunteen että elätte toisten kustannuksella, jota ette

kuten sanotte ole koskaan ennen tuntenut?"

"En ole koskaan ollut halukas itsetutkisteluihin", vastasin, "mutta

tunteen vaihto on sangen helppoa selvittää tässä asiassa. Minä huomaan

olevani yhteiskunnan piirissä jonka jokainen ruumiiltaan terve jäsen

suorittaa oman osansa sen aineellisen varakkuuden kokoamiseksi,

jota minäkin osaltani nautin. Merkillisen jäykät täytyisi sen

henkilön tunteet olla joka ei sellaisissa oloissa häpeäisi olla

yhtymättä toisiin ja tekemättä osaansa. Miksi en ymmärtänyt samalla

tavoin työvelvollisuuksia yhdeksännellätoista vuosisadalla? Siksi,

yksinkertaisesti ettei silloin ollut mitään työn jakojärjestelmää

taikka ei mitään järjestelmää ollenkaan. Siitä syystä ettei ollut

olemassa mitään rehellistä työjaon määräystä eikä edes oikeudellista

viittaustakaan siihen, jokainen joka voi, kieräili itsensä siitä

vapaaksi ja ne jotka eivät voineet siitä vapautua kirosivat

onnellisempia ja tekivätpä vielä niin paljon pahaakin kuin vain voivat.

Otaksukaamme että joku rikas nuori kansalainen, minun kaltaiseni, olisi

tuntenut halua suorittaa osansa. Miten hänen olisi tullut menetellä?

Ei ollut olemassa mitään yhteiskunnallista järjestöä jonka avulla

työ olisi voitu jakaa jonkinlaisilla oikeuden perusteilla. Ei ollut

mitään yhteistoiminnan mahdollisuutta. Meillä oli valittavana joko

käyttää hyväksemme talousjärjestelmän myöntämää etua elää toisten

kustannuksella taikka suoda heille etu elää meidän kustannuksellamme.

Meidän tuli kiivetä heidän hartioilleen, jos mielimme estää heitä

kiipeämästä meidän hartioillemme. Meidän täytyi joko nauttia etua

väärästä järjestelmästä taikka joutua sen uhreiksi. Ja kun toisessa

vaihtoehdossa ei ollut sen enempää siveellistä tyydytystä kuin

toisessakaan, me luonnollisesti pidimme ensin mainittua parempana.

Vilaukselta siivoimmat meistä kyllä tunnustivat sen äärettömän

halpamaisuuden jona täytyi pitää toimeentulonsa imemistä raatajilta,

mutta omaatuntoamme täydelleen rauhoitti talousjärjestelmä joka

näytti niin toivottomalta sekamelskalta että kukaan ei voinut nähdä

sen läpi, ei oikaista sitä eikä itse tehdä oikein sen vallitessa.

Minä voin vakuuttaa ettei kukaan minun seurapiiristäni, ei ainakaan

kukaan ystävistäni, joka olisi samoin kuin minä joutunut tänä aamuna

ehdottomasti yksinkertaisen, oikean ja yhdenvertaisen teollisuuskuorman

jakojärjestelmän vaikutuksen alaiseksi, olisi muuta voinut kuin tuntea

samaa kuin minäkin, kääriä hihansa ylös ja tarttua työhön."

"Siitä olen kyllä aivan varma", sanoi tohtori. "Teidän kokemuksenne

merkitsevällä tavalla vahvistaa sen vallankumoushistorian luvun joka

meille kertoo että kun nykyinen talousjärjestelmä oli perustettu,

niin ne jotka vanhan järjestelmän aikana olivat olleet mitä

parantumattomimpia laiskureita ja maankiertäjiä yhtyivät innostuneina

valtion palvelukseen tunnustaen uusien toimenpiteitten ehdottoman

oikeuden ja kohtuullisuuden. Mutta puhuaksemme nykyisestä asemastanne,

miksi ei minun aikaisempi ehdotukseni kelpaisi että te luennoissa

kertoisitte kansallemme yhdeksännestätoista vuosisadasta?"

"Minä arvelin ensiksi että se olisi hyvä aate", vastasin, "mutta

keskustelumme puutarhassa tänä aamuna on saanut minun uskomaan

että minä ja minun aikalaiseni olemme kaikkein viimeisiä niiden

ihmisten joukossa joilla on ollut jotakin järjellistä käsitystä

yhdeksännestätoista vuosisadasta, mitä se tarkoitti ja minne se oli

pyrkimässä. Kun olen ollut seurassanne muutamia vuosia, voin oppia

tarpeeksi omasta aikakaudestani puhuakseni siitä järjellisesti."

"Siinä kyllä on jotakin perää", vastasi tohtori. "Mutta

asiasta toiseen, näettekö tuota suurta rakennusta jossa on

torni aivan vastapäätä katuristeystä? Se on meidän paikallinen

teollisuustoimistomme. Ehkäpä arvellessanne mitä teidän tulisi tehdä

ollaksenne hyödyksi, haluaisitte oppia hiukan sitä järjestelmää jonka

perusteella kansamme valitsee toimintansa."

Minä heti suostuin ja astuimme katuristeyksen poikki toimistoon.

"Olen esittänyt teille tähän asti", sanoi tohtori, "vain

pääpiirteet yleisen teollisuuspalveluksemme järjestelmästä. Te

tiedätte että jokainen kumpaakin sukupuolta, ellei häntä jostain

syystä ole väliaikaisesti tai kokonaan vapautettu, astuu yleiseen

teollisuuspalvelukseen yhdenkolmatta vuotiaana ja kolme vuotta oltuaan

jonkinlaisena yleisenä oppilaana luokittamattomilla asteilla valitsee

erikoisen toimensa, ellei pidä parempana opiskella pitemmälle jotakin

tieteellistä ammattia varten. Kun noin miljoona nuorukaista, enemmän

tai vähemmän vuosittain valitsee toiminta-alansa, ymmärtänette että on

monimutkainen tehtävä kullekin sellaisen paikan löytäminen joka vastaa

sekä hänen omaa haluansa että yleisen palveluksen tarpeita."

Yhdenvertaisuus · 第 12 / 101 题