Minä saan täydet oikeudet maassa.
Saapuessamme aamiaiselle naiset osottivat meille sangen
mieliäkiinnittävän uutispalasen jonka olivat löytäneet aamulehdistä.
Se ei todellakaan ollut sen vähäisempää kuin kertomus niistä
toimenpiteistä joihin Yhdysvaltain kongressi oli ryhtynyt minun
suhteeni. Yksimielisesti oli, kuten selville kävi, hyväksytty päätös,
joka kerrottuaan tavattoman henkiin palautumiseni yhteydessä olevat
seikat selvitti kaikki mahdolliset kysymykset, jotka saattoivat herätä
laillisesta olemassaolostani, julistaen minut Amerikan täysiarvoiseksi
kansalaiseksi ja kaikkiin kansalaisoikeuksiin ja erikoisetuihin
oikeutetuksi, mutta samalla myös kansan vieraaksi ja sellaisena
vapaaksi kaikista kansalaisille yleensä kuuluvista velvollisuuksista ja
palveluksista, paitsi jos minä haluaisin ne ottaa osakseni.
Kun olin tähän asti ollut Leeten taloudessa yksinomaan, oli tämä
melkein ensimmäinen viittaus jonka olin saanut yleisön suuresta ja
yleisestä osanotosta asiassani. Se osanotto, kuten sain tietää, oli
kohonnut minun persoonani yläpuolelle ja oli jo uudelleen elvyttänyt
yleisen harrastuksen yhdeksännentoista vuosisadan kirjallisuuden
ja politiikan ja eritoten sen muutoskauden historian ja filosofian
tutkimiseen, jolloin vanha järjestelmä vaihtui uuteen.
"Asia on niin", sanoi tohtori, "että kansa on vain suorittanut
kiitollisuuden velkansa ottaessaan teidät vieraaksensa, sillä te
olette nyt jo tehnyt enemmän kasvatuksellisten pyrintöjemme hyväksi
edistämällä historiallisia tutkimuksia kuin koko opettajarykmentti
olisi voinut toimeen saada elinaikanaan."
Palaten sitten jälleen kongressin päätökseen tohtori sanoi että se
hänen mielestään oli tarpeeton, sillä vaikka en ollutkaan muuta tehnyt
kuin nukkunut melkoisen pitkän ajan kansalaisoikeuteni vastineeksi, ei
kuitenkaan ollut olemassa mitään perustetta jonka nojalla voitaisiin
päättää että olin mitään niistä menettänyt. Olipa sen laita miten
tahansa, tämä päätös poisti kaiken epäilyksen minun asemastani, ja
hän arveli että meidän ensimmäiseksi aamiaisen jälkeen oli mentävä
Kansallispankkiin ja avattava siellä minun kansalaistilini.
"Tietysti", sanoin lähtiessämme kotoa, "olen iloissani että pääsen
vapautumaan välttämättömyydestä joka on pakottanut minun olemaan teidän
niskoillanne, mutta tunnustan että tuntuu hiukan alentavalta hyväksyä
lahjana tämä kansan jalomielinen tarjous toimeentulokseni."
"Paras Julian", vastasi tohtori, "minun on toisinaan hiukan vaikeata
täysin ymmärtää käsityskantaanne meidän laitoksistamme."
"Luulisinpa että se olisi kyllin helppoa tässä asiassa. Minusta tuntuu
kuin olisin yleisen armeliaisuuden esineenä."
"Ahaa", sanoi tohtori, "teistä tuntuu että kansa on osottanut teille
armoa, saattanut teidät kiitollisuuden velkaan. Teidän täytyy suoda
anteeksi ymmärtämättömyyteni, mutta asia on niin että me katsomme tätä
kansalaisten taloudellisen toimeentulon kysymystä kokonaan erilaiselta
näkökannalta. Me arvelemme että vaatimalla ja hyväksymällä itsellenne
kansalaisylläpidon te täytätte kansallisen velvollisuuden jonka kautta
saatatte kansan -- se on kansalaistoverienne yleisen yhteyden --
pikemmin suurempaan kiitollisuuden velkaan kuin mitä itse voitatte."
Käännyin katsomaan, eikö tohtori laskenut leikkiä, mutta hän oli
näöltään aivan vakava.
"Minun pitäisi nyt jo olla valmistunut huomaamaan että kaikki
on päinvastaista näinä päivinä", sanoin, "mutta totta puhuen,
mikä mullistus yhteistunteessa, sellaisena kuin se ymmärrettiin
yhdeksännellätoista vuosisadalla, aiheuttaa teitä väittämään että
hyväksyessäni aineellisen ylläpidon kansalta saatan sen suurempaan
kiitollisuuden velkaan kuin se minut?"
"Mielestäni on helppoa johtaa teidät se näkemään", vastasi tohtori,
"ollenkaan vaatimatta teitä poikkeamaan niistä päättelemistavoista
joihin aikalaisenne olivat tottuneet. Teillä oli luullakseni
käytännössä vapaa valtion ylläpitämä julkinen kasvatusjärjestelmä?"
"Oli."
"Mikä oli sen aate?"
"Ettei kansalainen ollut varma äänestäjä ilman kasvatusta."
"Aivan niin. Valtio ylläpiti sentakia suurilla kustannuksilla kansan
vapaata kasvatusta. Kansalaisille oli suureksi eduksi suostua tähän
kasvatukseen, aivan kuin tähän ylläpitoon suostuminen on teille, mutta
vielä enemmän oli valtion etujen mukaista että kansalainen siihen
suostui. Näettekö asian ydinkohtaa?"
"Voin kyllä huomata valtion etujen mukaista olevan että minä suostuin
kasvatettavaksi, mutta enpä oikein, miksi on valtiolle edullista että
suostun ottamaan osan yleisestä omaisuudesta."
"Kuitenkin siihen on sama syy, nimittäin yleinen etu hyvässä
hallituksessa. Me pidämme aivan itsestään selvänä periaatteena että
jokaisen joka ottaa osaa äänestykseen, tulee saada ei ainoastaan
kasvatusta, vaan myös tukipiste maassa, jotta yksityisedut sulautuvat
yhteen yleisten etujen kanssa. Kun jokaisen kansalaisen äänestyksessä
käyttämä valta on sama, niin taloudellisen tukipisteen tulee olla
sama, ja siten johdumme siihen syyhyn, miksi yleinen turvallisuus
vaatii että teidän tulee uskollisesti hyväksyä samallainen tukipiste
maassa ollenkaan lukuunottamatta sitä persoonallista etua minkä siten
tekemällä voitatte."
"Tiedättekö", sanoin, "että tämä teidän aatteenne että kullakin joka
äänestää tulee olla taloudellinen tukipiste maassa, on samallainen
jota meidän ylhäisimmät torymme [Amerikan vapautussodan aikana
tory-miehet olivat Englannin puoltajia ja vapautussodan vastustajia.
-- Suom. muist.] sangen kiinteästi vaativat, mutta heidän vetämänsä
käytännöllinen johtopäätös siitä oli aivan päinvastainen kuin se minkä
te olette vetäneet? He tahtoivat samoinkuin tekin saada selviönä
vahvistetuksi että valtiollisen vallan ja taloudellisen tukipisteen
maassa tuli kuulua yhteen, mutta käytännöllinen vaatimus jonka he
sen perusteella tekivät oli kielteinen myönteisen asemasta. Te
päättelette että koska taloudellisten etuisuuksien maassa tulee kuulua
yhteen äänestyksen kanssa, tulee kaikille joilla äänestysoikeus on
taata myös nämä etuisuudet. He päättelivät päinvastoin että kaikilla
joilla ei ollut taloudellista tukipistettä tuli ottaa äänioikeuskin
pois. Ystävieni joukossa oli useita jotka väittivät että jokin
sellainen äänioikeuden rajoitus oli välttämätön, jos mieli pelastaa
kansanvaltainen koe tappiosta."
"Se on", huomautti tohtori, "ehdotettiin kansanvaltaisuuskokeen
pelastamista hylkäämällä se. Se oli nerokas ajatus, mutta.
kansanvaltaisuuspa ei ollut koe joka oli hylättävissä, vaan kehitys
joka oli täydennettävä. Miten valtavalla tavalla kuvaakaan tämänlainen
aikalaistenne puhe -- äänioikeuden rajoittamisesta vastaamaan
kansalaisten taloudellista asemaa -- sitä ymmärtämättömyyttä
joka vallitsi järkevimpäinkin luokkain kesken teidän aikananne
kansanvaltaisuususkon merkityksen suhteen, jota he tunnustivat!
Kansanvaltaisuuden ensimäinen periaate on yksilön arvossa pitäminen.
Se arvo käsittää ihmisluonteen laadun, ja on oleellisesti sama
kaikissa yksilöissä, ja siksi on yhdenvertaisuus kansanvaltaisuuden
elinperiaate. Tämän yksilön oleellisen ja yhdenvertaisen arvon
alaiseksi täytyy taivuttaa kaikki aineelliset olosuhteet sekä
persoonalliset sattumat ja ominaisuudet. Inhimillisen olemuksen
kohottaminen persooniin katsomatta on järkähtämätön ja ainoa järkevä
kansanvaltaisen politiikan aihe. Asettakaahan tämän käsityksen rinnalle
aikalaistenne erinomainen käsitys äänioikeuden rajoittamisesta. He
havaitsivat aineelliset eroavaisuudet yksilöjen asioissa ja ehdottivat
yksilön oikeuksien ja arvon mukaannuttamista hänen aineellisten
olosuhteittensa mukaan, sen sijaan että olisivat mukaannuttaneet
aineelliset olosuhteet ihmisen oleellisen ja yhdenvertaisen arvon
mukaisiksi."
"Lyhyesti", sanoin, "samoin kuin me järjestelmämme valitessa teimme
ihmiset asiain mukaisiksi, pidätte te järkevämpänä muodostaa asiat
ihmisten mukaisiksi?"
"Se on todellakin", vastasi tohtori, "peruserotus vanhan ja uuden
järjestyksen välillä."
Kuljimme ääneti muutaman hetken. Vihdoin tohtori sanoi: "Minä koetin
muistella muuatta lausetta jota te äsken käytitte ja joka osotti laajaa
erotusta sen merkityksen välillä mitä samalla lauseella ymmärrettiin
teidän päivinänne ja mitä nykyään. Tahdoin sanoa: me ajattelemme että
jokaisella joka äänestää tulee olla omaisuustukipiste maassa, ja te
huomautitte että muutamilla ihmisillä oli sama aate teidän aikananne,
mutta sitä mitä me käsitämme tukipisteellä maassa ei kellään ollut eikä
voinut olla teidän talousjärjestelmänne aikana."
"Miksi ei?" kysyin. "Eikö ihmisillä jotka omistivat omaisuutta maassa
-- miljoonamiehellä, esimerkiksi, kuten minulla -- ollut tukipistettä
siinä?"
"Siinä suhteessa että hänen omaisuutensa oli maantieteellisesti
olemassa maassa saattoi sitä ehkä sanoa tukipisteeksi maan
piirissä, mutta ei tukipisteeksi maassa. Se oli yksinomaan jonkun
maapalasen omistamista taikka maan jonkun omaisuusosan omistamista,
ja omistaja vain kehitti tätä erikoisosaa ja piti siitä huolen
lopusta välittämättä. Sellainen erikoistukipiste taikka pyrkimys sen
saavuttamiseksi, kaukana siitä että olisi kehittänyt sen omistajasta
tai tavoittelijasta yhteishyvälle alttiin kansalaisen, saattoi hänestä
yhtä hyvin muodostaa vaarallisen kansalaisen, sillä hänen itsekkäät
etunsa olivat taipuvaisia suurentamaan hänen erikoistukipistettään
hänen kansalaistovereinsa ja yleisetujen kustannuksella. Teidän
miljoonamiehenne -- tietysti persoonallisesti tarkoittamatta teitä --
näyttävät olleen vaarallisin kansalaisluokka mitä teillä oli, ja sitä
juuri tuli odottaa kun heillä oli se mitä te sanotte tukipisteeksi
maassa, vaan jota me emme siksi sano. Sillä tavalla omistetulla
omaisuudella saattoi olla vain jaottava ja yhteiskunnallisvastainen
vaikutus.
"Me tarkoitamme tukipisteellä maassa jotakin sellaista jota kukaan ei
ollut mahdollinen omistamaan, ennenkuin taloudellinen yhteisetuisuusoli
sijoitettu kapitaalin yksityisomistuksen tilalle. Itse kullakin, niin
miehellä kuin naisella, tietysti on oma kotinsa ja oma maapalansa,
jos sitä haluaa, ja aina niin miehellä kuin naisellakin omat tulonsa
mielensä mukaan käytettäväksi; mutta ne ovat vain käytettäviksi
luovutettuja eivätkä ne, kun aina ovat samanlaisia, voi tuottaa mitään
perustetta epäsovulle. Kansan kapitaali, kaiken tämän käytännön lähde,
on jakamattomasti kaikkien yhteinen, ja mahdotonta on että mitään
itsekkäistä perusteista johtuvia riitoja syntyisi tämän yhteisedun
hallitsemisesta, josta kaikki yksityisedut riippuvat, miten mielipiteet
sitten toisistaan eroavaisivatkin. Kansalaisen osuus tässä yhteisessä
pääomassa on eräänlainen tukipiste maassa joka tekee mahdottomaksi
toisen edun loukkaamisen loukkaamatta samalla omaa etua taikka oman
edun edistämisen samalla tavalla kaikkia toisia etuja edistämättä. Sen
taloudelliseen laajuuteen nähden sanottakoon että se saattaa 'kultaisen
säännön' hallituksen itsetoimivaksi periaatteeksi. Mitä tahdomme tehdä
itsellemme, se meidän täytyy välttämättä tehdä toisillekin. Aina
siihen asti kun taloudellinen yhteisetuisuus teki mahdolliseksi tässä
muodossa toteuttaa aate että kullakin kansalaisella tuli olla tukipiste
maassa, ei kansanvaltaisuus järjestelmällä ollut milloinkaan ollut
mahdollisuutta kehittää taipumuksiansa."
"Näyttää siltä", sanoin, "että teidän taloudellisen yhdenvertaisuuden
perusperiaatteenne, jonka minä olen luullut pääasiallisesti tähtäävän
ja tarkoittavan kansan aineellisen hyvinvoinnin etua, onkin aivan yhtä
paljon valtiollisen politiikan periaatetta hallituksen varmentamiseksi."
"Niin se varmaan on", vastasi tohtori. "Meidän taloudellinen
järjestelmämme on yhtä valtioviisas kuin inhimillinenkin toimenpide.
Tiedättehän että jokaisen hallituksen vaikuttavaisuuden tai
pysyväisyyden ensi ehtona on että hallitusvalta suoraan, muuttumatta
ja ylinnä harrastaa yleistä hyvinvointia -- se on, koko valtion
kukoistusta erillään sen kaikista osista. Monarkian vahvana puolena
oli ollut se että kuningas maan omistajana itsekkäistä syistä tätä
harrastusta tunsi. Virkavaltaisella hallitusmuodolla oli yksinomaan
tästä syystä aina jonkinlaista raakalaatuista vaikuttavaisuutta.
Toiselta puolen oli kansanvaltaisuuden tuhoavana heikkoutena sen
negatiivisen jakson aikana ennen suurta vallankumousta se että
kansalla, joka oli hallitsija, oli yksilöllisesti vain epäsuoraa ja
kuviteltua harrastusta valtioon kokonaisuudessaan tai sen koneistoon
nähden -- sen todellinen, pääasiallinen, muuttumaton ja suoranainen
harrastus oli keskittyneenä persoonalliseen kohtaloon, yksityiseen
tukipisteeseen, erillään ja vastakkaisena yleisestä tukipisteestä.
Innostuksen hetkinä he saattoivat yhtyä kannattamaan yhteiskuntaa,
mutta enimmäkseen tällä ei ollut mitään valvojaa, vaan oli alttiina
ihmisten ja puolueitten suunnitteluille jotka kokivat ryöstää
yhteiskuntaa ja käyttää hallituskoneistoa persoonallisiin tai
puoluetarkoituksiin. Tämä oli kansavaltaisuusrakenteen heikkoutta,
jonka vuoksi se ensi nuoruutensa elettyään muuttui vaihdellen sikäli
kuin rikkauden erilaisuus kehittyi kaikista hallitusmuodoista
mädänneimmäksi ja arvottomimmaksi ja herkimmäksi väärinkäytökselle
ja turmelukselle itsekkäisten, persoonallisten ja luokkatarkoituksen
hyväksi. Sitä heikkoutta kesti niin kauvan kuin maan kapitaali,
sen taloudelliset edut, olivat yksityisten käsissä ja se voitiin
parantaa vain yksityiskapitalismin perinpohjaisella hävittämisellä
ja yhdistämällä kansan kapitaalin yhteisen valvonnan alaiseksi. Kun
tämä oli tehty, niin sama taloudellinen peruste -- joka kapitaalin
ollessa yksityisten käsissä pyrki hävittämään sen yleisen innon joka
on kansanvaltaisen elämän henki -- tuli mitä voimakkaimmaksi yhteen
liittäväksi mahdiksi ja saattoi kansan hallituksen ei ainoastaan
ihanteellisesti kaikkein oikeuden mukaisimmaksi, vaan käytännöllisesti
kaikkein menestyksellisimmäksi ja vaikuttavimmaksi valtiolliseksi
järjestelmäksi. Kansalainen joka tähän asti oli ollut yhden osan
esitaistelijana jälellä olevaa vastaan, tuli tässä vaihdoksessa
kokonaisuuden valvojaksi."