LUKU III.

Minä saan täydet oikeudet maassa.

Saapuessamme aamiaiselle naiset osottivat meille sangen

mieliäkiinnittävän uutispalasen jonka olivat löytäneet aamulehdistä.

Se ei todellakaan ollut sen vähäisempää kuin kertomus niistä

toimenpiteistä joihin Yhdysvaltain kongressi oli ryhtynyt minun

suhteeni. Yksimielisesti oli, kuten selville kävi, hyväksytty päätös,

joka kerrottuaan tavattoman henkiin palautumiseni yhteydessä olevat

seikat selvitti kaikki mahdolliset kysymykset, jotka saattoivat herätä

laillisesta olemassaolostani, julistaen minut Amerikan täysiarvoiseksi

kansalaiseksi ja kaikkiin kansalaisoikeuksiin ja erikoisetuihin

oikeutetuksi, mutta samalla myös kansan vieraaksi ja sellaisena

vapaaksi kaikista kansalaisille yleensä kuuluvista velvollisuuksista ja

palveluksista, paitsi jos minä haluaisin ne ottaa osakseni.

Kun olin tähän asti ollut Leeten taloudessa yksinomaan, oli tämä

melkein ensimmäinen viittaus jonka olin saanut yleisön suuresta ja

yleisestä osanotosta asiassani. Se osanotto, kuten sain tietää, oli

kohonnut minun persoonani yläpuolelle ja oli jo uudelleen elvyttänyt

yleisen harrastuksen yhdeksännentoista vuosisadan kirjallisuuden

ja politiikan ja eritoten sen muutoskauden historian ja filosofian

tutkimiseen, jolloin vanha järjestelmä vaihtui uuteen.

"Asia on niin", sanoi tohtori, "että kansa on vain suorittanut

kiitollisuuden velkansa ottaessaan teidät vieraaksensa, sillä te

olette nyt jo tehnyt enemmän kasvatuksellisten pyrintöjemme hyväksi

edistämällä historiallisia tutkimuksia kuin koko opettajarykmentti

olisi voinut toimeen saada elinaikanaan."

Palaten sitten jälleen kongressin päätökseen tohtori sanoi että se

hänen mielestään oli tarpeeton, sillä vaikka en ollutkaan muuta tehnyt

kuin nukkunut melkoisen pitkän ajan kansalaisoikeuteni vastineeksi, ei

kuitenkaan ollut olemassa mitään perustetta jonka nojalla voitaisiin

päättää että olin mitään niistä menettänyt. Olipa sen laita miten

tahansa, tämä päätös poisti kaiken epäilyksen minun asemastani, ja

hän arveli että meidän ensimmäiseksi aamiaisen jälkeen oli mentävä

Kansallispankkiin ja avattava siellä minun kansalaistilini.

"Tietysti", sanoin lähtiessämme kotoa, "olen iloissani että pääsen

vapautumaan välttämättömyydestä joka on pakottanut minun olemaan teidän

niskoillanne, mutta tunnustan että tuntuu hiukan alentavalta hyväksyä

lahjana tämä kansan jalomielinen tarjous toimeentulokseni."

"Paras Julian", vastasi tohtori, "minun on toisinaan hiukan vaikeata

täysin ymmärtää käsityskantaanne meidän laitoksistamme."

"Luulisinpa että se olisi kyllin helppoa tässä asiassa. Minusta tuntuu

kuin olisin yleisen armeliaisuuden esineenä."

"Ahaa", sanoi tohtori, "teistä tuntuu että kansa on osottanut teille

armoa, saattanut teidät kiitollisuuden velkaan. Teidän täytyy suoda

anteeksi ymmärtämättömyyteni, mutta asia on niin että me katsomme tätä

kansalaisten taloudellisen toimeentulon kysymystä kokonaan erilaiselta

näkökannalta. Me arvelemme että vaatimalla ja hyväksymällä itsellenne

kansalaisylläpidon te täytätte kansallisen velvollisuuden jonka kautta

saatatte kansan -- se on kansalaistoverienne yleisen yhteyden --

pikemmin suurempaan kiitollisuuden velkaan kuin mitä itse voitatte."

Käännyin katsomaan, eikö tohtori laskenut leikkiä, mutta hän oli

näöltään aivan vakava.

"Minun pitäisi nyt jo olla valmistunut huomaamaan että kaikki

on päinvastaista näinä päivinä", sanoin, "mutta totta puhuen,

mikä mullistus yhteistunteessa, sellaisena kuin se ymmärrettiin

yhdeksännellätoista vuosisadalla, aiheuttaa teitä väittämään että

hyväksyessäni aineellisen ylläpidon kansalta saatan sen suurempaan

kiitollisuuden velkaan kuin se minut?"

"Mielestäni on helppoa johtaa teidät se näkemään", vastasi tohtori,

"ollenkaan vaatimatta teitä poikkeamaan niistä päättelemistavoista

joihin aikalaisenne olivat tottuneet. Teillä oli luullakseni

käytännössä vapaa valtion ylläpitämä julkinen kasvatusjärjestelmä?"

"Oli."

"Mikä oli sen aate?"

"Ettei kansalainen ollut varma äänestäjä ilman kasvatusta."

"Aivan niin. Valtio ylläpiti sentakia suurilla kustannuksilla kansan

vapaata kasvatusta. Kansalaisille oli suureksi eduksi suostua tähän

kasvatukseen, aivan kuin tähän ylläpitoon suostuminen on teille, mutta

vielä enemmän oli valtion etujen mukaista että kansalainen siihen

suostui. Näettekö asian ydinkohtaa?"

"Voin kyllä huomata valtion etujen mukaista olevan että minä suostuin

kasvatettavaksi, mutta enpä oikein, miksi on valtiolle edullista että

suostun ottamaan osan yleisestä omaisuudesta."

"Kuitenkin siihen on sama syy, nimittäin yleinen etu hyvässä

hallituksessa. Me pidämme aivan itsestään selvänä periaatteena että

jokaisen joka ottaa osaa äänestykseen, tulee saada ei ainoastaan

kasvatusta, vaan myös tukipiste maassa, jotta yksityisedut sulautuvat

yhteen yleisten etujen kanssa. Kun jokaisen kansalaisen äänestyksessä

käyttämä valta on sama, niin taloudellisen tukipisteen tulee olla

sama, ja siten johdumme siihen syyhyn, miksi yleinen turvallisuus

vaatii että teidän tulee uskollisesti hyväksyä samallainen tukipiste

maassa ollenkaan lukuunottamatta sitä persoonallista etua minkä siten

tekemällä voitatte."

"Tiedättekö", sanoin, "että tämä teidän aatteenne että kullakin joka

äänestää tulee olla taloudellinen tukipiste maassa, on samallainen

jota meidän ylhäisimmät torymme [Amerikan vapautussodan aikana

tory-miehet olivat Englannin puoltajia ja vapautussodan vastustajia.

-- Suom. muist.] sangen kiinteästi vaativat, mutta heidän vetämänsä

käytännöllinen johtopäätös siitä oli aivan päinvastainen kuin se minkä

te olette vetäneet? He tahtoivat samoinkuin tekin saada selviönä

vahvistetuksi että valtiollisen vallan ja taloudellisen tukipisteen

maassa tuli kuulua yhteen, mutta käytännöllinen vaatimus jonka he

sen perusteella tekivät oli kielteinen myönteisen asemasta. Te

päättelette että koska taloudellisten etuisuuksien maassa tulee kuulua

yhteen äänestyksen kanssa, tulee kaikille joilla äänestysoikeus on

taata myös nämä etuisuudet. He päättelivät päinvastoin että kaikilla

joilla ei ollut taloudellista tukipistettä tuli ottaa äänioikeuskin

pois. Ystävieni joukossa oli useita jotka väittivät että jokin

sellainen äänioikeuden rajoitus oli välttämätön, jos mieli pelastaa

kansanvaltainen koe tappiosta."

"Se on", huomautti tohtori, "ehdotettiin kansanvaltaisuuskokeen

pelastamista hylkäämällä se. Se oli nerokas ajatus, mutta.

kansanvaltaisuuspa ei ollut koe joka oli hylättävissä, vaan kehitys

joka oli täydennettävä. Miten valtavalla tavalla kuvaakaan tämänlainen

aikalaistenne puhe -- äänioikeuden rajoittamisesta vastaamaan

kansalaisten taloudellista asemaa -- sitä ymmärtämättömyyttä

joka vallitsi järkevimpäinkin luokkain kesken teidän aikananne

kansanvaltaisuususkon merkityksen suhteen, jota he tunnustivat!

Kansanvaltaisuuden ensimäinen periaate on yksilön arvossa pitäminen.

Se arvo käsittää ihmisluonteen laadun, ja on oleellisesti sama

kaikissa yksilöissä, ja siksi on yhdenvertaisuus kansanvaltaisuuden

elinperiaate. Tämän yksilön oleellisen ja yhdenvertaisen arvon

alaiseksi täytyy taivuttaa kaikki aineelliset olosuhteet sekä

persoonalliset sattumat ja ominaisuudet. Inhimillisen olemuksen

kohottaminen persooniin katsomatta on järkähtämätön ja ainoa järkevä

kansanvaltaisen politiikan aihe. Asettakaahan tämän käsityksen rinnalle

aikalaistenne erinomainen käsitys äänioikeuden rajoittamisesta. He

havaitsivat aineelliset eroavaisuudet yksilöjen asioissa ja ehdottivat

yksilön oikeuksien ja arvon mukaannuttamista hänen aineellisten

olosuhteittensa mukaan, sen sijaan että olisivat mukaannuttaneet

aineelliset olosuhteet ihmisen oleellisen ja yhdenvertaisen arvon

mukaisiksi."

"Lyhyesti", sanoin, "samoin kuin me järjestelmämme valitessa teimme

ihmiset asiain mukaisiksi, pidätte te järkevämpänä muodostaa asiat

ihmisten mukaisiksi?"

"Se on todellakin", vastasi tohtori, "peruserotus vanhan ja uuden

järjestyksen välillä."

Kuljimme ääneti muutaman hetken. Vihdoin tohtori sanoi: "Minä koetin

muistella muuatta lausetta jota te äsken käytitte ja joka osotti laajaa

erotusta sen merkityksen välillä mitä samalla lauseella ymmärrettiin

teidän päivinänne ja mitä nykyään. Tahdoin sanoa: me ajattelemme että

jokaisella joka äänestää tulee olla omaisuustukipiste maassa, ja te

huomautitte että muutamilla ihmisillä oli sama aate teidän aikananne,

mutta sitä mitä me käsitämme tukipisteellä maassa ei kellään ollut eikä

voinut olla teidän talousjärjestelmänne aikana."

"Miksi ei?" kysyin. "Eikö ihmisillä jotka omistivat omaisuutta maassa

-- miljoonamiehellä, esimerkiksi, kuten minulla -- ollut tukipistettä

siinä?"

"Siinä suhteessa että hänen omaisuutensa oli maantieteellisesti

olemassa maassa saattoi sitä ehkä sanoa tukipisteeksi maan

piirissä, mutta ei tukipisteeksi maassa. Se oli yksinomaan jonkun

maapalasen omistamista taikka maan jonkun omaisuusosan omistamista,

ja omistaja vain kehitti tätä erikoisosaa ja piti siitä huolen

lopusta välittämättä. Sellainen erikoistukipiste taikka pyrkimys sen

saavuttamiseksi, kaukana siitä että olisi kehittänyt sen omistajasta

tai tavoittelijasta yhteishyvälle alttiin kansalaisen, saattoi hänestä

yhtä hyvin muodostaa vaarallisen kansalaisen, sillä hänen itsekkäät

etunsa olivat taipuvaisia suurentamaan hänen erikoistukipistettään

hänen kansalaistovereinsa ja yleisetujen kustannuksella. Teidän

miljoonamiehenne -- tietysti persoonallisesti tarkoittamatta teitä --

näyttävät olleen vaarallisin kansalaisluokka mitä teillä oli, ja sitä

juuri tuli odottaa kun heillä oli se mitä te sanotte tukipisteeksi

maassa, vaan jota me emme siksi sano. Sillä tavalla omistetulla

omaisuudella saattoi olla vain jaottava ja yhteiskunnallisvastainen

vaikutus.

"Me tarkoitamme tukipisteellä maassa jotakin sellaista jota kukaan ei

ollut mahdollinen omistamaan, ennenkuin taloudellinen yhteisetuisuusoli

sijoitettu kapitaalin yksityisomistuksen tilalle. Itse kullakin, niin

miehellä kuin naisella, tietysti on oma kotinsa ja oma maapalansa,

jos sitä haluaa, ja aina niin miehellä kuin naisellakin omat tulonsa

mielensä mukaan käytettäväksi; mutta ne ovat vain käytettäviksi

luovutettuja eivätkä ne, kun aina ovat samanlaisia, voi tuottaa mitään

perustetta epäsovulle. Kansan kapitaali, kaiken tämän käytännön lähde,

on jakamattomasti kaikkien yhteinen, ja mahdotonta on että mitään

itsekkäistä perusteista johtuvia riitoja syntyisi tämän yhteisedun

hallitsemisesta, josta kaikki yksityisedut riippuvat, miten mielipiteet

sitten toisistaan eroavaisivatkin. Kansalaisen osuus tässä yhteisessä

pääomassa on eräänlainen tukipiste maassa joka tekee mahdottomaksi

toisen edun loukkaamisen loukkaamatta samalla omaa etua taikka oman

edun edistämisen samalla tavalla kaikkia toisia etuja edistämättä. Sen

taloudelliseen laajuuteen nähden sanottakoon että se saattaa 'kultaisen

säännön' hallituksen itsetoimivaksi periaatteeksi. Mitä tahdomme tehdä

itsellemme, se meidän täytyy välttämättä tehdä toisillekin. Aina

siihen asti kun taloudellinen yhteisetuisuus teki mahdolliseksi tässä

muodossa toteuttaa aate että kullakin kansalaisella tuli olla tukipiste

maassa, ei kansanvaltaisuus järjestelmällä ollut milloinkaan ollut

mahdollisuutta kehittää taipumuksiansa."

"Näyttää siltä", sanoin, "että teidän taloudellisen yhdenvertaisuuden

perusperiaatteenne, jonka minä olen luullut pääasiallisesti tähtäävän

ja tarkoittavan kansan aineellisen hyvinvoinnin etua, onkin aivan yhtä

paljon valtiollisen politiikan periaatetta hallituksen varmentamiseksi."

"Niin se varmaan on", vastasi tohtori. "Meidän taloudellinen

järjestelmämme on yhtä valtioviisas kuin inhimillinenkin toimenpide.

Tiedättehän että jokaisen hallituksen vaikuttavaisuuden tai

pysyväisyyden ensi ehtona on että hallitusvalta suoraan, muuttumatta

ja ylinnä harrastaa yleistä hyvinvointia -- se on, koko valtion

kukoistusta erillään sen kaikista osista. Monarkian vahvana puolena

oli ollut se että kuningas maan omistajana itsekkäistä syistä tätä

harrastusta tunsi. Virkavaltaisella hallitusmuodolla oli yksinomaan

tästä syystä aina jonkinlaista raakalaatuista vaikuttavaisuutta.

Toiselta puolen oli kansanvaltaisuuden tuhoavana heikkoutena sen

negatiivisen jakson aikana ennen suurta vallankumousta se että

kansalla, joka oli hallitsija, oli yksilöllisesti vain epäsuoraa ja

kuviteltua harrastusta valtioon kokonaisuudessaan tai sen koneistoon

nähden -- sen todellinen, pääasiallinen, muuttumaton ja suoranainen

harrastus oli keskittyneenä persoonalliseen kohtaloon, yksityiseen

tukipisteeseen, erillään ja vastakkaisena yleisestä tukipisteestä.

Innostuksen hetkinä he saattoivat yhtyä kannattamaan yhteiskuntaa,

mutta enimmäkseen tällä ei ollut mitään valvojaa, vaan oli alttiina

ihmisten ja puolueitten suunnitteluille jotka kokivat ryöstää

yhteiskuntaa ja käyttää hallituskoneistoa persoonallisiin tai

puoluetarkoituksiin. Tämä oli kansavaltaisuusrakenteen heikkoutta,

jonka vuoksi se ensi nuoruutensa elettyään muuttui vaihdellen sikäli

kuin rikkauden erilaisuus kehittyi kaikista hallitusmuodoista

mädänneimmäksi ja arvottomimmaksi ja herkimmäksi väärinkäytökselle

ja turmelukselle itsekkäisten, persoonallisten ja luokkatarkoituksen

hyväksi. Sitä heikkoutta kesti niin kauvan kuin maan kapitaali,

sen taloudelliset edut, olivat yksityisten käsissä ja se voitiin

parantaa vain yksityiskapitalismin perinpohjaisella hävittämisellä

ja yhdistämällä kansan kapitaalin yhteisen valvonnan alaiseksi. Kun

tämä oli tehty, niin sama taloudellinen peruste -- joka kapitaalin

ollessa yksityisten käsissä pyrki hävittämään sen yleisen innon joka

on kansanvaltaisen elämän henki -- tuli mitä voimakkaimmaksi yhteen

liittäväksi mahdiksi ja saattoi kansan hallituksen ei ainoastaan

ihanteellisesti kaikkein oikeuden mukaisimmaksi, vaan käytännöllisesti

kaikkein menestyksellisimmäksi ja vaikuttavimmaksi valtiolliseksi

järjestelmäksi. Kansalainen joka tähän asti oli ollut yhden osan

esitaistelijana jälellä olevaa vastaan, tuli tässä vaihdoksessa

kokonaisuuden valvojaksi."

Yhdenvertaisuus · 第 10 / 101 题