Päästyään kotiin söivät varkaat kiireesti aamiaisen jatkaen keskustelua
kuinka »kukkaro oli avattava ja kulta saatava turvalliseen paikkaan».
Apina oli onnettomuudeksi ponnistellut ulos tyynynpäällisestä heti
miesten päästyä taloon ja ryövärin lapset ympäröivät sen samassa
vaatien sen lemmikikseen. Miesten kertoessa, että se piti tapettaman,
nuorin lapsista, niin suloinen pieni tyttö, ettei huono isäkään voinut
olla häntä rakastamatta, puhkesi kyyneliin, ja pannen kätensä ryövärin
kaulaan pyysi ja rukoili tätä säästämään apinan henkeä ja sallimaan
hänen leikkiä sen kanssa. Niin konnamainen kuin mies olikin, oli
lapsella salaperäinen vaikutus häneen, ja vaikka ryöväri oli aikonut
heti tappaa Tarriaisen, päätti hän nyt, ettei lapsi saisi nähdä sitä,
eikä saisi tietää hänen sitä tehneen. Sitäpaitsi tahtoi hän salata
kylän asukkailta tekonsa, sillä Donald varmaankin tutkisi asiaa; niinpä
tulivat ryövärit vähän aikaa keskusteltuaan siihen päätökseen, että
Tarriainen oli tapettava salaa. Oli selvää, että jos he ampuisivat sen
tai hukuttaisivat, tai iskisivät puukolla sen kuoliaaksi, niin lapset
suuttuisivat, ja juttu varmaan kerrottaisiin näiden leikkikumppaneille
tullen siten pian Donaldin perheen tietoon. Siis hautoivat he sangen
pirullista suunnitelmaa. Ainoa tapa, millä Tarriaisen voi tappaa
niin ettei kukaan näkisi eikä kumpikaan heistä olisi läsnä tämän
tapahtuessa, oli räjähdyttää hänet. Tällä surmaamistavalla oli
toinenkin etu, jonka merkitystä kumpikaan ei mielellään tunnustanut,
mutta joka todellisuudessa merkitsi enemmän kuin mikään muu, ja pani
heidät ajattelemaan ruutia. Pohjaltaan olivat miehet pelkureita ja outo
uhkaus, minkä Donald oli lausunut heidän jättäessään hänen talonsa,
pelotti heitä tappamasta Tarriaista. Apina oli sangen salaperäinen
olento. Heillä ei ollut milloinkaan ollut mitään tekemistä sellaisen
elukan kanssa. Tarriaisen kasvoilla oli omituisen inhimillinen ilme ja
sen kylmäverinen tappaminen tuntui miesmurhalta. Niinpä oli sopivinta
käyttää ruutia ja he ryhtyivät heti valmistuksiin. Toisen miehen
jäädessä keittiöön, jottei perheessä syntyisi epäluuloja, toinen
työnnettyään taskuunsa pienen rasian kullankaivajan räjähdysainetta,
kaksi jalkaa sytytyslankaa ja narunpalasen meni metsään teeskennellen
kävelyttävänsä apinaa. Niin pian kuin matala tiheikkö oli katseitten
suojana, sitoi ryöväri apinan puunrunkoon. Sitten kiinnitti hän
ruutirasian apinan häntään ja sytytti toisen pään. Heti kun hän näki,
että sytytyslanka oli kunnollisesti alkanut palaa ja punainen liekki
hitaasti hiipi ylöspäin, juoksi hän takaisiin kotiin niin nopeasti
kuin pääsi. Sillä välin oli toinen mies ottanut harmonikan hyllyltä
ja soitteli nyt kaikin voimin estääkseen räjähdyksen kuulumasta.
Vaikka pyöveli olikin hengästynyt kotiin tultuaan, yhtyi hän remuten
tanssiin, jonka lapset olivat alkaneet harmonikan ruvetessa soimaan,
ja heti oli sellainen töminä ja kiljunta majassa, että se olisi voinut
tukahduttaa maanjäristyksestäkin syntyvän äänen. Äkkiä tuli pelottava
keskeytys. Avonaisesta ovesta hyppäsi apina sisään ja asettuen piirin
keskelle yhtyi tanssiin. Sen niskasta kieppui nauhanpalanen, jonka
pää oli palanut, mutta eniten nauratti lapsia pieni, apinan häntään
sidottu tinarasia, joka kalisi aina sen kääntäessä ruumistaan ja
näytti oudolta pieneltä hännän jatkolta. Se näytti palavan, sillä
pieniä savupuuskia nousi siitä ja sen pää hehkui punaisena. Tämän
kummituksen näkeminen sai ryövärit hetkeksi huutamaan pelosta, mikä
säikähdytti lapset aivan liikkumattomiksi. Miesten kasvot olivat
kauhusta lyijynharmaat ja muutamia sekunteja kului kummankaan
tulematta järkiinsä. Toinen mies tarttui kiivaasti lapsiin heittäen
nämä sikin sokin viereiseen huoneeseen heidän parkuessaan tuskasta
ja ihmetyksestä. Toinen, joka oli vastuunalainen teosta, näki, että
huoneen voi pelastaa ainoastaan työntämällä Tarriaisen ulkopuolelle,
ja ottaen Tarriaisen käsivarrelleen hän syöksyi ovelle. Niin nopea
kuin tämä liike olikin ei se kuitenkaan ollut tarpeeksi nopea.
Talossaolijat kuulivat korvia huumaavan räjähdyksen, talo tuli savua
täyteen, oviaukossa oli pudonneita puita, ja miehen mustunut ruumis
makasi voihkien hiiltyneitten jäännösten keskellä. Toinen ryöväri,
heidän vaimonsa ja lapsensa olivat vahingoittumattomia. Mutta kun savun
haihduttua oven luona olevaa ruumista oli tutkittu, oli kuin olisi
henki siitä ollut lähtenyt. Viikkoja häilyi ryöväri elämän ja kuoleman
välillä. Ei kuulu tähän tarinaan kertoa niistä tuskista, joita hän
kärsi tai sielunhädästä, minkä hän kesti, taikka kettoa kuinka hän
kuukausienkin jälkeen pelkäsi nousta vuoteestaan ja lähteä ulkoilmaan,
koska hän ei milloinkaan enää näkisi auringonpaistetta tai kukkia
sokeilla silmillään. Varmasti olivat Donaldin sanat toteutuneet. Vaikka
kullankaivaja oli jo lähettänyt sanan lähimmälle poliisiasemalle ja
ilmiantanut rikollisten miesten nimet, niin hän, kuultuaan edellisen
illan tapahtumat, jätti asian sikseen. Jumalan rangaistus oli nopeampi
kuin ihmisten.