Kuljettuaan pitkän matkan yli vuorten pääsi Donald Silver Creekissä
olevaan matalaan majaansa. Mutta Donaldin vaimo ei ottanut apinaa
vastaan aivan yhtä ystävällisesti. Ainoa lemmikkieläin, jonka heidän
lapsensa joskus olivat nähneet, oli kuguaarin poikanen. Sen oli
kullankaivaja eräänä päivänä pelastanut virrasta, johon se oli ollut
hukkumaisillaan. Donald oli luullut sitä joksikin uudenlaiseksi
kissanpoikaseksi, eikä ollut kulunut viikkoakaan, kun se jo hyppäsi
hänen pienen tyttärensä kimppuun ja iski kyntensä tämän niskaan,
ilmaisten täten, millaisen lelun Donald oli tuonut perheelleen —
kuguaari on vuorten leijona —. Senvuoksi epäili Donaldin vaimo kaikkia
lemmikkejä, ja apinan nähdessään oli hän varma siitä, että sekin oli
leijona eikä tahtonut päästää sitä lainkaan ovesta sisään. Mutta
Tarriainen tiesi toisenkin tien taloon kuin oven, ja lopulta oli
se hyväksytty lailliseksi perheenjäseneksi siitä yksinkertaisesta
syystä, ettei sitä voitu karkoittaa. Uusi vieras tuotti sangen
vähän haittaa kenellekään. Enimmäkseen kulki se päivisin Donaldin
kanssa kaivoksella. Se seurasi kullankaivajaa tämän mennessä työhön
aamulla hyppien hänen ympärillään kunnes tultiin kotiin aterialle,
Ja sangen pian sattui tapaus, mikä kokonaan lepytti Donaldin vaimon
outoa vierasta kohtaan. Donaldin kultakaivos oli huono. Hänen täytyi
tehdä varsin ankarasti työtä saadakseen tuota kallisarvoista pölyä,
jotta voi elättää perheensä, mutta hänen intoaan piti yllä alituinen
toivo siitä, että hän vielä löytäisi rikkaamman suonen ja laskisi
perustan varallisuudelleen. Kultaa saatiin siten, että otettiin
santaa ja soraa joen äyräältä ja pestiin se pannussa puhtaaksi, niin
että kevyemmät osaset erottuivat veden mukana pois jättäen kiiltävät
kultahiukkaset pohjalle. Joskus kului viikkokin kaivajan saamatta
enempää kuin sormustimellisen kultaa, mutta silloin tällöin löysi hän
jonkun herneenkokoisen möhkäleen. Eräänä päivänä sattui onnenpotkaus
Donaldin ollessa juuri sangen apealla mielellä. Hän oli ollut erittäin
alakuloinen sinä päivänä, sillä kultaa ei ollut lainkaan löytynyt hänen
vaivojansa palkkioksi sillä viikolla, ja perheen oli täytynyt lainata
rahaa sekä jauhoihin että vaatteisiin. Mutta apinaa sai hän kiittää
siitä, että voi mennä kotiin vaimonsa luo muassaan suurempi kultapala
kuin mitä laaksossa oli nähty moneen vuoteen. Tarriainen oli kirmannut
kuten tavallisesti sorakasalla, sen käpälät olivat irrottaneet muutamia
kiviä, ja näitten vieriessä alas oli Tarriainen varmaankin kiinnittänyt
huomionsa suuren möhkäleen keltaiseen kimallukseen, sillä samassa
tuokiossa oli se nostanut sen maasta ja asettanut häntäänsä heiluttaen
Donaldin jalkojen juureen. Kullankaivaja miltei itki ilosta ja ottaen
Tarriaisen syliinsä ikäänkuin se olisi ollut pieni lapsi, kiirehti
kotiin ilmoittamaan onnellisesta löydöstä. Sinä yönä oli perheellä
suuri juhla ja Tarriaisen malja juotiin väkevimmässä teessä, mitä
kaivosmökissä voitiin valmistaa. Olisivatpa he tienneet, mitä pian
tapahtuisi, eivät he ehkä olisi nukkuneet aivan näin rauhallisesti.