Junan saapuessa asemalle noin tuntia myöhemmin meni Donald
ravintolahuoneeseen juomaan kupin kaakaota vahvistaakseen hermojaan.
Hän oli juuri istumaisillaan paikalleen vaunussa, kun hän huomasi
ihmisjoukon asemasillalla vastapäätä junan loppupäässä olevaa
jarruvaunua. Suunnatessaan askeleensa paikkaa kohden ja katsoessaan
ryhmän päitten yli, oli hänen hämmästyksensä suuri, sillä hän
näki Tarriaisen istuvan koneistolla ja katsovan Donaldiin täysin
rauhallisesti. Toisella kourallaan piti se kiinni rautatangosta,
toisella raappi päätään; ja paitsi toisessa kyljessä olevaa tahraa
näytti apina täysin vahingoittumattomalta seikkailustaan huolimatta.
Muutamat Donaldin keltiksi lausumat sanat panivat sen hypähtämään
orreltaan kansanjoukon päitten yli Donaldin syliin, ja hetken kuluttua
olivat oudot ystävät jälleen matkaansa jatkamassa, niinkuin ei
mitään olisi tapahtunut. Junaan oli juuri tullut uusi konduktööri ja
Donald hieroi ystävyyttä hänen kanssaan kertomalla koko seikkailun,
niin että he saivat olla lopun matkaa rauhassa. Noin puolen yön
tienoissa pääsivät nuo kaksi pääteasemalleen, missä viettivät yön,
ja aamunsarastaessa istuivat he Silver Creekiin meneviin vaunuihin.
Donaldin tupa oli Silver Creekistä noin kahdenkymmenen penikulman
päässä. Sinne oli mentävä pitkin jalkapolkua vuorten yli, ja kokonaisen
päivän ankarasti ponnisteltuaan saapuivat he perille.