Seuraavana aamuna lähtivät Donald ja Tarriainen San Franciscosta
varhain aamujunalla matkalleen Silver Creekiin. Apinan ilmestyminen
rautatievaunuun tuotti paljon hauskuutta matkustajille, ja Donald
oli ollut helisemässä vastatessaan kaikkiin kysymyksiin, kuten oliko
se kuulunut hänen isoisänisälleen vai posetiivinsoittajalle. Pila
herkesi pian konduktöörin astuessa vaunuun. Tämä vaati Tarriaiselta
pilettiä, ja kun sitä ei ollut, sukeutui kiivas sananvaihto maksusta.
Donald sanoi maksavansa ainoastaan siinä tapauksessa, että konduktööri
näyttäisi taksakirjasta hänelle apinan kuljetusmaksun. Koska ei
oltu mainittu mitään apinan matkasta, kieltäytyi Donald maksamasta
centtiäkään, jolloin konduktööri meni pois luvaten juhlallisesti
työntää Tarriaisen pois junasta seuraavalla asemalla. Sille
saavuttaessa olivat Donald ja apina toisiinsa painautuneina nurkassa,
jälkimäinen lujasti puristautuneena suuren kullankaivajan käsivarsiin,
ja nähtyään tilanteen päätti konduktööri odottaa soveliaampaa aikaa.
Ja sopiva hetki tuli. Oli oikea hellepäivä vieläpä Californiankin
ilmastoon nähden, ja myöhään illansuussa nukahti Donald. Hänen
käsivartensa olivat yhä kiertyneenä apinan ympäri eikä konduktööri
olisi koskaan onnistunut aikeessaan, jollei sattuma olisi tullut hänen
avukseen. Junan lähestyessä tärkeätä asemaa oli joka matkalipusta
otettava osa pois. Amerikassa on rautatiepiletti toisinaan puoli
yardia pitkä, ja siitä reväistään palanen aina silloin tällöin.
Mukavuuden vuoksi on kullankaivajilla, paimenilla ja muilla tapana
pitää pilettiään suurten, leveälieristen huopahattujensa nauhassa,
ja Donaldin piletti oli tällaisessa mukavassa paikassa konduktöörin
astuessa sisään. Tämä sieppasi sen hatusta reväistäkseen palasen, kun
apina luullen hänen aikovan varastaa hyppäsi miehen kimppuun ja iski
hampaansa hänen ranteeseensa. Kiljahtaen tuskasta tarttui konduktööri
hyökkääjän kurkkuun, ja ennenkuin Donald saattoi tulla avuksi, heitti
hänet ulos ikkunasta. Tie teki juuri mutkan ja juna syöksyi 30
penikulman vauhdilla tunnissa, ja kun Donald ojensi päätään nähdäkseen,
mihin Tarriainen oli pudonnut, oli hänellä tuskin toivoa nähdä sitä
enää koskaan. Kaksi minuuttia tuijotti kullankaivaja paikkaa, joka
jäi yhä kauemmaksi, sitten kääntyi hän ympäri ja paiskasi sanaakaan
sanomatta konduktöörin permantoon.