Kullankaivaja Donald Mac Alsh Silver Creekista Californiasta ollessaan
sattumalta San Franciscossa, luki eräänä aamuna seuraavan palan San
Francisco Heraldista:
Merkillinen merijuttu. — Mermaidin kapteeni J. E. Dawkins, joka on
juuri saapunut satamaamme Liverpoolista, kertoo erään omituisen
tapahtuman. Noin kymmenen päivää sitten laivan juuri lähdettyä
kotisatamasta huomasi tähystäjä merellä esineen, jota hän luuli
suureksi merikäärmeeksi, mutta joka lähemmin tutkittaessa havaittiin
laivahylyksi. Paikkaa lähestyttäessä huomattiin siellä elävä olento,
joka näytti pieneltä pojalta, ja joka ilmeisesti vielä oli elossa,
sillä se tuntui pitävän kiinni taittuneesta maston jäännöksestä.
Kiireesti irroitettiin pieni vene laivamiesten tehdessä merkkejä
pojalle, että hän oli pelastettu. Epävarmuutta kesti noin puoli tuntia,
silloin palasi venhe tuoden mukanaan sen ihmeellisen tiedon, ettei
nähty olento ollutkaan poika vaan apina. Näyttäytyi hyödyttömäksi
etsiä ihmisruumiita, ja luultavaa on, että suuri haaksirikko on
tapahtunut. Ei tiedetä, mistä maasta laiva on ollut. Ainoana ohjeena
siitä ovat kirjaimet »vorni» eräässä hylynosassa, mistä ilmeisesti voi
muodostaa pelastusvenheen keulan. Mahdollisesti ovat nämä kirjaimet
italiankielisestä sanasta »Livorni» jonka sataman laivaluetteloa
parhaillaan tutkitaan.
Tässä uutisessa ei Donaldin mieltä — häntä kutsuttiin yleisesti Isoksi
Donaldiksi — suinkaan kiinnittänyt apina, vaan Mermaidin saapuminen.
Sillä kapteeni oli hänen ystävänsä ja oli tuonut hänelle tässä laivassa
muutamia työkaluja kotoa. Vaikka »Iso Donald» oli nyt kullankaivaja,
oli hän jo aivan poikana lähtenyt Scotlannista. Hänen isänsä oli pieni
farmari Skyessä, ja tämän varhain kuoltua muutti perhe Amerikkaan.
Koska Donald oli tullut San Franciscoon juuri noita työkaluja hakemaan,
meni hän heti satamaan, ja Mermaidin' löydettyään astui laivaan. Kun ei
kannella ollut ketään näkyvissä, istui Donald köysikasalle odottamaan.
Tuskin oli hän ollut siinä kolmeakaan minuuttia, kun takkuinen pää ja
kaksi kiiltävää silmää äkkiä työntyi esille luukusta, ja täysikasvuinen
apina hypähti hänen eteensä tuijottaen häntä vasten naamaa. Tämän
näyn pahasti säikähdyttämänä komensi Donald elukan menemään tiehensä,
mutta juuri hänen tätä sanoessaan juoksi apina hänen taakseen ja
kiersi pitkät, karvaiset käsivartensa Donaldin kaulaan. Kullankaivaja
ravisteli sitä peloissaan ja koetti juosta rannalle, mutta apina
seurasi iloisesti hyppien hänen ympärillään ja ajaen häntä takaa pitkin
satamaa. Pian Donald kuitenkin huomasi, ettei apina tarkoittanut mitään
pahaa, ja muutamia päiviä myöhemmin keksi hän, mistä tuo äkillinen
kiintymys vieraaseen johtui. Kapteeni kertoi hänelle, ettei apina
tiettävästi milloinkaan ennen ollut käyttäytynyt sillätavoin. Donald
muisti, että äkisti puhuessaan apinalle hän oli käyttänyt keltinkieltä.
Luulen, että hänen säikähtäessään tuo poikuusaikojen kieli oli tullut
hänen huulilleen, ja vaistomaisesti käytti hän sanoja: »Imich air
falbh», mikä merkitsee: »Mene pois». Donaldin huomio kiintyi tähän
seikkaan sen johdosta, että milloin hyvänsä hän myöhemmin käytti
ylämaan murretta, apina silminnähtävästi ilostui. Tämän omituisuuden
voi kullankaivaja selittää ainoastaan siten, että apina aikaisemmin
oli kuulunut jollekulle keltinkieltä puhuvalle henkilölle — selitys,
jota ihmiset yleensä nauravat. Siitä huolimatta pysyi kullankaivaja
väitteessään, että apina ymmärsi kelttiä, ja hän puhui harvoin sille
mitään muuta kieltä. Luonnollisesti sanovat ihmiset, että Donald
aivan yksinkertaisesti tahtoi näyttää osaavansa kahta kieltä. En
tiedä, ostiko kullankaivaja apinan, vai antoiko kapteeni sen hänelle,
tai karkasiko se, mutta varmaa on, että tästä lähtien se kuului
Donaldille. Kun hän jätti laivan työkaluineen, seurasi apina mukana
juosten koko tien hänen kintereillään kuin koira kunnes hän pääsi
asuntoonsa. Kun kullankaivaja meni huoneeseen ja sulki ovensa, jäi
apina ulkopuolelle. Kymmenen minuuttia sen ilmestymisen jälkeen olivat
kaikki San Franciscon pojat kerääntyneet tälle kadulle. Heitä oli
tungokseen asti oven ympärillä, niin että liikenne miltei senvuoksi
pysähtyi; ja poliisin täytyi tulla paikalle. Tämä oli melkolailla
vihoissaan huomatessaan, että vain apina esitti voimisteluharjoituksia
ovenkolkuttimessa. Soittaen rajusti kelloa määräsi hän Donaldin
päästämään sisään apinansa. Tämä vastasi lempeästi, ettei ollut
apinasta vastuussa, mutta poliisi sanoi, että hänet haastettaisiin
oikeuteen »liikenteen sulkemisesta ja rauhan rikkomisesta», jollei hän
ottaisi vierastaan vastaan. Siksipä oli Donaldin alistuttava, sillä
hän näki, ettei San Franciscossa olisi rauhaa ennenkuin tuo itsepäinen
elukka olisi saanut tahtonsa täytetyksi ja olisi onnellisesti oven
sisäpuolella. Sinä yönä oli Donaldilla vakava keskustelu apinan
kanssa tämän istuessa suorana tuolillaan illallispöydässä. Hän sanoi
sille, että jos se käyttäytyisi siivosti, ottaisi hän sen mukaansa
kalliovuorille kultaa kaivamaan. Apina näytti ymmärtävän, sillä se
laski alas juustomöhkäleen, jota se parhaillaan söi, hyppäsi tuoliltaan
ja painautui Ison Donaldin kylkeen. Vain yksi tapaus sattui enää tänä
yönä: Donald antoi apinalle nimen. Hän risti sen »Tarriaiseksi» — koska
se oli takertunut häneen kiinni.