Kolme päivää apinan hirttämisen jälkeen ei se lähestynyt paimenta eikä
majaa. Apina on tuntehikas olento. On jo tarpeeksi joutua hirteen
roikkumaan ja miltei menettää henkensä, mutta saada jättiläiskäärme
kaulansa ympäri ja punapuutanko niskaansa on enemmän kuin mitä kukaan
itseään kunnioittava eläin voi kestää. Senvuoksi kulutti Vekkuli
kokonaan päivänsä lampaitten kaitsemiseen. Kolme päivää se paimensi
laumaa pumpunvarsi erinomaisen hyvänä apunaan. Ei ollut edes ruohoakaan
lauman pureskeltavana koko aikana. Pitkää, mieletöntä pakoa oli
jatkunut yötä ja päivää. Lampaat kuolivat nälkään. Vanha lammas horjui
lopen uupuneena. Koko lauma oli tuhon oma. Todellakaan ei saarella
ollut naulaakaan tervettä lampaanlihaa hirmuhallituksen päätyttyä.
Miksi ei paimen pannut tikkuakaan ristiin sen hyväksi? Siksi että
hänellä oli paljon tärkeämpää tehtävää näinä kolmena päivänä, kuten
saamme nähdä. Kun paimenen vaimo meni alas kaivolle sinä aamuna
noutamaan vettä puuroa varten, huomasi hän kaivon olevan raunioina.
Hän tuli takaisin ilmoittamaan uutisen paimenelle väittäen salaman
lyöneen siihen. Paimen varoi ilmaisemasta mitään, vaan pujahti heti
synkkänä ulos tarkastaakseen vielä kerran hävitystä. Se oli suurempi
kuin mitä hän oli luullutkaan. Pumpun täytyi olla sekä ilma- että
vesitiiviin, mutta tämä pumppu oli rikki, monesta kohdin aivan
särkynyt. Ei ollut juoma- eikä puurovettä ennenkuin putki oli korjattu.
Senvuoksi oli paimen koko tämän päivän korjaillut ja hakkaillut,
liimannut ja sitonut. Koko seuraavan päivän teki hän samaa. Hän ei
saanut syötävää eikä juotavaa, ei kukaan saanut syötävää eikä juotavaa.
Lapsi parat olivat pysyneet elossa yhden ainoan vadillisen avulla,
se oli ollut sattumalta huoneessa, mutta nyt juuri oli tämä loppunut
ja he itkivät nälästä. Jos tosiaankin tätä janoa ja nälänhätää olisi
kestänyt muutaman päivän kauemmin, olisi saari varmaankin jäänyt
»asumattomaksi,» niinkuin se oli karttaan merkittykin.
Neljännen päivän aamuna oli pumppu korjattu; ja oli se taas veden
ja ilman pitävä. Siitä puuttui vain kädensija. Ei auttanut muu kuin
koettaa saada Vekkuli kiinni, sillä saarella ei ollut mitään muuta,
mistä saada kädensija. Mutta juuri silloin ei Vekkuli tahtonut joutua
kiinni. Se istui sillä hetkellä oven kynnyksellä katsellen pumpun
ympärillä olevaa ryhmää. Kaikkien ollessa ulkona oli se käyttänyt
tilaisuutta hyväkseen saadakseen kunnollisen aamiaisen — koko
jauhohinkalon sisällyksen — ja nautti juuri lepohetkestä ennen sodan
uudistumista. Paimen oli yhdellä harppauksella sen vieressä, mutta
oi voi! Vekkulin kaulassa ei ollutkaan hänen etsimäänsä. Kulunut
köydenpätkä riippui siinä, mutta pumpunvarsi oli mennyt matkojaan.
Kesti kauemmin kuin kaksi päivää ennenkuin se löytyi. Jokainen saaren
kolkka oli tarkasti tutkittu. Vieläpä nuorinta edellisenkin lapsen oli
täytynyt ottaa osaa etsimiseen. Yötä ja päivää olivat kaikki työssä; ja
vihdoin viimeinkin oli paimenen vaimo löytänyt sen kanin kuopasta. Koko
tänä aikana ei kukaan joutanut tappamaan Vekkulia. Mutta seitsemäntenä
päivänä nousi paimen ylös murhanhimo silmissä. Apinaa ei voitu ampua
eikä hirttää; jäi siis jäljelle vain hukuttaminen. Siksi sitoi hän ison
kiven apinan kaulaan ja talutti sen suuren, mereen pistävän kallion
reunalle.
Sata jalkaa alapuolella päilyi meri peilikirkkaana ja hakiessaan syvää
kohtaa näki paimen suurten merikasvien ja vuokkojen sekä hyytelökalojen
kelluvan liikkumattomina kristallinkirkkaassa vedessä. Sitten otti hän
apinan ja kiven suuriin kouriinsa, tutki nopeasti solmun ja viskasi sen
äkkiä kallion yli.
Paimen olisi nyt paljon mieluummin vetäytynyt pois näyttämöltä. Mutta
hän ei uskaltanut. Hän ei voinut luottaa tähän apinaan. Paimen tahtoi
perheensä ja itsensä vuoksi saada varmuuden sen kuolemasta. Senvuoksi
tirkisti hän yli kallion ja näki meren pärskyvän ja vartioi väreilyn
selkeämistä siksi kunnes jokainen raakku näkyi pohjassa. Aivan varmaan
oli Vekkuli siellä alhaalla tähtikalojen seassa lujasti kiinnitettynä
sinne hautakivineen pätkä hyvää köyttä ankkuriketjunaan. Ensimäisen
kerran senjälkeen kuin Vekkuli oli astunut saarelle, hengitti paimen
nyt vapaasti. Sitten kulki hän hitaasti takaisin kotiin ja kertoi
tarinan Vekkulin lopusta.
Ei ollut vielä keskiyökään kun Vekkuli tuli takaisin. Selväähän oli,
että Vekkuli tulisi takaisin, että nuora irtautuisi kivestä tai
katkeisi tai puraisisi sen suuri kala poikki tai jotakin tapahtuisi,
ja vaikkapa mitään tällaista ei olisi sattunutkaan, aivan varmaa on,
että puolenyön aikaan Vekkuli kiipesi ylös majalle. Ehkäpä minun
pitäisi sanoa hänen tulleen alas, sillä se tuli tapansa mukaan sisään
savupiipusta. Mutta vasta seuraavassa luvussa kerrotaan mitä tietä tuo
kummallinen eläin pelastui vesihaudastaan.