Kuka hän oli?
Kun Hetherwick myöhään samana iltana istui asunnossaan, miettien
sen päivän tapahtumia, kuului portaista askelten kuminaa ja ovelle
kolkutettiin. Sisään astui Matherfield, joka silmissään ilmeikäs
katse heittäytyi lähimpään nojatuoliin.
"Taivaan tähden, herra Hetherwick, antakaa minulle tilkkanen
tuota wiskyä!" hän huudahti. "Olen lopen väsynyt -- ja peräti
pettymyksenkin vallassa! Millaisen päivän olenkaan viettänyt
vainutessani sitä naista! Ja yksin Jumala tietää, mitä se kaikki
merkitsee -- minulla ei siitä ole aavistustakaan!"
Hetherwick tarjosi ilmeisesti perin uupuneelle vieraalleen wiskyä
ja soodaa, odottaen sitten, kunnes tämä oli juonut siitä kelpo
siemauksen. Sitten hän istuutui omalle tuolilleen ja otti piippunsa.
"Teillä ei taitanut olla varsin myötäinen päivä, Matherfield", hän
virkkoi. "Toivottavasti se ei ollut tyyten harhaantunut ote."
"Siihen se päätyy sittenkin!" tuskitteli Matherfield. "Ajatelkaahan!
Näin vaivaa loputtomasti, ja sitten hän pujahti tiehensä aivan nenäni
edestä! Mutta kerron teille kaikki, juuri sitä varten poikkesin
luoksenne. Kun tulin ulos talosta St. Maryn pengermän varrella,
kääntyi hän parhaillaan kadunkulmauksesta oikealle, Bishop-tien
suunnalle. Minä tietystikin seurasin häntä. Hän meni sillan ylitse
-- ison rautatiesillan -- ja lopuksi Paddington-asemalle. Päättelin
hänen aikovan keskikaupungille jollakin varhaisella aamujunalla.
Hän meni asemalle ensimmäisen luokan lippukonttorin kautta; en
ollut montakaan metriä häntä jälempänä. Mutta pysähtymättä sinne
ostamaan junalippua hän asteli suoraan konttorin lävitse saapuvien
junien sillalle ja kutsui vuokra-auton. Seuraavalla minuutilla hän
oli noussut siihen ja kiitänyt tiehensä. Kaikeksi onneksi oli ihan
lähellä toinen auto. Huusin sen luokseni ja käskin ohjaajan pysyttää
ensinmainitun auton näkyvissä ja seurata sitä, minne se suuntaisikin
matkansa. Niin jatkettiin taaskin ajoa toistamiseen! Ja sen loppupää
oli -- Waterloon asema!"
"Hän kai oli menossa kotiinsa", huomautti Hetherwick, kun Matherfield
keskeytti puheensa tarttuakseen lasiin. "Dorkingiin päästään
Waterloon asemalta."
"Ei hän aikonut mihinkään Dorkingiin", vastasi Matherfield. "Pian
sain sen selville. Vaikka olikin varhaista, oli asemalla koko joukko
väkeä, ja hänen mennessään lippukonttoriin, onnistui minun pysytellä
hänen kintereillään -- joka tapauksessa kyllin lähellä kuullakseni
hänen kaikki, sanansa. Hän pyysi ensimmäisen luokan menopilettiä
Southamptoniin."
"Southamptoniin!" huudahti Hetherwick. "Hm!"
"Southamptoniin!" toisti Matherfield. "Ensimmäisen luokan menopiletti
Southamptoniin. Hän otti lipun ja lähti kävelemään vilkaisemattakaan
sivuilleen; hän ei kertaakaan katsahtanut minuun. No niin, kuten
jo eilen sanoin, en hevillä luovu kesken aloittamastani puuhasta.
Niinpä nytkin harkittuani minuutin ajan ostin lipun Southamptoniin --
kolmannessa luokassa. Sitten poistuin ulos katsomaan ilmoitustaulua.
Southampton 5.40. Silloin oli 5.25. Menin senvuoksi puhelimeen,
soitin päämajaamme, ilmoitin, että olin seuraamassa jälkiä ja ettei
minua tarvinnut odottaa sinne koko päivänä. Sitten ostin aikataulun
ja pari sanomalehteä kirjamyymälästä, joka juuri avattiin, ja menin
junalle. Matkustajia oli aika paljon. Juna ei vielä silloin ollut
saapunut sillalle; kun se parin minuutin kuluttua tulla porhalsi,
odotin, kunnes hän astui vaunuun; häntä oli helppo pitää silmällä
hänen pituutensa nojalla. Hyppäsin tupakkavaunuun vähän edemmäksi
junan jälkipäähän, ja lähdimme asianmukaisesti liikkeelle. Totta
pulmakseni aprikoin mielessäni, mihin oikeastaan olin matkalla! Mutta
aioin mennä mihin hyvänsä hänen perässään."
"Vaikka pois Englannistako?" kysyi Hetherwick hymyillen.
"Niin, ajattelin sitä!" myönsi Matherfield. "Hän saattoi koettaa
pudistaa tämän maan tomut jaloistaan, sikäli kuin minä tiesin. Se
saattoi minut silmäilemään höyrylaiva-tietoja sanomalehdestä, ja
näin, että _Tartarian_ piti lähteä Southamptonista New Yorkiin
kello kahden vaiheilla samana iltapäivänä. No, oli hyvinkin
mahdollista, että hän aikoi matkustaa sillä laivalla jostakin syystä,
erittäinkin jos hän oli sama rouva Whittingham, joka oli esiintynyt
Sellithwaitessa kymmenen vuotta sitten. Minä, nähkääs, mietin
seuraavaan tapaan: jos hän on silloinen rouva Whittingham, niin hän
on kyllin älykäs tietääkseen, etteivät tässä maassa rikosasiain
syytökset vanhene ja että hänet vielä voidaan pidättää, vetää
oikeuden eteen ja tuomita; otaksuttavasti hän myöskin tietäisi, että
tämä Hannafordin juttu kiinnittäisi huomion uudelleen hänen pikku
asiaansa ja että hän on vaarassa. Toiseksi olin kehittänyt erään
ajatuksen hänestä ja Baseveriesta. Mistä tiedämme, ettei Baseverie
ollut hänen rikostoverinsa Sellithwaitessa tehdyssä petoksessa?
Useimmissa senlaatuisissa tapauksissa on naisella rikostoveri
näkymättömissä -- Baseverie saattoi silloin olla rouva Whittinghamin
kanssa yhdessä juonessa. Ja nyt hän on saattanut saada jotakin vihiä,
jonka nojalla hän on varoittanut naista kehoittaen häntä livistämään,
vai mitä?"
"Se kuulostaa mahdolliselta, Matherfield", myönsi Hetherwick. "Niin
-- hyvinkin mahdolliselta."
"Asia saattaa olla niin", tehosti Matherfield. "Olemmehan antaneet
sanomalehtimiehille koko joukon tietoja. Minä kannatan sitä, että
käytetään hyväksi sanomistoa; siitä on arvokasta apua joskus,
ehkä yleensä, mutta erinäisissä tapauksissa voidaan siinä mennä
liian pitkälle; silloin niin sanoakseni annetaan arvokasta apua
viholliselle. Emmeköhän vain ole tässäkin jutussa ilmaisseet liian
paljon sanomalehtien uutistenhankkijoille? Olemme esimerkiksi
kertoneet heille Hannafordin muistikirjan välistä löydetystä
muotokuvasta ja sinetöidystä kuoresta, joka luultavasti sisälsi
hänen keksintönsä selostuksen. Kaikki se on ollut sanomalehdissä,
vaikka ne tosin eivät sepittäneet siitä paljoakaan tekstiä. Mutta
sitä oli sittenkin kylliksi jokaiselle, joka seurasi juttua tarkoin.
Jos nyt oletamme, että Baseverie oli rouva Whittinghamin rikostoveri
kymmenen vuotta sitten ja että hän on lukenut kaiken tämän sekä
nähnyt muotokuvan jäljennöksen, niin eikö hän olisi oivaltanut,
että nainen oli vaarassa, ja varoittanut häntä? Minusta se on
todennäköistä ja toivoisinpa, ettemme olisi niin auliisti antaneet
uutisiamme sanomalehdille. Olen kuitenkin hyvilläni siitä, etten ole
kertonut heille yhdestä seikasta -- Granettin asunnosta löydetystä
lääkepullosta! Siitä ei toistaiseksi ole aavistustakaan muilla kuin
minulla, teillä ja lääkäreillä."
"Luuletteko, että tämä nainen -- nykyinen lady Riversreade, entinen
rouva Whittingham -- matkusti Southamptoniin ja mahdollisesti
edemmäksikin Baseverielta saamansa vihjauksen johdosta?" sanoi
Hetherwick miettivästi.
"Olen ajatellut niin", vastasi Matherfield. "Luonnollisestikin on
siinä melkoisen paljon otaksumista, mutta tässä jutussa emme pääse
mihinkään ilman otaksumisia. Lady Riversreade oli aikaisemmin rouva
Whittingham. Rouva Whittingham teki näppärän petoksen Sellithwaitessa
ja pääsi livistämään saaliinensa. Baseverie oli hänen rikostoverinsa.
Nyt, kymmenen vuoden kuluttua, on rouva Whittinghamista tullut
mylady Riversreade, hyvin varakas nainen. Hänen luonaan Riversreade
courtissa pistäytyy äkkiarvaamatta Baseverie, jonka ensimmäinen
käynti saattaa hänet silminnähtävästi kiihdyksiin. Mies tulee
toistamiseen. Kolmantena iltana senjälkeen nähdään lady Riversreaden
tulevan kerhosta, jossa Baseverie oleksii paljon. Nainen viettää
suurimman osan yöstä vuokra-asunnossa eräässä Lontoon hiljaisessa
osassa ja seuraavana aamuna livahtaa niin varhain kuin kello viisi
satamakaupunkiin -- Southamptoniin. Mikä johtopäätös on vedettävä?
Se, että hänen matkansa Southamptoniin on varmasti jossakin
yhteydessä sen kanssa, että Baseverie kävi hänen luonaan ja hän
Vivianissa!"
"Minusta tuntuu, että siinäkin on perää", sanoi Hetherwick. "Mutta
olemme matkalla Southamptoniin. Jatketaan sitä!"
"Juna oli oivallinen", jatkoi Matherfield. "Saavuimme Southamptoniin
vähää vaille kahdeksan -- minuutin tai parin myöhästyneinä. Minulla
oli nälkä ja jano; olin senvuoksi iloinen, kun näin myladyn
pistäytyvän ravintolahuoneeseen heti vaunusta lähdettyään. Niin
tein minäkin. Olin varma siitä, ettei hän lainkaan epäilisi minun
kaltaistani tyyntä, tavallisen näköistä miestä. Jos hän suvaitsisi
vilkaista minuun -- hän oli perin kopealta näyttävä nainen, sen
huomasin -- niin hän pitäisi minua kauppamatkustajana. Emmekä
olleetkaan kovin kaukana toisistamme ravintolassa; hän istui pienen
pöydän ääressä, nauttien teetä ja jotakin syötävää; minä olin
tarjoilupöydän vieressä. En tietystikään pienimmälläkään merkillä
ilmaissut kiinnittäväni häneen lainkaan huomiota -- mutta sain
tarkastella häntä läpikotaisin pariin, kolmeen otteeseen. Hän on
todella komea, siitä ei ole epäilystäkään, herra Hetherwick -- hyvin
säilynyt nainen! Mutta senhän olette nähnyt itsekin."
"Teidän tulee muistaa, että olen nähnyt hänet vain kahdesti",
huomautti Hetherwick nauraen. "Kerran Victoria-asemalla, kun neiti
Hannaford osoitti hänet minulle; toisen kerran toissayönä kehnossa
kaasuvalossa. Muuten luotan sanaanne, Matherfield. No, entä kuinkas
sitten kävi?"
"Niin, hän ei hätäillyt juodessaan teetään ja syödessään
voileipiään", jatkoi Hetherwick. "Kaikki hänen liikkeensä olivat
perin verkkaisia, sen vakuutan teille. Vihdoin hän lähti -- minä
tietysti perässä, ikäänkuin sattumalta ja huolettomana. Southamptonin
läntinen asema, jolle juna meidät toi, on, kuten tiedätte, jonkun
matkan päässä kaupungista, ja otaksuin hänen ottavan auton. Mutta
niin hän ei tehnyt, vaan poistui asemalta jalkaisin. Niin minäkin
-- parin-, kolmenkymmenen askeleen päässä hänen jälessään. Hän ei
kiirehtinyt; minusta hän tuntui tahallaan vitkastelevan. Vihdoin
välähti mieleeni syy -- hän odotti liiketoimistojen avaamista. Siinä
olin oikeassa: heti kun kello löi kymmenen, hän joudutti kävelyään ja
oikaisi suoraapäätä määräpaikkaansa. Ja arvatkaapa, mikä se oli!"
"En osaa aavistaakaan", virkkoi Hetherwick.
"Valkoisen Tähden laivayhtiön toimisto!" ilmoitti Matherfield. "Hän
meni suoraan sinne ja astui heti sisälle! Minä luonnollisesti jäin
odottamaan ulkosalle sellaiseen paikkaan, josta hän ei näkisi minua
tullessaan jälleen ulos. Hän viipyi sisällä parikymmentä minuuttia.
Palattuaan hän kääntyi toiseen osaan kaupunkia. Ja lähellä vanhaa
porttia tai puomia -- tai miksi sitä nimitettäneen -- joka sulkee
kadun, kadotin hänet näkyvistäni -- lopullisesti!"
"Sattui kai joku poikkeuksellinen syy, Matherfield", huomautti
Hetherwick. "Miten se kävi?"
"Oman typeryyteni vika!" murahti Matherfield. "Siirsin katseeni
hänestä erikoisen sankassa väkijoukossa -- kaupungissa alkoi liike
olla hyvin vilkasta. Satuin vain sallimaan huomioni kiintyä toisaalle
-- ja hän oli poissa! Aluksi luulin hänen poikenneen johonkin
myymälään. Pistäydyin useissa -- niin uskallettua kuin se olikin
-- mutta häntä ei näkynyt, ei kuulunut. Vetelehdin sinne tänne,
mutta tuloksettomasti. Sitten päättelin hänen pujahtaneen jollekin
syrjäkadulle tai -kujalle tai johonkin sivusolaan -- ja päässeen
kynsistäni. Maleksittuani vielä vähän aikaa, astellen umpimähkään
pitkin katuja -- mikä meidän ammatissamme on kehnoa hommaa
parhaimmissakin tapauksissa, sillä silloin on kaikki sattuman varassa
-- päätin tehdä rohkean tempun ja varmistautua ainakin yhdestä
seikasta."
"Mistä? Miten?" tiedusti Hetherwick.
"Arvelin, että minun oli otettava selkoa, mitä varten hän oli
käynyt 'Valkean Tähden' toimistossa", vastasi Matherfield. "Ei
tietystikään ollut asiain näin ollen tarpeellista herättää epäluuloja
häntä kohtaan. Mutta pidän itseäni hieman diplomaattina ja tein
suunnitelmani. Menin toimistoon, sain käsiini muutaman konttoristin,
joka ulkomuodosta päättäen näytti osaavan säilyttää salaisuuksia,
ilmoitin hänelle, kuka olin, ja näytin hänelle valtakirjani ja
pyysin häneltä haluamiani tietoja. Sain ne. Onneksi oli sama mies
järjestänyt lady Riversreaden asian ja muisti hänet perin hyvästi.
Oli kulunut hiukan yli puolentoista tunnin siitä, kun hän oli ollut
siellä."
"Ja mitä varten hän oli siellä käynyt?" kysyi Hetherwick. "Mitä
saitte tietää?"
Matherfield nyökkäsi merkitsevästi.
"Juuri sen, mitä odotinkin", hän sanoi. "Hän oli tilannut toisen
luokan matkapaikan New Yorkiin _Tartaricissa_, joka lähtisi samana
iltapäivänä, H. Cunninghamin nimelle. Heti kun sain sen tietää,
tiesin taaskin pääseväni hänen jäljilleen -- enää minun ei tarvinnut
haeskella häntä kaupungista. Otin selvän siitä, että matkustajia
alettiin päästää laivaan kello kahdesta lähtien; aluksen piti lähteä
viiden ja kuuden välillä. Kehoitettuani vielä kerran konttoristia
pysymään vaiti ja esitettyäni hänelle uskottavan syyn tiedusteluuni
lähdin levähtämään hiukan ja oikeissa ajoin istuuduin varhaiselle,
mukavalle murkinalle -- ihmisen on huokaistava silloin tällöin, kuten
ymmärrätte, herra Hetherwick."
"Juuri niin, Matherfield -- olen aivan samaa mieltä", vakuutti
Hetherwick. "Mutta uskonpa, että aivonne siitä huolimatta olivat
työssä syödessänne ja juodessanne."
"Niin olivat, sir", myönsi Matherfield. "Niin -- kehittelin
suunnitelmiani. En luonnollisestikaan aikonut matkustaa New Yorkiin;
se ei tullut kysymykseenkään. Mutta tahdoin puhutella naista.
Päätin pitää varani, kun hän saapuisi _Tartariciin_ -- koska hän
oli yksin, tulisi hän otaksuttavasti aikaisin. Suunnittelin pyytää
häntä syrjään, puhutellen häntä tietysti lady Riversreadeksi,
ilmaista hänelle, kuka olin, ja näyttää hänelle paperini sekä kysyä
häneltä, voisiko hän antaa minulle tietoja eräästä tohtori Cyprian
Baseveriesta. Arvelin katsoa, minkä vaikutuksen se tekisi häneen,
ennen kuin tiedustaisin mitään muuta; jos hän hämääntyisi, joutuisi
ymmälle ja erikoisesti, jos hän vastaisi minulle kierrellen ja
vältellen, kysyisin hänellä suoraan, oliko hän, ennen kuin meni
avioliittoon sir John Riversreade-vainajan kanssa, sama rouva
Whittingham, joka noin kymmenen vuotta sitten asui jonkun aikaa
Valkoisen Karhun hotellissa Sellithwaitessa. Ja melkeinpä päätin
pidättääkin hänet, jos hän myöntäisi sen ja jos katsoisin olevan
syytä siihen."
"Aioitteko mennä niin pitkälle?" huudahti Hetherwick.
"Kyllä! Minulla olisi ollut siihen oikeus", vastasi Matherfield.
"Sillä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä, sillä en tavannut
häntä! Olin lähtöpaikalla paljoa ennen kahta ja hankin varman
tiedon siitä, ettei siihen mennessä ollut _Tartariciin_ noussut
ainoatakaan matkustajaa. Tähyilin niin tarkasti kuin vain yhdellä
silmäparilla varustettu ihminen suinkin voi kymmenen minuuttia yli
yhdestä kaksikymmentäviisi minuuttia yli viiteen, mutta nainen ei
tullut. Luonnollisestikin voidaan väittää, että hän pujahti alukseen
huomaamattani, mutta minä olen varma, ettei hän mennyt laivaan.
Ei, sir! Minun mielipiteeni on, että hän tarkemmin ajateltuaan ei
lähtenytkään -- matkarahan tai sen osan menettäminen ei merkitsisi
mitään niin varakkaalle naiselle kuin hänelle -- tai että hän alkoi
viimeisellä minuutilla pelätä eikä rohjennut näyttäytyä laivalla!"
"Pelätä! Miksi?" kysyi Hetherwick.
Matherfield naurahti merkitsevästi.
"Laivan lähistöllä oli kaksi tai kolme meikäläistä Scotland
Yardista", hän selitti. "En tiedä, mitä he etsivät; en tiedustanut
sitä. Mutta pyysin myöskin heitä pitämään silmällä rouvashenkilöä,
jonka kuvasin heille täydelleen -- minkä vuoksi olen aivan varma,
ettei hän saapunut laivaan. Saattoihan hän tulla satamaan, tuntea
-- ei koskaan tiedä -- jonkun miehistämme ja -- livistää. Minä en
ainakaan saanut häntä silmiini. En nähnyt häntä enää sen jälkeen, kun
kadotin hänet näkyvistäni aamulla. Niin pitkällä siis olen!"
"Palasitte -- voitettuna?" huomautti Hetherwick.
"No niin, jos haluatte käyttää sitä sanaa", myönsi Matherfield.
"Tulin takaisin seitsemän ja kolmenkymmenenkahdeksan junassa. Ja
lopen uupuneena! Mutta vielä en luovu tästä yrityksestä, herra
Hetherwick, ja pyytäisin teiltä erästä palvelusta. Neiti Hannafordhan
on Riversreade courtissa. Sinne pääsee puhelimella tietystikin.
Pyytäisin teitä soittamaan sinne varhain huomenaamulla ja kysymään
häneltä, voiko hän tulla tapaamaan teitä tärkeän yksityisen asian
tähden Dorkingiin puolenpäivän aikaan. Mikä paikka olisi mukava?"
"'Valkoinen Hevonen' käy laatuun", ehdotti Hetherwick.
"Hyvä siis -- Valkoisen Hevosen hotellissa keskipäivällä", jatkoi
Matherfield. "Menemme Dorkingiin -- sillä minä tulen mukaan --
kymmenen ja kymmenen junassa Victoria-asemalta. Olkaa hyvin
varovainen puhelimessa, herra Hetherwick! Älkää ilmoittako, mistä
syystä tulette Dorkingiin! Älkääkä missään nimessä mainitko lady
Riversreadea millään tavoin! Sanokaa neiti Hannafordille vain se,
että teillä on tärkeä syy, jonka vuoksi teidän olisi tavattava hänet!
ja -- järjestäkää kohtaus!"
"Kyllä se järjestyy", vakuutti Hetherwick. "Neiti Hannaford voi
helposti ajaa Dorkingiin Riversreade courtista. Mutta en tiedä, mitä
hänestä tahdotte."
"Malttakaa huomiseen saakka", vastasi Matherfield viekkaan näköisenä.
"Saatte nähdä. Tapaan teidät Victoria-asemalla täsmälleen kello
kymmenen."