Heidän tähyilemänsä nainen asteli ripeästi tyhjää katua pitkin
kaupungintalolle päin, ja vilkaistuaan häneen tutkivasta Matherfield
laski alas venetsialaisen kaihtimen sälön, jonka välitse hän oli
tirkistänyt, ja kääntyi kumppaniinsa päin. Samassa hän ojensi kätensä
ottaakseen päällystakkinsa ja hattunsa.
"Nyt, herra Hetherwick", hän sanoi terävästi, "tämä on muuttunut
yhden miehen tehtäväksi! Ei ole ensinkään tavatonta, että yksi mies
kävelee kaduilla, ehättäen aikaiselle aamujunalle, mutta näyttäisi
hiukan epäiltävältä, jos kaksi miestä liikkuisi yhdessä samalla
asialla ja samaa tietä pitkin! Minä lähden hänen jälkeensä! Otan
hänestä selon! Olen tottunut sellaisiin hommiin. Menkää te asuntoonne
ja nukahtakaa! Pistäydyn luonanne sittemmin kertomassa uutiseni.
Sanani on jyrkkä. Näkemiin!"
Seuraavina sekunteina hän oli rientänyt ulos huoneesta ja koko
talosta. Harmitellen itsekseen, että oli viipynyt niin kauan
puuhassa, jonka Matherfield sitten niin kursailematta otti omiin
käsiinsä, Hetherwick valmistautui seuraamaan häntä. Pian hän oli
viheliäisessä eteissalissa. Talon isäntä tuli juuri yläkerrasta,
tukahduttaen leveätä haukottelua. Nähdessään Hetherwickin hän hymyili
tietävän näköisenä.
"Joko Matherfield lähti, sir?" hän kysyi. "Kuulin oven käyvän."
"Hän meni", myönsi Hetherwick. "Hänen odottamansa henkilö ilmestyi
äkkiä, ja Matherfield lähti hänen jälkeensä."
Isäntä, silonaamainen, kepeäkäyntinen mies, hymyili taaskin.
"Noilla poliisimiehillä on omituisia hommia!" hän huomautti. "Outoa
puuhaa, katsella koko yö ikkunasta! Olin juuri tulossa keittämään
teille kupin kahvia", jatkoi hän. "Valmistan sen muutamissa
minuuteissa, jos suvaitsette. Tai kenties teetä? Ehkä pidätte teestä
enemmän."
"Olette kovin ystävällinen", vastasi Hetherwick. "Mutta totta puhuen
menen mieluummin kotiin ja paneudun nukkumaan. Mutta suuri kiitos
silti!"
Silkasta hyväntahtoisuudesta hän sitten sujautti setelin miehen
kouraan, sanoi hänelle hyvästi ja poistui. Myöskin hän meni samaan
suuntaan, johon lady Riversreade takaa-ajajineen oli kadonnut.
Mutta hänen saavuttuaan Harrowtien kulmaukseen ei heistä näkynyt
jälkeäkään, ei oikealla eikä vasemmalla. Tie ei kuitenkaan ollut
tyhjä; työläisiä oli jo menossa varhaisiin aamutehtäviinsä, ja
lähellä kaupungintalon kulmausta käytteli kadunlakaisija uutterasti
luutaansa. Hetherwick meni hänen luokseen.
"Näittekö juuri äsken rouvashenkilön ja hänen jälessään herrasmiehen
tulevan St. Maryn pengermältä?" hän tiedusti. "He olivat pitkiä
ihmisiä kumpikin."
Mies nojautui luutaansa, kääntyi puolittain ja osoitti
Paddington-sillalle päin.
"Kyllä näin heidät, herra", hän vastasi. "Kookas rouvashenkilö,
kantaen pientä käsilaukkua. Meni tuon sillan ylitse Paddingtonin
asemalle päin. Ja hänen jälkeensä Matherfield."
"Kas! Te tunnette hänet, niinkö?" huudahti Hetherwick kummastuneena.
Mies heilautti peukaloaan läheisen poliisiaseman suuntaan.
"Hän oli ennen kersanttina tuolla, Matherfield", hän selitti. "Tunnen
hänet varsin hyvin! Kerran hän vei minut putkaan -- minut ja erään
toverini -- kun olimme vähän juhlatuulella. Viisi shillingiä ja kulut
saimme siitä. Mutta en kanna hänelle kaunaa, en kannakaan! Kiitos,
herra!"
Hetherwick jätti jälkeensä toisen juomarahan ja lähti verkkaisesti
astelemaan Edgware-tielle päin. Maanalaisella radalla alkoi liikenne
parhaillaan; hän nousi etelään päin menevään junaan ja ajoi Charing
Crossille, jatkaen sieltä matkaansa Templeen. Kello kuusi hän
heittäytyi vuoteeseensa ja nukkui sikeästi, kunnes neljä tuntia
myöhemmin kuuli Mapperleyn liikkuvan viereisessä huoneessa.
Mapperley, jonka työskentely Hetherwickin luona oli suureksi osaksi
tyhjäntoimittamista, luki huvikseen sanomalehteä isäntänsä astuessa
sisään. Hän laski lehden syrjään ja katsahti Hetherwickiin tietävän
näköisenä.
"Sain viime yönä joitakuita lisätietoja", hän ilmoitti, "siitä
miekkosesta, jota tuonnottain vainusin".
"Miten ne saitte?" kysyi Hetherwick.
"Pistäydyin hetkiseksi Vivianiin", vastasi Mapperley. "Siellä on eräs
tuttavani, erään Flowers-nimisen kirjurin konttoristi. Se Baseverie
on kerhon osakas -- jonkunlainen johtaja luullakseni."
"Mihin aikaan olitte Vivianissa?" tiedusti Hetherwick. "Myöhään vai
aikaisin?"
"Aikaisin -- sikäläisistä", vastasi Mapperley.
"Näittekö miehen siellä?"
"Näin. Hän oli siellä koko ajan, jonka minäkin. Hän puuhaili
minkä mitäkin kaiken aikaa. Mutta aluksi hän näytti vakavasti
keskustelevan erään pitkän, komean naisen kanssa. He istuivat eräässä
nurkkasohvassa jonkun aikaa. Sitten nainen poistui -- yksin."
"Vai näitte sen, niinkö?" virkkoi Hetherwick. "No niin, koska
tiedätte, mitä teette, voin yhtä hyvin ilmaista teille, että nainen
oli lady Riversreade!"
"Sen arvasinkin!" vastasi Mapperley. "Niin päättelin heti. Mutta ei
siinä kaikki. Sain selville muutakin. Se vainaja, Hannaford -- mikäli
tuttavaltani kuulin -- olen ehdottomasti varma siitä, että Hannaford
oli Vivianissa kerran, jollei kahdesti, korkeintaan kaksi tai kolme
päivää ennen kuolemaansa. Joka tapauksessa ystäväni tunsi hänet
kuvauksestani, joka luonnollisesti perustuu sanomalehdistä ja teiltä
saamiini tietoihin."
"Hannaford siellä, mitä?" huudahti Hetherwick. "Yksinkö?"
"Ei -- hän saapui tämän Baseverien seurassa. Siellä häntä ei
kuitenkaan tunneta tohtori Baseveriena, vaan yksinkertaisesti
herrana. Olen aivan varma siitä, että hänen seurassaan ollut mies oli
Hannaford."
"Saitteko selville tarkan päivä- ja aikamäärän?" kysyi Hetherwick.
"En saanut. Sitä ei kertojani osannut sanoa. Mutta hän muisti
sellaisen miehen."
"No niin, onhan se jo jotakin." Hän meni toiseen huoneeseen ja
istuutui miettivänä aamiaispöytään. "Mapperley, tulkaa tänne!" hän
huusi pian. "Kuulkaahan!" hän jatkoi, kun konttoristi saapui. "Koska
tunnette Vivianin kerhon, niin menkää sinne taaskin tänä iltana ja
koettakaa saada selville, tietääkö ystävänne mitään sennäköisestä
pitkästä miehestä kuin se oli, joka nähtiin yhdessä Hannafordin
kanssa Victoria-asemalla! Olette kai lukenut Ledbitterin selostuksen,
jonka hän antoi kuulustelussa?"
"Kyllä", vastasi Mapperley. "Mutta mitä merkitystä sillä on?
Ei mitään -- käytännöllistä! Hän ei kykenisi edes kertomaan,
minkämuotoinen miehen nenä on tai minkäväriset hänen silmänsä ovat.
Korkeintaan hän voisi mainita nähneensä miehen, joka oli käärinyt
kaulaliinansa niin, ettei hänen kasvoistaan voinut erottaa juuri
mitään, ja että hän oli pitkä sekä muodikkaasti puettu. Lontoossa on
kymmeniä tuhansia pitkiä, muodikkaasti puettuja miehiä!"
"Siitä huolimatta -- kysykää!" tiukkasi Hetherwick. "Ottakaa
erikoisesti selvää siitä, onko sellainen mies nähty siellä Baseverien
seurassa!"
Hän lopetti aamiaisensa ja sensijaan, että olisi tavallisuuden mukaan
mennyt rikosasiain keskusoikeuteen, hän vetelehti asunnossaan,
odottaen Matherfieldiä. Mutta Matherfieldiä ei kuulunut, ja
keskipäivällä Hetherwickin päähän pälkähti uusi ajatus; hän jätti
ilmoituksen Matherfieldille siltä varalta, että tämä tulisi häntä
tapaamaan, ja lähti ulos. Mielijohteensa mukaisesti hän ajoi
uudelleen Paddingtonin seuduille ja koputti sen talon ovelle, jossa
hän ja Matherfield olivat olleet pitämässä silmällä vastapäistä
vuokrakasarmia.
Majatalon pitäjä avasi itse oven. Kun hän näki Hetherwickin, levisi
hänen kasvoilleen hymy. Hetherwick astui sisälle ja nyökäytti päätään
sen huoneen ovea kohti, josta hän oli poistunut vain muutamia tunteja
sitten.
"Haluaisin puhua pari sanaa kanssanne", hän sanoi. "Kahden kesken."
"Täällä ei ole ketään, sir", vastasi mies. "Käykää sisään!"
Hän sulki oven itsensä ja vieraansa jälkeen ja tarjosi
viimemainitulle tuolin.
"Odotin teidän tulevan takaisin tämän päivän kuluessa", hän virkkoi,
hymyillen ovelasti. "Joko teidän tai Matherfieldin tahi molempien."
"Ettekö ole nähnyt häntä sen jälkeen?" tiedusti Hetherwick.
"En; hän ei ole käynyt täällä", vastasi mies.
"No niin, haluaisin kysyä teiltä erästä seikkaa", jatkoi Hetherwick.
"Kenties paria kolmeakin. Aluksi: oletteko asunut täällä kauan?"
"Olen asunut täällä siitä asti, kun nämä vuokrakasarmit rakennettiin,
ja siitä on jo monta vuotta; en osaa tarkalleen sanoa, kuinka
paljon aikaa siitä on." Hän vilkaisi ikkunansa vastapäätä olevaan
isoon rakennusryhmään. "Kaksikymmentäkaksi tahi -kolme vuotta joka
tapauksessa."
"Sitten tuntenette useimmat lähimmän ympäristön asukkaat", huomautti
Hetherwick, "ainakin ulkonäöltä".
Majatalon pitäjä hymyili, pudistaen päätään.
"Se olisi suuri urakka, herra!" hän vastasi. "Tähän Lontoon
kaistaleeseen on ahdettu muutamia tuhansia ihmisiä. Tunnen
luonnollisesti koko joukon lähimpiä naapurejani. Mutta jos olette
Lontoosta, niin tiedätte, että lontoolaiset pysyttelevät itsekseen.
Tuntunee kummalliselta, mutta tosiasia on, etten tunne kummallakaan
puolella minua asuvien, lähimpien naapurieni nimiä -- vaikka he
kumpikin ovat olleet täällä jo jonkun vuoden."
"Tarkoitin sitä", selitti Hetherwick, "että otaksuttavasti tunnette
ulkonäöltä paljon vastapäätä olevissa vuokrakasarmeissa asuvia
ihmisiä".
"Niin, kyllä tunnen heistä joitakuita ulkomuodolta", myönsi mies.
"Noissa vuokrakasarmeissa asuu sekalaista seurakuntaa! Joitakuita
vanhoja herrasmiehiä -- yksityiselämään vetäytyneitä -- pari,
kolme vanhaa rouvashenkilöä -- kokonainen lauma näyttelijättäriä
-- nuo vuokrakasarmit ja näyttämö ovat hyvin läheisessä yhteydessä
keskenään. Mutta luonnollisestikin tunnen heidät vain ulkonäöltä,
nimeltä en ainoatakaan. Minä vain näen heidän tulevan ja menevän,
käsitättehän?"
"Satutteko tuntemaan ulkomuodolta pitkän, komean naisen, jolla on
vuokra-asunto tuolla?" kysyi Hetherwick. "Hän on todennäköisesti
varsin hyvin puettu."
Majatalon pitäjä, jolla ei ollut takkia yllään ja jonka paidanhihat
olivat käärityt ylös, kynsi miettivän näköisenä kyynärpäitään.
"Luullakseni tunnen sen naisen, jota tarkoitatte", hän sanoi vihdoin.
"Hänellä on aina mukanaan sellainen helkkarinmoinen pieni rakki --
musta -- talutusnauhassa. Hänkö?"
"En tiedä mitään koirasta", vastasi Hetherwick. "Tarkoittamani nainen
on, kuten jo mainitsin, pitkä, komea ja ylhäisennäköinen; tukka
vaalea, iho raikasvärinen; ikä noin neljäkymmentä vuotta."
"Uskallanpa väittää, että hän on sama, jota ajattelen", vakuutti
toinen. "Olen nähnyt sellaisen rouvashenkilön silloin tällöin --
en kuitenkaan äskettäin." Sitten hän loi Hetherwickiin viekkaan,
uteliaan katseen. "Ajatteko te ja Matherfield takaa häntä?"
"Ei juuri niinkään", vastasi Hetherwick. "Nyt tahtoisin tietää hänen
nimensä. Sen nimen, jolla hänet ainakin täällä tunnetaan."
"Sen tiedon voin pian hankkia teille", lupasi majatalon pitäjä
auliisti. "Tunnen tuon vuokrakasarmin isännöitsijän oikein hyvin --
pakinoimme usein keskenämme. Hän on valmis kertomaan minulle mitä
hyvänsä -- näin meidän kesken. No niin, katsotaanpa vielä! Pitkä
komea nainen, noin nelikymmenvuotias, tukka vaalea, ihonväri raikas,
hyvin puettu. Pitääkö paikkansa, herra?"
"Täsmälleen", kehaisi Hetherwick.
"Odottakaa sitten täällä hetkinen, sillä aikaa kun minä käväisen
kadun toisella puolen!" käski mies. "Kaikki jää varmasti meidän
välillemme, ymmärrättehän? Kuten sanoin, isännöitsijä ja minä olemme
kumppanuksia."
Hän lähti huoneesta ja hetkisen kuluttua Hetherwick näki hänen
menevän kadun poikki ja laskeutuvan vuokrakasarmin pohjakerrokseen.
Neljännestunnin kuluttua hän tuli takaisin, ilmeisesti tuoden uutisia.
"Toimitin asianne ripeästi, herra!" hän ilmoitti voitonriemuisesti.
"Hän tunsi kuvauksesta, ketä tarkoitatte! Naisen nimi on madame
Listorelle. Kas tässä! Annoin hänen kirjoittaa sen paperipalalle,
kun en ole tottunut ulkomaalaisiin nimiin. Hän luulee, että
nainen on jonkunlaisissa teatteripuuhissa. Hänellä on huoneisto
kaksikymmentäkuusi. Mutta isännöitsijä sanoi, että hän on viime
aikoina ollut harvoin kotosalla -- saapuu yöksi tai pariksi ja on
sitten taas poissa ehkä kuukausimääriä yhteen menoon. Eilen hän
kuitenkin näki naisen täällä; hän oli ollut poissa, kertoi mies,
pitkän ajan. Mutta isännöitsijälle ei muuten merkitse mitään, onko
hän kotosalla vaiko poissa -- hän maksaa aina täsmälleen määräaikana,
ja se on pääasia, eikö olekin?"
Hetherwick lisäsi varhain aamulla antamaansa anteliasta juomarahaa ja
lähti pois. Nyt hän oli varma siitä, että lady Riversreade jostakin
syystä piti vuokra-asuntoa Paddingtonissa, kävi siellä silloin
tällöin ja käytti siellä nimeä madame Listorelle. Mitähän siinä piili
ja mikä merkitys sillä oli siihen arvoitukseen nähden, jota hän
koetti ratkaista?