Denis O'Hara asui juuri Gay-kadulla. Kaikki tietävät, että Gay-katu
kulkee jyrkkänä Kuningattaren torin viheriästä sisäpuistikosta
Kuninkaallisen sirkuksen pylväiden juhlallisuuteen. Ollen
muodinmukaisimman maailman kävelypaikkoja Gay-katu jäi ylimalkaan
autioksi niillä tunneilla, jolloin hienosto Bathin kirjoittamattomien
lakien mukaan kerääntyi muualle.
Kellon lähetessä kahdeksaa iltasella sen päivän huomenis, jolloin herra
Denis O'Hara oli suorittanut kaksintaistelunsa sir Jasperin kanssa,
ensinmainittu istui allapäin avoimen ikkunansa ääressä hyvin upeassa
yönutussa. Lievä kuume puistatteli häntä. Katu oli hänestä tosiaankin
niin kirotun tyhjä, että kantotuoli, joka kahden puhkuvan kantajan
kuljettamana saapui rinnettä ylöspäin, herätti hänessä melkoista
mielenkiintoa.
"Olenpa varma", ajatteli hän, "että siinä on vain joku vanha kana,
jota ne tärisyttelevät kotiin orrelleen, senjälkeen kun hän on
menettänyt kuusi pennyä [Englannin penny on noin 11 Suomen penniä]
ja sävyisyytensä pikettipelissä. Mutta miksen voisi aikani ratoksi
hiukkasen haaveilla ja kuvitella jonkun ihanan nuoren immen tulevan
minua tervehtimään onnettomuudessani? Oikeita pettureita ne miehet
ovatkin, kun ei ainoakaan heistä tahdo pitää minulle seuraa tänä
iltana! Kukaan ei niin väleen haista, että kukkaro on tyhjä, kuin omat
rakkaat toverit. Jumaliste", -- sanoi herra O'Hara pistäen päänsä
ikkunasta, "eikö se siunattu kantotuoli pysähdykin minun ovelleni!"
Huoneeseen kaikuva kellon soitto vahvisti tämän huomion.
"Se on nainen! Suuret jumalat, se on nainen!" -- Tim, Tim, sinä pahus!
-- karjui herra O'Hara, -- tule heti tänne, taikka puhkaisen kallosi!
Tietoisena huolimattomasta sairaanpuvustaan hän nousi tuoliltansa;
mutta kun uteliaisuus oli voimakkaampi kuin häveliäisyys, hän ei
kyennyt poistumaan edullisesta asemastaan ikkunan luota.
"Voi sitä hurmaavaa pikku jalkaa!" -- huudahti hän haltioittuneena,
kun kaareva vaaleanpunaisen silkkisukan peittämä nilkka ja mitä sievin
pieni kirjotohveli löyhähtelevässä pitsipilvessä pujahtivat tuolin
pimennosta hänen ihastuneiden silmiensä eteen.
Hän kääntyi hetkiseksi kirkaistakseen jälleen palvelijan huoneeseen:
-- Tim, sinä lemmon penikka, missä sinä oikeastaan olet? -- "Minä en
suinkaan kelpaa naishenkilön nähtäväksi, sitä vähemmän, kun hänellä on
tuollainen jalka!"
Kun hän vielä kerran työnsi päänsä ikkunasta, olivat ainoastaan
kantajat kadulla.
"Tietysti hän menee ensikerrokseen ranskalaisen markiisin luo", sanoi
O'Hara ja istahti, tuntien itsensä litteäksi kuin pannukakku.
Seuraavassa silmänräpäyksessä kolkutus ovelta kuohahdutti vilkkaan
veren punaiseen päähän. "Lemmon penikka", yleisemmin tunnettu Tim
Mahoneyn nimellä, mielistelevä, epäsiisti vetelys, jolla oli viekas,
teeskentelevä ja mairitteleva katse, seisoi kynnyksellä mulkoillen
isäntäänsä; sitten hän useampaan kertaan napsahdutti peukalollaan
olkansa yli ja virnisti tavattoman huvitettuna.
-- Mitä se on? -- kysyi O'Hara hurjasti.
Tim iski silmää ja poksahdutti vielä kerran peukaloansa.
-- Puhu, sinä ruma paholainen, taikka jumal'avita tärvelen kaiken
kauneutesi!
-- Sisarenne! -- huudahti Tim kumisevalla mahanaurulla.
-- Sisareniko, mies?
-- Niin, teidän armonne, -- vastasi veitikka, joka O'Haran
kasvattiveljenä hyvin tiesi, että hänen isäntänsä ei voinut kerskata
sellaisesta hellästä sukulaisuussuhteesta. -- Hän on varmaan kuullut
teidän armonne haavoittumisesta ja on tullut teitä katsomaan. "Olen
herra O'Haran sisar", hän sanoi...
-- Ja enkö olekin? -- huudahti suloinen ääni hänen takaansa. --
Tai ellen sitä, niin olen ainakin hyvin, hyvin rakas serkkuja joka
tapauksessa minun täytyy tavata herra O'Hara heti ja yksinään.
-- Kernaasti, -- huudahti O'Hara, innokkaana asettuen täydellisesti
tilanteeseen ja hypähtäen eteenpäin. -- Päästä nainen sisälle, sinä
lurjus!... Oi, rakas! -- ihastui irlantilainen, avaten auliisti
käsivartensa syleilyyn, -- olen kovin iloinen nähdessäni sinut!... Tim,
sinä vintiö, sulje ovi jälkeesi!
Vieras oli hyvin verhottu ja sitäpaitsi naamioitu. Mutta herra O'Haran
kiihkeä tervehdys ei ilmaissut hetkenkään epäröimistä.
-- Sir, sir, -- kuului heikko ääni röyhelön poimujen alta, -- mitä
käyttäytymistä tämä on?
-- Oi, armahin sisko, todellakin sydämeni on sinua hirveästi
kaivannut! Vieläkin suudelma, rakas, rakas serkku!
-- Herra O'Hara! -- huudahti rouva Bellairs ilmeisen suuttumuksen
sävyllä, riuhtaisi naamion kasvoiltaan ja seisoi huohottavin povin ja
tulta silmissä.
-- Tuhat tulimaista! -- kirkaisi kekseliäs irlantilainen. -- Eikö se
ole herttainen Kittyni!
-- Rouva Bellairs, jos suvaitsette, herra O'Hara, -- oikaisi nainen
hyvin arvokkaasti. -- Minua ilahduttaa nähdä, sir, että se toinen
intohimo, josta olen niin paljon kuullut, ei ole heikentänyt
hellyydentunteitanne sukulaisianne kohtaan.
Hän istuutui, leyhytteli itseään naamiollansa ja vilkaisten ylpeästi
ympäri huonetta kiinnitti lopuksi katseensa kynttilänjalan vasempaan
haarukkaan.
Sekunniksi herra O'Haran liukas kieli näkyi jäykistyneen; mutta vain
sekunniksi. Sirolla liikkeellä hän keräsi kirjosilkkisen yönuttunsa
liepeet kiinteämmin tummanruskeiden satiinihousujensa ympärille, koska
hän mielipahakseen tiesi, että näillä ei ollut ensimäisen uutuutensa
kiiltoa; sitäpaitsi oli niihin jäänyt merkki liiaksi täytetystä
pikarista läikähtäneestä nesteestä, jota hän mielellään nimitti
rubiiniviiniksi. Sitten hän laskeutuen toiselle polvelleen alkoi
lavertaa hellää tarinaa lesken poiskäännettyyn korvaan.
-- Ja somana tomppelina täytyy teidän minua pitää, armahin Kitty...
pyydän anteeksi, rakkaani, madam minun on sanottava; vaikka toden
totta, nähdä teidän tuolla tavoin viskelevän pääkköstänne ja
tanssittavan siroja pikku kiharianne riittää antamaan kelle tahansa
halun teettää se teillä uudestaan. Oh, onhan teillä jumalainen pikku
korva, mutta, hitto vieköön, Kitty, jos tahdotte kääntää minulle
niskanne... kas noin, vaikka minut siitä ammuttaisiin, en voinut
pidättyä, kun tuo pieni avoin kohta niin vietteli huuliani.
-- Säästäkää suudelmanne sisarellenne, sir, tai serkullenne!
-- Mitä ihmettä... Ja ettekö luule minun teitä tunteneen?
-- Hyvin uskottavaa!
-- Kohdatkoon kuolema minut tässä silmänräpäyksessä, ellen tuntenut
teitä jo ennenkuin olitte astunut ulos siitä vanhasta kantotuolista!
-- Anteeksi, sir, -- virkkoi Kitty vihaisesti hihittäen, -- miten edes
teidän kekseliäs älynne voi sen todistaa?
-- Tietysti, enkö nähnyt tuon pienen vaaleanpunaisen jalan astuvan ulos
ja enkö tuntenut sitä ennenkuin se oli maata koskettanutkaan?
-- Herra teitä armahtakoon! -- huudahti Kitty-rouva vakavasti. Mutta
poskessa vilahti hymykuoppa.
O'Hara oli nyt tarttunut kiinni hänen kädestään, jota hän hyväili
tunnustelevan rakastajan kosketuksella, naiskädenkin puristusta
pehmeämmällä; ja siinä hyväilyssä värähteli mykkää houkuttelevaa
kysymystä.
-- Toivon Herran _antavan_ minulle anteeksi, että ryhdyn epäjumalaa
palvelemaan. Luullakseni varoitetaan siitä kyllä kymmenessä käskyssä,
mutta eipä suinkaan vanha Mooses olisi ollut niin ankara niille
israelilaisille, jos he olisivat älynneet palveltavakseen korottaa
kauniin naisen vanhan kultaisen vasikan asemesta.
Tämän sanan kuullessaan Kitty-rouva huomattavasti hätkähti.
-- Voi, voi, -- huudahti hän, -- älkää enää koskaan puhuko siitä
kauheasta eläimestä! Oi, Denis, -- lisäsi hän, katsoen häntä ensi
kertaa suoraan silmiin ja tehden sen niin liikuttavasti ja hartaasti
kuin voi, -- olen suuressa, suuressa hädässä enkä tiedä, mitä tehdä!
Tässä otti hän esille hienon nenäliinan, koskettaen sillä
silmäluomiaan, joiden hän itse melkein luuli aivan kostuneen.
-- Jalokiveni! -- innostui herra O'Hara valmiina antamaan hänelle
sellaista lohdutusta, mikä ensiksi juolahti hänen mieleensä.
-- Olkaa hiljaa, -- varoitti Kitty-rouva ärtyisästi. -- Tarkatkaa nyt,
sir! Minun on kysyttävä teiltä neuvoa. Kas niin, istukaa, istukaa. Oh,
olen tosissani, ja tämä on ihan vakavaa.
Herra O'Hara totteli, vaikka hiukan vastahakoisesti. Hän veti tuolinsa
niin lähelle leskeä kuin tämä salli ja suipisti huulensa vakaviksi.
-- Tunnette loordi Verneyn, -- alkoi viehättävä leski.
-- Tunnen kyllä, -- keskeytti puhelias irlantilainen, -- ja säädyllinen
hiljainen poika hän onkin, vaikka hän pitää niin hitonmoista porua
muutamista korttipelissä menettämistään kultapunnista että luulisi
niiden kasvavan hänen nahassaan!
-- Hst, -- hillitsi rouva. -- _En voi sietää häntä!_
O'Hara puolittain hypähti nojatuolistaan.
-- Sanokaa vain sana, -- kuohahti hän, -- niin työnnän miekan hänen
kylkiluittensa alle yhtä sileästi kuin...
-- Oh, olkaa hiljaa, -- huudahti Kitty hyvin katkeroituneena. --
Kuinka voitte noin haastaa, kun kaikki tietävät, että hän on tulossa
puolisokseni!
-- Puolisoksenne! -- O'Hara karahti tulipunaiseksi suuttumuksesta
kähärän, punaisen tukkansa martoon asti. Sitten hän pysähtyi
tukehtumaisillaan.
-- Mutta minä _en tahdo_ naida häntä, ymmärrättehän, hupsu, -- sanoi
Kitty viehkeästi hymyillen.
Hänen rakastajansa kalpeni ja nojasi taaksepäin avarassa tuolissaan.
Lääkäri oli sinä aamuna iskenyt hänen suontansa hänen edellisenä iltana
saamansa vamman vuoksi, ja hän tunsi itsensä hituisen hervottomaksi ja
huimaantuneeksi. Kitty-rouvan silmät saivat yhä lempeämmän ilmeen, kun
hän huomasi nämä imartelevat liikutuksen merkit.
-- Se tolvana, -- virkkoi hän kostonhaluisesti, -- käsitti väärin
muutamien kohteliaiden sanojen sisällön ja meni heti määkimään kaikille
Bathin asukkaille, että muka olimme kihlautuneet.
-- Kyllä minä pian hänen suunsa tukin, -- jupisi O'Hara, joka
liikutuksessaan tuli käyttäneeksi vähemmän hienoja sanoja kuin hän
yleensä tavoitteli. -- Oi, Kitty, -- virkkoi hän pyyhkien kalpeita
ohimoitaan, -- kylläpä te minut hirveästi säikähdytitte!
Tässä rouva Bellairs äkkiä ja käsittämättömästi kiihtyi.
-- Ette ymmärrä minua, -- sanoi hän polkien jalkaansa. -- Oi, miten
voisin asian selittää? Kuinka ihmiset ovatkin typeriä! Minun täytyi
tänä aamuna käväistä hänen asunnossaan pelkkä ystävyyden osoitus, sir,
jonka tein lady Standishin puolesta. Kuka olisi voinut aavistaa, että
se vasikka otaksuisi käyntini tarkoittavan häntä. Minä vain tulin
välittämään hänen ja sen Jasper-hullun riidassa! Yksinäisen naisen,
-- huudahti Kitty-rouva, -- on hyvin vaikeata välttää panettelua, ja
nyt mylord Verney määittyään asiaa koko Bathille on tällä hetkellä
kirjoittamassa siitä sietämättömälle vanhalle äidilleen. Ja sitten
se hänen kakadu-tätinsä jo kokoilee vanhimpia granaattejaan ja
valehelmiään häälahjaksi. Voi, voi sentään, mitä minun _on_ tehtävä?
Hän kääntyi tuolinsa selkänojan yli kätkeäkseen kasvonsa nenäliinaansa.
Samassa silmänräpäyksessä O'Hara oli jälleen hänen jalkojensa juuressa.
-- Sieluni sielu, sydämeni valtimo! -- huudahteli hän. -- Älkää
ollenkaan itkekö, rakkakin Kitty, kyllä minä raivaan sen miekkosen
tieltänne ennemmin kuin aavistattekaan.
-- Tosiaan, sir, -- virkkoi rouva pyörähtäen häntä kohti tuskaansa
verraten ihmeteltävän kirkkain katsein. -- Ja silläkö tavalla
tahtoisitte pelastaa maineeni? Ei, siitä ei näy tulevan mitään
-- sanoi hän äkkiä tyyntyen, tuijottaen taas kynttilänjalkaan
aikaisen marttyyrin ilme silmissä, -- tässä ei muu auta kuin kärsiä
hyväluontoisuuteni rangaistus ja muuttaa asumaan Verneyn sukukartanoon
siveellisen loordi Verneyn ja hänen äitinsä, tuon naisellisen
oivallisuuden ja kotihurskauden esikuvan pariin.
-- Haa, kautta pyhän Pietarin, -- kivahti O'Hara, hypähtäen jaloilleen,
-- vaikka minun täytyisi siepata teidät hänen nenänsä edestä itse
vihkialttarilta ja kantaa teidät omin käsin pois, pelastan teidät
siitä, armahimpani!
-- Sanotteko niin? -- kysäisi rouva innokkaasti. -- Sitten en
tosiaankaan, sir, -- jatkoi hän mitä hempeimmän ujona, hymykuoppanen
poskessa, -- kiellä, että tullessani tän'iltana luoksenne ajattelinkin
voivanne auttaa minua. Eilen aamulla, sir, -- sanoi hän, -- sain
kirjeen. Siihen oli merkiksi liitetty hiuskihara...
-- Ah, Kitty! -- huudahti riemastunut ja jumaloiva irlantilainen, vielä
kerran avaten käsivartensa syleilyyn.
-- Malttakaa, sir, -- sanoi leski välttäen häntä. -- Ryhtykäämme
toimeen.