Sanoissa "tuleva vaimoni" oli täytynyt olla omituinen taika,
sillä tuskin oli loordi Verney ne lausunut, kun hän tuli useata
tuumaa pitemmäksi, huomattavasti hartevammaksi ja näytti melkoista
vanhemmalta. Hän oli tosiaankin poikavuosista astunut miehuuden ikään.
Hän katsoi suojelevasti käsivarressaan riippuvaan pieneen naiseen.
Vastuunalaisuuden vakavuus laskeutui hänen kulmilleen.
Ah, Verney! virkkoi herra Stafford iskien silmää, hyökätessään
kuumana saliin kadun päiväpaisteesta. Kävelyllään oli hän peittynyt
valkoisella pölyllä ja vieläkin hytkähteli hän naurusta. -- Ah,
Verney, perhosleikissä kultaisella aamuhetkellä, sillävälin kun toiset
ponnistelevat otsansa hiessä! Totisesti, poika, olet keksinyt puutarhan
parhaan ruusun... Rouva Kitty Bellairs, suutelen kättänne.
Tässä Kitty-rouva tunsi tulevan herransa nuorta selkäänsä ojentaessaan
käsivarrellaan painavan hänen sormiaan kylkiluitansa vasten.
-- Herra Stafford, -- alkoi loordi Verney juhlallisesti, tämä rouva...
Mutta tietäen, mitä tuleva oli, Kitty keskeytti säälimättömästi.
-- Ja saanko kysyä, herra Stafford, -- virkkoi hän keikauttaen hänelle
päätänsä sillä linnun eleellä, joka oli hänelle yhtä luontaista kuin
jollekin sievistelevälle kyyhkyselle (Kitty-rouva kuului nimittäin
niihin, jotka alkavat heitellä silmäniskuja jo imettäjättärensä
käsivarrella ennenkuin vielä osaavat puhuakaan ja lopuksi keimailevat
lääkärilleen muodikkaassa pitsireunaisessa yömyssyssä), -- saanko
kysyä, mistä tulettekaan näin myöhään ja noin kuumissanne?
-- Mistäkö? -- huudahti herra Stafford, ja lystikkäiden muistojensa
valtaamana hän hilpeällä naurullaan herätti Kaivohuoneen juhlalliset
kai'ut.
Ah, vielä sitä kysyttekin! Tulen rattoisimmasta kohtauksesta, missä
koskaan olen saanut olla mukana. Oi, kun ajattelen, miltä hänen
kasvonsa näyttivät hänen istuessaan pyörätuolissaan leininsä ja
kiukkunsa tempoiltavana! Ja tultasyöksevä Jasper taisteluvalmiina, ja
vanhan Foulksin hampaat suusta tipahtamaisillaan tässä säädyttömässä
leikissä!... Spicer, mies, hei, hei, tuepa minua!... Oi, madam, --
herra Stafford pyyhki innostuksen kyyneleitä silmistään ja nojasi
siekailematta Spiceriä vasten ikäänkuin viimemainitun hintelä ruumis
olisi ollut erityisesti hänen tuekseen aiottu pylväs, -- oi madam,
voisin naurattaa teitä, ellen olisi liian hengästynyt puhuakseni.
-- Todellakin, -- kiirehti Kitty-rouva puuttumaan pakinaan huomatessaan
loordi Verneyn hänelle luonteenomaisella lempeällä itsepäisyydellä
taaskin valmistautuvan ilmoittamaan kihlaustaan.
-- Herra Stafford, olkaa hyvä ja puhukaa sitten, sillä minusta
näyttääkin kuluneen tavattoman pitkä aika siitä, kun viimeksi nauroin.
-- Hemmetti, -- teette _minut_ perin uteliaaksi! huomautti herra
Staffordin tuki.
-- Hyväinen aika! -- huokasi herra Stafford uudessa naurunpuuskassa. --
Haha! Muuten, Verney, eikö sinunkin pitänyt käydä sen mustasukkaisen
aviomiehen kanssa otteluun tänä aamuna?... Ah, samasta merkistä,
ja sinun myös, Spicer? Voi hitto! Olen iloinen, kun ette sitä
tehneet, sillä jos jompikumpi teistä olisi lennättänyt lyijyä hänen
ruumiiseensa, olisin menettänyt kevätkauden parhaan pilan. Totta
tosiaan. Hihi, haha, hoho!
-- Herra Stafford, -- virkkoi loordi Verney vakavana kuin huuhkaja,
sillävälin kun Kitty-rouva, johon hilpeän Staffordin riemu oli
tarttunut, nauraa kikatti hänen käsivarressaan, -- minulla on syvemmät
syyt kuin aavistattekaan iloita siitä että mieletön väärinkäsitys sir
Jasperin ja itseni välillä selviytyi. Tämä rouvashenkilö ja minä...
-- Hyväinen aika, se pila, se pila! -- huudahti rouva Bellairs
äänekkäällä levottomuudella ja polkien pientä jalkaansa.
-- Oh, kaunis rouva Bellairs, -- läähätti herra Stafford, -- kunpa
olisitte ollut siellä jakamassa sen ilon kanssani!
-- Tämä rouva... -- yritti loordi Verney.
-- Tosiaan toivoisin, että olisin siellä ollut! -- huudahti Kitty. Ja
totta hän puhuikin.
-- Rouva Bellairs, -- sanoi itsepintainen rakastaja, on suostunut
tekemään minut miesten onnellisimmaksi.
-- Häh? -- tarkkasi herra Stafford pysähtyen uuden naurunhohotuksen
partaalle.
Kitty-rouva loi silmäluomensa alas. Hän tunsi näyttävänsä kainolta ja
melkein ujolta, ja siitä oli hän itselleen vihainen.
Herra Stafford kuului niihin seitsemäänneljättä rakastajaan, joista
rouva oli niin luottavaisesti puhunut, ja sellaisena hän ei ollenkaan
käsittänyt loordi Verneyn ilmoituksen juhlallista merkitystä.
-- Ah, madam, -- huudahti hän moittivasti, -- eikö riitä, että alati
pidätte minua Hadeksessa? Täytyykö teidän välttämättömästi lisätä
kärsimyksiäni näyttämällä minulle, että toinen on paratiisissa? Mutta,
pikku Verneyni, -- jatkoi hän kääntyen hyväntuulisesti kilpailijansa
puoleen, -- on kohtuullista, että varoitan sinua ennenkuin annat ottaa
mittasi sädekehääsi varten. Tämän naisen suosion paratiisissa (ah, enkö
sitä tietäisi?) saa iloita perin epävarman ajan.
-- Tämä nainen, sir, -- virkkoi loordi Verney huulet jäykkinä, on
luvannut tulla vaimokseni.
Oli onnellista, että herra Staffordilla oli tuki, sillä tämän iskun
vaikutuksesta hän horjui. Vaikka hän oli maailman mies, hänen kasvonsa
ilmaisivat mitä vilpittömintä kummastusta.
Oi, miten kainolta näyttikään Kitty-rouva!
Hiukan kateellisena Spicer alkoi tuhlata onnittelujaan, jotka hänen
suojelijansa otti vain kylmästi vastaan.
-- Ah, Kitty, -- kuiskasi herra Stafford rouva Bellairsin
näkinkengänmuotoiseen korvaan, -- pidättekö niin hennosta,
heleänvihreästä nuoruudesta? Kah, armas rouva, pojan leuka on yhtä
sileä kuin omannekin. Mitä pilantekoa tämä on?
Kitty raapaisi pikku jalallaan ja painoi päänsä alas. Kitty-rouvako
ujona! Ja tuo viaton poikaparka suojelevine sävyineen -- se oli mitä
lystikkäintä nähdä.
-- Saat olla varma, Verney, -- huudahti herra Stafford, -- että toivon
sinulle iloa, haha, kaikesta sydämestäni! Ja te, madam, hihi!...
anteeksi, hyvät ystävät, mutta muisto sir Jasperin kaksintaistelusta on
minulle vielä liikaa. Haha, tue minua, Spicer!
-- Rouva nai hänet, nai hänet, -- huudahteli Spicer sapekkaan
kostonhimoisesti, vilkaistessaan olkansa yli heidän luotaan poistuvaan
pariin.
-- Nai hänet! Ei koskaan! -- huudahti Stafford. -- Kitty ei ole mikään
hupsu. Ka, mies, se pieni paholainen ei huolisi _minustakaan!_ Hän
rakastaa liiaksi vapauttaan ja huvituksiaan. Etkö huomannut? Hän ei
tohtinut katsahtaa ylös, peläten näyttävänsä silmäkulmassaan ilkkuvan
veitikan. Hei, hurraa, ritarillinen kapteenini! -- innostui keikari
ja lyödä sipaisi jäähyväisiksi halveksivasti ja hyväntuulisesti
häntä tukeneita ohuita hartioita. -- Sinun ei vielä tarvitse ruveta
elättäjäksesi toista kokematonta keltanokkaa etsimään.
* * * * *
Vilkaistessaan vasikkaansa Kitty-rouva keksi yhä suuremmaksi
mielipahakseen ja kenties kummastuksekseenkin uuden ilmeen tämän
silmissä. Kiihkeä hartaus oli väistynyt aivan liikanaisen arvokkuuden
tieltä.
"Se otus on oikea eläinnäyttely!" ajatteli hän suuttuneena itsekseen.
"Hämärässä hän varmaankin eniten muistuttaa tarhapöllöä!"
He kävelivät yhdessä Kaivohuoneelta Luostarikadulle ja sitten
verkalleen Oranssilehdon viileään siimekseen, jossa he syrjäisen
sopukan löydettyään istahtivat kivipenkille.
-- Kun mies, -- alotti Harry Verney, -- lyhyen aamukauden kuluessa
on joutunut katselemaan olemassaolon suuria kysymyksiä, kuolemaa ja
rakkautta, silmästä silmään, niin seuraelämän valheelliset riemut ja
surut näyttävät hänestä kovin ontoilta ja arvottomilta!
-- Oh, -- sanoi Kitty, -- te säikähdytätte minut! Milloin te
kuolemaakin katselitte, mylord?
-- Niin, -- vastasi toinen viattoman vakavasti, -- ellette te,
rakkahimpani, olisi tänä aamuna tullut sir Jasperin ja minun välilleni,
kuka tietää, mitä olisi voinut tapahtua?
-- Oo, vai sitä! -- sanoi toinen huultaan venähdyttäen.
-- Niin, -- virkkoi loordi, -- missä olisin nyt, Kitty? Se ajatus
ahdistaa minua suuressa onnessani. Jos olisin surmannut sir Jasperin,
olisinko koskaan voinut katsella itseäni muuta kuin murhamiehenä?
-- Uh, hyi, hyi, -- puhkesi hänen rakastajattarensa kärsimättömänä, --
ken sellaista pienissä kunniakysymyksissä ajattelee!
Sydämessään sanoi hän itselleen, että nuoren miehen _savoir-vivre_
osoittautui hirveän puutteelliseksi. Ja kaikessa vilpittömyydessään hän
ryhtyi tätä sulavan ja seurapiireissä tarpeellisen esiintymistaidon
puutettaan vielä enemmän paljastamaan.
-- Jos taasen olisin kaatunut, ja se olisikin ollut luultavinta, tämä
kun oli ensimäinen senlaatuinen kohtaukseni, vavistuttaa minua ajatus,
missä tilassa sieluni olisi saapunut luojansa eteen. -- Hänen äänensä
värähteli hetkisen.
-- Mylord Verney, -- huudahti Kitty, kääntäen häneen mitä
tuskastuneimmat kasvot, -- ette aavistakaan miten järkytätte minua!
Nuorukainen ei tosiaankaan aavistanut.
Hän otaksui hänen huolestumisensa lempeimmäksi naiselliseksi
myötätunnoksi ja rohkaistui uusiin luottamuksiin.
-- Punastuen tunnustan teille, -- sanoi hän, -- että tänne Bathin
iloisiin seurapiireihin tultuani elämäni ei ole ollut aivan sellaista,
että omatuntoni voisi sen hyväksyä. Rakkaan äitini minuun suurella
uutteruudella istuttamat hurskaat tavat ja vakavat elämänohjeet olen
liiankin keveästi syrjäyttänyt.
-- Hyväinen aika! -- huudahti Kitty-rouva vielä tuskaantuneempana.
-- Kun olemme naimisissa, rakkahin, -- jatkoi loordi Verney,
puhuessaan kietoen hiljaa kätensä armaansa hennoille vyötäisille,
mutta siveellisiin mietelmiinsä vaipuneena unohtaen antaa syleilylleen
tulisuutta, -- niin emme etsi loistavaa maailmaa. Löydämme kaiken
onnemme toistemme parista, eikö niin? Oi, kuinka tervetulleeksi rakas
äitini lausuukaan teidät Verneyn sukulinnaan! Hänen unelmansa on aina
ollut, että menisin aikaisin naimisiin ja asettuisin maatilalle.
Pienet kylmät väreet karmivat Kittyn selkäpiitä. -- Onko aikomuksenne
avioliittoon mentyänne asua äitinne luona? -- änkytti hän, nojautuen
heikosti hervotonta käsivartta vasten.
Intomielin huudahti nuorukainen, että äideistä parhaimmasta hän ei
koskaan voisi pitkää aikaa elää erossa.
-- Oi, te olette pitävä hänestä kovin paljon! -- sanoi hän, katsahtaen
hellästi mielikuvituksensa Kittyyn.
-- Hennoimmasta lapsuudestanne asti hän siis uutterasti kylvi teihin
vakavia periaatteita ja hurskaita tapoja, eikö niin? -- kuiskasi
todellinen Kitty melkein voivottaen.
-- Niin hän todellakin teki, -- vahvisti nuorukainen innostuneena.
Kitty-rouva sulki silmänsä ja antoi päänsä kallistua olalleen.
-- Pelkään saavani hermokohtauksen, -- virkkoi hän.
-- Sen aiheuttanee kevään kuumuus, -- sanoi nuorukainen ja näkyi
aikovan nousta.
-- Ehkä niin, -- vastasi Kitty, käyden yhtäkkiä niin hervottomaksi,
että miehen täytyi tiukentaa puristustaan. Hän vilkaisi häneen nyt
hiukan säikähtyneenä. Kitty raoitti kirkkaat silmänsä ja soi hänelle
pienen raukean hymyn välähdyksen.
"Ainakin", ajatteli leski, "eroamme suloisella hetkellä, jos meidän
täytyy erota (ja erota meidän täytyy, vasikkani ja minun). Mitä?
Lehdossa, missä jokainen tuoksu, jokainen kätketty lintu, lehvä ja
päivänsäde johtaa mieleen lemmenajatuksia, ja missä minä istun hänen
vieressään, hän alkaa lörpötellä äidistänsä! Ellei hän edes märehdi
kauneuttani vielä kerran, niin nimeni ei ole Kitty!"
Hän huokasi ja sulki silmänsä. Hennot kasvot olivat vain vaaksan päässä
nuorukaisen huulista.
-- Pelkään tosiaankin voivanne pahoin, -- sanoi tämä hellän
huolestuneesti. -- Äidilläni on oivallisia sydäinenvahvistustippoja
sellaista heikkoutta vastaan.
Rouva Bellairs kohosi istualleen niin tarmokkaasti, että sitä ei olisi
pyörtyvältä naiselta odottanut.
-- Äitinne... -- alotti hän leimaus silmissä, mutta hillitsi itsensä
äkkiä. -- Hyvästi, Verney, -- virkkoi hän ojentaen hänelle kätensä.
-- Hyvästi! -- toisti nuori mies aivan hämmästyneenä.
-- Ah, -- huokasi Kitty, -- luostarin kello kajahduttelee jo tyhmää
vanhaa säveltään. Kuinka kauan olenkaan ollut teidän kanssanne
kahdenkesken, sir? Hyi, hyi, eikö minun pitäisi ajatella mainettani?
-- Tulevana vaimonani tietysti... -- sopersi mies.
-- No, sitä suuremmalla syyllä, -- keskeytti Kitty; -- eikö minun pidä
osoittautua tarpeellisen varovaiseksi? Ajatelkaahan arvoisaa äitiänne!
Kas niin, sir, jättäkää minut nyt.
Hetkisen hän pilkkasi; toisen vuoron hän herttaisesti hymyili.
"Minä panen hänet ammumaan!" ajatteli hän, vahvistaen päätöksensä
jalkaa polkemalla.
-- Ovellenne asti? -- pyysi nuorukainen.
-- Ei askeltakaan, -- kielsi hän. -- Kas niin, sir, hyvästi.
Harry tarttui hänen käteensä ja kumartui maltillisesti häntä
suutelemaan.
-- Menen kirjoittamaan tämän uutisen äidilleni, -- sanoi hän.
-- Oh, menkää! -- virkkoi Kitty, kääntyä heilautti kantapäällään ja oli
hameenhelmojen vimmatusti huiskiessa ja kahistessa kadonnut käytävän
mutkan taa ennenkuin rakastaja hitaalla pojanjärjellänsä edes ehti
pyytää häntä määräämään seuraavan kohtauksen hetkeä.
Kitty-rouvan silmissä oli vallan kyyneliä, kun hän kepillään pieksi
hiekkaa. Hän hieroi raivokkaalla kädellä kirsikkahuuliansa siltä
kohtaa, mihin nuorukainen oli painanut suutelonsa.
"Se oli tosiaankin aviollista!" huudahti hän itsekseen, muistellen
tapahtumaa vihaisella kaksinaisella sävyllä. "Mokoma vasikka! Onko
nainen koskaan viettänyt naurettavampaa hetkeä... ja, taivaan nimessä,
mitä on tehtävä?"