-- Mylord, -- melusi kapteeni Spicer ovella, -- vaunut odottavat
ja meillä on vain puoli tuntia ehtiäksemme Bathwickin niityille.
Jumaliste, loordi Verney, tahtoisitteko olla viimeisenä kohtauspaikalla?
Loordi Verney hypähti jaloilleen. Sanat, levottomat naputukset tunkivat
hänen huumaantuneihin aivoihinsa synnyttäen äkillisen vakaumuksen.
-- Kautta taivaan! -- huudahti hän, vilkaisi kelloon ja harppasi ovea
kohti.
-- Ja lähdettekö te, -- kysyi muukalainen, -- näkemättä kasvojani?
Harry Verney riensi takaisin hänen luokseen ja sitten takaisin ovelle
neuvottomana kuin koiranpentu, jota kutsutaan kahdelle taholle. Vihdoin
hän palasi naisen luo, uusi ja miehekäs arvokkuus sävyssään.
-- Minun täytyy mennä, -- sanoi hän. -- Jos tahtoisitte osoittautua
yhtä ystävälliseksi kuin päättelen olevanne, madam, niin poistakaa
naamio, jotta voin nähdä teidät ennen lähtöäni.
Ulkopuolella kapteeni Spicer tanssi voimattomasta levottomuudesta
ikäänkuin vilkkaan musiikin tahdissa ja täytti ilman kummallisilla
kimeillä kirouksilla.
Rouva Bellairs sysäsi mustakulman nuorukaisen hyvin tyynesti syrjään
pelkällä pienoisella kätensä kosketuksella, meni sitten ovelle ja
päästi vihreänharmaan ja hikoilevan kapteeni Spicerin sisään.
-- Minä tulen, Spicer, -- huudahti loordi Verney epätoivoisesti ja
töytäsi ottamaan hattuaan ja päällysnuttuaan, mutisten kulkiessaan
naisen ohi: "Voi, julmaa!"
Kitty Bellairs pureskeli pikkusormeaan ja katsahti kelloon.
-- Teiltä ei mene enempää, tiedättehän, -- sanoi hän, -- kuin viisi
minuuttia ajaessanne Bathwickin lautalle. Jos siis lähdette kolmen
minuutin kuluttua, on teillä vielä kuusikolmatta jälellä. Mylord
Verney, tahdotteko suoda minulle nämä kolme minuuttia?
Loordi Verney heitti jälleen pois hattunsa ja viittansa, ja hänen
kasvonsa saivat tumman hohdon.
-- Oi, -- huudahti hän kuin koulupoika, -- Jumalan tähden, Spicer,
odota siellä ulkona.
-- Ei, -- virkkoi Kitty-rouva, hymyillen itsekseen naamionsa alla, --
ei, minä tarvitsen kapteeni Spiceriä.
Loordi Verneyn naama venähti.
-- Tulkaa tänne, -- sanoi vieras, ottaen nolostunutta nuorukaista
kädestä ja vieden hänet pöydän luo, jolla olivat hänen hetkistä
aikaisemmin käyttämänsä kirjoituskojeet. -- Tuossa, -- virkkoi hän,
-- on paperiarkki. Istukaa, mylord, ja kirjoittakaa, kirjoittakaa, --
kehoitti hän taputtaen häntä olalle; -- kirjoittakaa, sir... tähän
tapaan:
"Loordi Verney pyytää ilmoittaa sir Jasper Standishille, että hänen
ymmärtääkseen riidanaihe heidän välillään johtuu pelkästä ikävästä
väärinkäsityksestä, koskien loordi Verneyn tunteita lady Standishia
kohtaan."
-- Kirjoittakaa, kirjoittakaa! -- Hän kumartui hänen ylitseen ja saneli.
Puolittain lumottuna ja kuitenkin hajanaisesti vastustellen alkoi nuori
mies täyttää sivua kömpelöillä harakanvarpaillaan.
-- Nopeaan, -- kiirehti hän. -- Lapsi-kulta, miten te tavaatte
"riidanaiheen"! Viisi siitä, eteenpäin vain:
"Loordi Verney pyytää vakuuttaa sir Jasperille, että puhumattakaan
mistään luvattomista tunteista, joita hän olisi rohjennut kehittää
lady Standishia kohtaan, hän koko elämässään ei ole virkkanut hänelle
muuta kuin kolme sanaa tai yhtä monta kertaa katsahtanut häneen ja
että hän on antanut sydämensä toiselle naiselle, ainoalle naiselle,
jota hän koskaan on rakastanut tai on rakastava."
Kynä oli pudota loordi Verneyn sormista. Hän säpsähti ja kääntyi
tuolillaan vilkaistakseen kummastuneena salaperäisen vieraansa
kasvoihin, ja taaskin naamio samalla kertaa sekä kiehtoi häntä että
petti hänen toiveensa.
-- Ette suinkaan tahdo vastustaa naista? -- kuiskasi toinen korvaan.
-- Joutuin, meillä on vain yksi minuutti jälellä. Kah, antakaa kynä
minulle, niin minä lopetan. -- Hän sieppasi hanhensulan loordin
kädestä, hänen kiharansa koskettivat hänen poskeaan, kun hän nojautui
hänen ylitsensä paperia kohti. Nopeasti kiiti pieni käsi:
"Ellei sir Jasper tämän selityksen luettuaan katso voivansa peruuttaa
loordi Verneylle tekemiään loukkaavia huomautuksia, niin loordi Verney
on silmänräpäystä viivyttelemättä valmis kohtaamaan hänet, kuten
sovittu on. Kaikkien näiden ilmoitusten todenperäisyyden takaa se
nainen, jota loordi Verney rakastaa."
Hän otti arkin ja taittoi sen kokoon.
-- Nyt, kapteeni Spicer, -- sanoi hän, -- astukaa vaunuihinne ja
rientäkää sir Jasperin asunnolle, ja jos tuotte vastauksen ennenkuin
kello lyö, niin sallin teidän poistaa naamioni, ja se pelastaa
teidät kuolemasta uteliaisuuteen ja antaa teille myöskin jotakin
lörpöttelyn aihetta seuraavaksi kuukaudeksi. Oh, kyllä tapaatte sir
Jasperin kotona, -- rauhoitti hän; -- hän on näissä asioissa jo vanha
ja kokenut, joka ei teidän ensikertaisen kaksintaistelijanne tavoin
pidä kunniakysymyksenä tuoda suurta urheuttaan taistelupaikalle
kahtakymmentä minuuttia ennen määräaikaa.
Laihassa ruumiissaan kapteeni Spicerillä oli lakeijan sielu. Hän olisi
antanut paljon, jos olisi voinut vastustaa, mutta hän ei tohtinut.
-- Mikäli tämä ei merkitse peruutusta, -- sanoi hän. -- Ystävän kunniaa
en voisi vaihtaa edes kaunottaren hymyyn.
Kitty kohotti kirjettä ärsyttävästi ja vilkaisi kelloon.
-- Ellette te tahdo sitä viedä, -- virkkoi hän, -- lähetän sen
kantajalla, ja silloin ette koskaan saa tietää sen sisältöä.
Sitäpaitsi, -- lisäsi hän viekkaasti hymyillen, -- jos sir Jasper
pyytää anteeksi loordi Verneyltä, minkä hän tämän kirjeen saatuaan
varmasti tekee, te saatte astua mylordin tilalle, tiedättehän, ettekä
joudu syrjäytetyksi kunniakkaasta kohtauksesta.
-- Tietysti, haa, tietysti! -- huudahti kerskuri kelmeästi hymyillen.
Kitty-rouva sulki nauraen oven poistuvan miehen jälkeen.
-- No, -- virkahti hän.
-- Oi, mitä olette tehnyt, mitä olette minulla teettänyt? -- huudahti
Harry Verney äkillisessä tuskassa.
-- Hiljaa! -- tyynnytti Kitty-rouva. -- Enkö teille sanonut, että
kunnianne on turvassa minun huostassani? Ettekö usko minua? -- sanoi
hän sulavalla äänellä. -- Ah, Verney! -- Hän asetti kätensä ohimolleen,
ja kosketuksesta putosi naamio.
Nuori mies katsahti hänen kasvoihinsa, punehtui ja värisi ja laukesi
jälleen polvilleen hänen jalkojensa juureen.
-- Oi, sanokaa minulle nimenne! -- pyysi hän hartaasti.
-- Kah, loordi Verney, -- sanoi vieras, -- olettepa te epäritarillinen.
-- Hän hymyili ja näytti hurmaavan kauniilta; hän näytti vakavalta ja
moittivalta, ja nuorukainen joutui suunniltaan ihastuksesta.
-- Oh, te tunnette minut, tunnette minut hyvin, -- jatkoi nainen, --
enkö minä ole rouva Bellairs, Kitty Bellairs... enkö ole Kitty?
-- Ei, ei, -- huudahti hän, -- en ole teitä tuntenut vielä tähän
hetkeen asti, madam, rouva Bellairs, _Kitty!_ Näen teidät ensi kertaa!
Oi, jumalani, ole minulle armollinen, sillä minä rakastan häntä!
-- Ja kuitenkin, -- kuiskasi toinen viekkaasti, sanotaan, että rakkaus
on sokea.
Tämän jälkeen hän suuteli häntä, kuten oli suudellut naamion alta; ja
jos jokin voi olla suloisempaa kuin tuo ensimäinen suudelma, oli sitä
tämä toinen.
Ah, miten helppo on rakkauden taito oppia ja miten vaikea unhoittaa!
Harry Verneyn täten unohtaessa koko maailman, ensimäisen
kaksintaistelunsa, ja kunnian lakikirjan, sir Jasper istui laatimassa
vastausta hänen tiedonantoonsa:
"Sir Jasper Standish on vastaanottanut loordi Verneyn selityksen
samassa hengessä kuin se tarjottiin. Hän on aivan valmis tunnustamaan
toimineensa kokonaan erehdyksestä ja pyytää loordi Verneytä
vastaanottamaan hänen vilpittömimmän anteeksipyyntönsä ja ihailunsa
ilmaisun loordi Verneyn kohteliaasta ja ritarillisesta käytöksestä
sekä hänen onnittelunsa hänelle itselleen ja tuntemattomalle naiselle
heidän kadehdittavasta asemastaan."
Kapteeni Spicer ei tarjoutunut korvaamaan isäntäänsä kiistakentällä.
Päinvastoin hän osoitti sir Jasperille, joka otti hänet vastaan perin
synkällä kohteliaisuudella, mitä nöyrintä selkää ja tarjosi verratonta
nuuskaansa hätiköivällä ja mielistelevällä eleellä.
Palatessaan Pierrepoint-kadulle hän tapasi salaperäisen muukalaisen
jo kantotuolissa ja loordi Verneyn nojaamassa sisälle sen ikkunasta
hartaassa kuiskailevassa keskustelussa. Kapteeni Spicer tarttui
leikillisesti häntä takinliepeestä, vetäen hänet pois ja pistäen
sensijaan oman hupsun naamansa ikkunaan. Nainen oli naamioituja
viittaansa puettu, kuten hänen lähtiessäänkin.
-- Madam, olen toimittanut asianne, -- sanoi hän. -- Se oli vaikeasti
selvitettävä juttu, johon tarvittiin... hm, tarvittiin sellaista
tahdikkuutta, jota minulla mielestäni on. Sir Jasper oli tavattoman
kiivastunut, yhtä hyvin olisi voinut yrittää puhua järkeä härälle.
"Mutta hyväinen aika, sir", sanoin, "tulisinko minä, minä, kapteeni
Spicer, tuomaan kirjettä, ellei se olisi sopusoinnussa mitä jyrkimpien
kunniankäsitteiden kanssa?" Se sai hänet lannistumaan, madam...
Tässä Kitty-rouva sieppasi suuria häikäilemättä hänen liikehtivässä
kädessään lepattavan kirjeen, kääntyi häneen selin, luki sen ja
kuroitti sen loordi Verneylle, joka viipymättä oli kiertänyt toisen
ikkunan luo.
-- No, -- virkkoi hän, -- käskekää viedä minut Kaivohuoneelle. -- Hän
nojasi päänsä ulos ja loordi Verney toi omansa sen lähelle, ja sitten
seurasi uusi kaksinpuhelu.
-- Madam, madam, vaadin teitä täyttämään lupauksenne! -- kuului
toiselta puolelta kapteeni Spicerin hätäinen, ohut ääni. -- Verney,
ystäväiseni, minun täytyy pyytää sinua vetäytymään syrjään, minulla on
sopimus tämän naisen kanssa...
-- Sopimus? -- kysyi naamioitu, kääntäen päätänsä.
-- Oi, madam, minun pitäisi nähdä ne lumoavat kasvot!
Hän yritti avata kantotuolin ovea.
-- Mitä? -- huudahti silloin nainen. -- Ryöstäisinkö teiltä kaiken
epätietoisuuden tenhon, kaiken arvailemisen ilon ja sen kiihoittavan
mausteen, että voitte otaksua minut jokaiseksi Bathin naiseksi. Oh,
-- sanoi hän, -- velvollisuuteni lähimmäistäni kohtaan on minulle
toivoakseni paremmin opetettu! -- Taaskin pisti hän päänsä ulos loordi
Verneytä puhutellakseen; kuului uusi kuiskaus ja hopeanheleätä naurua.
-- Eteenpäin, miehet! -- huusi hän.
Loordi Verney kiepahti toiselle puolen, veti vuorostaan nolostuneen
kapteenin ikkunasta ja pidättäen häntä väkisin esti hänet juoksemasta
poistuvien kantajain ja niiden kauniin taakan jälestä.