Leikkivät etenivät talon päädylle, josta Saima oli aikeessa pujahtaa
turvaan omista portaistaan, mutta Aapo saavutti hänet. Saima parahti:
-- Ai, Aapo, päästä, ha, ha, sinähän olet hurja, mieletön!
Aapo oli puristanut häntä syliinsä kiihkoisasti. Samassa poika
vaaleni, puri hammasta ja päästi Saiman.
Saima juoksi sisään. Olli istui pöydän ääressä jännittyneenä
tuijottaen ovea kohti. Hänen laihtuneilla kasvoillaan oli punaa, ja
syvissä silmissä paloi outo, kuumeinen hehku.
Saima läheni huohottaen, pehmeillä huulilla hymy, silmissä lempivän
hurmainen katse, vartalo notkuva, kuumaa suloa hehkuen, leikissä
sulanut syleiltäväksi. Katse Ollin katseessa, huulet lähellä janoovan
huulia, rukoillen äänetönnä syleilyä hän kosketti miehensä suuta.
Olli nousi, parahti tukehtuneesti ja työnsi hänet luotaan tylysti ja
hoippui huoneeseensa.
Saima jäykistyi, peitti käsiinsä polttavan häpeän punan, joka levisi
kasvoilta ja paloi kuumeena koko ruumiissa.
Työnsi kuin esineen luotaan!
Saima suoristihe, heitti ylpeästi päätään ja katsoi eteensä kuin
olisi Olli ollut läsnä. Samassa hän äkkiä kääntyi, kuunteli -- --
Olli itki. Jokainen nyyhkytys oli sieluun ja veriin raadellun miehen
tuskan äännähdys.
Saima astui miehensä ovea kohti surun ilme kasvoillaan, mutta tyly
kosketus poltti vielä hänen ruumiissaan ja kiireesti hän pakeni
toiseen huoneeseen.
X
Seuraavana päivänä oli talossa hiljaista, väki rukiinleikkuussa
kaukana pelloilla, Olli pitäjällä, ja Saima oli koko päivän viettänyt
yksin synkissä mietteissään suunnitellen elämäänsä. Hän kuuli
maantieltä rattaiden ratinaa ja arvasi Ollin tulevan.
Hurravilli ravasi omin ehdoin, ja Olli istui kärryillä kyyristyneenä,
laihtuneilla kasvoilla kiusaantunut ilme ja syvällä silmissä tuskaa.
Hevonen hirnahti ja ajaja nosti päätään nähden samassa puun alla
kotiniityllä pari tukkipomoa ja Aapon -- pulloja ja laseja.
Ollin kasvoille levisi tumma puna ja hän huitaisi Hurravilliä
ohjilla, kiirehtäen miesten sivutse. Kotiin päästyään hän riisui itse
hevosen ja meni väsynein askelin sisään.
Saima nousi portailta ja antoi tilaa kohteliaasti kuin oudolle
miehelle, hymyili ivallisesti ja aikoi poistua.
-- Saima! -- sanoi Olli niin tuskallisella äänellä, että Saima
hätkähti ja kääntyi häneen päin.
-- Olin eilen liian -- -- äkkinäinen, sanoi hän vaikeasti valiten
sanojaan. Voitko unohtaa sen?
-- Voin unohtaa kaikki paitsi sen yhden ainoan asian, jota olen
sinulta pyytänyt, sanoi Saima kiihkeästi.
Olli katsoi häneen.
-- Tahdon sinut kokonaan ja täältä pois.
Olli kääntyi hitaasti ja meni sisään.
Saiman kasvoille levisi jälleen ivanhymy ja pää nousi ylpeänä ja
kädet puristuivat nyrkiksi, kun hän astui pihan poikki tielle.
Aapo tuli vastaan lakki kallellaan, kädet taskuissa ja laulaen:
Voi kuinka iloinen olin minä silloin,
kun tanssista tanssihin kuljin ma illoin.
Mut' sitten tuli tuttu
ja loppui koko juttu.
Saiman mieleen laulu heitti hetkeksi valoisan tunteen ja hän huusi
Aapolle:
-- Laula vielä.
Juur' kaksikymmentä vuotta minä täytin
ja aika veikeeltä veijarilta näytin,
mut' suru minut otti,
kun järki hyvä petti -- -- --
Luuletko, että voisimme yhdessä laittaa siihen kauniimman nuotin?
-- Se on tietty, sanoi Aapo liian innokkaana.
-- Minä säestäisin piaanolla.
-- Vaikka millä! uhmaili Aapo ja seurasi Saimaa saliin.
-- Laula vielä se ensimmäinen värssy, pyysi Saima, ja Aapo asettui
lähelle Saimaa, laski kätensä hänen olalleen ja lauloi liian kovalla
äänellä.
Olli astui samassa huoneeseen ja sanoi Saimalle puoliääneen:
-- Etkö näe, missä tilassa Aapo on?
Saima kääntyi äkkiä Olliin, ja Aapo astui Ollin eteen huutaen:
-- Olenko minä missään tilassa!
-- Ole hiljaa ja mene pois! sanoi Olli hilliten suuttumustaan.
-- Annahan Aapon olla! sanoi Saima ja astui veljeksien väliin.
-- Etkö sinä, Aapo, häpeä laittaa itseäsi tuohon kuntoon ja
tulla -- --
Aapo asettui veljensä eteen, matki hänen ääntään ja sanoi:
-- Etkö sinä häpeä sekaantua muiden asioihin?
Saima nauroi: -- Oikein, Aapo. Me olemme kumpikin vapaita ihmisiä
ja teemme, mitä tahdomme, lisäsi hän ja uhka leimahti katseessa.
Lauletaan, Aapo.
Saima meni jälleen piaanolle, mutta Aapo jäi tuijottamaan veljeään
poikamainen uhka katseessa, kädet ristissä rinnalla.
Olli katsoi yhä Saimaan ja pyysi: -- Käske häntä menemään, minä
pyydän.
-- Minkä vuoksi? Minä en ymmärrä. Aapo on täällä ainoa ihminen,
joka minusta välittää. Muut rakastavat enemmän säästöpankkiaan,
vaivaisiaan, mäkiään, mäntyjään ja nautojaan!
-- No, veli, kumman meistä pitää lähteä? kysyi Aapo yhä tuijottaen ja
läheten Ollia.
Olli nousi hitaasti, siirsi varovasti tuolinsa syrjään ja tarttui
nuorukaisen hartioihin. Aapo riipaisi itsensä irti. Ollin kasvoille
nousi puna, hän tarttui uudestaan veljeensä ja työnsi ulos ovesta.
Aapo kompastui portaihin, jäi hetkeksi virumaan, mutta nousi jälleen
ja astui hoippuen pihan poikki vanhaan pirttiin.
-- Tätäkö sinä tahdoit? kysyi Olli, katseessaan vihaa.
-- Syytä itseäsi! huusi Saima. Sinulla oli vara valita, ehkei ole
enää.
-- Mitä sinä tarkotat?
-- Sitä, mitä sanoin.
-- Sinä sanot aina liian paljon.
-- Ahaa, ehkä olen hidastellut tehdä sanojeni mukaan.
Kärsivällisyyttä, mies, kyllä sekin vielä tapahtuu.
-- Puhut arvotuksia.
Saima kääntyi äkkiä raivostuneena.
-- Etkö sinä näe, kuinka minussa joka jäsen vapisee, vereni kiehuu ja
minulla on vain yksi ainoa toivo ja vaatimus!