Kun Lily heräsi suloisesta unesta, löysi hän kaksi kirjettä vuoteensa
vierestä.
Toinen oli rouva Trenorilta, joka ilmoitti tulevansa iltapäivällä
pistäytymään kaupungissa ja toivoi, että Miss Bart voisi syödä
päivällistä hänen kanssaan. Toinen oli Seldeniltä. Hän kirjoitti
lyhyesti, että tärkeä asia kutsui häntä Albanyyn, josta hän ei voinut
palata ennenkuin illalla ja pyysi Lilyn ilmoittamaan, mihin aikaan
hän tahtoisi tavata häntä seuraavana päivänä.
Lily tuijotti mietteissään Seldenin kirjeeseen. Kohtaus Bryn
kasvihuoneessa oli ollut kuin unennäköä; hän ei ollut odottanut
heräävänsä sen niin ilmeiseen todellisuuteen. Hänen ensimmäinen
tunteensa oli kiusaantuminen: tämä odottamaton Seldenin toimi
synnytti toisen pulman. Seldeniltä ei olisi voinut odottaa taipumista
tuollaiseen järjettömään mielijohteeseen! Aikoiko hän todellakin
naida hänet? Lily oli hänelle kerran osoittanut tuollaisen toiveen
mahdottomuuden, ja Seldenin johdonmukainen käyttäytyminen näytti
todistavan hänen mukautuneen tilanteeseen sellaisella järkevyydellä,
että se jollakin tavalla loukkasi Lilyn turhamaisuutta. Oli
mieluisampaa huomata, että tämä järkevyys säilyi vain sillä
edellytyksellä, ettei Selden nähnyt häntä. Mutta vaikkei mikään
ollutkaan niin suloista kuin hänen valtansa Seldeniin, näki hän
sen vaaran, mikä siitä koituisi, jos hän antaisi edellisen illan
episoodin toistua. Koskei hän kerran voinut mennä Seldenin kanssa
naimisiin, niin olisi parempi Seldenille, samoin kuin helpompi
hänelle itselleenkin kirjoittaa rivi, jossa hän ystävällisesti
epäisi Seldenin pyynnön tavata häntä: Selden oli mies, joka ymmärsi
sellaisen vihjauksen, ja he tapaisivat ensi kerralla tavallisina
ystävinä.
Lily hypähti sängystä ja meni suoraan kirjoituspöytänsä luo. Hän
tahtoi kirjoittaa heti, kunhan vielä saattoi luottaa päätöksensä
voimaan. Hän oli vielä raukea niukan unen ja illan ilojen jälkeen,
ja Seldenin kirjeen näkeminen taittoi hänen voitoltaan kärjen,
minkä muodosti hetki, jolloin Lily oli lukenut Seldenin silmistä,
ettei mikään filosofia kyennyt vastustamaan hänen valtaansa. Olisi
mieluista tuntea vielä tuota... ei kukaan muu kyennyt saamaan sitä
hänessä aikaan täydellisesti. Hän tarttui kynään ja kirjoitti
kiireesti: _Huomenna kello neljä_; mutisten itsekseen pistäessään
paperin kuoreen: "voinhan helposti toimittaa hänet pois huomenna."
Judy Trenorin kutsukirje oli Lilylle hyvin tervetullut. Hän sai
nyt ensi kerran suoranaisia tietoja Bellomontista sitten viimeisen
käyntinsä siellä, ja hänellä oli yhä pelko siitä, että hän oli
joutunut Judyn epäsuosioon. Mutta tämä pyyntö näytti palauttavan
ennalleen heidän entiset suhteensa; ja häntä hymyilytti se ajatus,
että Judy pyysi häntä tulemaan luultavasti kuullakseen Bryn
herrasväen kekkereistä. Rouva Trenor oli jäänyt niistä pois ehkä
suorastaan siitä syystä, jonka hänen miehensä ilmoitti, ehkä,
kuten rouva Fisher ilmaisi sen hieman toisin, koska "hän ei voinut
sulattaa nousukkaita, jollei hän ollut itse keksinyt niitä." Joka
tapauksessa, vaikka hän jäikin ylimielisesti Bellomontiin, oletti
Lily hänen olevan hyvin halukkaan kuulemaan, mitä häneltä oli jäänyt
näkemättä ja missä määrin rouva Wellington Bry oli voittanut kaikki
entiset kilpailijat seuraelämän tunnustuksesta. Lily oli aivan valmis
tyydyttämään hänen uteliaisuuttaan, mutta sattui, että hänen oli
oltava kaupungilla päivällisillä. Hän päätti kuitenkin tavata rouva
Trenoria edes vähäisenkin ajan ja soitti palvelustyttöään viemään
sähkösanoman, jossa lupasi tulla ystävänsä luo illalla kello 10.
Hän oli päivällisillä rouva Fisherin kanssa, joka oli koonnut
yksinkertaiseen juhlaan muutamia edellisen illan esiintyjiä.
Päivällinen oli oleva musikaalinen illanvietto atelierissä, --
sillä rouva Fisher oli ruvennut muovailemaan ja liittänyt pieneen
ahtaaseen taloonsa tilavan huoneiston, jota hän käytti paitsi
plastillisiin harrastuksiin myöskin väsymättömän vierasvaraisuutensa
harjoittamiseen. Lily lähti niiltä vastahakoisesti, sillä
päivällisillä oli hauskaa ja hän olisi halunnut polttaa paperossin ja
kuulla muutamia lauluja. Mutta hän ei saattanut rikkoa sopimustansa
Judyn kanssa ja vähän yli kymmenen hän pyysi emäntänsä soittamaan
ajuria ja ajoi Viidettä avenuetä Trenorien luo.
Hän odotti kyllin kauan ovella ihmetelläkseen, ettei häntä
pikemmin päästetty sisään huolimatta Judyn kaupungissaolosta,
ja hänen hämmästyksensä lisääntyi, kun odotetun lakeijan
asemesta huonostipuettu ihminen vei hänet halliin, jonka uutimet
olivat alaslasketut. Trenor ilmaantui kuitenkin äkkiä salongin
kynnykselle, tervehtien häntä tavattoman innokkaasti ja ottaen hänen
päällysvaatteensa vei hänet salonkiin.
"Tulkaa eteenpäin valkean ääreen, se on ainoa mukava paikka koko
talossa. Eikö tämä huone ole sen näköinen, kuin se odottaisi
vain työvoimaa joutuakseen alasrevittäväksi? Teitä näyttää vähän
palelleen matkalla: siellä on jokseenkin kipakka pakkanen. Huomasin
sen kävellessäni klubilta. Seuratkaa minua, annan teille ryypyn
konjakkia, ja te voitte lämmitellä takan ääressä ja koetella uusia
egyptiläisiäni ja jos pidätte niistä, niin annan niitä teille koko
joukon: niitä ei ole täällä, mutta sähkötän niitä."
Hän vei Lilyn talon läpi suureen huoneeseen, missä rouva Trenor istui
tavallisesti, ja mikä näytti kodikkaalta hänen poissaollessaankin.
Nytkin siellä oli kukkia, sanomalehtiä, epäjärjestyksessä oleva
kirjoituspöytä; lamput olivat sytytetyt, niin että oli yllättävää
ettei näkynyt Judyn tarmokasta olentoa nojatuolissa takan ääressä.
Trenor itse oli nähtävästi istunut tuolla paikalla, sillä sen
yläpuolella oli sikarinsavupilvi ja sen vieressä oli yksi noita
kääntöpöytiä, jotka ovat tehdyt helpottamaan tupakan ja alkoholin
tarjoilua. Tuollaisten laitosten näkeminen salongissa ei ollut
tavatonta Lilyn seurapiirissä, missä tupakanpoltto ja juominen olivat
riippumattomia ajasta ja paikasta, ja hänen ensimmäinen liikkeensä
tarkoitti yhtä Trenorin suosittelemia paperosseja, kun hän pysähdytti
Trenorin kielevyyden luoden hämmästyneeni silmäyksen: "Missä Judy on?"
Trenor hieman hengästyneenä tavattomasta puhetulvastaan kumartui
viinikarahvien yli selittääkseen niiden hopeisia etikettejä.
"Kas tässä, Lily, tippa konjakkia selterveden kanssa -- näytätte
kylmettyneeltä; vannon, että nenänpäänne on punainen. Minä otan
toisen lasin seuran vuoksi -- Judy? -- niin, nähkääs, Judy sai
päänsärkykohtauksen -- on poloinen melkein menehtyä siihen -- hän
pyysi minua selittämään -- Tulkaa tulen ääreen kumminkin; te näytätte
todellakin paleltuneelta. Antakaa nyt minun laittaa olonne mukavaksi,
enhän minä tässä tyhjän takia häärää!"
Hän oli tarttunut Lilyn käteen puolileikillä ja veti häntä matalalle
tuolille takan ääreen. Mutta Lily pysähtyi ja irroitti itsensä
nopeasti.
"Tarkoitatteko, ettei Judy jaksa tavata minua? Eikö hän halua, että
minä menen hänen luokseen?"
Trenor tyhjensi lasin, jonka hän oli täyttänyt itselleen, ja pani sen
pöydälle ennenkuin vastasi.
"Ei -- seikka on se, ettei hän voi tavata ketään. Se tuli niin äkkiä
ja hän pyysi sanomaan teille, miten kauhean pahoillaan hän oli --
jos hän olisi tiennyt, missä te olitte päivällisillä, olisi hän
lähettänyt teille sanan."
"Hän tiesi, missä minä olin päivällisillä; mainitsin sen
sähkösanomassani. Mutta eipä sillä väliä, tietenkään. Luultavasti hän
on niin huono, ettei hän voi matkustaa takaisin Bellomontiin aamulla,
niin että voin tulla tapaamaan häntä silloin."
"Juuri niin -- se on oivallista. Sanon hänelle, että tulette
huomenaamulla. Ja nyt istutaan minuutiksi ja pakistaan kaikessa
rauhassa yhdessä. Ettekö ota ryyppyä, juuri seuran vuoksi? Sanokaa,
mitä pidätte tuosta paperossista. Kuinka, ettekö pidä siitä? Miksi se
ei teille kelpaa?"
"Koska minun täytyy lähteä. Tahdotteko olla niin hyvä ja kutsua
minulle ajuria", vastasi Lily hymyillen.
Hän ei pitänyt Trenorin tavattomasta vilkkaudesta, millä oli liian
kouraantuntuva tarkoitus, ja ajatus, että hän oli yksin hänen
kanssaan, hänen ystävättärensä ollessa saavuttamattomissa suuren
aution talon toisessa päässä, ei antanut hänelle halua jatkaa heidän
kahdenkesken-oloaan.
Mutta Trenor oli kiepsahtanut hänen ja oven väliin ketteryydellä,
joka ei jäänyt häneltä huomaamatta.
"Miksi teidän täytyy lähteä, haluaisin sen tietää? Jos Judy olisi
ollut täällä, niin te olisitte istuneet juttelemassa täällä
tuntikausia -- voittehan minulle myöntää viisi minuuttia! Ainako
sama juttu? Eilen illalla en päässyt teitä lähellekään, ja jokainen
puhui teistä ja kysyi minulta, olinko koskaan nähnyt mitään niin
suurenmoista, ja kun koetin tulla puhumaan sanan kanssanne, ette te
ollut huomaavinannekaan, vaan nauroitte ja laskitte leikkiä niiden
aasien kanssa, jotka vain halusivat saada kerskailla jälkeenpäin ja
olla tietävän näköisiä, kun teitä mainitaan."
Hän pysähtyi, sillä sanatulva rasitti häntä, ja kiinnitti Lilyyn
katseen, jossa viha oli se aines, mikä oli Lilylle vähimmin
vastenmielistä. Mutta tämä oli saavuttanut jälleen mielenmalttinsa
ja seisoi tyynenä keskellä huonetta, hänen hymynsä näyttäessä yhä
lisäävän välimatkaa hänen ja Trenorin välillä.
Tämän jälkeen hän sanoi: "Älkää hassutelko, Gus. Kello on yli
yhdentoista, ja minun täytyy todellakin pyytää soittamaan ajuria."
Trenor ei liikahtanutkaan mataline otsineen, jota Lily oli ruvennut
inhoamaan.
"Luulen, etten soita ketään -- mitä te sitten tekisitte?"
"Menen ylös Judyn luo, jos te pakotatte minun häiritsemään häntä."
Trenor tuli askeleen lähemmäksi ja pani kätensä Lilyn käsivarrelle.
"Katsokaas, Lily; ettekö suo minulle viisi minuuttia omasta
tahdostanne?"
"Ei tänä iltana, Gus, te --"
"No hyvä sitten! Minä otan ne viisi minuuttia. Ja niin monta
enemmänkin kuin tahdon." Hän oli asettunut kynnykselle, kädet
työnnettyinä syvälle taskuihin. Hän viittasi takan ääressä olevaan
tuoliin.
"Menkää istumaan tuonne, olkaa hyvä: minulla on sanottava teille yksi
sana."
Lilyn kiivas luonne oli voittamaisillaan hänen pelkonsa. Hän kulki
oveen päin.
"Jos teillä on jotain sanottavaa minulle, niin voitte sen sanoa
joskus toiste. Menen Judyn luo, jollette kutsu minulle ajuria heti."
Trenor purskahti nauruun. "Menkää ylös ja olkaa siellä tervetullut,
ystäväiseni. Mutta Judya te ette löydä. Hän ei ole siellä."
Lily loi häneen hätääntyneen katseen. "Tarkoitatteko, ettei Judy ole
koko talossa -- ei kaupungissakaan?" huudahti hän.
"Sitä juuri tarkoitan", vastasi Trenor ja hänen pöyhistelynsä aleni
nyrpeydeksi Lilyn katsoessa häneen.
"Hupsutusta -- sitä en usko. Menen ylös", sanoi Lily kärsimättömästi.
Trenor vetäytyi odottamatta sivulle antaen Lilyn esteettömästi päästä
kynnykselle.
"Terve menoa ylös, mutta vaimoni on Bellomontissa."
Mutta Lily ei ollut niin helposti vakuutettavissa. "Jollei hän olisi
tullut, olisi hän lähettänyt minulle sanan --"
"Sen hän tekikin. Hän soitti minulle tänään iltapäivällä, että
ilmoittaisin teille."
"En saanut sanaa."
"En lähettänytkään."
He katsoivat toisiinsa hetken ajan, mutta Lilyn katseessa kuvastui
yhä iva, mikä samensi kaikki muut ajatukset.
"En voi kuvitella, että ryhtyisitte pelaamaan niin typerää peliä
kanssani. Mutta jos olette täysin tyydyttänyt tavattoman huumorin
tarpeenne, niin minun täytyy taas pyytää toimittamaan minulle ajuri."
Se oli väärä sävy ja Lily tiesi sen puhuessaan. Ei ole sanottu, että
ivaa käsitetään, ja suuttumuksen viirut Trenorin kasvoilla olivat
varmaankin viimeisen piston aiheuttamat.
"Katsokaapas, Lily, älkää käyttäkö noin ylvästä ja mahtavaa kieltä
minun kanssani." Hän oli jälleen mennyt ovelle ja vaistomaisesti
häntä väistäen Lily päästi hänet taas kynnykselle. "Tein teille
kepposen, tunnustan sen. Mutta jos luulette, että olen hämilläni,
niin erehdytte. Luoja tietää, että olen ollut kärsivällinen -- olen
pyörinyt perässänne ja näyttänyt aasinnaamaa. Ja tämä sillä aikaa
kuin te annoitte muiden veijarien mielistellä itseänne... tehdä
minusta pilkkaa, totta tosiaan... Minä en ole tarkka, enkä saata
ystäviäni naurunalaisiksi, kuten te... mutta voin sanoa, kun minusta
tehdään pilkkaa... Voin sanoa kyllin tiukasti, kun minua..."
"Ah, sitä en osannut ajatella!" pääsi Lilyn suusta; mutta hänen
naurunsa jähmettyi Trenorin katseen alla.
"Eipä ei, ette ole tahtonut ajatella sitä; mutta nyt te paremmin
tiedätte. Sitä minun piti sanoa teille toissa iltana. Olen odottanut
sopivaa hetkeä puhellakseni kanssanne, ja kun sen nyt olen saanut,
aion saada teidät kuulemaan itseäni."
Hänen ensimmäistä sanattoman vihansa puuskaa oli seurannut
äänensävyn järkähtämättömyys ja keskitys, mikä vielä enemmän
saattoi Lilyn levottomaksi kuin edelläkäynyt kiihkeys. Hetken ajan
Lilyn mielenmaltti petti. Hän oli useammankin kuin kerran ollut
tilanteissa, missä sukkela leikillisyys oli tarpeen peittämään hänen
pettymistään; mutta hänen pelästynyt sydämentykytyksensä sanoi
hänelle, ettei tässä auttaisi sellainen taito.