VII.

Osoitti rouva Trenorin syvää ystävyyttä, että hänen äänensä Miss

Bartia nuhdellessaan sai saman persoonallisen epätoivon sävyn kuin

jos hän valittaisi jonkin talouden luhistumista.

"Kaikki, mitä minä voin sanoa sinulle, Lily, on se, että minä en

saa sinusta selvää!" Hän nojasi taaksepäin huoaten, pitsi- ja

musliiniaamupuvussaan ja kääntyen välinpitämättömän näköisenä

työpöytäänsä päin, johon oli kasattu kaikenlaista kamaa.

"Jollet olisi edes minulle kertonut, että vakavasti aioit häntä --

mutta olen varma, että sinulla oli tuo suunnitelma kyllä alussa!

Miksi muuten pyysit minua pitämään itseäsi erilläsi bridgestä ja

pitämään hänestä loitolla Carrya, ja Kate Corbya? En luule, että

teit sen siksi, että hän huvitti sinua. Ei kukaan meistä kuvittelisi

toimittaa sinua hänen seuraansa, jollet aio mennä hänelle. Olen

varma siitä, että joku pitää sillä hauskaa! Kaikki he tahtoivat

auttaa asiaa eteenpäin. Berthakin pysyi syrjässä -- tahdon sanoa

sen -- kunnes Lawrence tuli ja sinä riistit hänet häneltä. Tämän

jälleen hänellä oli oikeus kostaa -- miksi herran nimessä asetuit

poikkiteloin hänen tielleen? Sinä olet tuntenut Lawrence Seldenin

jo vuosia -- miksi menettelit, ikäänkuin olisit juuri nähnyt hänet

ensi kerran? Jos sinulla on kaunaa Berthaa kohtaan, niin oli

sopimaton aika osoittaa sitä nyt -- olisithan sen voinut tehdä aivan

yhtä hyvin mentyäsi naimisiin! Sanoinhan sinulle, että Bertha on

vaarallinen. Hän oli pahalla päällä tänne tullessaan, mutta Lawrencen

ilmaantuminen sai hänet hyvälle tuulelle, ja jos olisit antanut hänen

olla siinä luulossa, että Lawrence oli tullut _hänen_ tähtensä, niin

ei hänen päähänsä olisi koskaan pistänyt tuottaa sinulle tätä harmia.

Ah, Lily, sinä et koskaan saa aikaan mitään, jollet ole vakava!"

Miss Bart kuunteli tätä puhetulvaa välinpitämättömän näköisenä. Miksi

hän olisi suuttunut? Hänen omantuntonsa äänihän se puhui hänelle

rouva Trenorin kautta. Mutta omaa omaatuntoansakin vastaan hänen oli

ainakin näön vuoksi puolustauduttava.

"Käytin vain yhden päivän itselleni -- luulin hänen viipyvän koko

viikon, ja tiesin, että Mr. Selden lähtisi tänä aamuna."

Rouva Trenor torjui tuon väitteen liikkeellä, joka ilmaisi sen

onttouden.

"Hän aikoi jäädä -- sepä se onkin asiassa pahinta. Nyt saa asia sen

näön kuin hän olisi paennut sinua, että Bertha on tehnyt tehtävänsä

ja myrkyttänyt hänet perinpohjin."

Lily naurahti hieman. "Oh, joskin hän juoksee tiehensä, niin aion

vallata hänet!"

Hänen ystävättärensä teki torjuvan kädenliikkeen. "Mitä teetkin,

Lily, älä tee mitään!"

Miss Bart hymyili tuolle varoitukselle. "En aio suorastaan lähteä

ensi junalla. Onhan niitä keinoja --" Mutta hän ei ruvennut niitä

selittelemään tarkemmin.

Rouva Trenor korjasi terävästi: "_Olisihan_ niitä keinoja --

paljonkin! En luullut, että sinun tarvitsi erikoisesti huomauttaa

siitä. Mutta älä petä itseäsi -- hän on pelästynyt pahanpäiväisesti.

Hän juoksi suoraan kotiin äidin luo, ja tämä on suojeleva häntä!"

"Niin, aina kuolemaan asti", myönteli Lily hymyillen tuolle

olettamukselle.

"Miten voit _nauraa_ --" torui häntä hänen ystävättärensä ja

päästäkseen suoraan asian ytimeen Lily kysyi: "Mitä Bertha oikeastaan

kertoi hänelle?"

"Älä kysy minulta -- kauheita! Hän näytti kaivaneen esille kaikki

tyyni. Tiedät, mitä minä tarkoitan -- tietenkään siinä ei ollut

mitään _totta_. Mutta luulen hänen viitanneen ruhtinas Variglianoon

-- ja Lord Hubertiin -- ja siinä oli jokin juttu sinun lainailuistasi

vanhalta Ned Van Alstyneltä: oletko sitä koskaan tehnyt?"

"Hän on isäni serkku", huomautti Miss Bart.

"No niin, tietysti hän jätti tämän mainitsematta. Ned näyttää

kertoneen Carry Fisherille ja tämä Berthalle, tietystikin. Nehän ovat

kaikki samanlaisia, kuten tiedät: he pitävät kielensä alla jonkin

asian vuosikausia, ja luulet olevasi turvassa, mutta kun asia vaatii,

niin he muistavat kaikki tyyni."

Lily oli kalvennut: hänen äänessään oli terävä sointu, kun hän

lausui: "Kysymys on summasta, jonka menetin bridge-pelissä Van

Osburgheilla. Tietysti minä sen maksoin."

"Niin kyllä, mutta sitä he eivät tahtoneet muistaa. Sitäpaitsi tuo

ajatus, että se oli pelivelkaa, pelästytti Percyä. Bertha kyllä

tiesi, kenelle hän puhui -- ja mitä hän puhui!"

Samaa kyytiä toruili ja neuvoskeli rouva Trenor melkein tunnin ajan

ystävätärtään. Miss Bart kuunteli ihailtavan rauhallisena. Hänen

luonnostaan hyvän luonnonlaatunsa oli vielä taltuttanut useiden

vuosien aikana hänelle välttämätön myöntyväisyys, hän kun saattoi

melkein aina saavuttaa päämääränsä vain toisten kiertoteillä, ja

ollen taipuvainen uhmailemaan epämieluisia tapahtumia, heti kun ne

ilmaantuivat, hän ei pannut pahakseen kuulla muidenkin toteavan

sitä, mitä hänen hulluutensa saisi todennäköisesti aikaan, vaikka

hänen omat ajatuksensa liikkuivat vielä enimmäkseen toisilla teillä.

Esiintyen rouva Trenorin valtavassa sanatulvassa tuo tilitys oli

todellakin hirveä, ja Lily huomasi sitä kuunnellessaan vähitellen

joutuneensa katsomaan asiaa samalta kannalta kuin rouva Trenor. Tämä

tiesi, että Lily-parasta täytyi todellakin olla hirveää, kun täytyi

lakata toivomasta oikeita pitsejä alushameisiinsa ja automobiilia

ja höyryalusta käytettäväkseen. Mutta jokapäiväinen harmi

maksamattomista laskuista ja jokapäiväinen taistelu tuhlauksen pieniä

houkutuksia vastaan olivat hänen kokemukselleen yhtä etäisiä kuin

päivätyöläisnaisen talouskysymykset. Rouva Trenorin tietämättömyys

tilanteen todellisesta jännityksestä teki sen Lilylle sitäkin

kiusallisemmaksi. Mikä hulluuden puuska oli hänet ajanut jälleen

noille pimeille vesille?

Jos vielä tarvittiin jotakin hänen nöyrtymiseensä, niin se oli

tietoisuus siitä tiestä, jonka hänen vanha elämänsä avasi hänelle

saadakseen hänet jälleen takaisin. Eilen hänen mielikuvituksensa

oli liidellyt vapaasti toimiensa valikoimista ajatellessaan, nyt

hänen oli pysyttävä tutun elämänuran tasapinnalla; hetken loiston ja

vapauden harhakuva muuttui alistuvaisuuden pitkiksi tunneiksi.

Hän laski apua rukoillen kätensä ystävättärensä käteen. "Judy rakas!

Minua surettaa, että olen tuottanut sinulle niin paljon ikävyyttä.

Sinä olet kovin hyvä minulle. Mutta sinun täytyy antaa minulle

muutamia kirjeitä vastattaviksi -- anna minun olla edes hyödyksi."

Hän asettui kirjoituspöydän ääreen, ja rouva Trenor myöntyi hänen

esitykseensä huoaten, mikä merkitsi, että Miss Bart oli loppujen

lopuksi osoittanut olevansa kelpaamaton korkeampiin tehtäviin.

Aamiaispöydässä oli vähemmän väkeä. Kaikki miehet, paitsi Jack

Stepney ja Dorset, olivat palanneet kaupunkiin (Lilystä näytti

viimeiseltä kohtalon ivalta, että Selden ja Percy Gryce olivat

matkustaneet samassa junassa), ja Lady Cressida ja läsnäolevat

Wetherallit olivat ajaneet automobiililla erääseen etäiseen

maakartanoon aamiaiselle. Sellaisina hetkinä, jotka tarjosivat

vähemmän mielenkiintoa, rouva Dorset pysyi huoneessaan iltapäivään

asti, mutta tässä tilaisuudessa hän ilmaantui pöytään, kun ateria oli

puolitiessä, silmät syvällä päässä ja asento velttona, mutta ilkeyden

välähdys välinpitämättömyytensä pohjalla.

Hän kohotti kulmakarvojaan katsoessaan pöydän yli. "Miten vähän meitä

on jäänyt. Minä niin nautin levosta -- etkö sinä myöskin, Lily?

Toivon, että miehet pysyisivät poissa -- on todellakin paljon parempi

ilman heitä. No sinua ei tietysti oteta lukuun, George: eihän kukaan

puhu miehestään. Mutta luulin Mr. Grycen viipyvän koko viikon",

lisäsi hän udellen. "Eikö se ollut hänen aikomuksensa, Judy? Hän on

niin kiltti poika -- minua ihmetyttää, mikä hänet karkoitti pois. Hän

on jokseenkin ujo, ja pelkään, että me olemme loukanneet häntä: hänet

on kasvatettu niin vanhanaikaiseen tapaan. Tiedätkö, Lily, hän kertoi

minulle, ettei hän ollut koskaan nähnyt kenenkään tytön pelaavan

korttia ennenkuin sinun toissa iltana? Ja hän elää tulojensa koroilla

ja häneltä jää aina jokin summa pantavaksi säästöön!"

Rouva Fisher kumartui eteenpäin kiivaasti. "En usko, että on

kenenkään velvollisuus kasvattaa sellaista nuorta miestä.

On kiusoittavaa, ettei häntä ole koskaan saatu täyttämään

velvollisuuksiaan kansalaisena. Jokainen maailmanmies pitäisi

pakottaa tutkimaan maansa lakeja."

Rouva Dorset katsoi häneen rauhallisesti: "Luulen _hänen_ tutkineen

avioerolakeja. Hän kertoi minulle luvanneensa piispalle tehdä

jonkinlaisen anomuksen avioeroa vastaan."

Rouva Fisher punastui ja Stepney sanoi katsahtaen nauraen Miss

Bartiin: "Luulen, että hän aikoo naimisiin ja haluaa paikata vanhan

laivan ennenkuin hän astuu siihen."

Hänen morsiantaan näytti tuo sutkaus loukkaavan ja George Dorset

huudahti ivallisesti: "Mies raukka! Ei laiva sitä tarvitse, vaan

laivaväki."

"Tai pelastusvyöt", sanoi Miss Corby hilpeästi. "Jos aikoisin

hänen kanssaan matkalle, niin koettaisin hankkia jonkin ystävän

laivaruumaan."

Miss Van Osburgh koetti löytää sopivaa ilmaisumuotoa

harmintunteelleen. "Minä en totta tosiaankaan ymmärrä, miksi te

nauratte hänellä; minusta hän on hyvin kiltti", huudahti hän; "ja

hänelle menevällä tytöllä tulisi joka tapauksessa olemaan mukavat

olot."

Hän joutui ymmälle siitä kauheasta naurusta, joka seurasi hänen

sanojaan, mutta häntä lohdutti varmaankin tieto siitä, miten syvälle

hänen sanansa olivat painuneet erään hänen kuulijansa mieleen.

Mukavat olot! Tällä hetkellä oli sana "mukava" Lily Bartista kielen

hienoin sana. Rouva Dorsetin pistelyt eivät tehneet niinkään kipeää,

sillä hänen oma ivansa viilsi syvemmältä: ei kukaan saattanut kohlia

häntä niin pahoin kuin hän oli kohlinut itseään, sillä ei kukaan muu

-- ei edes Judy Trenor -- tiennyt hänen hulluutensa pohjattomuutta.

Näistä hyödyttömistä mietiskelyistä hänet herätti rouva Trenor, joka

veti hänet syrjään heidän noustuaan pöydästä.

"Lily rakas, jollei sinulla ole mitään erikoista tehtävää, niin

saanko kertoa Carry Fisherille, että aiot ajaa asemalle noutamaan

Gusia? Gus palaa kello 4, ja tiedän Carryn aikovan mennä häntä

vastaan. Minä tietenkin olen hyvin iloinen, jos olen tuottanut

Gusille hauskuutta, mutta minä satun tietämään, että Carry on täällä

olonsa aikana ollut hänelle suurena kiusana, ja Carrylla on sellainen

tuska päästä häntä hakemaan, että hän on varmaankin saanut koko

joukon laskuja tänä aamuna. Minusta näyttää", päätti rouva Trenor,

"että hän maksattaa suurimman osan laskuistaan toisten naisten

aviomiehillä!"

Miss Bartilla oli matkalla asemalle tilaisuus miettiä ystävättärensä

sanoja ja niiden omituista soveltumista häneen. Miksi hänen piti

kärsiä siitä, että oli kerran muutamiksi tunneiksi lainannut rahaa

vanhemmalta sukulaiseltaan, kun kerran Carry Fisherin tapainen nainen

vietti moitteetonta elämää miehisten ystäviensä hyväsydämisyydellä

ja heidän vaimojensa suvaitsevaisuudella? Kaikki tämä johtui

kiusallisesta erotuksesta naineen ja naimattoman naisen oikeuksien

välillä. Tietenkin naimisissa olevan naisen oli sopimatonta lainata

rahaa -- ja Lily tiesi kokemuksesta, mihin hankaluuksiin se johti

-- mutta kuitenkin se oli pelkkä _malum prohibitum_ -- paha, jota

koetetaan karttaa ja jota maailma moittii, mutta antaa anteeksi ja

joka ei herätä seuraelämän yleistä paheksumista, vaikkakin sitä

saattaa käyttää yksityisen koston aseena. Miss Bartille eivät

sellaiset edut kerta kaikkiaan olleet mahdollisia. Hän saattoi

tietenkin lainata naisystäviltään -- satasen silloin tällöin

korkeintaan -- mutta he antoivat mieluummin puvun tai jonkin

koristeen ja katsoivat vähän kysyvästi, kun hän antoi ymmärtää

haluavansa lainan mieluummin rahana. Naiset eivät ole anteliaita

lainaajia, ja ne, joiden puoleen hän kääntyi, olivat joko samassa

asemassa tai liian kaukana siitä ymmärtääkseen sitä. Hänen

mietiskelynsä tuloksena oli se, että hän päätti matkustaa tätinsä luo

Richfieldiin. Hän ei voinut jäädä Bellomontiin pelaamatta bridgeä

ja kietoutumatta muihin menoihin; ja hänen tavallinen syksyinen

vierailukierroksensa vain pidentäisi samoja vaikeuksia. Hän oli

päässyt siihen kohtaan, missä nopea ratkaisu oli välttämätön, ja

ainoa arvoton elämä oli puutteellinen elämä. Hän tahtoi huomenaamuna

matkustaa Richfieldiin.

Asemalla hän oli huomaavinaan, että Gus Trenor oli hieman ällistyneen

näköinen, nähdessään hänet. Lily heitti käsistään ohjakset ja Gus

Trenor kiipesi työläästi hänen rinnalleen ja anastaen runsaasti kaksi

kolmannesta istuimesta hän sanoi: "Kappas sitä! Te ette usein tee

minulle tällaista kunniaa. Teillä on ollut varmaankin tavattoman

vaikeaa keksiä ajan kuluketta."

Iltapäivä oli lämmin, ja Gus Trenorin läheisyys sai Lilyn huomaamaan,

että Trenor oli punainen ja lihava, ja että hikipisaroiden ja junan

pölyn vaikutus oli epämiellyttävä hänen leveillä poskillaan ja

kaulallaan, jonka hän käänsi Lilyyn päin. Mutta Lily tiesi myöskin,

että hänen tuoreutensa ja solakkuutensa kosketus oli Gus Trenorille

yhtä mieluista kuin vilpas juoma.

Tämän seikan toteaminen auttoi häntä vastaamaan iloisesti: "Minulla

ei ole usein sitä onnea. Liian monta naista kiistelee etuoikeudesta

minun kanssani."

"Etuoikeudesta noutaa minut kotiin? No hyvä, olen iloinen, että

jotenkuten pääsitte voitolle. Mutta tiedän, miten se todellisuudessa

tapahtui -- vaimoni lähetti teidät. Eikö niin?"

Kuten usein hidasjärkisillä, oli hänelläkin odottamattomia oveluuden

puuskia, ja Lily ei voinut olla yhtymättä nauruun, jolla Gus Trenor

oli lausunut tuon totuuden.

"Nähkääs, Judyn mielestä minä olen varmin henkilö olemaan teidän

seurassanne, ja hän on aivan oikeassa", lisäsi hän.

"Mahtaako olla? Jos niin on, niin se on siksi, ettette te tahdo

hukata aikaanne tällaisen vanhan rähjän kanssa. Meidän naineiden

miesten on tyydyttävä siihen, mitä saamme: kaikki voitot ovat niitä

viisaita vekkuleja varten, jotka ovat pysyneet vapaalla jalalla.

Sallikaa minun sytyttää sikari, tahdotteko? Minulla on ollut kova

päivä."

Hän pysähtyi kylätien varjossa ja antoi ohjakset Lilylle siksi aikaa

kuin hän sytytti sikarin. Pieni liekki hänen kätensä alla teki

hänen hohtavat kasvonsa vieläkin punaisemmiksi ja Lily käänsi pois

katseensa tuntien hetkellistä vastenmielisyyttä. Ja kuitenkin jotkut

naiset pitivät häntä sievänä!

Ojentaessaan ohjakset takaisin sanoi Lily myötätuntoisesti: "Onko

teillä ollut niin paljon ikäviä asioita suoritettavana?"

"Onpa jotenkin!" Trenor, joka sai harvoin kenenkään itseään

kuuntelemaan -- vaimonsa yhtä vähän kuin tämän ystävätkään --

antautui tuttavallisen juttelun harvinaiseen huviin. "Te ette tiedä,

miten miesparan on puskettava eteenpäin pitääkseen tällaiset asiat

käynnissä." Hän huiskautti piiskaansa Bellomontin peltoihin päin,

jotka levisivät siinä heidän edessään uhkuvina. "Judylla ei ole

käsitystäkään siitä, mitä hän kuluttaa -- ei siitäkään, ettei asioita

niin vaan pidetä käynnissä", keskeytti hän itsensä, "mutta mies on

saanut pitää silmänsä auki ja käyttää kaikkia keinoja. Vanhempani

elivät tavallisesti kuin tappelevat kukot tuloillaan ja säästivät

niistä -- onneksi minulle -- myöskin huomattavan osan. Kaikki naiset

luulevat -- tarkoitan: Judy luulee --, ettei minulla ole muuta

tekemistä kuin mennä kerran kuussa kaupunkiin leikkaamaan irti

osakekuponkeja, mutta tosiasia on se, että koneiston käynnissäpito

kysyy kovaa työtä. Eipä sillä, että minulla olisi tänään

valittamista", jatkoi hän hetken kuluttua, "sillä minä tein oikein

hyvät affäärit, kiitos siitä Stepneyn ystävän Rosedalen: sivumennen

sanoen, Miss Lily, toivon, että koettaisitte vakuuttaa Judylle, että

hän kohtelisi ihmisiksi tuota vekkulia. Hän on tulemassa kyllin

rikkaaksi lyödäkseen meidät kaikki laudalta jonakin lähipäivänä,

ja jos Judy kutsuisi hänet vain päivällisille silloin tällöin,

niin saattaisin ehkä saada hänestä irti jotakin. Se mies on kärkäs

tuntemaan henkilöt, jotka eivät tahdo tietää hänestä, ja sellainen

mies tahtoo tehdä kaikkensa ensimmäiselle naiselle, joka osoittaa

hänelle huomiota."

Lily epäröi hetkisen. Alkuosa hänen seuralaisensa puhelusta oli

saanut liikkeelle mielenkiintoisen ajatussarjan, mutta Mr. Rosedalen

nimen mainitseminen keskeytti sen jyrkästi. Hän teki heikon

vastaväitteen.

"Mutta tiedättehän, että Jack koetti ottaa hänet mukaan, mutta hän

oli mahdoton."

"Oh, hitto vie -- koska hän on lihava ja kiiltävä ja hänellä on

kauppiaan eleet! No hyvä, minä en voi sanoa muuta kuin että ne, jotka

ovat kyllin viisaita kohtelemaan häntä ihmisiksi, tulevat nyt siitä

hyötymään suunnattomasti. Muutaman vuoden kuluttua hän on oleva

mukana seuraelämässä, tahdoimmepa tai emme, ja silloin hän ei halua

antaa pois puolta miljoonaa juomarahoja päivällisistä."

Lilyn ajatukset alkoivat jälleen suuntautua Mr. Rosedalen

tungettelevasta olennosta Trenorin ensimmäisiin sanoihin. Eikö hän

saattanut tästä autiosta, salaperäisestä Wall Streetin maailmasta

löytää keinoja päästä pois ikävästä ja tukalasta tilastaan? Hän oli

usein kuullut naisten keinottelevan rahaa tällä tavalla ystäviensä

kautta. Hänellä ei ollut sen parempaa käsitystä toiminnan laadusta

kuin useimmilla hänen sukupuolestaan ja tuon toiminnan epämääräisyys

näytti vähentävän sen epämieluisuutta. Hän ei kuitenkaan missään

tapauksessa voinut kuvitella nöyrtyvänsä keinottelemaan "irti" rahoja

Mr. Rosedalelta; mutta olihan tässä hänen rinnallaan mies, jolla oli

varoja yllin kyllin ja joka hänen läheisimmän ystävättärensä miehenä

oli häneen melkein veljellisen läheisissä suhteissa.

Sisimmässään Lily tiesi, ettei tuolla veljelliseen vaistoon

vetoamisella Gus Trenor ollut taivutettavissa. Mutta tämä tilanteen

selitystapa auttoi tekemään sen vähemmän räikeäksi, ja Lily oli aina

arka arvostaan omissa silmissään. Hän oli moraalisesti yhtä herkän

tarkka kuin ruumiillisestikin, ja kun hän tarkasteli omaa sisäistä

elämäänsä, oli siellä muutamia lukittuja ovia, joita hän ei avannut.

Kun he saapuivat Bellomontin portille, kääntyi hän hymyillen

Trenoriin päin.

"On niin ihana iltapäivä -- ettekö halua ajeluttaa minua vielä

hieman? Olen ollut jokseenkin tympeällä päällä koko päivän, ja on

niin rauhallista saada olla erillään ihmisistä, jonkun kanssa, joka

ei tahdo muistella, jos olen hieman ikävä."

Hän katsoi niin valittavan suloisesti ikäänkuin esittäisi anomuksen,

niin lohdullisen varmana Trenorin myötätunnosta ja ymmärtämyksestä,

että Trenor tunsi toivovansa, että hänen vaimonsa olisi näkemässä,

miten toiset naiset kohtelivat häntä -- ei rouva Fisherin kaltaiset,

vaan sellainen tyttö, että useimmat miehet olisivat antaneet

saappaansakin saadakseen sellaisen katseen joltakin.

"Tympeällä päällä? Miten te koskaan maailmassa saatatte olla

tympeällä päällä? Eikö teidän viimeinen Doucet-leninkinne

ole onnistunut, vai puijasiko Judy teidät puille paljaille

eilisiltaisessa bridgessä?"

Lily pudisti päätään huoaten. "Minun on ollut luovuttava Doucetista,

ja bridgestä myöskin -- minun ei kannata pelata sitä. Itse asiassa

minun ei kannata tehdä mitään, mitä minun ystäväni tekevät, ja

pelkään, että Judy pitää minua ikävänä, kun minä en enää pelaa

korttia ja kun en ole yhtä hienosti puettu kuin toiset naiset. Mutta

te pidätte minua myöskin ikävänä, jos puhun teille huolistani,

ja mainitsin vain niistä, koska toivon, että tekisitte minulle

palveluksen -- oikein suuren palveluksen."

Hänen katseensa etsi Trenorin katsetta, ja hän hymyili itsekseen

lukiessaan siitä pelon vivahduksen.

"Miten, tietysti -- jos se on jotakin, jota voin auttaa --" Trenor

pysähtyi kesken sanojaan, ja Lily aavisti, että hänen iloaan häiritsi

rouva Fisherin menettelytapojen muisteleminen.

"Oikein suuren palveluksen", jatkoi Lily hiljaa. "Seikka on se, että

Judy on vihainen minulle, ja toivon, että te sovitatte meidät."

"Vihainen teille? No mitä joutavia --" Trenor naurahti helpotuksesta.

"Tiedättehän, että hän on kovasti kiintynyt teihin."

"Hän on paras ystäväni, ja siksipä pelkäänkin tuottavani hänelle

ikävyyksiä. Mutta luulen teidän tietävän, mitä hän tahtoo minun

tekevän. Se poloinen on tehnyt sydämenasiakseen naittaa minut --

toimittaa minut hyvin rikkaisiin naimisiin."

Hän pysähtyi hieman hämillään ja Trenor äkkiä kääntyen alkoi katsella

häntä yhä kasvavalla ymmärtämyksellä.

"Rikkaisiin naimisiin? No, helkkarissa -- ettehän tarkoita vain

Gryceä? Mitä -- niinkö? No ei, tietenkään minä en halua mainita

sitä -- saatte luottaa siihen, että pidän suuni kiinni -- mutta

Gryce -- hyvä Jumala, _Gryce_! Onko Judy todellakin ajatellut, että

te voisitte mennä naimisiin tuon pikku aasin kanssa. Ettehän toki

voi sitä tehdä? Ja niinkuin te annoitte hänelle lähtöpassin --

siitä syystähän hän kai häipyi tänä aamuna ensimmäisellä junalla?"

Hän asettui selkäkenoon levittäen itseään vielä suuremmalle

alalle ikäänkuin iloiten omasta arvostelukyvystään. "Miten Herran

nimessä Judy saattoi ajatella, että te tekisitte sellaista? Minun

olisi pitänyt puhua hänelle, ettette te koskaan huolisi sellaista

maitovarsaa!"

Lily huokaisi yhä syvemmin. "Joskus", mutisi hän, "minusta miehet

ymmärtävät naisen vaikuttimia paremmin kuin toiset naiset."

"Jotkut miehet -- aivan varmasti! Minun olisi pitänyt puhua Judylle",

toisti hän riemuissaan siitä, että oli vihjattu hänen ylemmyyteensä

vaimoonsa verraten.

"Arvelin teidän ymmärtävän, siksi halusin puhua kanssanne", jatkoi

Miss Bart. "Minä _en voi_ mennä sellaisiin naimisiin; se on

mahdotonta. Mutta en voi myöskään jatkaa sellaista elämää, jota minun

säätyiseni viettävät. Olen ehkä kokonaan riippuvainen tädistäni, ja

vaikka hän onkin minulle hyvin hyvä, ovat hänen avustuksensa minulle

hyvin epäsäännöllisiä. Äskettäin menetin rahaa korttipelissä enkä

uskalla sanoa sitä hänelle. Olen tietenkin maksanut pelivelkani,

mutta muihin menoihini on tuskin jäänyt mitään, ja jos jatkan

nykyistä elämääni, niin saattaa se minut hyvin vaikeaan asemaan.

Minulla on hieman omiakin tuloja, mutta pelkään, että raha-asioitani

hoidetaan huonosti, sillä tuloni näyttävät vähenevän vuosi vuodelta.

Minä olen niin vähän perillä raha-asioista, etten tiedä, onko

tätini asiamies, joka hoitaa omaisuuttani, mies paikallaan." Hän

pysähtyi hetkiseksi ja lisäsi kevyemmästi: "Tarkoitukseni ei ollut

ikävystyttää teitä kaikella tällä, mutta toivon, että tekin koetatte

saada Judyn ymmärtämään, etten nykyään voi jatkaa sellaista elämää

kuin teillä täytyy viettää. Aion huomenna tätini luo Richfieldiin,

jossa viivyn koko loppusyksyn, ja sanon irti palvelustyttöni ja

opettelen korjaamaan itse vaatteeni."

Trenor ei voinut vastustaa tätä rakastettavan naisen ahdinkotilan

kuvausta, jonka tehokkuutta vielä lisäsi kepeä esitystapa; hänen

huuliltaan kuului harmistuneen myötätunnon aiheuttamaa mutinaa.

Päivää aikaisemmin hän olisi sanonut, jos hänen vaimonsa olisi

neuvotellut hänen kanssaan Miss Bartin tulevaisuudesta, että Miss

Bartin elämäntapoihin tottunut ja rahaton tyttö tekee paraiten

mennessään ensimmäiselle rikkaalle miehelle, jonka voi saada. Mutta

kun nyt toinen oli kääntynyt luottamuksellisesti hänen puoleensa,

antanut hänen tuntea, että hän ymmärsi hänet paremmin kuin

läheisimmät ystävät ja kun tätä vielä vahvisti puhuttelijan läheisyys

hänen rinnallaan, niin hän oli valmis vannomaan, että sellainen

avioliitto olisi sopimaton ja että hänen velvollisuutensa kunnian

miehenä oli tehdä voitavansa suojellakseen tyttöä sellaisesta. Jos

hän saattoi löytää keinoja, miten auttaa sellaisista vaikeuksista

Carry Fischerin tapaisen naisen, joka piti ammattinaan toisten

kukkarolla elämistä, niin hän, totta vie, saattoi tehdä yhtä paljon

sellaisen naisen hyväksi, joka herätti hänen syvintä myötätuntoaan ja

uskoi hänelle huolensa lapsen luottamuksella.

He jatkoivat ajeluaan pitkälle auringonlaskun jälkeen; ja ennen

kotiintuloa Trenor oli koettanut nähtävästi jonkinlaisella

menestyksellä todistaa Miss Bartille, että jos tämä vain luottaisi

häneen, niin hän hankkisi hänelle sievän summan rahaa saattamatta

mitenkään vaaranalaiseksi hänen omaisuuttaan. Lily oli todellakin

liian tietämätön pörssikeinottelusta ymmärtääkseen sen tekniikan

selityksiä tai ehkä edes käsittääkseen, että jotkut kohdat olivat

epäselviä. Tuota toimintaa verhoava hämäryys auttoi peittämään hänen

hämmennystään ja epämääräisen häpeän läpi hänen toiveensa laajenivat

ikäänkuin lanpunvalot sumussa. Hän vain ymmärsi, että hänen

vaatimattomat korkotulonsa lisääntyisivät ihmeellisellä tavalla ilman

mitään vaaraa hänelle, ja vakuutus siitä, että tämä ihme tapahtuisi

lyhyessä ajassa, vapautti hänet epäröinnistä.

Hän tunsi jälleen taakkansa keventyvän ja tukahdetun toimintahalunsa

heräävän. Karkoitettuaan välittömät hankaluutensa hänen oli helppo

päättää, ettei hän koskaan enää saattaisi itseään sellaisiin

ahdinkoihin ja kun säästäväisyyden ja itsekieltäymyksen tarve väistyi

etualalta, niin hän tunsi olevansa valmis täyttämään jonkun muun

elämän hänelle ehkä esittämän vaatimuksen, niin että sekin seikka,

että hän antoi Trenorin paluumatkalla kumartua hieman lähemmäksi ja

pitää kätensä vakuuttavasti hänen kädessään, maksoi hänelle vain

hetkellisen vastenmielisyyden puuskan. Asiaan kuului saada Trenor

luulemaan, että Lilyn vetoomus häneen oli harkitsematon mielijohde,

jonka oli synnyttänyt hänen myötätuntonsa Trenoria kohtaan. Ja

tuntien saavuttaneensa jälleen miesten hallitsemiskykynsä, mikä

lohdutti hänen loukattua turhamaisuuttaan, hän saattoi myöskin

paremmin hälventää tuota vaatimusajatusta, johon Trenorin käytöstapa

vihjaisi. Trenor oli raaka, hidasjärkinen mies, joka huolimatta

kaikesta näennäisestä arvovallastaan oli pelkkä avustaja siinä

varoja kysyvässä näytelmässä, joka maksettiin hänen kukkarostaan;

viisaan naisen oli oleva helppoa pitää häntä harhaluulossaan ja siten

velvoittaa häntä.