"Niin juuri. Ja miksei sitten ottaa vauhtia ja saattaa asia
päätökseen?"
Miss Bart kohautti olkapäitään. "Te puhutte ikäänkuin minun pitäisi
naida ensimmäinen vastaantuleva mies."
"Tarkoitukseni ei ollut sanoa, että te olette niin vain
naitettavissa, vaan täytyy olla joku, jolla on sopivat ominaisuudet."
Hän pudisti väsyneesti päätään. "Minä hylkäsin yhden tai kaksi hyvää
onnenpotkausta, kun ensi kerran astuin seuraelämään -- luulen, että
jokainen tyttö tekee samoin; ja te tiedätte, että minä olen hirveän
köyhä -- ja hyvin tuhlaavainen. Minulla täytyy olla paljon rahaa."
Selden oli kääntynyt ottamaan paperossilaatikkoa uunin reunalta.
"Miten Dillworthin on käynyt?" hän kysyi.
"Oh, hänen äitinsä oli kauhuissaan -- hän pelkäsi, että minulle
joutuisivat kaikki suvun kalleudet. Ja hän koetti saada minut
lupaamaan, etten seurustele hänen kanssaan salongin ulkopuolella."
"Siinä siis todellinen syy, miksi aiotte naimisiin!"
"Juuri niin. Siksi äiti lähetti Dillworthin Intiaan."
"Kova onni -- mutta tehän voitte tehdä paremmat kaupat kuin
Dillworthin kanssa."
Selden tarjosi paperosseja ja Miss Bart otti kolme tai neljä pistäen
yhden huulilleen ja pannen toiset pieneen kultarasiaan, joka oli
kiinnitetty hänen pitkään helminauhaansa.
"Vieläkö minulla on aikaa? Juuri vetää yksi haiku." Hän kumartui
eteenpäin, pitäen paperossin pään itseensä päin. Tällöin Selden
tarkkasi puhtaasti persoonattomalla nautinnolla, miten tasaisesti
mustat silmäripset reunustivat hänen pehmeitä valkoisia silmäluomiaan
ja miten niiden varjo suli poskien puhtaaseen kalpeuteen.
Miss Bart alkoi kävellä ympäri huonetta, tarkastellen kirjahyllyjä
ja vedellen välillä savuja. Muutamissa kirjoissa oli hyviä,
taiteellisia värikuvia ja hänen katseensa hyväili niitä, ei kokeneen
arvostelevasti, vaan mieltyneenä hauskoihin värivivahduksiin ja
tekotapaan, mikä oli hänen erikoisharrastuksiaan. Äkkiä hän kääntyi
Seldeniin päin kysyen:
"Te keräilette ensi painoksia ja muita esineitä, eikö niin?"
"Niin paljon kuin sellainen voi sitä tehdä, jolla ei ole rahoja
tuhlattavana. Silloin tällöin korjaan jotakin romukasasta ja käyn
huutokaupoistakin katsomassa."
Miss Bart oli alkanut tarkastella kirjahyllyjä, mutta hänen katseensa
liukui niillä tarkkaamattomasti, ja Selden näki, että uusi ajatus
askarrutti hänen mieltään.
"Keräilettekö te Amerikkaa koskevaa kirjallisuutta?"
Selden tuijotti häneen ja naurahti.
"En, se ei juuri kuulu harrastuspiiriini. Oikeastaan en ole
keräilijä; minä aivan yksinkertaisesti omistan mielelläni hyviä
painoksia kirjoista, joista pidän."
Miss Bart hymähti hieman. "Ja Amerikka-kirjallisuus on hirveän
typerää, otaksun?"
"Niin luulisin -- muille paitsi historioitsijalle. Mutta oikea
keräilijä arvostelee esinettä sen harvinaisuuden mukaan. En luule,
että Amerikkaa käsittelevien teosten ostajat viettävät yönsä niitä
lukemalla -- niin ei ainakaan tehnyt vanha Jefferson Gryce."
Miss Bart kuunteli tarkkaavasti. "Ja kuitenkin ne maksavat satumaisia
hintoja, eikö niin? Tuntuu niin hullulta maksaa suuria summia
rumasta, huonosti painetusta kirjasta, jota kukaan ei aio koskaan
lukea! Ja luulen, etteivät useimmat Amerikka-kirjallisuuden omistajat
ole mitään historioitsijoita?"
"Eipä ei; hyvin harvat historioitsijat voivat ostaa niitä. He voivat
lukea niitä yleisissä kirjastoissa tai yksityisissä kokoelmissa. Vain
pelkkä harvinaisuus näyttää vetävän tavallista keräilijää."
Selden oli istuutunut sen tuolin käsinojalle, jonka lähellä Miss
Bart seisoi. Tämä jatkoi kyselyjään: mitkä olivat harvinaisimmat
nidokset, pidettiinkö Jefferson Grycen kokoelmaa todellakin maailman
arvokkaimpana, ja mikä on korkein hinta, mikä koskaan on maksettu
harvinaisesta nidoksesta.
Oli niin huvittavaa istua ja katsella Miss Bartia, kun tämä otti
kirjan toisensa perästä hyllyltä, selaillen niitä, hänen kumartuneen
profiilinsa kuvastuessa vanhojen nidosten lämminväristä taustaa
vastaan, että Selden pysähtymättä jutteli ihmettelemättä hänen
äkillistä harrastustaan niin kuivaan alaan. Mutta hän ei voinut
koskaan olla kauan hänen seurassaan koettamatta löytää syytä siihen,
mitä hän teki, ja kun Miss Bart pani paikoilleen La Bruyerin
ensimmäisen painoksen ja kääntyi pois kirjahyllyiltä, alkoi Selden
kysyä itseltään, mitä hän tarkoitti. Miss Bartin seuraava kysymys ei
ollut omansa antamaan Seldenille tästä selvitystä. Hän pysähtyi hänen
eteensä, huulilla hymy, joka kerta kaikkiaan näytti merkitsevän hänen
pääsemistään Miss Bartin uskotuksi ja muistuttavan häntä siitä, mihin
se häntä velvoitti.
"Ettekö koskaan halua olla kyllin rikas ostaaksenne haluamanne
kirjat?" kysyi hän äkkiä.
Selden seurasi silmillään, miten hän loi tarkastelevan katseen ympäri
huonetta, jonka kalusto ja seinäverhot olivat kuluneet.
"Ettenkö haluaisi? Pidättekö minua pylväspyhimyksenä?"
"Ja haluatteko tehdä työtä?"
"Ah, työ itsessään ei ole niin pahaa -- olen jokseenkin mieltynyt
lakialaan."
"Ei sitä; mutta olla sidottu, elää jokapäiväisen tottumuksen mukaan
-- ettekö koskaan halua matkustaa pois, nähdä vieraita maita ja
kansoja?"
"Kauheasti -- varsinkin kun näen kaikkien tovereitteni kiiruhtavan
laivaan."
Miss Bart huoahti ymmärtävästi. "Mutta jos haluatte kyllin hartaasti,
niin rikkaalla avioliitollahan se on autettu."
Selden purskahti nauruun. "Herra varjelkoon!" huudahti hän.
Miss Bart nousi huoaten ja heitti paperossinsa pois.
"Ah, sillä on ero -- naisen täytyy, mies saa, jos hän haluaa." Hän
tarkasteli Seldeniä arvostelevan näköisenä. "Teidän takkinne voi olla
kulunut -- mutta kuka siitä välittää? Se ei estä ihmisiä kutsumasta
teitä päivällisille. Jos minä kävisin kuluneissa vaatteissa, niin ei
kukaan välittäisi minusta: naista pyydetään kutsuihin yhtä paljon
hänen vaatteidensa kuin hänen itsensä takia. Vaatteet ovat tausta,
runko, jos niin haluatte: ne eivät saa aikaan menestystä, mutta
ne ovat osa siitä. Kuka välittäisi tuhruisesta naisesta? Meiltä
vaaditaan, että me olemme sieviä ja hyvin puettuja, kunnes menehdymme
-- ja jollemme kykene siihen yksin, niin on meidän muodostettava
yhtiö."
Selden silmäsi häntä huvitettuna. Oli mahdotonta ottaa hänen asiaansa
tunteelliselta kannalta, vaikkakin hänen viehättävissä silmissään oli
rukoileva ilme.
"Niin, täytyy olla upporikas ajatellakseen sellaista varain
sijoittamista. Te ehkä menette tänä iltana kokemaan kohtaloanne
Trenoreille?"
Hän käänsi kysyvän katseensa Seldeniin.
"Ajattelin, että menisitte sinne -- no ei sitä varten! Mutta siellä
tapaatte paljon tuttavianne -- Gwen Van Osburgh, Wetherall'it, Lady
Cressida Raith -- ja George Dorsetin herrasväen."
Miss Bart pysähtyi viimeisen nimen edellä ja katsoi kysyvästi
silmäripsiensä läpi; mutta Selden pysyi hämmentymättömänä.
"Rouva Trenor kutsui minua, mutta en voi lähteä ennenkuin viikon
lopulla -- ja sitäpaitsi nuo suuret kutsut ikävystyttävät minua."
"Niin minuakin", huudahti Miss Bart.
"Miksi sitten käytte niissä?"
"Se kuuluu asiaan -- unohdatte sen! Ja sitäpaitsi, jollen kävisi,
niin siitä vasta elämä nousisi Richfield Springsin tädin kanssa."
"Se on ehkä yhtä pahaa kuin naimisiinmeno Dillworthin kanssa", lausui
Selden, ja molemmat nauroivat puhtaasta mielihyvästä päästyään äkkiä
näin tuttavallisiin suhteisiin.
Miss Bart katsoi kelloa.
"Hyvänen aika! Minun täytyy lähteä. Kello on yli viiden."
Hän seisahtui peilin eteen ja tarkasteli itseään suoriessaan
harsoaan. Tuo asento toi oikein näkyviin hänen solakkuutensa,
joka antoi hänelle jonkinlaisen metsänpuun sulon -- ikäänkuin
hän olisi vangittu metsänneitonen, joka on saatettu sovinnaiseen
salonkielämään, ja Selden mietti, että sama metsien vapauden
piirre hänen luonnossaan se pani sellaisen tuoreuden hänen
teennäisyyteensäkin.
Hän seurasi häntä huoneen yli eteiseen, mutta kynnyksellä Miss Bart
ojensi kätensä hyvästiksi.
"On ollut erittäin hauskaa. Mutta teidän on tultava vastavierailulle."
"Mutta ettekö tahdo, että saatan teitä asemalle?"
"En. Hyvästi vain täällä!"
Hän antoi kätensä levätä hetken Seldenin kädessä, hymyillen hänelle
ihailevasti.
"Hyvästi sitten -- ja onnea Bellomontiin!" sanoi Selden avaten
hänelle ovea.
Porraskäänteessä Miss Bart pysähtyi katsomaan ylös. Oli tuhat
mahdollisuutta yhtä vastaan, ettei hän kohtaisi ketään, mutta
siitähän ei saattanut koskaan olla varma, ja harvat tahdittomuutensa
hän peitti aina ankaralla varovaisuudella. Täällä ei ollut kuitenkaan
ketään näkyvissä, paitsi siivoojamuijaa, joka hankasi portaita. Tämän
oma pyylevä olemus ja työaseet hänen ympärillään ottivat niin paljon
tilaa, että Lilyn täytyi, päästäkseen hänen ohitseen, kietaista
hameen helmansa kokoon ja kulkea aivan seinän viertä. Silloin muija
keskeytti työnsä ja katsahti häneen uteliaana. Hänellä oli leveät
kellahtavat kasvot ja ohut oljenvärinen tukka, jonka läpi hänen
päälakensa kuumotti epämiellyttävästi.
"Suokaa anteeksi", sanoi Lily haluten kohteliaisuudellaan arvostella
tuon toisen käytöstä.
Muija, vastaamatta mitään, työnsi harjansa syrjään ja tuijotti yhä
edelleen, kun Miss Bart liihoitteli ohi, niin että kuului silkin
kahinaa. Lily tunsi punastuvansa. Mitähän tuo ihminen mahtaa
ajatella? Eikö koskaan saisi tehdä viattomintakaan tekoa joutumatta
ilkeiden otaksumisten alaiseksi? Ensimmäisen porrasvälin puolitiessä
hän hymähti ajatellessaan, että siivoojamuija voi saattaa hänet
niin hämilleen. Muijaparka oli luultavasti ymmällä sellaisesta
oudosta ilmestyksestä. Mutta oliko sellainen ilmestys outo Seldenin
portaissa? Miss Bart ei tuntenut poikamiesasuntojen siveellistä
ohjesääntöä, ja veri nousi jälleen hänen kasvoilleen, kun hänen
mieleensä johtui, että tuon muijan itsepintaiseen tuijotukseen
sisältyi taka-ajatuksia. Mutta tuon ajatuksen hän karkoitti hymyillen
omaa pelästymistään ja kiiruhti alas ajatellen, löytäisikö hän ajurin
Viidenneltä avenueltä.
Georgian portin alla hän taas pysähtyi tähystellen ajuria. Ei yhtään
ainoaa ollut näkyvissä, mutta päästyään sivuseinämälle hän törmäsi
erästä pientä siloisennäköistä miestä vastaan, jolla oli kukka
napinlävessä ja joka nosti hattuaan hämmästyksestä huudahtaen.
"Miss Bart? Eikö olekin! Tämäpä on onnellinen sattuma", selitti mies.
Ja Miss Bart huomasi mielihyvän ja ihmettelyn vilahduksen hänen
silmissään.
"Aha, Mister Rosedale -- miten te voitte?" sanoi hän havaitessaan,
että voittamaton kiusaantumisenilme hänen kasvoillaan vaimensi
Rosedalen hymyilyn äkillistä tuttavallisuutta.
Mr. Rosedale seisoi tarkastellen häntä mielenkiinnolla ja
mielihyvällä. Hän oli tanakka, verevä mies, vaaleaa juutalaistyyppiä,
puettuna Lontoon kuosiin. Hänellä oli pienet soikeat silmät, jotka
antoivat hänelle harkitsevan ulkomuodon. Hän tähysteli kysyvän
näköisenä Benedick-porttiin päin.
"Olette arvattavasti olleet kaupungilla pienillä ostoksilla?" hän
sanoi tuttavallisuuden vivahdus äänessä.
Miss Bart hätkähti hieman, mutta sitten hän äkkiä rupesi
selittelemään.
"Niin olen, minulla oli asiaa ompelijattarelleni. Olen juuri menossa
junalle ja Trenorien luo."
"Aha -- ompelijattarenne luota; niinpä niin", sanoi hän hyväilevästi.
"En tiennyt löytyvän ompeluliikkeitä Benedickissä."
"Benedickissä?" Miss Bart oli hämillään. "Onko se tämän rakennuksen
nimi?"
"Niin on. Se on luullakseni vanha poikamiesten pesä, eikö olekin?
Satun olemaan rakennuksen omistaja -- siis tuttua seutua."
Hänen suunsa vetäytyi yhä leveämpään hymyyn, kun hän lisäsi yhä
vakuuttavammin: "Mutta teidän täytyy sallia että saatan teitä
asemalle. Trenorit ovat Bellomontissa, tietenkin? Te tuskin kerkeätte
enää 5.40 lähtevälle junalle. Ompelijatar luullakseni antoi teidän
odottaa."
Lily jäykistyi tuosta leikinlaskusta.
"Oh kiitos!" soperteli hän; ja samassa hänen silmänsä keksivät ajurin
Madison avenuella ja hän viittaili sille epätoivoisin liikkein.
"Olette kovin ystävällinen. Mutta en tahdo häiritä teitä", sanoi
Miss Bart, ojentaen kätensä Mr. Rosedalelle. Ja huolimatta tämän
vastaväitteistä hän juoksi pelastaviin ajoneuvoihin ja ilmoitti
ajurille hätäisesti, mihin oli ajettava.