"Tunnen kyllä", vakuutti toinen hänelle, poistuen kaapilta
löydettyään etsimänsä leivokset.
"Aha, minä tiedän -- tarkoitatte Gerty Farishia." Hän hymyili hieman
nyrpeästi. "Mutta minähän sanoin _naitavilla_ -- ja toisekseen,
hänellä on kauhean pieni asumus eikä hänellä ole palvelustyttöä,
ja niin kummallista kuin hänen ruokansa on. Hänen keittäjättärensä
pesee pyykitkin ja ruoka maistuu saippualta. Minä kammoan sellaista,
ymmärrättehän."
"Teidän ei pidä olla hänen luonaan ruoalla pesupäivinä", sanoi Selden
kakkua leikaten.
Molemmat nauroivat, ja Selden kumartui sytyttämään teekeittiön
alla olevaa lamppua, Miss Bartin kaataessa teetä pieneen vihreään
teekannuun. Kun Selden tarkkasi hänen kättään, joka oli sileä
kuin vanha norsunluu hoikkine vaaleanpunaisine kynsineen, ja
safiirirannerengasta, joka riippui hänen ranteessaan, niin hän
hymähti ivallisesti ajatellessaan hänen viettävän sellaista elämää
kuin minkä hänen serkkunsa Gertrude Farish oli valinnut. Miss Bart
näytti olevan niin ilmeisesti sen sivistyksen uhri, jonka tulos hän
oli, että hänen rannerenkaansa eri renkaat näyttivät käsirautojen
tavoin sitovan hänet hänen kohtaloonsa.
Miss Bart näytti arvaavan hänen ajatuksensa. "Olin kauhea, kun sanoin
sellaista Gertystä", sanoi hän viehättävänä tunnonvaivoissaan.
"Unohdin, että hän on teidän serkkunne. Mutta me olemme niin
erilaisia: hän haluaa olla hyvä, minä onnellinen. Ja sitäpaitsi hän
on vapaa, minä en ole. Jos olisin vapaa, luulen, että voisin olla
onnellinen hänenkin asunnossaan. On varmaankin autuaallista, kun saa
järjestää olonsa ja elämänsä mielensä mukaan. Jos vain voisin jättää
tätini salongin, niin tietäisin olevani parempi ihminen."
"Onko siellä sitten niin paha?" kysyi Selden myötätuntoisesti.
Miss Bart hymyili vastaan teekannun takaa, jota hän piti ylhäällä
kaataessaan siihen vettä.
"Siitä näkyy, miten harvoin te käytte siellä. Miksette tule useammin?"
"Kun tulen, niin en tule katsomaan rouva Penistonin kotia."
"Eipä ei", sanoi Miss Bart. "Te ette tule ollenkaan -- ja kuitenkin
meillä on niin hauska, kun tapaamme."
"Ehkä on niin", vastasi toinen äkkiä. "Pelkään, ettei minulla ole
kermaa -- haluatteko sen sijasta sitruunaa?"
"Mielelläni." Miss Bert odotti Seldenin leikatessa sitruunaa ja
pannessa ohuen viipaleen hänen kuppiinsa. "Mutta se ei ole niin",
väitti hän vastaan.
"Mikä niin?"
"Se, miksi ette koskaan tule." Hän kumartui eteenpäin neuvottomuuden
varjo viehättävissä silmissään. "Toivon, että ymmärsitte -- toivon,
että selittäisitte. Luonnollisesti te tiedätte, että on miehiä, jotka
eivät miellytä minua -- senhän voi ilmaista silmänräpäyksessä. Ja
on toisia, jotka pelkäävät minua: he luulevat, että tahdon mennä
naimisiin heidän kanssaan." Hän hymyili hänelle suoraan vasten
silmiä. "Mutta minä en luule, että paheksutte minua -- ettekä te
varmaankaan luule, että tahdon mennä kanssanne naimisiin."
"En -- vapautan teidät siitä", myönsi Selden.
"Hyvä, no sitten --?"
Selden oli vienyt kuppinsa uunin kamaralle ja nojasi uunin reunaa
vastaan ja katseli häntä velton hyväntuulisen näköisenä -- hän ei
ollut otaksunut, että Miss Bart tahtoisi polttaa siipensä niin
vähäisessä leikissä, mutta ehkä hän vain piti siinä kätensä; tai ehkä
hänen Iaisensa tytön keskustelu on vain persoonallista laatua. Joka
tapauksessa Miss Bart oli ihmeen kaunis, Selden oli kutsunut hänet
teelle ja hänen oli pidettävä velvollisuuksistaan vaari.
"Hyvä, no sitten", sanoi hän yhtäkkiä, "ehkä on niin."
"Mikä?"
"Se seikka, että ette tahdo mennä naimisiin kanssani. Minä en ehkä
pidä sitä erikoisena aiheena käydä teitä katsomassa." Selden tunsi
heikkoa väristystä pitkin selkärankaansa lausuttuaan tämän, mutta
Miss Bartin nauru rohkaisi häntä.
"Paras Mr. Selden, tuotapa en olisi odottanut teiltä. On typerää,
että mielistelette minua, eikä typeryys sovi teille." Hän nojasi
taaksepäin, maistellen teetään niin viehättävän tuomitsevan
näköisenä, että Seldenillä, jos he olisivat olleet tädin salongissa,
olisi ehkä ollut kiusaus kumota hänen johtopäätöksensä.
"Ettekö käsitä", jatkoi Miss Bart, "että on kylliksi miehiä,
jotka mielistelevät minua, ja että minä tahdon ystävää, joka ei
arkaile sanoa minulle epämiellyttävääkin, kun sitä tarvitsen? Olen
kuvitellut, että te tahtoisitte olla tuo ystävä -- en tiedä miksi,
paitsi että te ette ole itserakas narri ettekä ahdasmielinen ja että
minun tarvitsisi teeskennellä teidän kanssanne tai olla varuillani
teidän suhteenne." Hänen äänensä oli saanut vakavan sävyn ja hän
tuijotti Seldeniin ja hänellä oli lapsen hämmentyneen vakava ilme.
"Te ette tiedä, miten kovasti minä kaipaan sellaista ystävää", hän
sanoi.
"Tätini on täynnä muistikirjaviisautta, mutta kaikki se viisaus on
omiaan saattamaan ihmisen aikaisin viisikymmenvuotiaaksi.
"Ja toiset naiset -- parhaat ystäväni -- niin, he käyttävät minua
hyväkseen tai käyttävät minua väärin; mutta he eivät välitä
hituistakaan siitä, mitä minulle tapahtuu. Minä olen ollut mukana
liian kauan -- ihmiset alkavat väsyä minuun; he alkavat sanoa, että
minun on mentävä naimisiin."
Seurasi hetken hiljaisuus, jonka kestäessä Selden mietiskeli paria
vuorosanaa, millä lisätä hetkisen tilanteen viehättävyyttä, mutta
jätti sen sikseen ja kysyi sen sijaan yksinkertaisesti: "No, miksette
tee sitä?"
Hän punastui ja naurahti. "Ah, näen, että olette sittenkin ystävä ja
että tämä on niitä epämieluisia asioita, joita pyysin."
"Tarkoitukseni ei ollut sanoa epämieluista", vastasi Selden
ystävällisesti. "Eikö avioliitto ole teidän kutsumuksenne? Eikö teitä
kaikkia ole kasvatettu sitä varten?"