Parantuminen.
Ja taasen on syksy; kirkkaana marraskuun aamuna lähtee Arvid Falk
nyttemmin komeasta asunnostaan Storgatanilla --manien tyttökoulukotiin
Kaarle XIII:n torin varrelle, jonne hän tulee historian ja
ruotsinkielen opettajaksi. Hän on käyttänyt syyskuukaudet hyvin
astuakseen jälleen sivistyneeseen yhteiskuntaan ja silloin tullut
huomaamaan, millainen raakalainen hänestä vaellusretkillään oli tullut;
hän on luopunut ryövärihatustaan ja hankkinut itselleen uuden, korkean,
joka ensi alussa ei tahtonut pysyä päässä; hän on ostanut itselleen
hansikkaat, mutta oli niin villiintynyt, että kun puotimamselli kysyi
häneltä numeroa, vastasi hän 15, joka sai nuo monet mamsellit nauraa
kikattamaan; muoti oli suuresti muuttunut siitä, kun hän viimeksi
osti itselleen vaatteita, ja hän on mielestään kuin sunnuntaikeikari
kävellessään pitkin katuja, ja hän peilailee silloin tällöin
puodinakkunoihin nähdäkseen, onko kaikki kunnossa. Nyt kävelee hän
edestakaisin katukäytävällä dramaattisen teatterin edustalla odotellen,
että Jakobin kello löisi 9; hän on levoton ja vaivaantunut, aivan
kuin pitäisi hänen itsensä mennä kouluun; katukäytävä on liian lyhyt
ja hän on juoksentelevinaan kuin ketjukoira, tämän tästä kääntyen;
silmänräpäyksen aikoo hän vakavasti jatkaa matkaansa pitemmälle, sillä
hän tietää, että tämä katu jatkaa Lill-Jansiin, ja hän muistelee sitä
aamua, jolloin sama katukäytävä johti hänet pois tästä yhteiskunnasta,
josta hän karkasi vapauteen, luontoon ja -- orjuuteen!
Kello tulee 9! Hän on eteisessä; koulusaliin vievät ovet ovat kiinni;
hämärässä näkee hän monet pienet lastenvaatteet riippumassa pitkin
seiniä; hattuja, kaulapuuhkia, hilkkoja, paslikoita, lapasia, muhvia
on pöydillä ja ikkunasyvennyksissä ja lattioilla on rykmentittäin
solkikenkiä ja kalosseja. Mutta ei haise kosteat vaatteet eikä märkä
nahka, kuten valtiopäiväin eteisessä, tahi työväenliitto Phoenixissä
tahi -- ah, tuulahti kuin vastaniitetyn heinän tuoksua -- se tuli
varmaankin tuosta pienestä muhvista, joka mustine nyppyineen on kuin
valkea mustantäplikäs kissanpoika, ja jossa on sininen silkkivuori
ja riippuvat tupsut; hän ei malttanut olla ottamatta sitä käteensä
ja antamatta new-mown hay hajuveden -- mutta eteisen ovi aukenee
ja sisälle tulee pieni kymmenvuotias palvelijattarensa saattamana;
hän katselee maisteria suurin, pelottomin silmin ja niiaa pikkusen
kiemailevasti, johon maisteri melkein hämillään vastaa kumartaen,
jolloin pieni kaunotar hymyilee -- samoin kuin palvelijatarkin! Hän
tulee liian myöhään, mutta se ei näytä häntä säikäyttävän, sillä hän
antaa palvelijattaren riisua yltään päällysvaatteet ja päällyskengät,
ilme niin levollisena kuin olisi hän tullut tanssiaisiin. Nyt -- mitä
ääniä huoneesta -- hänen rinnassaan sykähti -- mikä se oli? -- Ah! Ne
olivat urut! Hm! Vanhat urut! Niin!
Ja kokonainen lapsijoukko laulaa: Jeesus, suo mun aina alkaa! Hän
tuntee mielensä lannistuvan ja hänen täytyy ajatella Borgia ja Iisakkia
saavuttaakseen tasapainonsa. Mutta seuraa vielä pahempaa: Isä meidän,
joka olet taivaassa! -- Hyvä Jumala sentään! Vanha Isä meidän! Ei hän
sitä eilen... Seuraa hiljaisuus, niin äänetön, että voi kuulla, kuinka
kaikki nuo pienet päät kohoavat ja rutistavat kaulukset ja esiliinat,
ja sitten ovet avataan ja kokonainen kukkaismaa nuoria tyttöjä
kahdeksan-nelitoistavuotisia aaltoilee edestakaisin. Hän kainostelee
ja tuntee itsensä kuin kiinni saaduksi varkaaksi, kun vanha johtajatar
ojentaa hänelle kätensä lausuen hänet tervetulleeksi; silloin syntyy
liikettä kukkamaahan, kuiskaillaan ja vaihdetaan silmäyksiä ja
supatellaan.
Ja nyt istuu hän pitkän pöydän toisessa päässä ympärillään
kahdetkymmenet raikkaat ilokatseiset kasvot, kaksikymmentä lasta,
jotka eivät koskaan ole tunteneet maallisen elämän katkerinta surua,
köyhyyden nöyryytystä; ja he katsovat rohkeasti ja uteliaasti häntä
silmiin, mutta hän on kaino, ennenkuin tottuu heihin; mutta kohta on
hän tuttava Anne-Charlotten ja Georginen ja Lisenin ja Harryn kanssa,
ja tunti kuluu iloisesti, ja pariton saa olla parillinen, ja Ludvig
XIV:s ja Aleksanteri saavat edelleenkin olla suuria, kuten kaikki,
joita on onnistanut, ja Ranskan vallankumous oli hirmuinen tapaus, joka
onnettomasti lopetti jalon Ludvig XVI:nnen ja siveän Marie Antoinetten
päivät ja niin poispäin. Ja kun hän sitten meni Ratsuväkirykmenttien
heinänhankintakollegioon, tunsi hän lämmenneensä ja nuortuneensa.
Tässä kollegiossa, jossa hän luki Vanhoillista, istui hän kello
yhteentoista, jolloin meni Viinanpolttokansliaan; siellä hän söi
aamiaista ja kirjotti kaksi kirjettä -- Borgille ja Struvelle.
Lyönnilleen kello yksi on hän Vainajien verotusosastossa. Siellä
hän kollatsioneeraa perunkirjotuksen, josta saa satakunnan riksiä,
jonka jälkeen hänellä ennen päivällistä on aikaa lukea korrehtuuria
uuteen, tarkastettuun laitokseen metsälakia, jota hän julkaisee. Ja
niin tulee kello kolme. Se, joka silloin kulkee Riddarhustorgetin
poikki, tapaa sillalla nuoren tärkeännäköisen herran, taskuissa
paperikääröjä ja kädet selän takana hiljakseen kävelemässä vanhan,
laihan, harmahtavan, viidennelläkymmenellä olevan herran rinnalla.
Se on kuolleitten aktuario; kaikkien, jotka kuolevat kaupungin
tullien tällä puolen, täytyy sille miehelle ilmottaa omaisuutensa,
jonka jälkeen hän ottaa niistä prosenttinsa; toiset sanovat tämän
olevan hänen toimensa, toisten mielestä hän edustaa maata ja hänen on
tarkastettava, etteivät kuolleet vie täältä mitään mukanaan, täältä,
jossa kaikki on vain lainaa -- korotonta! Lyhyesti, hän on mies, jota
enemmän huvittavat kuolleet kuin elävät, ja siksi viihtyy Falk niin
hyvin hänen seurassaan; syy, minkä vuoksi hän on liittynyt Falkiin, on
se, että tämä kokoilee rahoja ja nimikirjotuksia -- kuten hän itsekin,
ja se, ettei hän pane koskaan vastaan, mikä on nuorissa ihmisissä kovin
harvinaista. Nyt menevät molemmat vanhat ystävykset Rosengrenille,
missä ovat jotenkin rauhassa nuorilta ihmisiltä, ja siellä he puhuvat
numismatikasta ja autografiasta. Sitten he juovat kahvia istuen
jossakin Rydbergin sohvassa ja merkitsevät rahaluetteloja kello kuuteen
asti, jolloin Postilehti ilmestyy ja he saavat lukea nimitykset. He
ovat niin onnellisia toistensa seurassa, sillä he eivät koskaan joudu
riitaan; Falk on niin mielipiteistä vapaa, että hänestä on tullut mitä
rakastettavin ihminen ja senvuoksi pitävät esimiehet ja toverit häntä
arvossa ja kunniassa. Joskus viipyvät he kauemmin, syövät silloin
Hamburger Börsissä ja ottavat sitten pienen pullon Oopperakellarissa,
kenties kaksikin. Jos saa nähdä heidät tulla töpsöttävän kello 11
Ladugårdslandetin päin, niin se näyttää oikein kauniilta. Falk on hyvin
usein päivällisillä ja illallisilla perheissä, jonne Borgin isä on
vienyt hänet; naisten mielestä on hän hupaisa, mutta he eivät koskaan
tiedä, millä puolen heitä hän on, sillä hän hymyilee aina ja sanoo
heille sillä välin hauskoja ilkeyksiä.
Mutta saadessaan perhe-elämästä ja yhteiskunnallisesta valheesta
tarpeekseen, menee hän Punaiseen Huoneeseen ja siellä tapaa hän
hirvittävän Borgin, ihailijansa Iisakin, salaisen vihollisensa ja
kadehtijansa Struven, jolla ei koskaan ole rahaa, ja purevan Sellénin,
joka vähitellen ja toisen kerran on onnistumassa, kun kaikki hänen
matkijansa ensin totuttivat yleisön uuteen suuntaan. Lundell, joka
on luopunut uskonnollisuudesta alttaritaulunsa valmistuttua ja nyt
elää muotokuvamaalauksella, joka toimi tuo mukanaan loppumattomasti
yksityisiä päivällis- ja illalliskutsuja, joita hän väittää
välttämättömiksi "luonnetta tutkiakseen", on muuttanut lihovaksi
epikurolaiseksi, joka ei koskaan tule Punaiseen Huoneeseen, paitsi
tarvitessaan syödä ja juoda ilmaiseksi. Olle, joka yhä vielä on työssä
koristekuvanveistäjällä ja joka on tullut synkäksi ja ihmisviholliseksi
suuren tappionsa jälkeen valtiomiehenä ja puhujana, ei tahdo "häiritä"
seuraa, vaan kuljeksii itsekseen. Falk on raisu ja huima tullessaan
Punaiseen Huoneeseen, ja Borgilla on mielestään hänestä suurta kunniaa;
niin, hän on oikea sapööri, jolle ei mikään ole pyhää -- paitsi
politiikka; -- siihen hän ei koskaan kajoa. Mutta jos hän silloin
näkee, lähetellessään toisten huviksi rakettejaan, tupakansavun läpi
toisella puolen salia Ollen, tulee hän synkäksi kuin yö merellä ja juo
suuret määrät väkeviä aineita, ikäänkuin tahtoen sammuttaa tulen tahi
palaa poroksi. Mutta nyt ei Olle ole näyttäytynyt pitkään aikaan!