Merivakuutusosakeyhtiö Triton.
Levi oli nuori mies, joka, ollen syntynyt ja kasvatettu kauppiaaksi,
juuri oli aikeissa rikkaan isänsä avulla perustaa oman liikkeen, kun
isä kuoli eikä jättänyt jälkeensä muuta kuin turvattoman perheen. Tämä
oli nuorelle miehelle suuri pettymys, sillä hän oli nyt siinä iässä,
jolloin katsoi saavansa lakata itse tekemästä työtä ja antaa toisten
ruveta puolestaan tekemään; hän oli viisikolmattavuotias ja hänellä
oli edullinen ulkomuoto; leveät hartiat ja tykkönään puuttuvat lanteet
tekivät hänen vartalonsa erittäin soveliaaksi kantamaan pitkäätakkia
tavalla, jota hän niin usein oli ihaillut eräissä ulkomaalaisissa
valtiomiehissä; hänen rintakehänsä oli luonnostaan upeasti kaareva,
joka voi saattaa paidanrinnustan neljä nappia täyteen arvoonsa,
huolimatta siitä, että henkilö itse vaipui nojatuoliin täysijäsenisen
johtokunnan pitkän pöydän päähän; hyvin jaettu täysiparta teki hänen
nuoret kasvonsa miellyttäviksi ja samalla luottamusta herättävän
näköisiksi; hänen pienet jalkansa olivat luodut astelemaan
brysselimatolla johtokunnan huoneessa ja hänen hyvin hoidetut kätensä
soveltuivat erinomaisesti kevyempään työhön, kuten kirjottamaan
nimikirjotuksia, mieluummin painetun kaavakkeen alle. Siihen aikaan,
sitä sanotaan nyt hyväksi, vaikka se itse asiassa monellekin oli melko
huono, oli äskettäin tehty tuo suuri, vuosisadan suurin keksintö,
se: että on helpompaa ja hauskempaa elää toisten rahoilla, kuin
omalla työllään. Monet, monet olivat sen jo omaksuneet, ja kun sitä
ei suojannut mikään patenttilaki, ei kukaan ihmetelle, että Levikin
kiirehti omaksumaan sen, varsinkin koska hänellä nyt ei itsellään ollut
rahoja eikä halua tehdä työtä perheen hyväksi, joka ei ollut hänen
omansa.
Hän puki siis eräänä päivänä ylleen parhaat vaatteensa ja suuntasi
askeleensa setä Smithin luo.
-- Vai niin, vai olet sinä saanut idean, no, annas kuulua! Se on hyvä,
kun saa ideoita.
-- Arvelin muodostaa yhtiön.
-- Hyvä! Silloin Aaronista tehdään kamreeri, Siimonista sihteeri,
Iisakista kasööri ja toisista pikkupojista kirjanpitäjiä; se on hyvä
idea. Jatka vaan! Miksi sinä aiot yhtiön nimittää?
-- Merivakuutusyhtiöksi, olen ajatellut.
-- No niin! Se on hyvä. Kaikkien ihmisten on vakuutettava tavaransa,
kun menevät merelle. Mutta ideasi? No!
-- Se on minun ideani.
-- Ei se mikään idea ole! Meillähän on iso Neptun yhtiö. No! Se on
hyvä yhtiö! Mutta sinun yhtiösi pitää olla parempi, jos mieli tarjota
kilpailua! Mikä sinun yhtiössäsi on uutta?
-- Ahaa! Minä ymmärrän! Minä alennan vakuutusmaksut ja silloin saan
minä kaikki Neptunin liiketuttavat!
-- No, niin! Se on idea! Siis prospekti, jonka tietystikin minä
painatan, sisältää alkusoittona: Koska jo kauan on ollut tuntuva tarve
saada merivakuutusmaksut huokeammiksi, ja kilpailun puute on tehnyt,
ettei alennusta ole tullut, niin on allekirjottaneilla täten kunnia
kutsua merkitsemään osakkeita yhtiöön... No?
-- Triton!
-- Triton? Mikä mies se on?
-- Se on merenjumala!
-- No, hyvä! Triton! Siitä tulee hyvä kyltti. Se sinun pitää antaa
valmistaa Rauchilla Berliinissä, niin julkaisemme siitä sitten
kuvan Maamme lehdessä. No! Allekirjottajat! Niin! Aluksi nyt minä!
Mutta siinä täytyy olla suuria, kauniita nimiä! Annas minulle
valtiokalenteri! Kas noin!
Smith selaili kotvan aikaa.
-- Merivakuutusyhtiössä täytyy olla suuri meriupseeri. No,
katsotaanpas! Amiraaliksi sellaista sanotaan.
-- Äh, eihän niillä rahoja ole!
-- Ai, ai, ai! Niinkö vähän sinä liikeasioita ymmärrät, poikaseni!
He merkitsevät, mutta heidän ei tarvitse maksaa; ja sitten saavat
he korkonsa siitä hyvästä, että ovat läsnä kokouksissa ja johtajan
päivällisillä! No! Tässä on kaksi amiraalia! Toisella on Pohjantähden
ritarikunnan komendöörinnauha, mutta toisella venäläinen Annan risti!
Mitäs nyt tehdään? No! -- So! -- Otamme tuon venäläisen, sillä Venäjä
on hyvä merivakuutusmaa! Noin!
-- Mutta luuleeko setä, että he ovat noin vaan otettavissa?
-- Ah, ole vaiti! Nyt meillä täytyy olla yksi entinen valtioneuvos!
No! So! Sellaista nimitetään ylhäisyydeksi! Niin! Hyvä! -- Ja
sitten, kreivi! Se on vaikeampaa! Kreiveillä on niin paljon rahoja!
Saamme ottaa professorin! Heillä ei ole paljoa! Onko professoreja
purjehduksessa? Se olisi liikkeelle eduksi! Eikö eteläisen
teatterikellarin luona ole purjehdustalo? Niin! No niin! Nyt asia on
selvä! Aa -- minä unohdin tärkeimmän. Lakimies! Hovioikeudenneuvos! No
niin! -- Tuossa se on!
-- Niin se; mutta vielä emme ole saaneet rahoja?
-- Rahoja! Mitä rahoilla yhtiötä perustettaessa tehdään! Eikö
tavaroiden vakuuttaja itse maksa niitä? Kyllä! Pitääkö meidän maksaa
heidän puolestaan? Ei! Siis: he maksavat vakuutusmaksuillaan! No!
-- Mutta kantarahasto?
-- Ah! Kirjotetaan kantarahastositoumuksia.
-- Niin, mutta jonkun verran on maksettava käteistäkin!
-- No, maksetaan käteistä kantarahastositoumuksilla. Eikö se ole
maksamista? No! Jos minä annan sinulle sitoumuksen jostain summasta,
niin saat sillä rahoja joka pankista. No, eikö sitoumus ole rahaa? No!
Ja missä laissa sanotaan, että käteinen on samaa kuin setelit? Silloin
eivät yksityiset pankkisetelitkään ole käteistä! Häh?
-- Kuinka suuri kantarahasto täytyy olla?
-- Hyvin pieni! Ei pidä sitoa isoja kapitaaleja. Miljoona! Josta
kolmesataatuhatta maksetaan käteistä ja loput suoritetaan sitoumuksilla!
-- Mutta, mutta, mutta! Ne kolmesataatuhatta riksiä ovat kai seteleissä
maksettavat!
-- Voi, sinä suuri luoja! Seteleissä? Ei setelit ole rahaa! Jos on
seteleitä, niin on hyvä, ellei ole, niin! No! Siksi täytyy innostuttaa
pikkuihmisiä -- vain niillä on seteleitä!
-- Mutta suuret? Millä he maksavat?
-- Osakkeilla, obligatsiooneilla, velkakirjoilla tietenkin. No, no,
no! Se tulee sitten! Anna heidän vain merkitä, kyllä me sitten loput
hoidamme!
-- Mutta ainoastaan kolmesataatuhatta? Sen verranhan maksaa yksi ainoa
suuri höyrylaiva? Jos nyt vakuutetaan tuhat höyrylaivaa?
-- Tuhat? Ah! Neptunilla oli kahdeksan viidettätuhatta vakuutusta viime
vuonna ja pysyi pystyssä!
-- No, sen pahempi! No, entäs jos, jos menee kumoon...
-- Niin suoritetaan!
-- Suoritetaan!
-- No, tehdään vararikko! Siksi sitä sanotaan! Ja mitä sitten, jos
yhtiö tekee vararikon? Et sinä, en minä, eikä hän sitä tee! Mutta
tavallisesti toimeenpannaan uusi osakkeiden merkintä, tai myöskin
voidaan laskea liikkeeseen obligatsiooneja, jotka valtio voi sitten
hyvästä hinnasta lunastaa huonojen aikojen tullessa.
-- Siis, ei ole mitään vaaraa?
-- Ei! Ja sitäpaitsi! Mitä vaaraa sinulla olisi? Onko sinulla
äyriäkään? Ei! No! Onko minulla mitään vaaraa? Viisisataa riksiä! Minä,
näes, en ota useampia kuin viisi osaketta! Ja viisisataa on minulle
näin paljon!
Hän nuuskasi, ja niin oli asia selvä.
Tämä yhtiö syntyi, uskoipa sen tai oli uskomatta, ja jakoi näinä
kymmenenä vuonna, jolloin se oli toiminut, 6, 10, 10, 11, 20,
11, 5, 10, 36 ja 20 prosenttia. Tapeltiin osakkeista ja liikkeen
laajentamiseksi toimeenpantiin uusi merkintä, mutta heti sen jälkeen
pidettiin yhtiökokous, ja sitä nyt Falkin piti selostaa Punahilkalle,
jonka ylimääräinen selostaja hän oli.
Kun hän aurinkoisena kesäkuun iltapäivänä saapui Pieneen Pörssisaliin,
vilisi siellä jo väkeä. Se oli loistava seura. Valtiomiehiä, neroja,
oppineita, korkeimpia sotilas- ja sivilivirkamiehiä; virkapukuja,
tohtorin hännystakkeja, rintatähtiä, komendöörinnauhoja, kaikki tänne
kokoontuneina samasta suuresta yleisestä harrastuksesta: edistääkseen
sitä ihmisrakasta laitosta, jota nimitetään merivakuutukseksi. Ja
kysyttiin suurta rakkautta panemaan alttiiksi rahoja hätään joutuneiden
vertaisten hyväksi, niiden, joita onnettomuus oli kohdannut, ja
täällä oli rakkautta; niin paljoa rakkautta ei Falk milloinkaan ollut
nähnyt koossa yhdellä kertaa! Hän melkein hämmästyi sitä, vaikka
häneltä eivät harhaluulot vielä olleet peräti haihtuneet; mutta
hän hämmästyi yhä enemmän, kun näki tuon pienen rentun, entisen
sosiaalidemokraatin Struven ryömivän ympäri vilinässä kuin syöpäläisen,
ja näki hänen kättään puristettavan, häntä olkapäähän taputettavan,
hänelle nyökättävän ja korkeissa asemissa olevain henkilöiden häntä
puhuttelevan. Erikoisesti huomasi hän, miten eräs vanhempi henkilö,
jolla oli komendöörinnauha, häntä tervehti, jolloin Struve sentään
punastui ja lymysi erään kirjaillun selän taa, osuen silloin tulemaan
likelle Falkia, joka heti tarttui häneen kysyen, ketä hän tervehti.
Struven nolous kasvoi suuressa määrin ja käyttäen hyväkseen koko
hävyttömyyttään hän vastasi: se sinun pitäisi tietää; hän oli
presidentti kollegiossa virkamiesten palkanmaksua varten.
Sanottuaan tämän sai hän asiaa huoneen kauimpaan päähän, mutta niin
nopeasti, että epäluulo valtasi Falkin: häpesiköhän tuo minun seuraani?
Kunniaton henkilö häpeisi rehellisten ihmisten seuraa?
Nyt alkoi tuo loistava seura asettua paikoilleen. Mutta puheenjohtajan
tuoli oli vielä tyhjä. Falk katseli ympärilleen etsien selostajien
pöytää, ja nähdessään Struven ynnä Vanhoillisen selostajan istuvan
pöydän ääressä sihteerin oikealla puolella, rohkaisi hän itsensä ja
kulki loistavan kokouksen läpi; mutta juuri kun hän oli päässyt pöydän
luo, pysähytti sihteeri hänet kysyen: "mistä lehdestä?"
Salissa syntyi hetken äänettömyys, ja pelokkaalla äänellä vastasi Falk:
"Punahilkasta", sillä hän tunsi sihteerissä aktuaarion kollegiosta
virkamiesten palkanmaksua varten.
Tukahutettu mutina kulki kautta kokouksen, jonka jälkeen sihteeri
sanoi, äänekkäästi: "Herran paikka on tuolla". Hän viittasi ovelle
päin, jossa todella oli pieni pöytä. Nyt käsitti Falk silmänräpäyksessä
ja tunsi, mitä vanhoillinen merkitsee, ja mitä merkitsee
sanomalehtimies, joka ei ole vanhoillinen, ja kiehuvin mielin hän kulki
takaisin pilkallisesti nauravan joukon läpi; mutta kun hän mittaili
sitä palavin katsein, kuin tahtoen haastaa sen taisteluun, tapasi hänen
silmänsä toiset, kaukaa seinän luota, ja ne silmät, jotka olivat niin
niiden kaltaiset, jotka nyt ovat sammuneet, mutta jotka kerran olivat
katselleet häntä rakkaudella, olivat kiukusta viheriät ja tunkivat
hänen lävitseen kuin neula, ja hän oli itkeä surusta nähdessään, miten
veli voi katsoa veljeään.
Hän asettui vaatimattomalle paikalleen oven luo eikä mennyt tiehensä,
vain sentähden, ettei tahtonut paeta. Pian herätti hänet näennäisestä
levostaan eräs henkilö, joka oli tullut sisälle ja nyt tuuppasi häntä
selkään päällystakkia riisuessaan, minkä jälkeen hänen tuolinsa alle
asetettiin pari kalossia. Koko seurakunta tervehti sisälle tulevaa
nousemalla ylös kuin yksi mies. Hän oli Merivakuutusosakeyhtiö Tritonin
johtokunnan puheenjohtaja, mutta oli hän muutakin. Hän oli entinen
maamarsalkka, vapaaherra, yksi Ruotsin akatemian kahdeksastatoista,
ylhäisyys ja Kunink. Majesteetin ritarikunnan komendööri y.m. y.m.
Vasara paukahti ja puheenjohtaja kuiskasi äänettömän hiljaisuuden
vallitessa seuraavan tervehdyksen (jonka äsken oli pitänyt eräässä
kivihiiliosakeyhtiössä käsityökoulun huoneistossa):
"Hyvät herrat! Kaikista isänmaallisista ja ihmiskunnalle
siunaustatuottavista yrityksistä lienevät harvat, jos harvatkaan, niin
jaloja ja tarkotusperältään ihmisystävällisiä, kuin vakuutuslaitokset."
-- Hyvä! Hyvä! kaikui kautta kokouksen, tekemättä mitään vaikutusta
maamarsalkkaan.
"Mitä ihmiselämä muuta on kuin taistelua, taistelua elämästä ja
kuolemasta, voitaisiin sanoa, luonnonvoimia vastaan, ja harvat meistä
voinevat välttää joutumasta ennemmin tai myöhemmin niiden kanssa
taisteluun".
-- Hyvä!
"Kauan on ihminen, eritoten luonnontilassa ollessaan, ollut
luonnonvoimien uhrina; leikkipallona, hansikkaana, jota on sinne
tänne viskelty kuin ruokoa tuulessa! Niin ei enää ole laita! Ihminen
on tehnyt vallankumouksen, verettömän vallankumouksen, ei sellaista,
jonka kunniansa unohtaneet isänmaanpetturit muutamia kertoja ovat
toimeenpanneet laillisia hallitsijoitaan vastaan, ei, vaan luontoa
vastaan, hyvät herrat! Hän on julistanut sodan luonnonvoimia vastaan ja
sanonut: tähän saakka menet, mutta et edemmäksi!"
-- Hyvä! Hyvä! (Kättentaputusta.)
"Kauppias lähettää vesille laivansa, höyrylaivansa, prikinsä,
kuunarinsa, parkkinsa, jahtinsa, mistä minä tiedän? Myrsky rikkoo hänen
-- niin! Kauppias sanoo: riko sinä vain! Ja kauppias ei ole hävinnyt
mitään! Tämä on vakuutusaatteen suuri näkökanta eli idea! Ajatelkaamme,
hyvät herrat, kauppias on julistanut sodan myrskyä vastaan -- ja
kauppias on voittanut."
Hyvähuutojen myrsky nosti voitonhymyn tuon suuren miehen huulille ja
hän näytti siltä, kuin se myrsky olisi hänelle hyvin suloinen.
"Mutta, hyvät herrat! Me emme saa nimittää vakuutuslaitosta liikkeeksi!
Se ei ole mikään liike; emme me ole mitään liikemiehiä, emme millään
muotoa! Me olemme koonneet rahoja, jotka olemme valmiit panemaan
alttiiksi, eikö niin, hyvät herrat?"
-- Niin, niin!
"Me olemme koonneet rahoja, lausuin minä, varalle häntä varten, jota
onnettomuus kohtaa; sillä se prosentti, _yksi_ luulen ma, jonka hän
antaa, siitä ei voi sanoa mitään kokoontuvan, siksi sitä aivan oikein
nimitetään vakuutusmaksuksi, eipä suinkaan siten, että me tahtoisimme
saada jotain maksua pienistä palveluksistamme, jotka me yksinomaan,
pyydän puolestani sen lausua, teemme harrastuksesta, puhtaasta
harrastuksesta -- asiaa kohtaan, ja minä toistan, etten luule kenenkään
epäilevän sitä, se ei tulisi kysymykseenkään, mutta en luule, että
kukaan herroista tuntisi mitään tuskaa nähdessään sen, mitä hän on
antanut kokoon ja mitä nyt tahdon sanoa osakkeiksi, käytettävän asian
hyväksi."
-- Ei! Ei!
"Suvaitseeko toimeenpaneva johtaja lukea vuosikertomuksen."
Johtaja nousi. Hän oli kalpea, kuin olisi ollut myrskyssä, hänen isot
kalvostimensa onyx-nappineen tuskin voivat peittää vähäistä käden
tutajamista, hänen viekkaat silmänsä koettivat hakea lohdutusta ja
mielenlujuutta Smithin parrakkaista kasvoista, hän avasi takin ja antoi
suuren paidanrinnustansa pullistua, aivan kuin hän valmistautuisi
vastaanottamaan nuolisateen -- ja sitten hän luki.
"Ihmeelliset ja arvaamattomat ovat todella Kaitselmuksen tiet --"
Kuullessaan sanan Kaitselmus kalpeni seurakunnasta hyvä joukko,
mutta maamarsalkka nosti katseensa kattoon, ikäänkuin olisi valmis
vastaanottamaan sen pahinta iskua (= 200 riksin tappiota).
"Äsken loppuunkulunut vakuutusvuosi on aikakirjoissa kauan oleva
ikäänkuin ristinä niiden onnettomuuksien haudalla, jotka täydellisesti
ovat pilkanneet viisaimmankin kaukonäköisyyttä ja nousseet yli
varovaisimmankin arveluiden."
Maamarsalkka peitti silmänsä käsillään, aivan kuin olisi rukoillut,
mutta Struve luuli, että valkoinen palomuuri heijasti, ja syöksi ylös
laskeakseen alas kaihtimet, mutta sihteeri ehti ennen häntä.
Lukija joi lasillisen vettä. Tämä sai kärsimättömyyden leimahtamaan
ilmi.
-- Asiaan! Numeroihin!
Maamarsalkka otti pois kätensä ja hämmästyi huomatessaan olevan
pimeämpää kuin äsken. Silmänräpäyksen nolous ja myrsky oli tulossa.
Unohdettiin kaikki kunnioitus.
-- Asiaan! Jatkakaa!
Johtajan täytyi sivuuttaa joukko kauniita sanoja ja käydä käsiksi itse
kertomukseen.
"No niin, hyvät herrat, puhun lyhyesti!"
-- Jatkakaa, hemmetissä!
Vasara paukahti. "Hyvät herrat!" Näissä ainoissa sanoissa: hyvät
herrat oli niin paljon ritarihuonetta, että heti muistettiin, mihin
kunnioitukseen oltiin itseään kohtaan velkapäät.
"Yhtiöllä on vuoden kuluessa ollut vastattavana pyörein luvuin 169
miljoonaa!"
-- Oo -- oo!
"Ja se on vakuutusmaksuja kantanut puolitoista miljoonaa."
-- Hyvä!
(Falk teki tässä kiireimmän kautta pienen laskelman ja huomasi,
että jos koko vakuutusmaksujen määrä, 1,5 miljoonaa, meni, ja
koko kantarahasto, 1 miljoona [sellainen kuin se nyt oli] myöskin
otettiin lukuun, niin jäisi jälelle noin 166 miljoonaa, joista yhtiö,
hävyttömästi kyllä, väitti vastaavansa, ja hän alkoi käsittää, mitä
tarkotettiin kaitselmuksen teillä.)
"Vahingonkorvauksia on yhtiön, valitettavasti kylläkin, täytynyt maksaa
1,728,670 riksiä 8 äyriä".
-- Se on hävytöntä!
"Kuten näette, hyvät herrat, on kaitselmus..."
-- Antakaa kaitselmuksen olla! Numerot! Numerot! Osingot!
"Tuskalla ja mieliharmilla en minä siis toimeenpanevana johtajana voi
näissä epäedullisissa oloissa esittää muuta osingonjakoa kuin viisi
prosenttia sisäänmaksetulle pääomalle."
Nyt puhkesi myrsky, jota ei mikään maailman kauppias voinut voittaa.
-- Häpeällistä! Hävytöntä! Huijareita! Viisi prosenttia! Hyi perhana,
silloinhan voi lahjottaa pois rahansa!
Mutta kuului myöskin ihmisystävällisempiä lausuntoja, kuten tällaisia:
Pikku kapitalisti parat, joilla ei olla muuta kuin rahansa, millä
elää! Mihin he joutuvat! Herra varjele, mikä onnettomuus! Tässä täytyy
valtion tulla avuksi. Voi, voi!
Kun tuli mahdolliseksi jatkaa, luki johtaja hallinnon ylistyspuheet
toimeenpanevalle johtajalle ja kaikille virkailijoille, jotka "vaivaa
säästämättä ja erikoisella ahkeruudella ovat hoitaneet epäkiitollisia
tehtäviä" j.n.e. Tämä vastaanotettiin suoralla, rehellisellä ivalla.
Sitten luettiin tilintarkastajien kertomus. He olivat (kun kaitselmusta
taas oli jäsäytetty) huomanneet asiat kaikin puolin hyvin, jotteivät
sanoisi huolellisesti, hoidetuiksi ja he olivat inventeerausta
tehdessään havainneet kaikki takuusitoumukset oikeiksi (!), jonka
vuoksi he puolsivat täydellistä vastuunvapautta hallitukselle, samalla
lämpimästi tunnustamalla sen rehelliset ja vaivaloiset pyrkimykset.
Vastuunvapaus luonnollisesti myönnettiin. Sen jälkeen selitti
toimeenpaneva johtaja, ettei hän katsonut voivansa vastaanottaa
hänelle tulevaa osapalkkaa (100 riksiä), vaan tahtoi hän luovuttaa
sen vararahaston vahvistamiseksi. Tämä otettiin kättentaputuksella ja
naurulla vastaan. Lyhyen iltarukouksen jälkeen, s.o. kun oli nöyrästi
pyydetty kaitselmusta tulevana vuonna antamaan 20 prosenttia, hajotti
maamarsalkka vuosikokouksen.