Karjalan miehet oitis hyväkseen. Ei tarvittu paljon Tiurin miesten
apua kapinahengen lietsomiseen Laatokan Karjalassakaan. Ensimmäisinä
nousivat Laatokan pohjoispään miehet, johtajinaan Ritaniemen vanha Lyly
ja Lahdenpohjan Nirkko. Tiurin linnasta lähetettiin heille pienoinen
apujoukko, jonka päällikkönä oli kokenut Tiurin Musakka. Käden
käänteessä saatiin näin Laatokan pohjoispään ympäristö pajarin miehistä
puhdistetuksi ja myrskytuulen kiihoittaman kulovalkean tavoin levisi
nyt hävittävä sodanpalo Laatokan takaiseen Karjalaan.
Täällä olivat Boris pajarin veronkantajat ja kuuluttajat jo monessa
paikassa rakentaneet itselleen uljaita asumuksia, joiden suojana oli
pieni hirsi varustus. Kaikki nämä sortajien linnoitukset olivat Boris
pajarin hätäisen toimenpiteen vuoksi jääneet hyvin heikon puolustuksen
varaan ja niin ne nyt kaikki hävitettiin maan tasalle. Vain muutamissa
paikoissa pajarin miehet kykenivät tiukempaa vastarintaa yrittämään.
Uuksulla eli yksi kaikkein vihatuimpia pajarin veronkantajia, jota
kansan kesken nimitettiin Ahma-Petriksi. Hän ja Uuksun karjalaisten
johtaja Semi saivat kootuksi sievoisen jousimiesjoukon, mutta tämä
joukko voitettiin tulisessa taistelussa ja johtajat itse joutuivat
Karjalan miesten käsiin. Heidät teljettiin pajarin verohurtan uljaaseen
taloon ja sen mukana poltettiin.
Vaino levisi Syvärin Karjalaan asti. Syvärin miesten pajari Nikitakin
oli oikeastaan vain Boris pajarin alainen veronkantaja. Kun hänellä
oli vain vähäinen joukko asemiehiä, ei hän yrittänytkään vastarintaa,
vaan varusti kolme suurta venettä, joilla hän mieli miehineen
purjehtia Laatokan yli Käkisalmeen. Hänen matkaansa yhtyi myös Syvärin
miesten vanha johtaja Makari omilla veneillään, mutta pakolaisten
raskaat veneet joutuivat Laatokan ulapalla, lähellä Lunkulan saarta
takaa-ajavien Karjalan miesten käsiin. Julma oli kiusattujen Karjalan
miesten kosto: pajari Nikita ja vanha Makari kaikkine miehineen
sidottiin kiinni veneisiinsä ja niin heidät upotettiin elävinä
syvyyteen. Vielä kauan jälkeenpäin tiesi vanha tarina kertoa, että
syksyn pimeinä myrskyöinä syvyyteen vajonneiden kadotetut sielut yhä
huusivat surkeasti apua. Mutta jos kalastaja näitä avunhuutoja kuuli,
oli hänen viisainta paeta kauas näiltä vesiltä, sillä saman turman
uskottiin silloin häntä itseäänkin vaanivan.
Laatokan takana ja Syvärin Karjalassa olivat Novgorodin kirkon papit ja
moneen paikkaan rakentaneet pyhättöjä, vieläpä muutamia kirkkojakin.
Kaikki nämä kirkot ja pyhätötkin nyt poltettiin ja pyhät miehet
säälimättä surmattiin. Eihän tosin Tiurin iäkäs heimovanhin ollut
suorastaan uskonvainoon yllyttänyt, mutta hän oli kuitenkin osoittanut
pappien ja pyhien miesten kylvön valmistavan maaperää pajarien
vihatulle vallalle. Enempää ei tarvittu. Jos lie joukossa ollut joku
viatonkin erakkomunkki, niin sai hän jakaa syyllisten toveriensa julman
kohtalon.
Suurempi erakkoyhdyskunta oli jo syntynyt Laatokan keskellä oleviin
Valamon saariin. Valamossa oli Laatokan miesten ikivanha ja laajalti
kuuluisa uhrilehto sekä käräjäpaikka, mutta jo Novgorodin Aleksanteri
ruhtinaan aikana olivat ensimmäiset erakkomunkit tänne asettuneet.
Uhripuiston ympärille alkoi syntyä näiden pyhien miesten erakkomajoja
ja pieniä, vinoristillä varustettuja pyhättöjä. Karjalan miehet kävivät
edelleen uhripuistossa omia jumaliaan palvomassa, mutta siinä sivussa
alkoivat he palvoa myös uuden uskon pyhiä. Erakkomunkit paransivat
yrttivoiteillaan sairaita, rukoilivat kävijöille hyvää kalaonnea ja
lupasivat pyhien miesten apua myrskyn käsiin joutuneille. Heidän
maineensa alkoi kasvaa, jo monen heistä kerrottiin tehneen suuria
ihmetöitä ja Karjalan miehet heitä suuresti kunnioittivat.
Mutta nyt oli noussut raju koston myrsky eikä Valamon kaukainen
saarikaan tämän hävittävän myrskyn tuholta säästynyt. Kitelästä ja
Pitkästärannasta saapui muutamana lokakuun myrskyisenä yönä Valamoon
joukko kiihtyneitä Karjalan miehiä, jotka ryöstivät kaikki pyhätöt
putipuhtaiksi ja sytyttivät sitten pyhään puistoon suuren uhritulen.
Siinä poltettiin kaikki saarelta tavatut erakkomunkit. Vuosikymmeniä
kului tämän jälkeen, ennenkuin Valamonsaarella pyhättöjen pienet kellot
alkoivat jälleen helähdellä, ennenkuin uudet erakkomajat kohosivat
hävitettyjen raunioille.
Karjalan miesten joukossa oli epäilemättä monta, jotka näin julmaa
hävitystä paheksuivat. Mutta pajarin oli syy tähän kiihtymiseen. Monta
vuotta hän oli säälimättä sortanut Laatokan miehiä ja yhtä säälimätön
oli nyt kiusatun kansan kosto. Kaikki, minkä Novgorodin miehet olivat
Karjalan maille tuoneet, hävitettiin armoa antamatta. Novgorodin vanha
kronikka kertoo tuhon olleen niin perinpohjaisen, ettei ainoatakaan
pyhättöä jäänyt polttamatta ja kaikki venäläiset miehet Karjalassa
surmattiin.
Samaan aikaan, kun sodanpalo näin hävittävänä riehui ympäri Laatokan,
samosi Tiurin miesten päävoima pajarin vihattua linnavarustusta
vastaan. Hirvisaaressa tapahtui ensimmäinen Tiurin ja pajarin miesten
suuri yhteenotto. Kun tästä saaresta käsin oli mukava pitää silmällä
molempia Tiurin vesiltä tulevia Vuoksen haaroja, oli pajari Boris
ryhtynyt tännekin pientä varustusta rakentamaan. Jo oli valmiina
puisella muurikehällä varustettu linnoitus, josta käsin pajari Sergei
Tiurin markkinain aikana oli tehnyt hävitysretkensä Unnunkoskellekin.
Kun nyt Karjalan miesten sotapursia alkoi ilmestyä Hirvisaaren vesille,
pyysi pajari Sergei Käkisalmesta kiireesti lisäväkeä ja päätti antautua
taisteluun Tiurin miesten kanssa tällä saarella.
Kahdelta suunnalta Tiurin miehet tekivät hyökkäyksensä Hirvisaarta
vastaan: Päävoima, jota johtivat itse Tiurin Kalevi ja ritari Niilo
sekä Kiviniemen väkevä Karhu, laski suoraan Tiurin itäistä haaraa
myöten Hirvisaarta kohti. Samaan aikaan lähetettiin toinen, Päiväkiven
Kuisman ja Unnunkosken Rongan johtama jousimiesjoukko keveillä veneillä
kiertämään Unnunkosken kautta. Tämän joukon piti nopeasti pyrkiä
Hirvisaaren takapuolelle ja katkaista saarella olevien pajarin miesten
paluutie Käkisalmeen.
Vähältä piti, ettei tämä Tiurin miesten sotajuoni täydellisesti
onnistunut. Tiurin Kalevi viivytteli tahallaan hyökkäystään, kokonaisen
päivän hänen veneensä parveilivat Hirvisaaren edustalla, mutta
maihinnousua ei yritetty.
Pajari Sergei, joka miehineen odotti heidän hyökkäystään
hirsivarustuksessaan, uskoi Tiurin miesten pelkäävän. Niinpä hän tästä
rohkaistuneena tuli miehineen ulos varustuksestaan ja rupesi rannalta
syytämään pilkkasanoja Tiurin miehille.
— Hei, Tiurin velhon sikiö! hän huuteli tuntiessaan Tiurin Kalevin
vaskikeulan. — Hei, urhoni mokoma, yritähän maihinnousua, niin me
annamme sinulle ja miehillesi lämpimät tulijaiset!
Kiviniemen väkevä Karhu alkoi jo oman vaskikeulansa perässä ärähdellä,
että tuon nulikan suu pitäisi tukkia. Mutta ritari Niilo ja Tiurin
Kalevi neuvoivat hänen vielä odottamaan. Vasta illan pimetessä,
kun kaukaa Hirvisaaren takaa alkoi näkyä Kuisman ja Rongan miesten
sovittuja valomerkkejä, annettiin hyökkäyskäsky.
Rajusti soutaen nyt veneet taajana parvena tunkeutuivat maata kohti.
Ainoakaan vene ei yrittänyt kiertelemään ja kaartelemaan rannalta
tuiskuavia surmannuolia välttääkseen, vaan jokainen tahtoi päästä
ensimmäisenä pajarin miesten kimppuun. Tuolla jo Tiurin Kalevi,
lähelle rantakiviä päästyään, hyppäsi veneestään ja kilvellä itseään
suojaten kahlasi maata kohti Lari taaton ja monen muun pelottoman
miehen seuraamana. Mutta eivätpä pahoin myöhästyneet ritari Niilo ja
Kiviniemen Karhukaan. Ritari Niilon rintahaarniska välähteli rannalle
sytytettyjen tulien valossa, mainio maalitaulu hän oli tuiskunaan
tuleville pajarin miesten nuolille, mutta mistään välittämättä hän
leveää miekkaansa heiluttaen tunkeutui eteenpäin. Kiviniemen Karhun
rinnalla hyppeli rantakivillä pieni Antero Äyrämöinen. Niin sukkela
oli hän liikkeiltään, etteivät pajarin miesten nuoletkaan häntä
tavoittaneet, ja kun hän näki Kiviniemen kuoman leveäteräisen miekan
tietään raivaavan, niin hihkui hän innostuksesta ja kehoitteli kaikkia
miehiä perässä pysymään.
Ei pajari Sergein väki voinut kauan kestää näin rajua hyökkäystä.
Ensin peräytyi se hirsivarustuksensa suojaan, mutta kun huomattiin
Hirvisaaren takanakin jo vihollisveneiden merkkitulia vilisevän,
pakeni koko joukko, pajari Sergei itse etunenässä, omille veneilleen.
Mutta tukala oli heidän pakotiensä Käkisalmeen, monta venettä joutui
miehineen matkan varrella joka paikassa vaanivien Kuisman ja Rongan
miesten käsiin. Vain vähäiset jätteet uljaasta jousimiesjoukostaan
sai pajari Sergei pelastetuksi. Näine miehineen hän aamun valetessa
pääsi lopen uupuneena ja monesta haavasta verta vuotaen Käkisalmen
linnavarustuksen turviin.
Melkein hänen vanavedessään jo Tiurin miesten sotapurretkin
tulvasivat virtaa alaspäin. Vain kiirettä pitäen saatiin lauttasilta
hävitetyksi, mutta kaikki mantereen puolella olevat varastoaitat,
joiden tyhjentämisestä ei oltu ajoissa huolehdittu, jäivät kaikkine
tavaroineen Tiurin miesten käsiin.
Näin oli Boris pajarin linnavarustus joutunut piiritykseen. Rohkeasti
laskivat Tiurin miehet veneillään linnanmuurin ohitse Laatokalle
ja sulkivat siltäkin suunnalta pääsyn linnoitukseen. Monta pajarin
miesten venettä, jotka sattuivat olemaan ulkona kalastamassa tai
muilla matkoilla, joutui seuraavina päivinä Tiurin miesten saaliiksi.
Vähitellen nämä ulottivat vartiointinsa pitkin rannikkoa Pähkinäsaareen
asti ja vielä kauemmaksi Novgorodin vesille vievän Velhojoen suulle
saakka.
XVI Luku.
PAJARIN LINNAN PIIRITYS.
Ensin mielivät Tiurin miehet valloittaa pajarin linnavarustuksen
nopealla hyökkäyksellä. Monena yönä perätysten tehtiin kiivaita
rynnäköitä, Tiurin urhojen vaskikeulat tunkeutuivat taajana parvena
ulkomuurin viereen ja siitä koetettiin miekoin ja peitsin taistellen
kavuta muurille. Mutta vielä oli pajarilla linnassaan paljon pelottomia
miehiä, ja kun väkevä virta sen lisäksi pahoin haittasi veneistä
taistelevien miesten toimintaa, jäivät Tiurin urhojen rohkeat rynnäköt
tuloksettomiksi. Siellä ja täällä joku huimapää uskalikko pääsi jo
vaappuvasta sotapurrestaan ulkomuurille kapuamaan, mutta siinä oli
hänellä vastassaan taaja parvi pajarin miehiä, jotka peitsillä sohien
ja sotakirveillä kolhien pahoittivat muurille päässeen urhon takaisin
pyörtämään. Monta uljasta jousimiestä Tiurin urhot menettivät näissä
öisissä taisteluissa, eikä pajarin miesten vastarintaa kuitenkaan saatu
lannistumaan.
Niin täytyi vihdoin ruveta miettimään muita keinoja. Ritari Niilon
ehdotuksesta ryhdyttiin rakentamaan väkeviä heittokoneita, joilla
rannalta käsin voitiin viskellä suuria kivilohkareita ja näin särkeä
aukkoja hätäisesti rakennettuun ulkomuuriin. Pian nämä heittokoneet
aloittivatkin hävitystyönsä, mutta pitkältä matkalta ei tämä hävitys
ollut varsin tehoisaa. Yhtä usein kuin muuriin putosivat viskatut
kivilohkareet veteen. Ja nopeasti korjasivat pajarin miehet muuriin
särkyneet aukot. Sitä tehdessään he äänekkäästi ivasivat rannalla
parveilevia Tiurin miehiä ja neuvoivat näitä hyvissä ajoin tiehensä
lähtemään, sillä Boris pajarin linnaan he eivät kuitenkaan ikinä
pääsisi.
Tiurin miesten kekseliäisyys ei kuitenkaan näin vähällä
lannistunut. Heittokoneiden lisäksi alettiin nyt rakentaa toisiakin
piiritysvehkeitä. Kun ylempänä virran varsilla oli runsaasti hyvää
honkametsää, kaadettiin sieltä jättiläispuita, joista rakennettiin
tukevia lauttoja. Tällaisilla lautoilla myötävirtaa laskien oli
mukavampi lähetä ulkomuuria kuin vaappuvilla veneillä. Lautan kulkua
hidastuttamaan laitettiin vahvat ankkuripelit, joiden avulla lautta
voitiin myös muurin viereen jouduttua pysähdyttää. Vielä rakennettiin
jokaiselle lautalle leveä, tornin tapainen suojus, jonka takana oli
turvassa muurilta satavilta nuolilta ja jonka portailta sitten oli
helppo hypätä muurin harjalle.
Kilpaa kaikki Tiurin miesten johtajat näitä hyökkäyslauttoja itselleen
valmistivat. Oikean jättiläislautan rakensi Kiviniemen Karhu. Sille
mahtui koko hänen jousimiesjoukkonsa ja Karhu kehuskeli mielellään
kaikille, että kun tämä hirviö kerran ankkuroitiin pajarin linnan
kupeelle, niin siinä se pysyi, kunnes viimeinenkin pajarin mies saatiin
muurilta pudotetuksi. Tukevia olivat Tiurin linnan miestenkin lautat,
joiden rakentamisesta huolehti uljas Tiurin Tappari, apunaan vanha
Kekri Kumoinen. Vaikka Kekri Kumoinen olikin viimeiseen asti neuvonut
sovintoon, oli hän nyt ensimmäisenä miehenä pajarin linnavarustuksen
tuhoa valmistelemassa.
Paitsi näitä jykeviä hyökkäyslauttoja, rakennettiin toisia kevyempiä.
Niiden päälle kasattiin rovioiksi tervatynnyrejä ja muuta hyvin
palavaa tavaraa, ja niin ne sitten rohkeiden venemiesten ohjaamina
laskettiin ulkomuurin vierelle. Siinä palaessaan nämä räiskyvät roviot
syytivät tulta ja kipinöitä pajarin linnavarustukseen ja sytyttivät
monta ulkomuuria lähinnä olevaa rakennusta tuleen. Pajarin miehillä
oli yhtenäinen työ näiden palojen sammuttelemisessa. Ja kun samaan
aikaan Tiurin miesten kevyet veneet parveilivat lakkaamatta ulkomuurin
vaiheilla jousilla ammuskellen ja näennäisiä hyökkäyksiä tehden,
alkoivat pajarin miehet tähän ainaiseen rehkimiseen väsyä. Yötä
päivää heidän piti olla valveilla Tiurin miesten sytyttämiä paloja
sammuttamassa, Tiurin miesten hyökkäyksiä torjumassa.
Kiusallisimman keksinnön teki nokkela Antero Äyrämöinen.
Hänen neuvostaan peitettiin muutamat palavat roviot vahvalla
sammalkerroksella ja niin ne sitten ohjattiin tuulen ollessa
myötäinen linnanmuurin vierelle. Peitetyistä rovioista kohosi paksu,
kitkerä savu, joka tuulen painamana levisi linnoitusta puolustavien
pajarin miesten päälle. Koko linnasaari peittyi tähän tukahuttavaan
savupilveen. Pajarin miehet yskivät ja kiroilivat, mutta ilkastellen
kehuskeli vanha Äyrämöinen:
— Näettekös, Tiurin miehet, pian minä ne veitikat savustan niin
kypsiksi, että mielellään hyppäävät muurin harjalta Vuoksen aaltoihin
ja jättävät koko pajarin haukanpesän oman onnensa nojaan!
— Kunpa saisit itsensä pajarinkin savustetuksi ulos pesästään! nauroi
Päiväkiven Kuisma.
Mutta Kiviniemen isäntä ärähteli:
— Pysyköön vain pajari itse pesässään siksi, kunnes pääsemme tuonne
muurin sisäpuolelle. Silloin vasta sytytämme kunnon rovion ja siinä
pajarin itsensä kärvennämme. Kärvennämme pajarin ja kärvennämme hänen
uskolliset asemiehensä, Pipinä lurjuksen ja sen lemmon pajari Sergein!
Näin Tiurin urhot pajarin ja hänen linnavarustuksensa tuhoksi
vehkeitään valmistelevat. Kärsimättömänä Tiurin Kalevi odotteli
näiden valmistusten joutumista. Outoja mietteitä liikkui hänen
mielessään ja usein nähtiin Tiurin miesten uljas johtaja kovin synkeänä
muodoltaan. Silloin hän saattoi pysähtyä pitkiksi ajoiksi rannalle
tarkastelemaan pajarin linnavarustusta. Pajarin miehet muurilta häneen
tähtäsivät teräsnuoliaan, mutta näistä välittämättä seisoi Tiurin urho
hievahtamatta paikallaan. Hän odotti tuonne muurin harjalle ilmestyvän
erään naisolennon, jonka hän vain pari kertaa elämässään oli nähnyt,
mutta jonka lumoissa hän nyt tunsi ainaisesti kulkevansa.
Taisteliko Tiurin miesten uljas johtaja tuota lumousta vastaan? Kyllä
hän koetti parhaansa mukaan taistella. Usein hän itsekseen kirosi
mielettömiä mielikuviaan ja koetti ajatella erästä toista naista,
armasta ja uhrautuvaa Tiurin Helinää, mutta Helinän kuva ei tahtonut
millään muodostua hänen mielessään selväksi ja puoleensa kiehtovaksi.
Tuo toinen nainen Helinän häikäilemättä tunki tieltään. Tuo rohkea
nainen, jonka hän oli alati näkevinään edessään, miesten kypäripäähine
päässään, jousi ja nuoliviini olallaan, sellaisena kuin oli nähnyt
hänet ensimmäisen kerran tavatessaan. Tai sitten oli hän näkevinään
tuon naisen kivisen vanki vuoteensa äärellä, kullanvälkkeinen tukka
päivänsäteissä palaen.
Josko Tiurin urho taisteli lumoustaan vastaan? Kyllä hän miehen
tavoin taisteli, mutta poveensa syttynyt mieletön halu tahtoi olla
ylivoimainen. Vaikka pakeni linnavarustuksen näkyvistä tuonne ylemmäs
miestensä joukkoon, niin tuokion kuluttua jo huomaamattaan kulki
takaisin tähystelemään.
Mutta useinpa eräs toinenkin Tiurin mies pajarin linnavarustuksen
muurille tähysteli. Tämä mies oli vanha Lari taatto. Hän myös odotteli
tuolta muurilta näkevänsä vilahduksen samasta naisolennosta. Tai
oikeastaan hän nyt odotteli näkevänsä erään nuoren ja uljasmuotoisen
jousimiehen, jonka hän oli tavannut Tiurin käräjillä ja joka oli siellä
pyrkinyt Tiurin Kalevin valiojoukkoon.
Josko Lari taatto oli tämän nuoren jousimiehen puolesta jo puhunut
Tiurin Kaleville? Kaiken oli hän jo valmiiksi puhunut Hilppa
nuorukaisen puolesta, mutta nyt hän alkoi, pelätä, ettei Hilppa enää
pääsisikään heidän joukkoonsa tulemaan.
Mutta olikos Lari taatto Tiurin Kaleville tai kenellekään muulle
ilmoittanut, kenen hän luuli tuon Hilppa nuorukaisen oikeastaan
olevan? Ei, tätä salaisuutta ei vanha jousimies ollut ainoallekaan
kuolevaiselle paljastanut. Kaikkein viimeiksi hän aikoi sen paljastaa
Tiurin miesten nuorelle johtajalle. Kyllä Lari taatto, viisas ja paljon
näkevä vanhus, hyvin huomasi, miten paljon Tiurin miesten uljain
urho kärsi ja hän arvasi tai ainakin luuli arvaavansa, kuka oli tuon
kärsimyksen aiheuttaja. Siksi hän visusti vaikeni nuoren jousimiehen
salaisuudesta.
Yhtäkaikki vanhus kiihkeästi odotteli tämän nuorukaisen ilmestymistä
Tiurin miesten leiriin. Omalla tavallaan kulki Lari taatto yhtä
sokeassa lumouksessa kuin konsanaan Tiurin miesten päällikkö.
Tällä välin Tiurin miehet saivat toisaallakin vakavaa tekemistä.
Novgorodista yritti apuväkeä Boris pajarille. Novgorodin miesten
laivasto, jossa oli monta kymmentä raskastekoista jokialusta, tunkeutui
jo Velhojoesta Laatokalle ja lähti purjehtimaan Käkisalmea kohti.
Tiurin miehet saivat nopeakulkuisten viestintuojain kautta ajoissa
tiedon uhkaavasta vaarasta. Samoin levisi viesti Novgorodin miesten
ilmestymisestä muuannekin ympäri Laatokan. Niinpä tulijoilla olikin
pian vastassaan taajat parvet keveäkulkuisia Karjalan miesten
sotapursia. Alituisesti näitä vastaan taistellen pääsivät Novgorodin
miehet Metsäpirtin rannikolle asti, mutta siinä yllätti heidät ankara
myrsky, yksi tavallisia Laatokan syysmyrskyjä, jotka aina ovat kovin
pelättyjä. Hyvin Karjalan miesten kevyet sotapurret myrskyn käsistä
selvisivät, mutta toisin kävi Novgorodin miesten raskastekoisille
jokialuksille. Melkein viimeistä myöten ne tuhoutuivat ja hukkuivat,
lopuista huolehtivat Karjalan miehet. Takaisin Novgorodiin lienee
päässyt vain muutama alus retkikunnan kohtalosta murheviestiä viemään.
Mutta Boris pajarin linnaan ei kukaan tätä murheviestiä tuonut. Niinpä
siellä elettiinkin hyvässä toivossa. Boris pajari oli jo Tiurin
markkinain aikana lähettänyt avunpyytäjän ilmoittaen Karjalan miesten
kokoontumisesta. Nyt hän joka päivä odotteli Novgorodin miesten suuren
laivaston ilmestymistä linnavarustuksensa edustalle. Ei Boris pajarin
mieleen edes juolahtanut sellainen ajatus, että avuksi pyrkivä laivasto
voisi matkallaan joutua kokemaan voittamattomia vaikeuksia. Karjalan
miesten keveistä sotapursista hänellä oli hyvin halveksiva käsitys,
eikä pajari vielä tarpeeksi tuntenut Laatokan syysmyrskyjäkään.
Tottahan vankasti varustettu laivue mokomista myrskyistä aina hyvin
selviäisi ja tulisi onnellisesti perille. Näin pajari Boris ajatteli.
Luottavana odotteli pajari Sergeikin apujoukon saapumista. Kun Tiurin
miehet ensimmäisten epäonnistuneiden yritystensä jälkeen tyytyivät vain
härnäilyyn ja odottelivat tukevien hyökkäyslauttojensa valmistumista,
alkoi pajari Sergei tapansa mukaan heitä halveksia. Hän uskoi, ettei
mitään sen vakavampaa rynnistystä enää tulisikaan, vaan että Tiurin
miehet pian väsyisivät hyödyttömään piiritykseen ja lähtisivät
tiehensä. Kun vain pysyisivät niin kauan, kunnes apujoukko ennättäisi
saapua. Silloin tuhottaisiin mokoma joukko yhdellä iskulla ja sitten
hän yhtä kyytiä samoaisi Tiurin miesten linnoitusta valloittamaan,
sieltä rikkaita hopea-aarteita ryöstämään.
Näin siis pajari Boris ja pajari Sergei ajattelivat. Ja jälleen
pajari Sergei alkoi suostutella ylpeätä Irinja neitoa hääpitojen
valmistamiseen. Irinja neito itse ei monesti viitsinyt edes kuunnella
pajari Sergein naimatarjouksia, mutta hänen isänsä oli toista mieltä.
Pajari Sergei oli nykyään hänen oikea kätensä kaikissa toimissaan ja
sen lisäksi pajari Sergeillä oli monta mahtavaa sukulaista ruhtinaan
tykönä. Mistäpä olisikaan hän mainiomman vävypojan löytänyt.
Niinpä nyt ryhdyttiinkin toden teolla pajari Sergein ja Boris pajarin
tyttären häitä valmistamaan. Itsensä Irinja neidon mielialasta ei
suuria välitetty. Pajari Boris arveli, että tottapa tyttärensä suostuu
hänen tahtoonsa, vaikka liekin alussa hiukan vastaan olevinaan.
Kaikkein innokkain oli Irinja neidon hääpitoja hankkimaan Marfa
emännöitsijä. Jo ennen linnavarustuksen piiritykseen joutumista hän
oli omasta aloitteestaan hommannut Novgorodista asti kalliita kankaita
ja taitavia ompelijoita. Nämä ompelijat nyt tulisella kiireellä
valmistelivat upeita hääpukuja, ja Marfa emännöitsijä kiusasi yhtenään
Irinja neitoa näiden vaatetusten koettelemisella ja lörpötyksillään
Irinja neidon tulevasta onnesta, jota kaikki Novgorodin pajarien
tyttäret muka kadehtivat.
Pajari Boris ja pajari Sergei olivat päättäneet, että hääpidot
pidettäisiin heti Novgorodista odotetun apujoukon saapumisen jälkeen.
Kun tämä päivä saattoi olla jo hyvin lähellä, oli valmistuksia
kiirehdittävä.
Linnavarustuksen muurilla taistelevat jousimiehet ja peitsenkantajatkin
saivat pian tiedon hääpitojen valmistamisesta. Itse pajari Sergei tämän
suuren uutisen heille ilmoitti. Hän kertoi Novgorodista pian tulevan
runsaasti apuväkeä ja silloin linnavarustusta piirittävät Tiurin miehet
hajotettaisiin kuin akanat tuuleen. Hyvällä ja rohkealla mielellä
heidän siis pitäisi tätä päivää odottaa, sillä suuret juhlapidot
Tiurin miesten paon jälkeen Boris pajarin linnassa pidettäisiin.
Hänen ja Irinja neidon hääpidot ne olisivat ja jokainen jousimies ja
peitsenkantaja saisi silloin monta päivää syödä ja juoda mielikseen.
Näin pöyhkeä pajari Sergei haasteli linnan muurilla ja monet
jousimiehet ja peitsenkantajat uskoivat herkästi hänen sanojaan. Oli
sentään joukossa joku epäilijäkin. Niinpä vanha jousimies Stepani, joka
kerran oli ollut Irinja neidon matkassa Tiurin vesillä, uskalsi lausua:
— Kunhan pajari Sergei ensin voittaisi Tiurin miehet, niin sitten vasta
hänen olisi aika meille hääpitoja luvata.
Stepanin epäilyihin yhtyivät jousimies Aljosha ja haukankesyttäjä
Trifon. Aljosha haasteli:
— Aina pajari Sergei on kehunut Tiurin miehet voittavansa, mutta yhäpä
hän saa heitä vastaan taistella.
Toiset nousivat häntä kiivaasti vastustamaan. Huomautettiin, että
olihan pajari Sergei voittanut Tiurin miehet Unnunkoskellakin. Ja olipa
hän kerran voittanut Tiurin miesten uljaimman uroksen, voittanut ja
vanginnut hänet.
— Vaan mitenkäs kävi tuolle hänen vangilleen? ilkasteli haukankesyttäjä
Trifon pajari Sergein puolustajille.
— Karkuun meni pajarin vanki! nauroi jousimies Aljosha. — Tuli Tiurin
mailta tietäjävanhus ja hyvät kepposet teki sekä pajareille että meille
muillekin.
— Vielä ne Tiurin velhot meille toisenkin tepposen tekevät!
vakuutti vanha jousimies Stepani. — Muistattehan Trifon ja Aljosha,
muistattehan, veljet veikkoset, miten silloin kerran Tiurin miesten
noidannuoli ilmassa lensi ja Irinja neidon lempihaukan surmasi.