hänelle levottomuutta ja huolta Tiurin miesten ja heidän iäkkään
heimovanhimpansa kaksimielinen käyttäytyminen. Hänen jousimiehiään
oli Tiurin linnassa kohdeltu varsin ylimielisesti, mutta kuitenkin
oli sairas ja puolisokea heimovanhin kuunnellut loppuun asti hänen
kuuluttajansa sanoja ja luvannut miehineen tulla Petrin päivän
markkinoille, jos ei taatto taivahinen pannut esteitä. No tämä
lupaus ei nyt olisi paljon merkinnyt, mutta jälkeen päin hän oli
saanut tietää, että Tiurin miesten lähettejä kierteli myös Laatokan
karjalaisten luona kehoittamassa näitä joukolla markkinoille saapumaan.
Miten tämä sopi yhteen sen kanssa, että nyt toiset Tiurin miesten
lähettämät veijarit houkuttelivat pois hänen rakennusmiehensä? Mitä
salaperäisiä suunnitelmia mahtoikaan Tiurin heimovanhin hautoa
mielessään? Pajari oli jo saanut kuulla siksi paljon tästä vanhuksesta,
että kovin pelkäsi hänen salaista mahtiaan, vaikka ei tahtonutkaan sitä
itselleen tunnustaa.
Pelkäsi Pipinä kuuluttajakin Tiurin heimovanhinta. Pajari oli häneltä
jo monta kertaa tarkoin kysellyt kaikesta, mitä hän oli nähnyt Tiurin
miesten luona käydessään. Mutta kun jälleen pajari kerran ryhtyi tästä
samasta asiasta kyselemään, sanoi Pipinä kuuluttaja hänelle suoraan:
— Tiurin vanhus on hyvin sairas ja jo melkein sokea, mutta kuitenkin
hän on vielä paljon sinua väkevämpi. Vaikka hänellä ei olisikaan niin
paljon jousimiehiä luonaan, niin sittenkin neuvoisin sinun, pajari,
häntä pelkäämään.
— Mutta rohkeastihan sinä puhuit hänen edessään. Mistäs nyt olet
ruvennut häntä niin pelkäämään?
— Minä puhuin hänen edessään sinun sanojasi, pajari. Kun olin kerran
mennyt, niin puhuin kaiken, mitä olit käskenyt, mutta luuletko hänen
niitä sanoja pelästyneen. Hän ei sallinut minua heittää Tiurin koskeen,
niinkuin hänen miehensä olisivat tahtoneet. Hän kuunteli minua loppuun
asti, mutta kun sitten vaadin häneltä kestitystä, niinkuin sinun
veronalaisiltasi muuallakin olen vaatinut, niin luuletkos, pajari,
hänen antaneen kestitystä. Vielä mitä hän antoi, hän käski palvelijansa
viemään minut orjapiikojensa luo. Silloin hän ivasi sinun palvelijaasi,
pajari, ja saatpa nähdä, että hän vielä kerran samalla tavoin ivaa
sinua itseäsikin. Varo sitä sokeata vanhusta, pajari!
Näin pajarin röyhkeä kuuluttajakin pelkää Tiurin heimovanhimman mahtia.
Joka suunnalla näytti tämä mahti nousevan seinänä pajarin eteen: hänen
jousimiehensä pelkäsivät Tiurin velhoja, hänen kuuluttajansa pelkäsi
Tiurin vanhusta, hänen linnanrakentajansa karkasivat tämän vanhuksen
vietteleminä ja hänen tyttärensäkin näytti jo kulkevan Tiurin miesten
lumoissa. Palattuaan metsästysretkeltään Tiurin vesiltä ei Irinja neito
enää näyttänyt olevan entisellään. Mitä lienee salaisia ajatuksia
mielessään hautonut, mutta kun pajari tahtoi ryhtyä häneltä matkalla
kokemiaan kyselemään, niin ei tytär puhunut puolta sanaa. Sen vain
pajari huomasi, että hänen tyttärensä odotti kiihkeämmin kuin kukaan
toinen hänen linnassaan Petrin päivän praasnikan ja riistamarkkinain
joutumista. Mitä hyvää lienee niistä odottanut, mutta pajari itse oli
riistamarkkinoiden aattona kovin huolissaan, vaikka hyvin salasikin
huolensa.
VIII Luku.
SUUR-TIURI JA KÄKISALMEN PAJARI.
Pajari Boris Konstantininpoika oli tehnyt suuria ponnistuksia
haaliakseen Käkisalmen riistamarkkinoille väkeä niin paljon kuin
mahdollista. Paitsi verkakauppiaita ja monenlaisten korujen myyjiä,
oli Novgorodista kutsuttu oikeauskoisen kirkon pappeja ja kierteleviä
erakkoveljiä, joiden piti markkinapaikalla järjestää ristikulkueita
ja myyskennellä pyhäinkuvia sekä pieniä tuohuslamppuja. Pajari tahtoi
esiintyä näet myös Novgorodin oikeauskoisen opin levittäjänä ja
suojelijana Karjalan miesten keskuudessa.
Mutta muustakin kuin oikeauskoisen kirkonväen hankkimisesta oli hyvä
huoli pidetty. Pajarin omat raskastekoiset alukset olivat Novgorodista
asti noutaneet karhuntanssittajia, kierteleviä soittoniekkoja ja
ilveilijöitä, simanmyyjiä, sadunkertojia ja nuorallatanssijoita.
Joukon jatkoksi oli samassa matkueessa tullut kirjava joukko muitakin
mieronkiertäjiä ja almunpyytäjiä.
Tässä kohden voi pajari olla markkinavalmistuksiinsa varsin
tyytyväinen. Jo aattopäivinä tungeskeli linnan alapuolelle Vuoksen
rantaan raivatulla ja tasoitetulla markkinapaikalla väkeä vahvasti.
Siellä kauppamiehet purkivat aluksistaan suuria tavara-arkkuja ja
rakentelivat rannalle ristikkojalkaisia myymäpöytiä. Ilveilijät
ja karhuntanssittajat, simanmyyjät ja pyhäinkuvien kaupustelijat
pystyttivät telttojaan ja riitelivät keskenään parhaista paikoista.
Samassa joukossa touhusivat myös pajarin kuuluttaja Pipinä ja
rummunlyöjä Mikolka monen jousimiehen avustamana. He valmistautuivat
markkinoille saapuvilta Karjalan miehiltä riistaveroa kantamaan.
Sitä varten oli markkinapaikalle rakennettu jykevistä honkahirsistä
tilava riista-aitta, jonka ovipäätyä koristi kaksi kömpelötekoista,
puusta veistettyä Novgorodin karhua. Aitan edessä oli maahan
lyötyjen tukevien paalujen varaan kyhätty mahtavan suuri honkapöytä,
jonka ääressä riistaveroa mielittiin kantaa. Rummunlyöjä Mikolka
järjesteli jo pöydälle valmiiksi suuret niput hirvensuolista punottuja
kiihtelysrihmoja, joihin veronahat pitkien tikkujen avulla pujoteltiin.
Aitan orsilla oli suuret määrät tyhjiä vedenpitäviä nahkasäkkejä
verosaalista odottamassa. Pajari mieli nähtävästi korjata tätä saalista
runsaasti, sitä tiesivät nämä suurisuuntaiset markkinavalmistukset.
Runsaasti oli markkinoille Karjalan miehiäkin kokoontunut.
Laatokankarjalaisten veneet olivat tyynessä rantapoukamassa
markkinapaikan alapuolella. Sinne oli saapunut myös Laatokan
täkäläisiä, Impilahden ja Uuksun miehiä, vieläpä muutamia, hamasta
Syvärin Karjalasta asti. Näillä oli kyllä oma markkinapaikkansa Syvärin
suulla, mutta tällä kertaa oli pajari Boris Konstantininpoika kutsunut
kaikki senkin puolen miehet Käkisalmeen. Hän toivoi Syvärin ja Uuksun
miesten esimerkin vaikuttavan myös tämän puolen karjalaisiin, niin
että kaikki napisematta toisivat hyvät lahjuksensa ja maksaisivat
riistaveronsa.
Tiurin miesten vaskikeulaiset jokiveneet olivat toisessa paikassa,
nimittäin linnavarustuksen yläpuolella virran mutkassa. Ensimmäisinä
olivat tänne saapuneet Tiurin Kalevi ja Musakka pienoisen
jousimiesjoukon keralla. Heihin olivat matkalla yhtyneet Päiväkiven
Yrjänä Kuisma ja Kiviniemen Jaama omine jousimiehineen. Itse Suur-Tiuri
ja vanha Kekri Kumoinen olivat suuri jousimiesjoukko mukanaan lähteneet
Unnunkosken kautta ja siellä aikoi heihin yhtyä Unnunkosken mainehikas
Ronka ja monia muita tämän naapureita omine jousimiehineen. Suur-Tiuri
oli kuitenkin matkalla rasittunut ja hänen täytyi jäädä Unnunkoskelle
levähtämään. Niin olikin vielä tämä Tiurin miesten pääjoukko poissa
markkinapaikalta.
Kun pajari siis huomasi Karjalan miehiä jo paljon kokoontuneen, lähetti
hän kuuluttajansa markkinarauhaa julistamaan. Pipinä Martiska ja
rummunlyöjä Mikolka kiertelivät jousi- ja peitsimiesparven saattamina
ympäriinsä markkinapaikalla ja joka paikassa he ilmoittivat nämä
pajarin sanat: »Kukaan Karjalan mies älköön markkinapaikalla aseita
kantako, sillä niin on pajari markkinarauhan säätänyt. Jos kuitenkin
aseita Karjalan miehiltä tavataan, niin niiden kantajilta pajari käskee
ne pois riistämään ja heitä solmuruoskalla suomittakoon. Mutta niitä
Karjalan miehiä pajari hyvin kohtelee, jotka ilman aseita tulevat
ja tuovat tullessaan pajarille hyviä lahjoja.» Erikseen ilmoitti
kuuluttaja pajarin käskystä kaikille Novgorodin kauppiaille, että he
eivät saaneet vaihtokauppaa aloittaa, ennenkuin kaikki Karjalan miehet
olivat riistaveronsa maksaneet. Karhuntanssittajille, soittoniekoille
ja muille ilveilijöille kuului pajarin käsky: »He huvittakoot sekä
pajarin väkeä että Karjalan miehiä hyvällä taidollaan, niinkuin — ovat
luvanneet tehdä. Karhuntanssittajat huvittakoot omilla tempuillaan ja
guslamiehet soitollaan. Mutta Novgorodin oikeauskoisen kirkon papit
tehkööt pajarin mielen mukaan ja neuvokoot tämän puolen rahvaalle
alamaisuutta ja mielen nöyryyttä herraansa pajaria kohtaan!»
Kaikki nämä pajarin sanat Pipinä kuuluttaja siis ilmoitti moneen
kertaan markkinapaikalla. Toiset hänen sanojaan kuuntelivat
mielisuosiolla. Niinpä Syvärin miesten heimovanhin Makari ilmoitti
kuuluttajalle kaikkien Laatokan takalaisten puolesta:
— Sano herrallesi pajarille, että hyvällä mielellä hänelle
markkinaveron annamme, viidenneksen kaikesta riistasta, niinkuin pajari
on käskenyt. Vielä tuomme hänelle hyviä lahjoja, näädännahkoja tuomme
ja saukonnahkoja ja tulirevonnahkoja ja kaikkea muuta hyvää, mitä
meillä on.
Lahdenpohjan ja Kurkijoen miehet olivat suuressa ahdistuksessa.
Laatokan täkäläiset, joiden veneet olivat samassa paikassa, vaativat
heitäkin mukaansa pajarille lahjoja viemään. Mutta Tiurin Kalevi ja
päiväkiven Yrjänä Kuisma, jotka omilta veneiltään olivat tulleet
Laatokan miehiä tapaamaan, kielsivät heitä pajarin luo lähtemästä.
Tiurin Kalevi ilmoitti, että hänen suuri taattonsa, joka pian
markkinoille saapuisi, oli luvannut itse sopia pajarin kanssa
riistaverosta ja lahjuksista. Sitä ennen ei siis kenenkään pitänyt
mennä pajarin tykö.
Näin Kalevi ilmoitti, mutta hänelle tiuskaisee Syvärin miesten heimo
vanhin:
— Sinun suuri taattosi ei ole meidän käskijämme eikä näiden muidenkaan
Laatokan miesten käskijä. Hän kai kuvittelee olevansa koko Karjalan
mahtimies, mutta minäpä sanon sinulle suoraan, että hän on vanha
höperö, jonka sanoja ei moni enää kuuntele! Pajari on Karjalan miesten
hyvä isä ja mielisuosiolla me hänen luokseen lähdemme.
— No jos itse menette, niin jättäkää nämä toiset Laatokan miehet
rauhaan. Eivät nämä vielä liene niin kovin ihastuneita pajarin valtaan?
— Vähät me pajarin suosiosta välittäisimme, sanoo Lahdenpohjan miesten
johtaja Nirkko, — vähät me hänen suosiostaan, mutta yksin emme kykene
häntä vastustamaan.
— Jos vain Tiurin miehet eivät meitä yksin jätä, niin pajarin luo emme
ikinä lähde! innostuu Kurkijoen miesten vanha päällikkö puhumaan.
Tämä mies oli nimeltään Ritaniemen Lyly ja kaikki Laatokan pohjoispään
miehet häntä pitivät suuressa arvossa. Näin hän nyt siis innostuu
pajarin valtaa vastustamaan ja sanoo, että pajarin luo pitäisi mennä
miekat vyölle vyötettyinä ja teräsjännejouset vireessä, mutta yksinään
he eivät uskaltaneet mihinkään ryhtyä.
— Olkaa hyvässä rauhassa, ei teidän yksin tarvitse jäädä! vakuuttaa
Päiväkiven Kuisma. — Suur-Tiuri on tulossa markkinoille ja häneen yhtyy
vielä monta muuta Tiurin miestä.
— Jääkää vain Tiurin urhoja odottamaan, jos tahdotte! ivaa Syvärin
miesten heimovanhin Makari. — Ehkäpä Tiurin vanha taatto, mokoma
mahtimies, maksaa kaikkien teidän puolesta markkinaveron ja viepi
pajarille lahjukset. Jääkää te vain sitä hyvää odottamaan, mutta me
menemme itse, että herramme pajarin ei tarvitse meitä odottaa.
Niin lähtivät Laatokan täkäläiset pajarin luo lahjoja viemään, mutta
Kurkijoen ja Lahdenpohjan miehet tekivät Tiurin Kalevin ja Päiväkiven
Kuisman neuvon mukaan.
Tällä välin olivat Pipinä kuuluttaja ja rummunlyöjä Mikolka
markkinapaikkaa kierrellessään joutuneet myöskin Tiurin miesten
veneiden luo. Kun toiset päälliköt olivat täältä poissa, oli
venerannassa vain Kiviniemen Jaama ja Tiurin jousimiehiä. Nämä
rupesivat pajarin kuuluttajaa ja hänen rummunlyöjäänsä äänekkäästi
ivaamaan. Vanha Lari taatto irvistelee Pipinälle:
— Taitaa herrasi pajari pelätä, että unohdamme hänet ilman lahjuksia,
kun noin kovin hoputtaa!
Häneen yhtyy nuori jousimies Orma ja nauraa.
— Katsohan, Lari kuomaseni, eipä ole tuo pajarin linnavarustus
vieläkään aivan valmis. Vaikka me kävimme sen rakentamista
jouduttamassa, niin eivätpä mokomat näy sen pitemmälle päässeen!
— Mitenkä pääsisivät pitemmälle, kun tämän Pipinän pitää niin monta
virkaa hoitaa, selvittää Lari taatto. — Silloin solmuruoskaa heilutti,
nyt miekkosen jälleen täytyy kuuluttajana kulkea.
Pipinä Martiska katselee hämmästyneenä Lari taattoa ja tämän nuorta
toveria. Katselee tarkoin heitä molempia ja kun heidät tuntee, sanoo
uhkaavasti:
— Vai täältä lapasinkin teidät, kuomaseni, kyyhkyläiseni! No pidänpä
teidät muistissani ja pian kerron teistä herralleni pajarillekin.
Siihen asti näkemiin, veljet veikkoset!
— Näkemiin, pajarin kuuluttaja! huutaa Lari taatto hänen jälkeensä.
— Näkemiin ja varustauhan sukkelaan riistaveroa kantamaan. Jo alamme
me pian täältä sylikantamuksittain veronahkoja tuoda, tuokiossa
riista-aittasi täytämme hyvyydellä!
Kaikilla Tiurin puolen miehillä on jouset ja täydet nuoliviinet
mukanaan, niinkuin Suur-Tiuri oli heidän käskenyt tuomaan. Kun nyt
Pipinä kuuluttaja kieltää kaikkia Karjalan miehiä markkinapaikalla
aseita kantamasta, kyselevät muutamat nuoremmat jousimiehet Kiviniemen
Jäämältä:
— Jokohan meidän pitää jouset ja nuoliviinet veneiden pohjalle
piiloittaa?
Mutta Kiviniemen Karhu ärisee Pipinä kuuluttajan ja hänen
jousimiesjoukkonsa poismenoa katsellen:
— Vai noita meidän pitäisi pelätä, noita mokomia ja heidän herraansa
vierasta pajaria! Käkisalmi on vapaiden Karjalan miesten vanha
markkinapaikka ja kukaan ei ole täällä kieltänyt aseita kantamasta.
Näin rohkaisee Kiviniemen Jaama miehiään ja lähtee miekka vyölle
vyötettynä markkinapaikalle kiertelemään. Hänen esimerkkinsä
innostamina ottavat myös jousimiehet nuoliviinensä ja jousensa esille
ja niin lähtevät kaikki suurena joukkona härnäämään pajarin jousimiehiä
ja peitsenkantajia. Kun he tulevat sille paikalle, jossa on pajarin
riista-aitta, haastelee vanha Lari taatto puusta veistettyjä Novgorodin
karhuja osoitellen:
— Näettekös, veljet veikkoset, tässä ovat Novgorodin karhut. Meillä on
päällikkönä Kiviniemen Karhu, mutta tässä näette pajarin karhut. Kahden
vallan kuomat vastakkain, kumpaistakos me nyt rupeamme palvelemaan?
— Pois mokomat tuolta oven päältä karistakaa! ärisee Kiviniemen Jaama
kiukustuneena.
Monet nuoret jousimiehet rientävät kilvan hänen käskyään täyttämään,
mutta Lari taatto väliin ehättää, touhussaan haastelee:
— Malttakaahan, veljet veikkoset, antakaa niiden karhu kuomien
paikallaan kököttää! Kilpa-ammunnan me tässä järjestämme, tuolta
simasaksan pöytien luota näitä pajarin asettamia kummituksia
jousella tähtäämme. Se mies, joka parhaiten ampuu, saakoon ilmaisen
simakestityksen!
Lari taaton ehdottama kilpailu hyväksyttiin mieluisalla innostuksella.
Tuossa tuokiossa oli käynnissä ankara kilvoittelu, kuka saisi useamman
nuolen pajan karhuihin sattumaan. Pian lohkeilee näistä koristuksista
pala toisensa jälkeen terävien nuolten viiltämänä. Jokaista sattumaa
tervehditään riemuhuudoilla, kilvoituksen melu on houkutellut paikalle
myös ilveilijöitä, karhuntanssittajia ja muuta markkinaväkeä. On
joukossa pajarin asemiehiäkin, mutta Tiurin miehet eivät näistä
vähääkään välitä. Lari taatto heitä ivailee:
— No pajarin jousimiehet, kyyhkyläiset, kilvoitukseen käykää! Vai
pelkäättekö, mokomat, että me Tiurin miehet emme kykene simakestitystä
kustantamaan, jos teikäläiset pääsevät voittajiksi! Kas sitä ei teidän
huoli ollenkaan pelätä, on meillä pussosissa Tiurin hopeaa, joka on
yhtä hyvää jos ei vähän parempaakin kuin Novgorodin hopea!
Näin kerskaillen hän helistelee pajarin miesten nenän alla täysinäistä
hopeapussostaan, mutta nuori Orma häntä säestäen nauraa:
— Luuletkos sinä näillä miekkosilla hopeaa olevan simakestitykseen!
Etkös tiedä, että solmuruoskalla Pipinä Martiska näitä kestitsee,
Pipinä ja pajari itse vuoron perään. Siinä heidän hopeansa ja
kestityksensä, mutta me Tiurin miehet juomme nyt simaa. Minä ja Lari
taatto maksamme kaikkien puolesta, vaikka emme lienekään hävinneet
kilvoituksessa!
— Minäpä maksan kaikkien Tiurin jousimiesten puolesta! mörisee
Kiviniemen Karhu, joka kilvoitukseen innostuneena on jo istahtanut
simasaksan pöydän ääreen ja komentaa tämän tuomaan täysinäisiä
simasarvia.
— No jos sinä maksat, Kiviniemen isäntä, niin silloin pidän minä suuni
supussa ja pussoseni visusti piilossa, puhelee Orma.
— Hei, Kiviniemen isäntä kustantaa simakestityksen, Kiviniemen kuoma on
meidän mies! huutaa Lari taatto.
— Kiviniemen kuoma on meidän mies! Eläköön Kiviniemen kuoma! kertaavat
jousimiehet kuorossa.
Yleisen melun aikana ei ole kukaan huomannut, että linnasaarelta
tuovalla lauttasillalla liikkuu nyt pitkä ja monivärinen kulkue. On
sieltä, keskentekoisesta haukanpesästään lähtenyt markkinapaikalle
itse Käkisalmen pajari Boris Konstantininpoika. Paljon on hänellä
saattojoukkoa, on kulkueessa pitkiin kauhtanoihin puettuja Novgorodin
oikeauskoisen kirkon pappeja ja loistavapukuisia Novgorodin ruhtinaan
lähettejä, jotka ovat tulleet herransa käskystä markkinoilta kertyvää
ruhtinaan riistaviidennestä Novgorodiin noutamaan. Heilläkin on
mukanaan runsaasti jousimiehiä ja peitsenkantajia, ja niinpä nyt
pajaria seuraava asemiesten jono näyttääkin aivan loputtomalta.
Pajari itse on puettuna pitkään näädännahkakauhtanaan, jonka alta
välähtelee hopeakudoksinen kevyt haarniska. Samanlaisin hopeakudoksin
on koristettu hänen korkea pajarinlakkinsakin. Leveästä solkivyöstä
riippuu raskas pajarin vasara, kirvesvarren muotoisella, kullatulla
kädenpitimellä varustettu, toisesta päästään kiilamaisesti suippeneva
ase, jommoista vain oikeat ruhtinaan pajarit ja kaikkein ylhäisimmät
asepalvelijat saivat arvonsa tunnusmerkkinä kantaa.
Pajarin seurassa nähtiin myös hänen tyttärensä Irinja neito. Mutta jos
pajari itse on pukeutunut arvonsa mukaiseen vaatetukseen, niin hänen
itsepäinen tyttärensä on tälläkin kertaa puettu oman mielensä mukaan.
Hänen yllään on vain lyhyt hame, solkivyössä lyhyt miekka, olalla jousi
ja nuoliviini sekä päässään miesten kypäripäähine. Näin on hän puettu,
niinkuin olisi lähdössä haukalla metsästämään eikä astelisikaan isänsä,
kaikkien Karjalan miesten pajarin juhlakulkuetta koristamassa.
Pajarin edellä kulkee rummunlyöjä Mikolka ahkerasti rumpuansa päristäen
ja tämän kantapäillä astelee kuuluttaja Pipinä Martiska. Kun on
jouduttu lauttasillalta markkinakansan sekaan, huutaa Pipinä kuuluttaja
korkealla äänellä:
— Novgorodin oikeauskoinen kansa ja kaikki Karjalan miehet! Tässä
näette jalon Boris herran, Novgorodin viisaan ja mahtavan Ilja
ruhtinaan pajarin, joka on lähetetty kaikkia Karjalan miehiä
hallitsemaan. Päänne pajarin edessä paljastakaa, Karjalan miehet!
Päänne paljastakaa ja pajarin jalkain juureen maahan langetkaa. Mutta
jolla on miekka vyöllään, se miekkansa pajarin edessä riisukoon, sillä
niin on pajarin käsky, että ainoakaan Karjalan mies ei markkinapaikalla
saa asetta kantaa!
Näin kuuluttaja Pipinä ehtimiseen huutaa, näin kopea pajari
kansanjoukossa kulkee. Näin hän kulkee ja toiset hänen edessään
päänsä paljastavat, mutta toiset pakenevat hänen tieltään, aseitaan
piiloitella koettavat. Suuri hälinä pian täyttää koko markkinapaikan,
myös Tiurin jousimiehet, jotka ovat parhaillaan istuneet Kiviniemen
Jaaman ympärillä simakestejään pitämässä, joutuvat hämmingin valtaan.
Ei kukaan tiedä, mitä olisi tehtävä. Pitäisikö pajarille kuuluttajan
käskyn mukaan osoittaa alamaisuutta, pitäisikö aseensa pajarin jalkojen
juureen riisua.
Olipa sentään hälisevässä joukossa yksi mies, joka tiesi, mitä oli
tehtävä. Tämä mies oli uljas Tiurin Kalevi. Tahallaan hän asettuu
kopean pajarin tielle, ei päätään paljasta eikä riisu miekkaansa. Jo
silloin pajarin veri kuohahtaa, hän tarkastaa pitkävartaloista Tiurin
Kalevia kantapäästä kiireeseen asti ja hänelle karjaisee:
— Ken olet nulikka, miehiäsi vai ovatko korvasi kuurot, kun et
kuuluttajani käskyä tottele?
— Jos lienevät korvani kuurot kuuluttajasi käskyille. Tiurin linnasta
olen, vapaa Karjalan mies, en ole saapunut vierasta pajaria kumartamaan
markkinoille!
Kohahti äänet satapäisen joukon, kun nämä raudalle kalskahtavat sanat
kuultiin. Jo kohahti äänet, jo juoksee aseita kantavia Karjalan miehiä
Tiurin Kalevin ympärille. Väkevä Kiviniemen Karhu on parahiksi saanut
suuren simasarvensa tyhjennetyksi, nyt hän vyötään kohentaen mörähtelee
jousimiehilleen:
— Kas niin, pojat, nyt on juotu juomingit, maisteltu markkinasimat!
Ja nyt mennään pajarin miehiä pehmittämään! Joutukaahan nahjukset,
mokomat juoman latkijat! Tiurin Kalevi tuolla meitä odottaa, uljas
Haukka-Tiurimme!
Taisteluintoa puhisten hän vääntäikse pajarin edessä seisovan Tiurin
Kalevin viereen ja pajarille ärisee.
— Katselehan hiukan minuakin, kopea Novgorodin pajari! Sinä
karhukuvatuksesi ylennät vapaiden Karjalan miesten markkinapaikkaa
koristamaan. Mutta näetkös, minua myös Karhuksi nimitetään ja minä en
suvaitse sinun karhujasi, kyytiä annan mokomille!
Jo miekat huotristaan paljastuvat, jo helähtelevät teräsjänteet, kun
jousia vireeseen vedetään. Mutta kun pajari näki Karjalan miesten
vähälukuisuuden, niin vasaransa vyöstään sivalsi, se kohotettuna karjui
peitsimiehilleen:
— Maahan nuo pöyhistelijät masennamme! Kahleisiin kaikki panemme, jotka
aseensa pajarin edessä paljastavat!
Monin kerroin suurilukuisempi on pajarin joukko, kun se
taistelurintamaan leviää. Tuhon omaksi tuomitulta näytti Tiurin miesten
piskuinen parvi, uljaan Tiurin Kalevin ja Kiviniemen väkevän Karhun
johtama. Mutta pajarin jousi- ja peitsimiesten nopeaa toimintaa esti
markkinapaikalla tungeskeleva väenpaljous. On siinä kauppamiehiä, jotka
koettavat kiidättää turvaan tavara-arkkujaan. On karhuntanssittajia,
joiden pelästyneet hoidokit ovat riistäytyneet irralleen ja hyppelevät
nyt väkijoukossa ja myymäpöytien keskellä kuvaamatonta sekasortoa
aiheuttaen. Mahdoton oli kummankaan puolen miesten tässä tungoksessa
aloittaa jousella ampumista, sillä nuolet olisivat voineet yhtä hyvin
sattua omiin miehiin kuin vastustajiinkin.
Tämän huomatessaan pajari yllyttää miehiään käsirysyyn käymään. Kullan
kimaltavaa vasaraansa korkealla heiluttaen hän maahan kaadettujen
pöytien keskellä karjuu joukolleen:
— Mitä vitkastelette, arkailijat, mokoman joukon edessä! Maahan
tallatkaa! Murskaksi lyökää! Peitsellä sohikaa! Kas niin, iskekää
säälimättä! Vai pitäisikö teitä solmuruoskalla hoputtaa!
Jo on pajari saanut joukkonsa kiihoitetuksi, jo miekat ja peitset
kalskahtavat vastatusten. Mutta silloin rannasta päin alkaa kuulua
huutoja:
— Suur-Tiuri saapuu, hänelle tietä antakaa!
Kuin lähenevä kosken kohina tämä huuto paisuu ja jo taampana tiheä
kansanjoukko aukenee. Sieltä oli tulossa Tiurin miesten iäkäs johtaja,
kuulu Karjalan tietäjä ja heimovanhin. Yleisen hälinän aikana hän oli
jousimiehineen rantaan laskenut ja hitaasti hän nyt kulkee kansanjoukon
avaamaa kujannetta. Raskaat ovat askeleensa ja entistään kumarampaan
ovat hartiansa painuneet, hän kulkiessaan vanhan asemiehensä Kyyrön
olkapäähän nojaa. Perässä tulevat vanha Kekri Kumoinen, Unnunkosken
Pärtty Ronka, tämän naapuri Tauru ja monta muuta Vuoksen miesten
johtajaa.
Kovin on tällä kertaa sairas Tiurin tietäjävanhus, mutta vielä
sairaanakin hän on kaikkea muuta markkinakansaa päätään korkeampi.
Komea heimovanhimman viitta on hänen hartioillaan, soopelinnahkaviitta
kärpännahkareunuksineen ja ussakka kahta vaaksaa leveä viitan alta
välähtelee. Oli siihen ussakkaan kultaa ja hopeaa kudottu, leveä
linnunrata monikirjoin kirjoitettu. Mutta päässään oli Tiurin
tietäjällä tällä kertaa korkea vaskikypäri, hopeahelainen ja leveällä,
lähes olkapäille asti riippuvalla hopearengassuojuksella varustettu.