istahtanut tuolille ja asettelee käsivarttaan Kiviniemen Karhun turpean
käsivarren rinnalle. Mahtava oli näöltään tuo Kiviniemen kontion
käpälä, kämmen leveä ja niin täyteläinen, että Tiurin Kalevin heikompi
kämmen sen puristukseen hävisi melkein kokonaan. Ja paksujänteinen
käsivarsi oli Kiviniemen Karhulla yltäänsä tiheän karvan peitossa.
Suotta ei hän kantanut Karhun nimeä, vähän näytti nuorella Tiurin
Kalevilla olevan tässä kilvoituksessa voiton toiveita, vaikka hän
olikin ikäisekseen harvinaisen pitkä ja muutenkin roteva kasvultaan.
Nyt ovat käsivarret rinnatusten, kämmenet toisiinsa puristautuneina.
Pöydän kolkka on laajalta alalta puhtaaksi raivattu, jotta kumpainenkin
kilvoittelija sai painaa kyynärpäänsä sitä vasten. Lari taatto touhuaa
kilvoituksen järjestäjänä, hän tarkastaa vielä, että kumpainenkin
käsivarsi on yhtä paljon pystyssä ja kyynärvarret tiukasti pöydässä
kiinni. Nyt hän julistaa:
— Hei Kalevi kaunoiseni ja sinä, Karhu kuomaseni, nyt vääntäkää, mutta
tasaisesti ja ilman nykäyksiä vääntäkää, sillä kilvoituksen pitää olla
kaikin puolin rehellisen.
Luisevat kourat puristuvat toisiansa vasten, niin että rusahduksia
kuuluu. Väkevät lihakset pullistuvat nahan alla, jänteet pingoittuvat.
Hetkisen pysyy kilvoitus tasapainossa, kumpainenkaan käsivarsi ei
paikaltaan hievahda. Mutta sitten alkaa Kiviniemen Karhun karvainen
käpälä selkäpuoli edellä painua pöytää vasten. Karhun ohimosuonet
pullistuvat, hyvin näki miten ankarasti hän kamppaili kunniasijansa
puolesta. Mutta mikään ei auttanut, leikkien painaa nuori ja
teräsjänteinen Kalevi hänen käsivartensa alas ja henkeään pidättäen
kilvoitusta seurannut jousimiesten joukko julistaa hänet meluten
voittajaksi.
— Kalevi on voittanut! Kalevi kaunoisemme! Haukka-Tiuri!
Puuskuttaen ja kämmenselällä hikeä otsaltaan kuivaten nousee Kiviniemen
Karhu kunniapaikaltaan.
— Kas niin, istahda tähän, Haukka-Tiuri! Minä olen nyt tämän paikan
kauniisti menettänyt ja saan tyytyä tuolla pöydän alapäässä istumaan.
— Eihän tässä siitä ollut kysymys, väittää Tiurin Kalevi nauraen ja
koettaen painaa Kiviniemen isäntää kunniaistuimelleen.
Mutta tämä ei tahdo kuulla mistään suostutteluista, vaan mörisee
itsepintaisesti:
— Olipahan, siitä tässä juuri kilvoiteltiin, kumpi meistä on mokomampi
uros näiden vanhojen veitikoiden pitopöydässä. Siitä tässä voimia
koeteltiin ja minä menetin koreasti kunniapaikkani. Sinun pitää tässä
nyt tänä yönä istua, minä menen tuonne alapään puoleen, niinkuin
voitetun tulee tehdä. Sanon kuitenkin teille kaikille tämän asian:
Ainoankaan muun miehen edessä ei Kiviniemen Karhu ole käpäläänsä
laskenut. Ainoastaan Haukka-Tiurin edessä hän sen laskee, sillä
Haukka-Tiuri on meitä kaikkia väkevämpi. Hänen suuri taattonsa on meitä
Karjalan miehiä hyvin johtanut, mutta yhtä mielelläni alistun tämän
jälkeen Haukka-Tiurin johdettavaksi!
Nämä Kiviniemen Karhun suorat ja miehekkäät sanat otettiin vastaan
yleisellä mieltymyksellä. Kilvan vanhat jousimiehet toimittivat
täysinäisiä simasarvia sekä Tiurin Kaleville että hänen ylistäjälleen.
Lari taatto tahtoi kuitenkin ennen kaikkia muita huolehtia Tiurin
Kalevin ja kauniin Helinä neidon kestityksestä. Sitä tehdessään hän
ei kuitenkaan unohtanut asiaa, joka jo hyvän aikaa oli pyörinyt hänen
kielensä kärjellä.
— Kuulehan, Kalevi kaunoiseni, alkaa hän nyt haastella, — me tässä
äsken Kiviniemen kuoman kanssa päätettiin, että se pajari veitikka,
joka kuuluu mielivän asettua Käkisalmeen elämään, olisi hyvän sään
aikana tiehensä ajettava. Jos vain sinä, Kalevi kaunoisemme, meitä
johtamaan lähtisit, niin saisitpa nähdä miten valmiita kaikki nämä
pojat olisivat mukaan tulemaan.
Näin haastelee Lari taatto Käkisalmen pajarin karkoittamisesta, aivan
kuin itsestään selvästä asiasta. Mielihyvin kuulee Tiurin Kalevi hänen
sanojaan ja virkahtaa nyt omasta puolestaan:
— Toivoisinpa sen päivän olevan lähellä, jolloin voisin lähteä teidän
kanssanne pajaria vastaan. Mutta tiedäthän, että suuri taattoni
ei salli meidän mihinkään tällaiseen yritykseen ryhtyä, ennenkuin
heimokäräjillä on siitä neuvoteltu.
Lari taaton mielestä oli tällaisen neuvottelun odottaminen
jonnijoutavaa ajanhukkaa. Olihan heimokäräjillä monia muita paljon
tärkeämpiä asioita kuin tämä Käkisalmen pajarin asia. Hiukan pettyneenä
hän kuitenkin lupaa odottaa käräjien päätöstä, vaikka sanoikin
sormiensa syyhyvän halusta päästä hiukan suomimaan pajarin jousimiehiä
ja peitsenkantajia, joiden hän oli kuullut olevan varsin röyhkeitä
Karjalan kylissä liikkuessaan.
Näin on Käkisalmen pajari miehineen jo nostattanut yleisen
mieltenkuohun Tiurin karjalaisten keskuudessa. Sekä heimovanhimman että
jousimiesten pitopöydässä hänelle hammasta hiotaan.
Unohtuu kuitenkin jälleen pajari, kun Päiväkiven isäntä sormielee
kantelon kieliä ja laulaa:
»Itse kuljen kumpuhuni,
itse matkaan manan maihin.
Itkijää en ikävöitse,
murhevirren vierittäjää!»
Aamun aurinko jo kohoaa taivaan rannalta. Jo on kisakentällä karkelon
kumu vaiennut. Mutta vielä urosten partasuiden pöydässä heläjää kantelo
ja kaikuu ylväs sankarilaulu.
Näin Tiurin linnassa juomapitoja pidettiin.
V Luku.
KÄKISALMEN PAJARIN KUULUTTAJA.
Käkisalmeen pesiytynyt Novgorodin pajari oli nimeltään Boris
Konstantininpoika.
Ei Suur-Tiuri aivan oikein arvannut, kun arveli tämän miehen olevan
vain Ilja ruhtinaan halvempisäätyisiä asemiehiä, joita nimitettiin
»pajarin lapsiksi». Kyllä Boris Konstantininpoika oli alkuaan
kuulunut Novgorodin ylhäisimpiin ja rikkaimpiin pajarisukuihin, mutta
tuhlaileva elämä, suuret juomapidot, noppapeli ja haukkametsästys
olivat tämän suvun kokonaan köyhdyttäneet. Jo Boris Konstantininpojan
isän oli täytynyt jättää paikkansa Novgorodin kauppamiesten raadissa,
joka alkuaan oli ollut hyvinkin kansanvaltainen laitos, mutta johon
näihin aikoihin valitti enää vain kaikkein suurimpia mahtimiehiä.
Raadin jäseneksi aikovan täytyi vaalin edellä kyetä jakelemaan suuria
lahjuksia ja panemaan toimeen suuria juomapitoja. Kun Konstantin pajari
ei siihen enää kyennyt, oli hänen asemansa mennyttä; katkeroittuneena,
entisten ystäviensä unohtamana hän kuoli köyhän miehen kuoleman.
Nuorella Boris Konstantininpojalla ei ollut muuta neuvoa kuin ruveta
halpasäätyisten »pajarin lasten» ammattiin. Hän oli palvellut
asemiehenä jo Ilja ruhtinaan edeltäjää, viekasta ja ahnasta Jurij
ruhtinasta. Tämä ruhtinas oli raadissa isännöivien kauppaylimysten
ja mahtavien pajarien tukemana ryhtynyt verottamaan monia kansoja,
jotka siihen saakka olivat lähettäneet Novgorodin ruhtinaille
vain ystävyyslahjoja. Niin oli määrätty ensin riistakymmenys ja
sitten viidennes vatjalaisille ja syrjääneille, jotka koillisen
puolella olivat Novgorodin parhaita turkisriistan hankkijoita aina
hamaan Uralvuorten toiselle puolelle asti. Myös Äänisen ja Syvärin
karjalaisilta oli jo Jurij ruhtinaan aikana ryhdytty riistaveroa
vaatimaan.
Riistaveron kantajina käytettiin »pajarin lapsia». Muutamat näistä
miehistä olivat kunnollisia ja tyytyivät siihen osuuteen, jonka
ruhtinas kertyneestä verosta heille luovutti. Näitä kunnollisia
veronkantajia oli kuitenkin vähän, enimmät olivat vielä ahnaampia kuin
ruhtinas, joka oli heidät lähettänyt. Säädetyn veroviidenneksen lisäksi
he vaativat itselleen kaikenlaisia lahjuksia, ja jos ei näitä lahjuksia
mielisuosiolla annettu, ryhtyivät he jousimiehineen väkivaltaan,
ryöstivät niskoittelevien talot putipuhtaaksi, suomivat heidät itsensä
ja heidän miehensä solmuruoskalla, jos eivät suorastaan henkeä uhanneet.
Pajari Boris Konstantininpoika oli Ilja ruhtinaan veronkantajista
kaikkein tunnetuimpia. Hän oli, säälimätön, mutta samalla hän oli
ovela veitikka. Tällä oveluudellaan hän joka paikassa, minne hänet
lähetettiin, hankki kannattajikseen muutamia toisia kadehtivia
heimopäälliköitä ja näiden tukemana hän sitten nopeasti ja armoa
antamatta nujersi niskoittelevien vastarinnan. Niin oli hän muutamissa
vuosissa tehnyt Äänisen ja Syvärin karjalaiset Novgorodin ruhtinaan
alamaisiksi. Siellä oli Syvärin miesten heimovanhin Makari, jonka
olisi pitänyt puoltaa Karjalan miesten asiaa, ruvennutkin pajarin
uskolliseksi liittolaiseksi. Kun käräjillä toiset heimopäälliköt
tahtoivat kieltää riistaveron ja pajarin vaatimat lahjukset, suuteli
heimovanhin Makari käräjäkiven äärellä pajarin kauhtanan lievettä ja
sanoi, että Novgorodin Ilja ruhtinas oli heidän hyvä hallitsijansa,
mutta pajari Boris oli heidän hyvä isänsä. Ei heillä eikä muillakaan
Karjalan miehillä ollut siis mitään syytä olla tyytymättömiä, vaan
riistavero ja lahjukset piti mielisuosiolla pajarille tuoda.
Kun pajari Boris Konstantininpoika oli näin nöyryyttänyt Äänisen
ja Syvärin karjalaiset sekä kaikki muutkin Laatokan takana elävät
miehet, lähetettiin hänet Laatokan tälle puolen. Pajari Boris tuli
Käkisalmeen talven aikaan, jolloin hän tiesi kaikkien Tiuria miesten
ja muutamien Laatokan rantalaistenkin olevan Pohjan kansoilta
riistaveroa kantamassa. Heti tultuaan hän suurella kiireellä ryhtyi
korjaamaan Käkisalmen vanhaa linnavarustusta, jonka Laatokan miehet
olivat päästäneet pahoin rappeutumaan. Pajarilla oli mukanaan 200
jousimiestä ja peitsenkantajaa, mutta näiden lisäksi hän varustustöihin
haali joko mielisuosiolla tai väkisin suuren joukon ympäristön
karjalaisia. Laatokan miehet olivat pajarin äkillisestä tulosta
kokonaan hölmistyneitä, ei kukaan osannut ensi hädässä vastarintaa
ajatella. Vasta keväällä, kun Lahdenpohjan ja Kurkijoen seudun miehet
alkoivat palata riistamaatkoiltaan, nousi pajarin hommista suuri
hälinä. Silloin oli kuitenkin pajarilla linnavarustuksensa jo melkein
valmiina ja sen lisäksi hän oli saanut Novgorodin Ilja ruhtinaalta 50
jousimiestä lisää. Niin eivät Laatokan miehet yksinään enää uskaltaneet
nousta pajaria vastustamaan, vaan vaikertelivat toinen toiselleen
kovaa kohtaloaan, kun pajarin kuuluttaja alkoi kiertää heidän luonaan
riistaveroa ja lahjuksia vaatimassa.
Tämä pajarin kuuluttaja ja verovouti oli nimeltään Pipinä Martiska. Jos
hänen herransa oli ovela ja häikäilemätön kaikissa toimissaan, niin
voiton vei herrastaankin Pipinä Martiska. Kun hän lähti matkoilleen
Karjalan miesten keskuuteen, oli hänellä aina vähintäin 50 jousimiestä
mukanaan. Sen lisäksi oli hänellä rummunlyöjä, jonka nimi oli
Mikolka. Tämä mies joka paikassa ilmoitti pajarin kuuluttajan tulosta
rummunpäristyksellä. Rumpu roikkui hänen olaltaan nahkaisessa hihnassa
ja vihattu oli tämän vehkeen ääni kaikkialla, minne verovouti Pipinä
ja Mikolka saapuivat. Mutta kierosilmäinen Mikolka kehui irvistellen,
että tämä oli pajarin taikarumpu ja tehosi Karjalan miehiin paljon
paremmin kuin heidän entiset taikavehkeensä, jotka nyt joutivat jo
romuläjään heitettäviksi. Pipinä Martiska käytti rummunlyöjäänsä myös
kiihtelysmiehenään riistaveron kannossa. Suurempia lurjuksia kuin
nämä kaksi pajarin uskottua palvelijaa oli vaikea mistään löytää.
Missä he veroa kantoivat, koettivat he aina varastaa itselleen ja
herralleen niin paljon kuin voivat. Kun piti laskea yksi verokiihtelys
oravannahkoja, erehtyi kierosilmäinen Mikloka laskemaan siihen joka
kerran vähintäin viisi nahkaa liikaa, ja jos veronmaksaja rupesi tästä
vääryydestä valittamaan, läjähteli Pipinä voudin solmuruoska pian
valittajan korvissa.
Pajarin kuuluttaja ja hänen rummunlyöjänsä olivat liikkuneet jo joka
paikassa Laatokan karjalaisten luona. Tiurin ja muita Vuoksen puolen
miehiä oli pajari tähän asti karttanut, sillä hän ei katsonut olevansa
vielä kyllin voimakas heitä väkivalloin nujertamaan.
Nyt kuitenkin läheni keskikesän aika, jolloin pajari aikoi Käkisalmessa
viettää Novgorodin oikeauskoisen kirkon suurta Petrin ja Pavelin
juhlaa. Juhlien aikana aiottiin myös pitää suuret riistamarkkinat,
joille kaikki Karjalan miehet piti saada hyvällä tai pahalla
kokoontumaan. Pajari tiesi, että Tiurin suuret riistamarkkinat olivat
myöhemmin elonaikana, mutta hän tahtoi ennättää aikaisemmin tehdäkseen
Tiurin miesten markkinat mitättömäksi. Jo hyvissä ajoin keväällä hän
oli antanut kuuluttajansa viedä markkinakutsun kaikille Laatokan puolen
karjalaisille. Nyt lähetti hän Pipinä Martiskan myös Tiurin miesten luo.
Ovela pajari oli kauan tätä asiaa harkinnut ja tullut siihen
päätökseen, että viisainta oli näin menetellä. Jos Tiurin miehet
jäisivät pois Käkisalmen riistamarkkinoilta, syyttäisi hän heitä
ruhtinaan luona vanhan liittosopimuksensa pettämisestä ja lännen
miesten ystävyyden tavoittelusta. Silloin ruhtinas ehkä antaisi hänelle
vielä enemmän jousimiehiä ja peitsenkantajia, ja hän voisi ryhtyä
avoimeen taisteluun niskoittelijoita vastaan. Jos Tiurin miehet taasen
vastoin hänen luuloaan tulisivat Käkisalmen markkinoille, no niin,
silloin hän ottaisi hyvällä tai pahalla heiltä riistaveron ja lahjukset
niinkuin muiltakin.
Matkaan lähettäessään pajari neuvoi kuuluttajaansa:
— Kun tulet Tiurin miesten linnaan, niin pidä silmäsi siellä hyvin
auki. Tarkoin katso, millaiset ovat sen linnan muurit ja koeta ottaa
selko, paljonko on siellä jousimiehiä ja peitsenkantajia.
Pipinä Martiska lupasi herralleen, että hän kyllä asiansa hyvin
toimittaisi. Hän kysyi kuitenkin, eikö olisi varovaisinta, jos Pajari
lähettäisi Tiurin miesten päällikölle kirjeen. Hän oli kuullut sen
vanhan päällikön olevan muutamille vieraille hyvin kopean, niin jos ei
se ilman pajarin kirjettä läskisikään häntä luoksensa.
Pajari oli tätäkin asiaa kauan harkinnut. Hän oli ensin aikonut lähteä
itse vierailulle Tiurin miesten heimovanhimman luo voittaakseen tämän
vanhuksen puolelleen. Mutta niistä kertomuksista, joita hän oli
kuullut tästä miehestä, oli hän tullut siihen uskoon, ettei Tiurin
vanhus ollutkaan Syvärin miesten heimovanhimman tavoin lahjuksilla
voitettavissa. Niin päätti hän alusta pitäen esiintyä kopeana käskijänä
ja sanoi kuuluttajalleen:
— Ilmoita sinä vain Tiurin miesten päällikölle, että Novgorodin mahtava
Ilja ruhtinas on minut lähettänyt kaikkia Karjalan miehiä hallitsemaan.
Ei hänen siis tarvitse odottaa minulta kirjettä, vaan hänen on niinkuin
kaikkien muidenkin Karjalan miesten toteltava minun kuuluttajani käskyä.
Nämä pajarin ylpeät sanat olivat Pipinä Martiskalle kovin mieleen. Nyt
hän tiesi miten Tiurin miesten luona käyttäytyisi ja lähti hyvillä
mielin matkaan.
Visbyn hansakestien lähettiläät ja ritari Niilo olivat jo poislähdössä
Tiurin linnasta. He olivat pitäneet Suur-Tiurin ja tämän uskotuimpien
neuvonantajain kanssa monta pitkää neuvottelua. Visbyn lähettien kanssa
oli sovittu kaikista Tiurin riistamarkkinoita koskevista asioista
ja ritari Niilo oli saanut herralleen, Viipurin linnanisännälle
vietäväksi Tiurin heimo vanhimman tervehdyksen ynnä kirjeen, jossa tämä
kiitti ystävyyslahjasta ja lupasi myöhemmin lähettää Viipurin linnaan
valittuja miehiä neuvottelemaan ystävyysliiton solmiamisesta.
Ennenkuin lähettiläät ja heidän saattajansa vanha Antero Äyrämöinen
nousivat omaan laivaansa, kutsui Suur-Tiuri heidät ja muutamat Tiurin
linnassa vielä viipyvät pohjankävijät vierastupaansa tyhjentämään
viimeisen erojaismaljan Tiurin linnan kuohuvaa simaa. Mutta tuskin oli
suuret simasarvet tuotu pöydälle, kun Kyyrö vanhus tuli ilmoittamaan
pajarin kuuluttajan saapumisesta.
Tiedonanto näytti kovin hämmästyttävän kaikkia Suur-Tiurin vieraita.
Vanha Kekri Kumoinen malttoi ensimmäisenä mielensä ja virkahti:
— Jos lienee Käkisalmen pajari lähettänyt asepalvelijansa tuomaan
kirjettä ja ystävyyslahjaa Tiurin heimovanhimmalle?
— Tokko lie pajarin asepalvelijalla mitään ystävyyslahjaa, virkahtaa
Kyyrö vanhus epäilevästi. — Kovin on röyhkeän miehen pajari tänne
lähettänyt. Rummunlyöjä on sillä mukanaan ja suuri joukko jousimiehiä
ja peitsenkantajia. Portilla oli kahakka syntymäisillään, kun pajarin
asemiesjoukko mieli väkisin tunkeutua käräjäpihaan. Nyt on portti
suljettu ja pajarin lähettiläs ja hänen rummunlyöjänsä mekastavat sen
ulkopuolella vaatien herransa Käkisalmen ja koko Karjalan maan pajarin
nimessä pääsyä Tiurin miesten päällikön luo.
Kiivas Antero Äyrämöinen hypähti seisalleen.
— Tiurin taatto, ethän mokomia luoksesi laskene! huudahtaa hän. —
Tiurin koskeen pajarin röyhkeä lähetti ja hänen rummunlyöjänsä pitäisi
heittää! Vai mitä ajattelette, Karjalan miehet, eikös Tiurin koski
olisi oikea paikka pajarin lähettiläälle ja hänen rummunlyöjälleen?
— Oikein haastat Äyrämöinen, murisee Kiviniemen Jaama, — Tiurin koskeen
sekä pajarin lähettiläs että hänen jousimiehensä! Jos lähtenenkin minä
tästä tuota asiaa toimittamaan!
Kiviniemen Karhu alkaa jo vääntäytyä istuimeltaan, mutta Tiurin taatto
estää hänen mihinkään lähtemästä. Ei Tiurin heimovanhin näyttänyt
vähääkään hämmästyneen pajarin lähettilään röyhkeästä tulosta, aivan
rauhallisesti hän antaa määräyksen:
— Kyyrö ystäväni, tuo pajarin asemies tänne luoksemme! Mutta hänen
rummunlyöjänsä ja jousimiehensä jääkööt portin ulkopuolelle odottamaan!
Kopeana astui pajarin kuuluttaja Tiurin miesten heimovanhimman eteen.
Hän oli tosin jo matkallaan Tiurin linnaan saanut kokea, että täällä
päin ei pajarin miehiä vielä peljätty. Unnunkoskella olivat Pärtty
Rongan kotona olevat jousimiehet vähältä hänen tiensä sulkea, monta
hänen jousimiehistään oli siellä pahoin kolhittu ja rummunlyöjä
Mikolka oli saanut oikein kunnollisen selkäsaunan. Vielä pahempi
oli vastaanotto Tiurin linnassa. Jos eivät Kyyrö vanhus ja Musakka
olisi Tiurin jousimiehiä hillinneet, niin pajarin kuuluttaja kaikkine
miehineen olisi epäilemättä pian uinut Tiurin koskessa, niinkuin Antero
Äyrämöinen oli ehdottanutkin.
Näin kovakouraisen vastaanoton oli pajarin kuuluttaja saanut Tiurin
miesten keskuuteen tultuaan. Myös näki hän tämän Karjalan miesten
linnan olevan kaikin puolin lujemman ja paremmin varustetun kuin hänen
oman herransa linnavarustuksen Käkisalmessa. Yhtäkaikki hän teki
pajarin käskyn mukaan.
Kun siis vierastuvan kunniaistuimella istuva Tiurin taatto häneltä
kysyi, mitä varten hän oli saapunut, niin ilmoitti Pipinä kuuluttaja
nämä pajarin sanat:
— Minun herrani on koko Karjalan maan pajan, kaikkien Äänisen ja
Syvärin miesten pajari ja samoin Laatokan miesten sekä kaikkien niiden,
jotka Lapin maasta ja Pohjan kansoilta riistaveroa kantavat.
Syvä hiljaisuus seurasi näitä Pipinä kuuluttajan röyhkeitä sanoja.
Mutta hiljaisuuden katkaisi Suur-Tiuri kysyen edelleen:
— Mitä siis herrasi pajari käskee sinun meille Tiurin miehille sanomaan?
— Hän käskee sanomaan, että sinun Tiurin miesten päällikön ja kaikkien
sinun miestesi on tultava pyhän Petrin praasnikan aikana Käkisalmen
riistamarkkinoille. Ja siellä on sinun ja sinun miestesi maksettava
riistavero Novgorodin hyvälle Ilja ruhtinaalle, niinkuin kaikki muutkin
Karjalan miehet maksavat: viidennes on maksettava kaikesta siitä
riistasta, jonka sinun miehesi ovat itse pyytäneet ja samoin viidennes
siitä riistasta, jonka sinun miehesi ovat Lapin maasta ja Pohjan
kansoilta verona kantaneet.
— Oliko nämä kaikki herrasi pajarin sanat? kysyi Tiurin heimovanhin
katkaisten jälleen kuuluttajan sanoja seuranneen hiljaisuuden.
Tämä vilkaisee ympärilleen ja säpsähtää. Hän näkee kaikkien näiden
miesten jäykistä ja kovista piirteistä, että hänen herransa pajari
ei konsanaan saa mielisuosiolla näiltä miehiltä ainoatakaan
riistaverokiihtelystä. Vielä vähemmän saattoi pajari toivoa näiltä
miehiltä lahjuksia. Hän jatkaa kuitenkin pajarin käskyn mukaan:
— Vielä käskee herrani pajari erikseen kaikkia pohjankävijöitä,
että he tuokoot markkinoille saapuessaan pajarille hyviä lahjoja.
Näädännahkoja heidän pitää tuoda ja saukonnahkoja ja soopelinnahkoja
ja tulirevonnahkoja ja kaksi kiihtelystä kärpännahkoja jokaisen omasta
kohdastaan. Näin heidän pitää herrallensa kaikkien Karjalan miesten
pajarille alamaisuutta osoittaman. Mutta sen, joka ei pajarille näitä
hyviä lahjoja tuo, hänet kieltää pajari enää lähtemästä Pohjan kansojen
luo, sillä niin on Novgorodin Ilja ruhtinas määrännyt. Hänen sijastaan
lähettää pajari Pohjan kansojen tykö toisen miehen, joka tekee hänen
mielensä mukaan. Nämä ovat herrani pajarin sanat sinulle ja sinun
miehillesi!
— Ja näitä sanoja olet sinä, Tiurin miesten heimovanhin, sallinut
pajarin kärtsäkoiran käskyläisen omassa vierastuvassasi kuuluttaa!
kiljaisee vanha Antero Äyrämöinen, joka ei voi enää kauemmin itseänsä
hillitä.
Kaikki muutkin Karjalan miehet ovat suunniltaan raivosta. Tiurin
Kalevi, Unnunkosken Pärtty Ronka ja Päiväkiven Yrjänä Kuisma ovat
hypänneet seisalleen ja näyttävät siinä tuokiossa aikovan hyökätä
pajarin kuuluttajan kimppuun. Kiviniemen Karhu ärisee hammasta purren:
— Sanoinhan minä jo, että Tiurin koskeen pajarin palvelija ja kaikki
hänen asemiehensä! Sillä keinolla olisi heistä sukkelaan päästy
eroon, ei olisi tarvinnut kuulla tätä häväistystä, tätä kuulumatonta
häväistystä.
— Niin, että pajarin kärtsäkoira palvelija käskee meidät herransa
eteen, hänelle hyviä lahjoja viemään ja alamaisuutta osoittamaan!
toistaa Antero Äyrämöinen kiukusta kipinöiden kuuluttajan sanoja.
Näin he kaikki raivoavat. Ritari Niilokin on noussut istuimeltaan
ja yhtyy Karjalan miesten sadatteluun. Vain hansakestien vanha ja
ovela lähettiläs Bartolomeus istuu paikallaan ja tarkastelee Tiurin
miesten heimovanhinta. Hän koetti arvata, mitä tämän sairaan ja omassa
huoneessaan julkisesti häväistyn Karjalan miesten johtajan ajatuksissa
tällä hetkellä liikkui.
Mutta vaikea oli arvata Tiurin heimovanhimman ajatuksia. Hievahtamatta
hän istuu kunniaistuimellaan. Hänen vapisevat sormensa hivelevät pöydän
sileätä verkapeitettä. Ja kun Karjalan miehet ovat aikansa hänen
ympärillään raivonneet, puhuu hän jälleen pajarin kuuluttajalle:
— Me olemme kuulleet herrasi Novgorodin pajarin käskyn. Hän sanoo
olevansa myös kaikkien Karjalan miesten pajari ja kutsuu meitä Petrin
päivän praasnikoille ja riistamarkkinoille Käkisalmeen. Sano herrallesi
pajarille, että me kenties tulemme hänen luokseen markkinoille, jos ei
taatto taivahinen esteitä pane. Ja nyt mene rauhassa täältä kotiisi,
minä en enää tahdo kuulla sinun sanojasi.
Mutta Pipinä Martiska tahtoi vielä Tiurin miesten edessä röyhkeyttänsä
osoittaa ja sanoi:
— Minulla on jano, niinpä käskenet siis minunkin simasarvestasi maistaa
näiden toisten vierastesi kanssa.
Tiurin taatto ei hänelle mitään sanonut, vaan antoi määräyksen Kyyrölle:
— Kyyrö ystäväni, vie tämä Novgorodin pajarin palvelija asemiesten
tupaan. Siellä Tiurin orjapiiat hänelle jotakin juotavaa antanevat!
Näin päättyi pajarin kuuluttajan vierailu Tiurin miesten luona.
Vähäistä myöhemmin nousivat myös Visbyn lähetit ja ritari Niilo
laivaansa. Heitä hyvästelyssään haastoi Tiurin heimovanhin:
— Tulkoot vain Visbyn kauppamiehet hyvällä mielellä elonajan
riistamarkkinoille Tiurin linnaan. Jos Käkisalmen pajari pitää omat
riistamarkkinansa aikaisemmin, niin tokkopa Tiurin miesten riistasaalis
siitä paljon vähentynee.
Näistä Tiurin taaton sanoista ymmärsi vanha ja ovela Bartolomeus, että
Käkisalmen pajari ei saisi riistaveroa Tiurin miehiltä, ei riistaveroa
eikä muita ystävyyslahjoja. Hyvällä mielellä hän tästä rupee
haastelemaan laivan parraspuuhun nojaaville matkatovereilleen ritari
Niilolle ja Antero Äyrämöiselle: