— Olettepa nukkuneet kaksitoista tuntia! huudahti setä seuraavana
aamuna kello 6:n aikaan. Se kyllä riittää, ylös siis joka possu!
Pojat alkoivat naurahdella ja kutitella toisiaan, joten elämä pian
virkosi täyteen käyntiin.
— Viiden minuutin kuluttua on jokaisen oltava rannassa, virkkoi setä,
pistäen laajareunusteisen olkihatun päähänsä ja lähti ulos.
Luonnossa vallitsi täydellinen kesäinen kirkkaus, tyyneys ja rauha.
Rakennuksen takaisessa puistikossa, jossa oli vanhoja niinipuita ja
tuomia sekä jokunen laajalti ilmaa harova omenapuu, sikittivät lintuset
kilvan. Tahtomattaan pysähtyivät pojat pihamaalle kuuntelemaan tätä
miellyttävää iloäänisyyttä. Olihan se kaikille heille harvinaista
ja useimmille heistä vallan uutta. Kaupunkilaislapset, köyhälistön
lapset, jotka kaupungeissa asuen kesäaamunakaan eivät kuule muuta kuin
rattaiden kolinan kivikatuja vastaan, tuntevat varmaankin itsensä
onnellisiksi herätessään lintusten liverryksiin. Vähäväliä pysähtyi
poikajoukko rantaan mennessään, sillä yhä uusia ja uusia ääniä
kajahteli heidän korviinsa vanhan puutarhan lehtipuista. Paljonhan
niistä laululinnuista oli lukukirjoissa kerrottu, sulosanoin ylistetty
niiden aikaansaamaa viehätystä, mutta näin ihanaksi niiden laulua ei
sittenkään ollut uskonut. Nyt sen vasta ymmärsi, nyt sen vasta tajusi!
— Hei "possut", peseytykää huolellisesti, komensi setä. Kasvot ja
kaula tarkoin ja kädet myöskin aina kyynäspäihin saakka. Uimaan
menemme vasta tuonempana. Pestäessä on vaatteet varottava kastumasta.
Pojat kyyristäytyivät rantaäyräälle ja alkoivat saippuoida naamaansa
ja käsiänsä. Oli omituista ja turhanpäiväistä monen mielestä, että
piti peseytyä eikä saanut mennä uimaan. Mutta Mikko-setä selitti,
että uimavuoroja järjestettäisiin ainoastaan määrätty luku ja että
aamuvirkistykseksi riitti huolellinen peseytyminen.
Ja virkistävältäpä se tuntuikin. Pehmoinen järvivesi oli kuin voidetta
unen turruttamille kasvoille.
Sitten seurasi aamupala. Jokainen sai tehdä eväistään tavankokoisen
voileivän, ja setä tilasi kullekin mukillisen tuoretta maitoa, jonka
jo ensi ryyppäykseltä tunsi toisenlaiseksi kuin kaupungissa tarjotun
maidon. Olipa se herkkua — voileipä samoin!
— Ja nyt, virkkoi Mikko-setä, kun pojat olivat kulauttaneet
viimeisen maitopisaran alas kurkustaan, nyt pidämme kokouksen, jossa
valmistellaan siirtolamme ohjesääntö eli työjärjestys.
Pojat asettuivat istumaan vieretysten, setä kantoi pikku pöydän
keskelle lattiaa ja asetti sen eteen kaksi tuolia. Sitten hän asetti
vasemman kätensä puuskaan, oikean kätensä pöydän varaan ja rykäisi...
Pojat odottivat jännityksellä, mitä tuleman piti. He istuivat aivan
samassa järjestyksessä kuin riviin asetettuinakin, nimittäin pituuden
mukaan. Ensimmäisenä vasemmalla oli pitkäsäärinen Teikari, sitten
jäyhäluinen Lahna, hartiakas Soikka, ketterävartaloinen Kekki, joka jo
ennen matkalle lähtöä oli saanut varustustoimikunnan puheenjohtajan
viran, sitten istuivat Kukkonen ja Leimu, jotka olivat kumpikin
pellavatukkaisia, yhdenkokoisia ja näyttivät melkein kaksoisilta,
vetelännäköinen Aalto, pystynenäinen, pyöreäsilmäinen Elo ja Pekka
Mähönen, opettajan oma poika, sekä viimeisinä oikealla Seitola ja
Kaarre. Mikko-setä rykäisi toistamiseen, koukisti vasemman jalkansa
toisen jalan varaan ja pöytään nojautuneena virkkoi:
— Pikku siirtolalaiseni!
Meidän on välttämätöntä kaikkein ensiksi laatia itsellemme
työjärjestys, jotta lyhyt maalla-oloaikamme tulee oikein ja
hyödyllisesti käytetyksi. Kokouksia voimme pitää vaikka joka päivä ja
määritellä niissä yksityisiä tehtäviämme koskevat kysymykset. Nyt on
ainoastaan päätettävä nukkumaanmeno-, ylösnousu- ja ruokailuajoista.
Näistä sitten riippuu kaikki muu työskentelymme, joten ne otamme tässä
esille. Valitkaa siis puheenjohtaja ja pöytäkirjuri.
Puheenjohtajaksi pyydettiin setää, ja hän siihen tällä kertaa
suostuikin. Pöytäkirjaa pitämään valittiin pystynenäinen Elo, joka
pitäen leikkinä koko juttua vastenmielisesti asettui istumaan
Mikko-sedän viereen pöydän ääreen. Mutta setä lupasi häntä ohjata
parhaansa mukaan, joten hän sai olla varma työnsä onnistumisesta.
Ja sitten seurasi keskustelua maatamenosta. Se oli tuiki vaikea
kysymys, eikä sitä voitu päättää sinne eikä tänne, ennenkuin setä
huomautti, että heidän oli ajateltava ylösnousuaan aamuisin.
— "Aamuhetki kullan kallis", lausui setä. Aikaisin on noustava, ainakin
kello kuuden aikana — ja nukkumisaikaa on varattava kymmenen tuntia.
Alettiin sitten laskea maatamenoaikaa ja päästiin kello 8:aan. Olipa se
aikaista. Aurinko oli vielä korkealla taivaalla siihen aikaan.
— Mutta tarkastetaanpa aamulla kello 6:n aikaan, kuinka korkealla se
silloin on — ja tehdään lopullinen päätös vasta sitten, ehdoitti setä.
Ja siihen suostuttiin. Toistaiseksi laskeudutaan levolle klo 8 ja
noustaan aamuisin klo 6. Aamiainen päätettiin syödä klo 8, päivällinen
klo 12 ja illallinen klo 6. Uintia päätettiin toistaiseksi harjoittaa
kahdesti, nimittäin ennen päivällistä ja illallista. Kunkin oli
vuoroonsa oltava päivystäjänä ja pidettävä huolta siitä, että tehtyjä
päätöksiä täsmällisesti noudatettiin. Muistiinpanoja varten avattiin
päiväkirja, johon päivystäjä merkitsi tarkoin kunkin päivän tapahtumat.
Kun kokous oli päättynyt, kutsui setä sisälle erään vieraan ja virkkoi:
— Tässä, pojat, on emäntämme, joka pitää huolen puhtaudesta ja ruuasta.
Jokainen teistä kutsuu häntä Manda-tädiksi ja jokaisen velvollisuus on
totella häntä aivan ehdottomasti. Jos Manda-täti tarvitsee apuanne ja
kohteliaasti sitä pyytää, niin tiedätte, mitä on tehtävä — tiedättehän?
— Tiedämme! vastasivat pojat empimättä.