Ne mataa, ne mataa
lasisten tekokukkien lailla
välissä puitten lehdettömäin,
talvessa hangettomassa...
Ne mataa, ne mataa
elämän kiiltomatojen lailla
lomissa hetkien lauluttomain,
sielussa raukenevassa...
Maan lyhdyt, te lyhdyt,
iloittaa ette voi ikävää hengen,
sentään oon välkkeenne vanki,
lyhtyjen pimeä lapsi,
siks kunnes se saapuu
aamusammuttaja,
kuoleman valkeus suuri,
hautaava talvi ja hanki...