Hän lähti kaukaa Amu-Darjan suulta,
vuorilta Pamirin
saarnaamaan sanaa kansan kaiken kuulta,
totuutta mysteerin,
min suoraan Buddhan huulilta hän suuteli
hetkinä hurmion,
nuor' paimen-bramaani.
Hän kiersi vasten päivää, kohti tuulta,
sai lauman lampaina kokohon
ja haastoi:
»On aika tullut, keinuu kehto maailman,
ikuiset kansat noussehet on Itämaan
ja Aasian,
liikahtaa Brahmaputra, Lhassa, Kiina,
Sofia, Fez ja vanha Palestiina.
Kuin aurinko, mi astuu alas alppihuipultaan,
ne loistaa Lännen päivään laskevaan,
sill' aikaa kun sen rotu raihnainen
viet' yltäkylläisenä kylvää pahaa,
vie väärin kirjaa, tekee väärää rahaa
ääressä pöytäin pahe-vihreiden.
He uskovat: heili' yks' on vapahtaja,
mi veriruskeatkin tahrat pesee pois
ja että siksi he
kasata saavat synnin synnille
kuin yksin rikoksia varten rakennettu ois
tää tomun maja.
Tää usko heist' on tehnyt ihmiskunnan häpeän,
herjaajat elämän.
Ma sanon teille:
ei vapahtaja ole yksi, niit' on monta,
niin monta kuin on lasta Itämaan
ylhäistä, tahratonta!
Jokainen meistä vapahtaja ihmisyyden
on idussaan,
pahuuden vallan voittaja,
uus' jumala,
ken kernahammin kulkee kuolemaan
kuin sortuu tielle vihan, itsekkyyden
tai satuttaapi kättään veljen vereen.
Yks käsky on: ei olla pahaa vastaan,
yks vapahdus on: hyvyys ainoastaan.
On veljeks luotu toinen toiselle,
eroa välillä ei mustain, valkoisten,
ei keltaisten, ei punanahkojen,
ja rakkauden syleilyssä ne
viel' yhteen syöksyvät kuin virrat mereen.
Sen aatteen vuoksi kuolla voimme me.»
Näin Parakleetti, paimen-bramaani
laumalle haastoi.
Vait', yrmynä nää sanat kuulee se.
Mut sitten sinkoo sana: »Petturi!»
Ja toinen jatkaa pilkka huulillansa:
»Vai kuoloon vihkit meidät, profeetta!
Vapahdus varma, saatu helpolla:
on susi valkee mies ja puree saakka luuhun!
Mut lampaiks lähdetä ei sutten suuhun!»
Ja kolmas lisää: »Mielessään on ansa!»
Ja koht' on lynkkaamahan valmis kansa.
Se rääkyy, kiljuu: »Vastaa puheesi
ja itse tietä näytä, mestari,
kuin kuolee se, jok' ei voi olla vastaan!»
Ja iskut, lyönnit, kivet lankeaa
kasvoihin kauniin paimen-bramaanin.
Hän hiljaa pyyhkii hurmeen kauhtanastaan
ja virkahtaapi äänin sammuvin:
»Kätenne raa'asti miks kultaa raastaa
Orientin temppelin,
miks lyötte suuta, joka toden haastaa,
tuo viestin kaunihin,
ett' teidät säätänyt on tahto taivaan
samoomaan valon tietä loputonta,
kuolosta kuolohon, vaivasta vaivaan,
siks kunnes vapahdettu kaikk' on maa...
Se tiellänne vain, rakkaat, muistakaa,
ei vapahtaja ole yksi, niit' on monta...»
Hän lähti kaukaa Amu-Darjan suulta,
vuorilta Pamirin
kokoomaan talteen, uhriks temppelin,
hedelmälahjaa ihmisyydenpuulta.
Hän kiersi vasten päivää, kohti tuulta
ja saapui aapaan keitahattomaan,
miss' elonpuut ol' lakastuneet hiekkaan,
miss' Suuren Hengen mies, profeetta Khivan maan
vain yksin kaatua sai hengenmiekkaan.
Jäi tuuleen sanat, jotka kuollessaan
hän huokas:
»Oi, valo Itämaan,
maailman vapahdus, tie Jumalaan,
kuin olet hidas, alpinraskas
nousemaan...»