Sama ruumis ja sentään eri,
eri sielu ja yhteinen veri,
kaks päätä ja kaksi jalkaa:
siit' taistelu ainainen alkaa.
Kaksyhteys tää, yks minä
sanoo syyttäen: sinä ja sinä...
— Sun syntyä tullut ois eläinten sokeaan sukuun,
mun tähtien lukuun...
— Sa tuomitset väärin luonnonvaistoni vapaan
tekopyhien tapaan...
— Olet olentoni onnettomuus, sen tauti ja pahka,
suosammal ja rahka...
— Tuot tuntooni vieraan pakon ja syyttömän soiman,
teet paheeksi voiman...
— Sa vedät mun alas maan matalaan liejuun ja likaan,
viet askeleet vikaan...
— Sa lähteensilmästä sieluni sumentuvan
säret taivahan kuvan...
— Miks syövyit sa kaksinaisuus, jota halveksin, vihaan,
omaan vereen ja lihaan!
— Miks syntyä saanut en kirkkahaks, vapahaksi,
miks on meitä kaksi!
— Miks maan makeus ja manna kaikille luotu
ei minulle suotu!
— Miks myrkky-kulhosta saan elon vaivaisen tilkan,
kuin kohtalon pilkan!
— Ma kävelen, kättelen jalalla, kädellä toisen...
— Mulla tahto on loisen...
Kaksyhteys-hirmu näin haastaa
ja itseään ilkkuu ja raastaa.
Paras aatoskin ainoastaan
sotaa ikuista itseä vastaan!
Sen harteilla hautaan saakka
on valheen ja häpeän taakka.