Dora ei tahdo puhua.
Dick Shannon palasi asuntoonsa kello neljä aamulla saatettuaan Lacy
Marshaltin takaisin kotiinsa, missä hänen äkillinen ilmestymisensä
saattoi mr Stanfordin hyvin hämmennyksiin.
Dick tapasi arkihuoneessaan kaksi miestä. Toinen oli uninen, mutta
itsepäinen William, toinen...
"Tekö täällä, mr Torrington? Olette viimeinen henkilö maailmassa, jonka
odotin tapaavani täällä!"
Mies oli muuttunut. Hänen hiukan ivallisesta sävystään ei nyt näkynyt
merkkiäkään. Dick huomasi sen samalla hetkellä, kuin Torrington alkoi
puhua.
"Minun oli välttämättömästi saatava tavata teitä. Tyttäreni on
kadonnut."
"Teidän...?"
"Minun tyttäreni — Audrey. Ettekö tietänyt, että hän on minun
tyttäreni? En voi nyt kertoa sen enempää, mutta Audrey Bedford on
Audrey Torrington, minun toisen vaimoni lapsi."
Dick katsoi häneen aivan kuin usvan läpi.
"Olen ymmälläni", sanoi hän. "Audrey... sanotteko, että hän on
kadonnut? Mutta hänhän on asunut teidän hotellissanne!"
"Hän lähti ulos eilen illalla eikä ole tullut takaisin. Annoin hänen
mennä ulos, koska olin luvannut ottaa vastaan Martin Eltonin, jolla oli
kerrottavana minulle jotakin -jotakin, minkä tiesin, ja jotakin minkä
arvasin."
Hän kertoi lyhyesti kaiken, mitä oli tapahtunut Martinin käydessä hänen
luonaan.
"Hänen onnettomuudekseen tiesin kaikki tosiasiat ja arvasin, mihin
hän pyrki, ennenkuin hän oli lopettanut. Annoin määräyksen, että
Audreylle ilmoitettaisiin minun odottavan häntä, kun hän palaisi.
Kello yksitoista hän ei ollut vielä tullut takaisin; keskiyöllä, kun
kysyin häntä arvellen hänen menneen joihinkin tanssiaisiin, hän oli
yhä ulkona. Tietäessäni, että nuoret tytöt nykyisin ovat ylhäällä
myöhään yöhön asti, en ollut huolissani, ennenkuin kello tuli ensin
yksi ja sitten kaksi. Silloin asetuin Scotland Yardin yhteyteen, mistä
ilmoitettiin, että te olitte ulkona, ja luvattiin ilmoittaa teille
heti, kun palaisitte. En jaksanut odottaa enää kauemmin, vaan tulin
tänne."
"Minne hän meni?" kysyi Dick.
Mr Torrington pudisti päätään.
"En tiedä. Hän sanoi vain menevänsä ulos eikä kertonut kellekään, minne
aikoi. En ole tietystikään tarkastanut hänen huonettaan — en tahtonut
ryhtyä siihen keinoon, ennenkuin olin varma."
"Menemme nyt sinne", sanoi Dick ja ajoi hänen kanssaan takaisin
hotelliin.
Yöovenvartijalla, joka avasi heille oven, ei ollut mitään uutisia.
"Neiti ei ole vielä tullut takaisin, sir", ilmoitti hän.
Hän vei heidät hissillä Audreyn kerrokseen ja avasi heille hänen
huoneensa oven. Vuoteessa ei ollut nukuttu; Audreyn yöpuku oli
asetettu alaspäin käännetylle lakanan reunalle; lasillinen maitoa
oli yöpöydällä. Dick näki sen vieressä kuluneen kirjoitussalkun ja
aukaisi sen tarkastaen nopeasti siinä olevat kirjeet. Niissä ei ollut
yhtään, josta olisi saanut vihjaustakaan Audreyn matkan määrästä, mutta
lopuksi Dick näki mitättömän pienessä paperikorissa kirjeenpalasia.
Tyhjennettyään paperikorin sisällyksen pöydälle hän ryhtyi panemaan
kokoon näitä palasia.
"Tämä on mrs Eltonilta, ja se on kirjoitettu tänään."
Jonkin ajan kuluttua kirje oli saatu kokonaiseksi. Siinä kehoitettiin
Audreyta tulemaan aikaisin, ja siinä oli merkille pantava
jälkikirjoitus:
"Ole hyvä ja polta tämä kirje. Minusta on ikävää ajatella, että
kirjeeni vetelehtivät siellä täällä, varsinkin hotellissa, missä kuka
tahansa voi saada ne käsiinsä."
"Menen tapaamaan Eltoneita. Teidän ei tarvitse tulla mukaan, mr
Torrington", sanoi Dick levollisesti.
Torrington teki vastaväitteitä, mutta huomasi lopulta tämän
toimenpiteen järkevyyden ja antoi Dickin mennä yksin.
Eltonin talo oli pimeässä, mutta Dickin ei tarvinnut odottaa kauan,
ennenkuin hän näki valon ilmestyvän eteiseen. Oven avaaja oli Martin
Elton; hän oli aamunutussaan, mutta puvussa näkyvät sikarintuhkan
jäljet kielivät, ettei hän ollut noussut suoraa päätä vuoteestaan.
"Halloo, Shannon! Tulkaa sisään. Olette jokseenkin varhainen vieras",
sanoi hän sulkiessaan oven.
"Onko vaimonne valveilla?"
"En tiedä — käyn katsomassa. Onko teillä asiaa hänelle?"
"Minulla on asiaa teille molemmille", sanoi Dick.
Kun poliisivirkailija puhuu siihen sävyyn, jota Dick Shannon käytti, ei
vastaväitteistä ole erikoisempaa hyötyä.
Viiden minuutin kuluttua Dora tuli alas aamuvaippaansa pukeutuneena.
"Tahdotteko puhua minun kanssani, kapteeni Shannon?"
"Tahdon tietää, missä Dorothy Audrey Torrington on", sanoi Dick.
"En tiedä...", aloitti Dora.
"Ette tiedä mitä minä tarkoitan, tietysti. Kuulkaahan nyt, mrs Elton.
Teidän sisarenne tuli tänne päivälliselle teidän kutsustanne. Lähetitte
hänelle kirjeen, jonka pyysitte hänen polttamaan, mutta jota hän ei
polttanut, vaan repi palasiksi. Hän saapui tähän taloon kello kuuden
vaiheilla." Hän keskeytti äkkiä saatuaan uuden ajatuksen. "Kutsukaa
tänne palvelijattarenne!" käski hän.
"Hyvä kapteeni Shannon, mitä hyötyä hänestä voi olla? Kerron teille
kaikki, mitä tiedän. En tahtoisi palvelijoita sekoitettavan tähän
asiaan", sanoi Dora happamesti.
"Menkää kutsumaan hänet tänne!"
Martin meni ylös portaita talon ylimpään kerrokseen, koputti ovea ja
hämmästyi suuresti, kun ovi heti aukeni ja sisäkkö tuli ulos, täysin
puettuna ja päällystakki yllään.
"Mitä hittoa!" huudahti Martin, ja tyttö naurahti.
"Mitä tahdotte, mr Elton?"
"Kapteeni Shannon tahtoo puhutella teitä", sanoi Martin
hämmästyksestään selvittyään. "Hän tiedustelee rouvan sisarta.
Tehän tiedätte, että hän söi täällä päivällistä eilen illalla, ja
teidän olisi parasta sanoa Shannonille olleenne täällä koko ajan ja
muistavanne hänen lähtönsä täältä."
Tyttö ei vastannut mitään.
"Tässä on tyttö", sanoi Martin saattaessaan sisäkön huoneeseen, ja Dora
loi tyttöön tuiman silmäyksen.
"Miksi olette pukeutunut tuolla tavoin?" kysyi hän vihaisesti.
"Koska pukeudun tällä tavalla aina, kun olen menossa ulos", sanoi tyttö.
Hän oli punaposkinen, terveennäköinen nuori nainen, koko lailla
tanakkatekoinen.
"No niin, tyttöseni", sanoi Shannon, "miss Audrey Torrington — eli,
niinkuin hänet täällä tunnetaan, miss Bedford oli täällä päivällisellä
eilen, eikö niin?"
"Uskon hänen olleen täällä, sir. Minä en ollut kotona, kun hän saapui,
enkä nähnyt hänen lähtöään. Mrs Elton lähetti minut teatteriin ja
erotti keittäjättären tuntia ennen miss Bedfordin saapumista, niin
että talossa oli ainoastaan kolme henkeä — mr ja mrs Elton sekä miss
Bedford."
"Minä en ollut täällä ensinkään", sanoi Martin raivoissaan. "Minä olin
klubissani."
"Te olitte talossa, yläkerroksessa", sanoi tyttö tyynesti. "Minä
en nähnyt miss Bedfordin lähtöä, koska olin kadun toisessa päässä
keskustelemassa erään meidän miehemme kanssa. Näin ajurinrattaiden
tulevan täältä päin, ja luulen, että miss Bedford oli jo todellakin
poissa talosta, kun minä sitten tulin kotiin."
"Erään teidän miehenne kanssa? Mitä sillä tarkoitatte?" kysyi Dick.
Tyttö ei vastannut mitään, vaan otti esiin taskustaan pienen,
viisisakaraisen hopeatähden.
"Olen Stormerin palveluksessa", sanoi hän sitten ja lisäsi nähtyään
kauhistuneen ilmeen Doran kasvoilla: "Niin oli edellinenkin
palvelijattarenne, mrs Elton. Olen odottanut teitä, sillä uskoin teidän
tulevan", sanoi hän puhuen nyt Dick Shannonille. "Ainoa asia, jonka
voin teille ilmoittaa, on, ettei miss Bedford ole tässä talossa. Olen
tutkinut sen ullakolta kellariin saakka."
Martin Eltonin kasvot olivat kalmankalpeat. Hänen vaimonsa jatkoi
taistelua viimeiseen saakka.
"Kuinka romanttista!" sanoi hän ivallisesti hymyillen.
"Naissalapoliisi! Olitte hyvin huono palvelijatar."
Tyttö keskeytti hänet.
"Minä tyhjensin pöydän" — hän puhui yhä edelleen Shannonille — "ja
kaadoin miss Bedfordin lasissa jäljellä olleen viinin tähän". Hän otti
taskustaan pienen lääkepullon, jossa oli juuri sen verran viiniä,
että pohja oli peitossa. "Ja tämän löysin mrs Eltonin korulippaasta
myöhemmin illalla."
Dora yritti siepata hänen kädessään olevan pienen sinisen pullon, mutta
tyttö oli varuillaan. Sysättyään vaivattomasti Doran syrjään hän pani
pullon Dickin käteen.
"Luultavasti huomaatte sen olevan butylikloridia. Siinä ei ole mitään
nimilippua; se oli liuotettu pois. Mutta se haisee butylille."
Shannonin piirteet olivat kovat ja jäykät; hänen silmänsä kiilsivät
kuin käärmeellä.
"Te olette kuullut, mitä tämä tyttö on sanonut, Elton. Missä on Audrey?"
"Tahdotteko tietää sen?" vastasi Martin hänelle. "Voin sen ilmoittaa
teille, mutta teidän on maksettava siitä — ei, en tarkoita rahaa.
Vaadin Doralle ja itselleni kaksikymmentäneljä tuntia päästäksemme
pois maasta. Luvatkaa se minulle, ja minä ilmoitan teille, missä hän
on. Ja teidän olisi parasta maksaa vaadittu hinta, Shannon", sanoi
hän tarkoituksellisesti. "Hän on suuremmassa vaarassa, kuin voitte
aavistaakaan. Lupaatteko?"
"En lupaa teille mitään", sanoi Shannon. "E päästä teitä käsistäni,
vaikka Audreyn henki olisi kysymyksessä! Missä hän on?"
"Ottakaa selville!" huudahti Dora uhmailevasti: "Jos tämä 'naispoliisi'
tietää niin paljon, niin ehkäpä hän voi ilmoittaa teille enemmänkin."
Dick ei sanonut enää mitään. Hän veti takataskustaan käsiraudat ja
näpsäytti ne Martinin ranteisiin. Martin ei yrittänytkään vastarintaa,
vaikka hänen kasvonsa kävivät äkkiä harmaiksi ja vanhannäköisiksi kun
rauta kosketti hänen ihoansa. Ehkäpä hänen mieleensä johtuivat hänen
poikaikänsä muistot, ne ohjeet, joiden mukaan hän kerran oli pyrkinyt
elämään.
"Te ette saa panna minulle käsirautoja!" kiljaisi Dora, kun Shannon
tarttui hänen käsivarteensa. "Ette saa! Ette saa!"
Mutta Stormerin toimiston nainen pujahti hänen taakseen ja kävi kiinni
hänen kumpaankin käsivarteensa. Seuraavalla hetkellä hän oli sidottu
aineellisemmalla siteellä kuin se, joka sitoi hänet hänen vieressään
olevaan mieheen.