Mies portaissa.
Koputus uudistui vähän ajan kuluttua. Audrey pysyi hiljaa uskaltaen
tuskin liikuttaa silmäluomeakaan. Tiesikö Malpas, että hän oli siellä?
Tällöin juolahti hänen mieleensä ajatus, että Doran ja hänen miehensä
täytyi olla tietoisia tämän peloittavan talon salaisuudesta.
Kauhea koputus kuului jälleen, ja sitten oli taas hiljaista. Audrey
odotti puoli tuntia, ennenkuin uskalsi liikkua. Ei kuulunut mitään
ääntä; talo oli hiljainen kuin hauta, ja Audrey palasi siihen
huoneeseen, jossa oli herännyt, saadakseen jälleen säpsähtää
kuullessaan avaimen kääntyvän lukossa. Siitä, missä hän istui, voi
hän nähdä ainoastaan käytävän seinän. Kuului rapinaa, ja sitten ovi
sulkeutui jälleen.
Odottiko Malpas häntä käytävässä? Audreyn sydän alkoi sykkiä kiivaasti
hänen sitä ajatellessaan, mutta sitten hän hoksasi tämän ajatuksen
järjettömyyden. Miksi Malpas odottaisi käytävässä? Kuitenkin Audrey sai
koota koko rohkeutensa, ennenkuin uskalsi katsoa ulos, ja sen tehtyään
hän olisi voinut huutaa ilosta, sillä lattialla oli tarjotin ja sillä
kuuma kahvikannu, leipää ja voita sekä paksuja viipaleita kylmää lihaa.
Audrey kantoi tarjottimen huoneeseensa ja söi varovaisesti. Vasta nyt
hän alkoi huomata, kuinka nälkä hänen oli; ja vasta kun suurin osa
ruokavaroista oli huvennut ja Audrey oli juonut kolmannen kupillisen
kahvia, päätti hän ateriansa pahoitellen, ettei ollut katsonut
käytävään miehen ollessa vielä siellä.
Mutta ehkäpä se olikin ollut Dora. Täällä hän ei voisi vedota
kehenkään, ajatteli Audrey. Eikä hän voinut toivoa mitään
Martiniltakaan, mikäli toivoa oli olemassa.
Ja nyt hän voi ajatella selvästi ja loogillisesti Miksi he olivat
tehneet tämän? Mitä oli Dora tai hänen miehensä saavuttanut tällä
tarkoituksettomalla teolla? Audrey tiesi, että Dora vihasi häntä! Dora
tekisi mitä tahansa voidakseen vahingoittaa häntä, siitä hän oli yhtä
varma. Mutta Dora ei vahingoittaisi ketään, jollei siitä olisi hyötyä
hänelle itselleen, eikä Audrey voinut ymmärtää, mitä hyötyä oli hänen
sulkemisestaan Malpasin taloon. Mutta hän _oli_ Malpasin talossa; se
teki hänet jälleen vakavaksi.
Hän väänsi kaikkia sähkönappuloita, jotka voi löytää; valo sai hänet
tuntemaan itsensä vähemmän yksinäiseksi. Milloin tulisi seuraava
ateria, ajatteli hän. Koettaisiko hän nähdä sen miehen tai naisen,
joka toisi sen? Hän meni monta kertaa ovelle kuuntelemaan, mutta
hiljaisuutta ei rikkonut mikään.
Hän oli seitsemättä kertaa käymässä ovella, kun hänen korviinsa
tuli tuskin kuuluva ääni, joka syntyi siitä, että joku laskeutui
alas portaita. Hän laskeutui polvilleen lattialle kurkistaen ulos
jokseenkin isosta avaimenreiästä, ja tällä kertaa hänen vaivansa tuli
palkituksi. Jotakin tummaa kulki oven editse ja pysähtyi jonkin matkan
päähän siitä. Audrey näki nyt miehen selvästi, tai niin selvästi kuin
hämärässä valaistuksessa oli mahdollista. Mies oli puettu pitkään
päällystakkiin, joka ulottui hänen kantapäihinsä saakka; päässä hänellä
oli musta riippulierinen hattu. Hän seisoi hetkisen kuuntelevassa
asennossa, sitten hän ojensi kätensä, ja osa seinää aukeni — ovi,
tuskin enemmän kuin kuuden tuuman levyinen, niin hyvin naamioitu
seinäpaperilla, että Dick Shannon oli kulkenut kymmenisen kertaa sen
ohi saamatta selville sen olemassaoloa.
Audrey katsoi, aivan kuin lumottuna, kun mies pisti kätensä tähän
aukkoon. Hän näki sinisen liekin leimahduksen, ja valot käytävässä
sammuivat. Sitten mies kääntyi. Hän oli tulossa ovea kohden. Audrey
ajatteli, että hän menisi oven ohi ja jälleen ylös portaita, mutta
parhaillaan katsoessaan avaimenreiästä hän näki avaimen pään tulevan
reikään, ja hän kääntyi ja juoksi kiljahtaen käytävän toiseen päähän
paiskaten huoneensa oven lujasti kiinni ja asettuen seisomaan selkä
sitä vastaan... Ulko-oven lukko lipsahti auki...